On jälleen se päivä vuodesta, jolloin lasten kädentaidot pääsevät esille.
Esikoinen oli tehnyt koulussa kauniin helmikorun sekä sille sopivan korurasian savesta. Poika itse tuntui olevan erityisen tyytyväinen tuohon kaksiväriseen (kelta-punainen) helmeen. Tämä on ihana koru ja pääsi heti käyttöön! :)
Esikoisen askartelema kortti näyttää ihan käsilaukulta...
... ja kortin sisältä löytyi neljä adjektiivia, jotka kuvaavat minua. Huomaatko, mikä sana noista adjektiivien alkukirjaimista muodostuu? :)
Kuopuksen lahja ei ollut varsinaisesti yllätys, sillä jo kuukausi sitten hän ilmoitti, että on päiväkodissa laittanut minulle kukan kasvamaan. :) Meillä ei olekaan ennestään yhtään huonekasvia!
Koska olen ihan ummikko kaikkien kasvien suhteen, kysynkin nyt teiltä, että mikä kasvi tämä on? Onko kyseessä huone- vai ulkokasvi? Ja tekeekö tämä mahdollisesti joskus kukan? Toivon kyllä, ettei tämä olisi kukkiva kasvi, koska meillä ei allergioiden vuoksi voi kukkia sisällä pitää, eikä aina kaikkia viherkasvejakaan (siinä syy, miksi meillä ei yhtään kasvia ole). Olisi kuitenkin mukavaa, jos tätä kasvia voisi edes vähän aikaa kasvattaa.
Kukkakeppiin oli kiinnitetty kuopuksen omakätisesti kirjoittamat onnittelut...
... sekä päiväkodin tädin tai sedän avustamana lapsen lausahduksia. Vaikka olisihan kuopus näitä osannut itsekin kirjoittaa, hän on osannut lukea ja kirjoittaa jo 4-vuotiaana. ;)
Ihania lahjoja jälleen, kiitos lapsille niiden tekemisestä ja opettajille kekseliäisyydestä ja kädentaitojen ohjaamisesta! :)
Ja TAAS meillä leivottiin! Tämä oli jo kolmas leipomiskerta tälle vuodelle: tammikuussa tehtiin kuopuksen synttärikakku, pääsiäiseksi pashaa ja nyt sitten äitienpäiväkakku. Ei meillä kyllä tämän useammin syödäkään leivonnaisia, minähän en syö edes leipää lainkaan ja muu perhekin tosi harvoin, joten ei ole sen puolestakaan tarve leipoa. En halua olla mikään "pullantuoksuinen äiti", jos sillä tarkoitetaan äitiä, joka totuttaa lapset syömään pullaa tai herkkuja päivittäin tai edes viikoittain. Pääsiäinen, synttärit, äitien- ja isänpäivä - siinä on riittävästi erityistilaisuuksia, jollaisiin haluan leivonnaisten syönnit säästää. En kyllä itse olisi edes tänään kaivannut mitään herkkuja, mutta halusin antaa lapsille mahdollisuuden harjoitella leipomista. Äitienpäiväkakku olikin ihan poikien itsensä tekemä! :)
Koska kaksi poikaa yhtä aikaa keittiössä saa aikaan lähinnä kinastelua, päätimme tehdä selkeän työnjaon, jolloin kummallakin oli oma vuoronsa ja osuutensa kakun tekoon. Esikoinen sai tehdä kakun pohjan. Hän tekikin oikeastaan ihan kaikki työvaiheet alkaen kakkuvuoan voitelusta. Hän myös mittasi kaikki ainekset, rikkoi kananmunat ja tietysti vatkasi.
Vatkaaminen oli kuitenkin sen verran työlästä puuhaa (minustakin se on niin tylsää, että yleensä otan kirjan seuraksi...), että esikoinen ei jaksanut vatkata munavaahtoa loppuun asti. Onneksi pikkuveli tuli joksikin aikaa auttamaan. :)
Vaikka olisin osannut ulkomuistista kertoa esikoiselle, mitä aineksia kakkuun tulee, otin ihan tarkoituksella nyt reseptikirjan esille. Näin poika oppii vähitellen itse lukemaan reseptejä ja toimimaan niiden antamien ohjeiden mukaan. Kun saa itse nähdä ja tehdä ohjeiden mukaan, silloin ei niinkään vaikean kuuloinen lause kuin "Lisää jauhot siivilän läpi ja sekoita varovasti kaapimella, jottei vaahto pääse laskeutumaan" tunnu oikeastaan yhtään vaikealta.
Minä en varmaan lakkaa ihastelemasta tätä uutta, pian pariviikkoista uuniamme. :) Edellisen uunin lasin sain kyllä ihan putipuhtaaksi pestyä, mutta silti se oli niin samea, että oli pakko raottaa luukkua, jotta näki mitä uuniin kuuluu. Nyt voi mennä vaikka olohuoneeseen, ja silti uunissa oleva kakku näkyy ihan kirkkaana. Tämän uunin pelteineen olen kyllä muistanut nyt pyyhkiä huolella jokaisen käytön jälkeen ja lisäksi vielä kerran viikossa siivouspäivänäkin, en halua siihen sellaisia pinttyneitä kerroksia kuin vanhassa uunissa.
Esikoisen osuus kakun teossa oli siis pohjan valmistaminen, ja kuopus sai makeamman osuuden eli täyttämisen. :)
Kuopus vatkasi myös ihan itse kerman, mutta sehän tunnetusti jähmettyy vaahdoksi sellaisella vauhdilla, ettei siinä ehtinyt kameraa hakea kuvaamaan. Siispä kuvia vain tästä täyttämisvaiheesta.
Kakku tehtiin muuten valmiiksi asti eilen, mutta koristelupuolen pojat hoitivat tänään vasta juuri ennen syöntiä (söimme kakkua vasta lounaan jälkeen, koska minä en tykkää syödä makeaa aamusta, jos ylipäätään makea maistuu mihinkään aikaan päivästä).
Tällainen siitä tuli. Ja ihan itse tehdyn näköinen ja makuinen, niin kuin pitääkin. :)
---
Kerron teille oman lapsuusmuistoni eräästä äitienpäiväkakusta.
Olin tuolloin muistaakseni 6-vuotias, en ainakaan muista olleeni vielä koululainen. Äitienpäivää edeltävänä perjantaina (siis kaksi päivää ennen äitienpäivää) äidilläni oli illalla joku kokous, joten hän oli poissa kotoa muutaman tunnin. Minä päätin yllättää äidin ja leipoa hänellä äitienpäiväkakun ihan itse! Keskimmäinen veljeni, joka oli tuolloin 18-vuotias, oli kotona minulla "lapsenvahtina", mutta hän oli käytännössä koko illan omassa huoneessaan, eikä hänellä näin ollen ollut aavistustakaan, mitä pikkusisko oikein touhusi.
Koska osasin jo lukea (opin lukemaan 3-vuotiaana), nappasin kaapista äidin keittokirjan ja etsin sieltä kakkureseptin. Minulla ei ollut hajuakaan, millaisella reseptillä kakku tehdään, joten katselin kirjan mustavalkoisia kuvia ja valitsin jonkun reseptin, joka näytti kakulta ja jonka ainekset tuntuivat tutuilta. Ihan tavallinen kakkuresepti se ei kuitenkaan ollut, koska taikinaan tuli ainakin kermaa.
6-vuotiaalle Marille ei ollut tullut vain mieleen, että välttämättä kaapista ei löydy kaikkia aineksia, joita kakkuun tarvittiin. Koska aina kun äiti oli leiponut, niitä tarvikkeita oli kaapissa ollut, joten oli ihan luonnollista ajatella, että niitä löytyy nytkin. Muistan, että jotain ainesosaa ei sitten löytynytkään tai sitä ei ollut riittävästi, mutta ei hätää: minä laitoin sitä sen verran kuin sitä sattui olemaan tai korvasin sen jollain muulla. Aivan hyvä kakku siitä tuli, ihan kakun näköinenkin! Olin nähnyt, miten äiti voitelee ja jauhottaa vuoan ja miten hän käyttää patalappuja ottaessaan kakun uunista, ja niin toimin minäkin. Mitään katastrofia ei sattunut, kaikki sujui oikein mainioisti.
Mutta sitten kakkua täyttäessä tulikin ongelma. Jääkaapissa oli mansikkasosetta ainoastaan pikkuriikkisen purkin pohjalla. Olisihan sitä varmasti ollut pakasteessa lisää (meillä on kotona kasvatettu vuosikauden mansikkaa myyntiinkin asti, joten sitä laatua taatusti löytyy!), mutta ei tullut mieleeni ottaa sieltä lisää. Tiristin purkin pohjalta kakun väliin sen verran mansikkaa, kuin jääkaapissa sattui olemaan. Kermaakaan ei ollut enää kuin muutama tippa (olinhan laittanut sitä taikinaankin), ja sen onnettoman tipan koitin vatkata vaahdoksi. No, eihän sitäkään riittänyt kuin vähän kakun väliin näön vuoksi. Siinä vaiheessa veljenikin hoksasi tulla kurkistamaan keittiöön, että mitä pikkusisko oikein puuhailee, ja naureskeli minulle, että "koita vatkata vaikka piimää!"
Kakun päälle ei ollut sitten mitään koristeita, mutta kekseliäänä tyttönä kaivoin kaapista rusinoita ja kirjoitin niillä kakun päälle "ÄITI". Sitten äkkiä kakku ruokakaappiin piiloon ennen äidin tuloa. En toki voinut sitä jääkaappiin laittaa, ettei äiti löydä sitä, mutta kuiva-ainekaapissa oli sellainen laatikko, jossa joskus säilytettiin pipareita tms., ja koska se nyt oli tyhjänä, niin kätkin kakun sinne. Kun äiti sitten ajoi pihaan, minulle tuli kiire siivota jälkeni, ja äidin astuessa sisään minä ihan muina miehinä totesin: "Mää vaan tässä aattelin tiskata". :)
Seuraavana päivänä äiti kysyi minulta, haluaisinko että hän toisi jotain kakkutarvikkeita kaupasta, mutta minä vastasin, että ei tarvitse. Sunnuntaiaamuna pöydässä oli sitten ruskea kakku, jonka päällä oli ruskeita rusinoita. 6-vuotiaan tytön ihan yksin tekemä kakku. Kyllä se pois syötiin, vaikka äiti kyllä sanoi, että seuraavalla kerralla tehdään kakku yhdessä, ja hän opettaa tekemään ihan oikean kakkupohjan. Ja voidaan sitten hankkia tarvikkeitakin riittävästi. :)
Tuo veljeni, jonka oli mukamas lapsenvahtinani tuona iltana, jaksoi 20 vuotta kettuilla minulle tuosta ensimmäisestä tekemästäni kakusta. Aina kun jotain leivoin, veljeni virnuili, että "ootko sää vatkannut tähän piimää". Siis minähän en edes puhunut mistään piimästä, hän itsehän minulle ehdotti piimän vatkaamista keittiöön kurkistaessaan! Kymmenisen vuotta sitten, kun olin tosiaan sen parikymmentä vuotta kuunnellut kettuilua, sanoin veljelleni suorat sanat. Kuinka moni 6-vuotias osaa itse lukea keittokirjasta kakun reseptin, leipoa yksin kakun ohjeiden mukaan ja vielä tarvittaessa soveltaa, jos jotain ainetta ei olekaan tarpeeksi? Niin kauan kuin veljeni (kohta siis jo viisikymppinen) ei ole leiponut eläissään ainuttakaan kakkua, hänen sopii pitää suunsa kiinni. Eipä ole tuon jälkeen kettuilua kuulunut... ;)
---
Sellainen tarina. :) Minä ainakin olisin ylpeä, jos lapseni päättäisivät leipoa kakun ihan itsekseen yllärinä. Ehkä he jonain päivänä sen tekevätkin - tai sitten tekevät jotain muuta yhtä ihanaa.
Tänä vuonna oma äitini ei saanut minun leipomaani kakkua, mutta sen taannoin tekemäni virkkauksella reunustetun kortin hänelle lähetin, ja äitienpäiväkukat hän sai siemenpussien muodossa. Toivottavasti ne lähtevät kasvamaan! :)
Äitienpäivä on sujunut ihan normaaliin sunnuntaipäivän tapaan. Meillä on kuitenkin yksi jokavuotinen äitienpäiväperinne, nimittäin kuopuksen muskarin kevätjuhla on aina näin äitienpäivänä. Se perinne on ollut jo siitä alkaen, kun esikoinen kävi muskarissa, ja olinpa minäkin tuolla kansalaisopistolla pari vuotta opettajana, joten äitienpäivä oli silloin minulle myös työpäivä. Sinne siis tänäänkin vielä suuntaamme.
Minulla on tietysti tyypillinen ongelma: kaappi on täynnä vaatteita, mutta kevätjuhlaan ei ole mitään päällepantavaa... ;) No, päädynpä sitten millaiseen vaatetukseen tahansa, niin sen ainakin voin sanoa, että minulla on koko kevätjuhlan kaunein koru ylläni:
Tänään aamupäivällä kuuntelin Radio Deistä jumalanpalveluksen, joka tuli meidän oman seurakuntamme kirkosta. Saarna herätti minussa paljon ajatuksia. Yksi saarnan sanomista oli se, että meillä on asiat ihan liian hyvin, jos meillä on aikaa valittaa. Maailmassa on ihmisiä, jotka joutuvat pelkäämään sodan keskellä - meillä valitetaan siitä, että sataa! Saarnassa myös puhuttiin siitä, mistä olen itsekin tänne kirjoittanut: elämässä on paljon hyvää ja kiitollisuuden aiheita, ne pitää vain oppia näkemään. Onhan elämässä vastoinkäymisiäkin, mutta ainakin itse koitan miettiä, mitä voin tehdä niiden muuttamiseksi, ja se mitä en voi muuttaa, täytyy vain hyväksyä. Sitäpaitsi kaikista huonoistakin asioista löytyy aina jotain hyvää, ja kun sen hyvän löytää, niin oikeastaan sitä huonoa ei näe enää ollenkaan. :)
Säätila on taatusti viimeinen asia, josta kannattaa valittaa. Emmehän me sille voi mitään, millainen sää on ulkona. Sitä paitsi kaikenlaisia säätiloja tarvitaan. Mikään ei kasva ilman vettä, mutta toisaalta tarvitaan myös lämpöä ja valoa. Minä itsehän rakastan sadetta, mutten ole erityisemmin poutasään ystävä. En kuitenkaan voi estää aurinkoa paistamasta, siispä koitan tehdä kaiken voitavani sen eteen, että oma ja perheen olo olisi siedettävä. Ja kun on paahtanut kuumasti monta päivää, niin onhan aivan mahtavaa nauttia jälleen sateesta! :)
Radiojumalanpalveluksen jälkeen toimittaja oli valinnut ehkä parhaan mahdollisen musiikin soitettavaksi. Tätä laulua lauloin aikoinaan lapsikuorossa monet, monet kerrat, ja nyt haluan sen sanat jakaa teidänkin kanssa:
Paljon ois aihetta lapsella kiittää,
Jumalan lahjoja kaikille riittää.
Päivä jo yksikin aamusta varhain
iltahan ehditty lahja on parhain.
Kauniina nauhana vuosien päivät
helmenä jokainen muistoksi jäivät.
Elämän päivien ketju on kallis,
niistä ei yhdenkään kadota sallis.
Lapsonen, siis kätes yhtehen liitä,
kaikista päivistä Jeesusta kiitä.
Aina se muistaos: tänään on juuri
varattu sinulle siunaus suuri.
Tänään minä kiitän kahdesta ihmeestä, elämäni suurimmista lahjoista, lapsistani. Kiitän äidistäni, joka on antanut minulle elämän ja opettanut paljon tärkeitä asioita ja taitoja. Kiitän sateesta, joka antaa luonnolle kasvuvoimaa. Kiitän siitä, että saan elää vielä ainakin tämän päivän.
Mistä asioista sinä kiität tänään? :)
Ihanaa, kiitoksen ja rakkaudentäyteistä äitienpäivän jatkoa ihan teille jokaiselle! :)
