Kahtena aiempana vuonnakin on käynyt niin, että kun Novita Kesä -lehti on ilmestynyt, niin seuraavana tiistaina - joka on ollut huhtikuun ensimmäinen tiistai - olen lampsinut kauppaan ostamaan noin 8 kiloa lankaa, ihan vain tehdäkseni kaikki suosikkimallini tuosta ja ehkä edellisestä lehdestä. Tällä kertaa päätin visusti, ettei niin käy: kirjoitin pitkät pätkät lankaostosten tarpeellisuudesta, päätin viettää lankapaastoa pääsiäiseen jne. Mutta en vaan voi mitään sille, että lanka-ajatukset ovat pyörineet päässäni koko viikonlopun, olen suunnitellut kaikkia ihania neuleita, mitä voisin tehdä...
... ja viime yönä kai päässäni lopulta vinksahti, sillä löysin itseni jo kolmea minuuttia vaille yhdeksän odottamassa Tokmannin oven takana, että ovet avautuisivat.
Ensin katsoin edeltävän Novita-lehden, eli Kevät-numeron mallit läpi. Niistä houkuttelivat nämä kaksi mekkoa. Siispä ostin tuota pastellinkirjavaa Nalle Taikaa virkattuun reikämekkoon ja samaa lankaa myös tuohon neulottuun mekkoon, johon päädyin lopulta ottamaan kaveriksi tuttua ja turvallista turkoosia. Hoksasin kyllä kotona, että olisi sitä ollut kaapissani vielä pari täyttä kerää, mutta ne ovat kuitenkin eri värjäyserää, joten ei haittaa. Lopuista langoista teen sitten sukkia, ja niiden jämistä etiopianuttuja. :)
En osaa tätä läjää oikein järjellä selittää... Minähän päätin, etten tee Kaste-langasta mitään enää ikinä, enkä Puro Batikistakaan vähään aikaan. Mutta kun tuo Kevät-lehden mekko on vaan niin ihana, niin oli pakko ostaa siihen tuota siniliilaa Puro Batikia, sen kaveriksi lilaa Kastetta. Lilasta Kasteesta teen myös tuon ihanan topin uusimmasta lehdestä. Uusimman lehden Puro Batik -toppi houkutteli myös, sen teen tuosta pinkki-lila-kirjavasta langasta. Ja hullu kun olen, päätin tehdä vielä Kasteesta tuon neuletakin - ostin siihen harmaata lankaa, vaikka kamera jostain syystä vääristääkin sen vähän beigeksi. Joka tapauksessa, vähän neutraalimpaa takkia ajattelin tehdä, sellaistahan olen itselleni pitkään kaivannut!
Niin, sitä neutraalinväristä pitkähihaista takkia olen itselleni haaveillut jo pitkään, ja nyt nähtävästi teen niitä useampia... Kaislaa ostin tähän pitkähihaiseen jakkuun...
Jakkumalleja miettiessäni muistin tuon virkatun Kotiväki-jakun Novita Kesä 2006 -lehdestä, siis siitä lehdestä, joka on kaikkien aikojen suosikkini. :) Päätin virkata vielä kolmannenkin pitkähihaisen neutraalinvärisen jakun itselleni, siihen ostin tuota beigeä Kartanoa. Samaa lankaa menee myös tuohon kaftaaniin, johon ostin nuo muut värikkäät langat. Ajattelin myös, että kun niitä lankoja jää yli, niin teen tuon liivin, mutta laitan siihen vähän väriä etukappaleisiin, ja muuten teen senkin beigenä. Nyt on vissiin joku beige kausi menossa... :)
Sitten näitä ihania Miamin värejä vaan oli pakko saada! Vaikka minulla on periaate, etten osta lankaa, ennen kuin tiedän tarkan mallin ja langan menekin, niin nyt tein poikkeuksen. Toki minulla on muutamia malleja mielessäni, mutten ole vielä varmuudella päättänyt, minkä niistä teen. Kaikkiin kuitenkin menee suunnilleen saman verran lankaa, joten ostin jo valmiiksi kahdet puserolangat. Nää ei oo ainakaan beigejä. ;)
Ja kun kerran lankaostoksilla oltiin, niin valmistauduin jo ensi kesän värjäyksiin. Luonnonvalkoista ostin muutaman kerän, mutta koska tarkoitukseni on testata myös, saisinko viimein aikaan vihreitä lankoja, ostin paria eri harmaan sävyä siihen tarkoitukseen.
Ei tässä lopulta paljon tuota lankaa ole, ei edes kahdeksaa kiloa! :) (vain 7,6 kg) Ja kaikille on olemassa kuitenkin se suunnitelma.
Mutta ei tässä vielä kaikki...
Kun mietin sitä pitkähihaisen kesäjakun mallia, olen pyörinyt myös Dropsin sivuilla. En osannut päättää, minkä näistä haluaisin tehdä, joten päätin tehdä lopulta kaikki. Kotiin päästyäni pistin samantien nettitilauksen näiden lankoihin menemään... Eli päivän ostossaldo menee näiden kanssa hiukan yli yhdeksän kilon. Hupsista. ;)
♥♥♥
Näin huhtikuun ensimmäisen päivän (1st of APRIL) kunniaksi menin siis totaalisesti lankaan.
Menitkös sinä? ;)
Hauskaa aprillipäivää kaikille! :)
(kaikki kuvat pöllitty Novitalta tai Dropsilta, osaa itse muokattu)





