Jos joku on jaksanut lukea blogiani muutenkin kuin vain katsomalla kuvat, niin varmasti myös muistaa minun kertoneen, että olen tässä pitkin talvea kerännyt listaa neuleista, joita haluaisin tehdä ja langoista, joita haluaisin niihin käyttää ja jotka pitäisi ostaa, ennen kuin ne poistuvat kauppojen hyllyiltä. Huhtikuu alkaa olla jo vähän sellaista aikaa, ettei välttämättä enää kaikkia Novitan kevätkauden lankoja saa joka paikasta, joten oli vähän niin kuin jo viimeinen tilaisuus hankkia sitä mitä itselleen haluaa.
Siispä suuntasin Kärkkäiselle, jossa on pääsääntöisesti kaupungin edullisin ja muutenkin laajin lankavalikoima. Tosin 7 veljekset kannattaa ostaa Tokmannilta silloin, kun siellä on tarjouksia (kuten tällä hetkellä on), tarjoushinnoissa Tokmanni peittoaa Kärkkäisen normaalihinnan, ja joskus Anttilassakin on tarjoushinnat alempia kuin Kärkkäisen normaalihinnat. Mutta alennuksia ei paljon kannata odotella, kun oikeasti jotkut värit alkavat jo lankahyllyiltä loppua. Ei Kärkkäiselläkään enää kaikkia värejä ollut, mitä olisin halunnut, siispä jouduin vielä käymään Cittarissa ja lopulta vielä Tokmannillakin, jotta sain lopulta kaiken tarvitsemani.
Muutama päivä sitten arvelin, että kunhan lankahyllyille pääsen, lyön varmasti ennätykseni lankaostoksen kertamäärässä. En ole vielä laskenut, paljonko tänään tuli ostettua, mutta ihan varmasti ennätys meni rikki moneenkin kertaan. Minusta on kuitenkin melkein jopa järkevämpää ostaa iso satsi lankoja kerralla kuin käydä ostelemassa paria kerää aina silloin tällöin. Minä ainakin istuin sunnuntaina monta tuntia tekemässä listaa, paljonko mitäkin lankaa ja mitäkin väriä tarvitsen, ja siinä tulee myös hyödynnettyä sekin, että jos samaa lankaa ja väriä tarvitsee useampaan eri neuleeseen, niin tulee ostettua sitten kaikki samaa värierää, eikä jää sitten monesta neuleesta sellaisia pieniä eri värjäyserän nyssäköitä, joita ei välttämättä voi sitten käyttää yhdessä, jos sävyeron huomaa. Ja kun se rahamäärä niihin lankoihin kuitenkin kuluu, niin onko sillä niin väliä, kuluuko se yhtenä päivänä vai tipotellen pitkin vuotta?
Mielenkiintoista vaan, että kun minä menen lankaostoksille, niin aina noita ihmettelijöitä osuu tielleni. Nyt eräs vanhempi naisihminen oli myös lankoja ostamassa, mutta hän ei varmaan ole koskaan tehnyt sukkaa isompaa, kun oli ihan ihmeissään minun ladatessa ostoskoriin samaa lankaa kymmenenkin kerää. Mikä on siis ihan normaalimäärä isompaan neuleeseen.
- Mitä se tyttö meinaa noista oikein tehä?
- No vaikka mitä: mekkoja, puseroita, sukkia, hameita...
- Itekö nää ne meinaat tehä?
- No ite tietenkin, kyllä se multa sujuu, kun oon harrastanut käsitöitä semmoiset 25 vuotta.
- Jaa... minä kun katoin että oot ihan nuori tyttö...
(ajattelin mielessäni: "Siitäs sait, senkin mummo!" ;) [toim. huom.: tuo lause on meidän lasten paljon käyttämä hokema, jonka alkuperää ja tarkoitusta en tiedä, eikä sillä varmastikaan ole mitään tekemistä mummojen kanssa])
Hetken päästä, kun koriini vain tupsahteli enemmän ja enemmän lankaa:
- Koko suvulleko nää niitä teet?
- Ei ku itelle vaan. (mummoa nauratti) Mutta ei mulla mene mekon tekemiseen kuin semmoinen viikko, niin kyllä tätä lankaa aika tavalla kuluu.
- Hyvänen aika! Käsinkö nää kuvot?
- Käsin tietysti.
- Vaan pitää kyllä olla melkoinen tukku rahaa, kun noin paljon ostaa.
- Joo, mää käyn ihan sitä varten töissä, että saan siitä rahaa näitten lankojen ostamiseen...
Sen jälkeen juteltiin vielä jonkin aikaa langoista, mutta mummo ei enää huomautellut lankamäärästäni. Sitä paitsi, mulla oli siinä vaiheessa vasta yksi ostoskori täynnä lankaa. Kassalle mennessäni niitä koreja oli kolme... onneksi se mummo ei nähnyt niitä kaikkia. ;)
Voi olla, että joku muukin pitää tällaista lankaostosmäärää ihan järjettömänä, mutta te blogini lukijat tiedätte hyvin, että minä en koskaan tee harkitsemattomia lankaostoksia, vaan kaikille on olemassa aina suunnitelma, jonka myös toteutan. Jämälankojakaan en osaa jättää nurkkiin kuljeksimaan, vaan aika nopeasti nekin työstän valmiiksi ja yleensä ne tuotokset päätyvät hyväntekeväisyyteen. Tiedätte myös senkin, että halutessani voin olla ostamatta lankaa vaikkapa niin kauan, että koko lankavarastoni on typötyhjä, olenhan sen kerran jopa tehnytkin. Eli suut suppuun vaan kaikki ihmettelijät, kyllä tämä rouva tietää, mitä tekee! :D
Pitkän pohdinnan jälkeen päädyin hankkimaan langat peräti viiteen sellaiseen neuleeseen, joiden ohje oli viime perjantaina ilmestyneessä uudessa Kesä Novitassa. Vielä jäi kaivelemaan pari mallia, joihin en löydä sopivaa väriä Novitan lankavalikoimasta, mutta aion käydä vielä tällä viikolla hankkimassa korvaavaa lankaa niihin neuleisiin. Loppujen lopuksi siis tästä uusimmasta Novitasta päätyy puikoille tai koukulle ainakin seitsemän neuletta - en muuten muista, olisinko koskaan näin nopeasti lehden ilmestymisen jälkeen hankkinut lankoja näinkin moneen lehden neuleeseen! :)
Palatte varmaan uteliaisuudesta näkemään, mihin sitä on tullut rahansa törsättyä. En läväytä tällä kertaa kaikkia yhteen kuvaan - ei ne yhteen kuvaan mahtuisikaan! - vaan esittelen ostokseni pienissä erissä.
Pahoittelen muutamien kuvien kamalia värejä, mutta oli pakko muokata joidenkin kuvien värejä, koska punainen lanka näytti kuvissa oranssilta, oranssi keltaiselta, lila siniseltä jne., siis punaisuus puuttui. Mutta nyt toivottavasti lankojen värit näyttävät edes vähän sinnepäin mitä ovat todellisuudessa.
Kaikki neulemallien kuvat on sitten pöllitty Novitan verkkosivuilta.
Aloitetaan ensin niistä langoista, joista toteutan uusimman Novita-lehden neuleita:
Punaista Miamia ja vähän kaveriksi keltaista ja limeä, niistä toteutan tämän mekon, joka on siis Novita Kesä 2012 malli. Lime oli yksi niistä väreistä, joita metsästin kissojen ja koirien kanssa ympäri eteläistä Oulua.
Tämän mekon niin ikään uudesta Novitasta puolestaan teen turkoosista ja vihreästä Miamista, vyöstä tulee punainen. Olisin halunnut mekon pääväriksi vihreän ja turkoosista vain tuon etukappaleen toisen puolen, mutta vihreää ei ollut Kärkkäisellä riittävästi, joten en uskaltanut ottaa riskiä, ettei sitä enää löydy muualtakaan, sitä paitsi en halunnut maksaa muualla 25% isompaa hintaa kuin Kärkkäisellä. Siispä mekosta tulee nyt turkoosivoittoinen.
Tämä uusimman Novitan mekko vei vaan minun sydämeni niin, että vaikka minulla ei olekaan tällä hetkellä hinkua tehdä yksivärisiä neuleita, niin tämä mekko on kuitenkin pakko saada. Sinisestä Miamista sen teen, ei minulla sinistä mekkoa vielä olekaan. Nyt tuo sininen kyllä näyttää kuvaruudulla ihan lilalta, taisin lisätä siihen vähän liikaa punaisuutta. Mutta se on sellaista oikein perussinistä. :)
Kierrätyspuuvilla Hankoa halusin kokeilla, ja kun tuohon uusimman Novita-lehden hihattimeen ei lankaa uppoa kuin neljä vaivaista kerää, niin tämän haluan tehdä. Sitä paitsi hihattimelle voisi olla kovastikin käyttöä, varsinkin tällaisesta neutraalista väristä.
Koko kevättalven olen miettinyt, että tuosta uudesta Nalle Kukkakedon väristä haluaisin itselleni jonkun yläosavaatteen, mutten ole keksinyt, mikä se voisi olla. Uudessa Novitassa oli tosi kiva tuo jakku, jonka kohdalla vähän mietin, miten Rose Mohairin neulominen luonnistuu, minä kun en oikein mohairista tykkää. Samoin tuota värimaailmaa pohdin viikonlopun yli, ja päätin rohkeasti kokeilla tällaista yhdistelmää. Jakun malli kun on niin ihana! :)
Olen aikatavalla ihastunut tuohon Kukkakedon värimaailmaan... Ensimmäinen neule, mikä minulle tuli tuosta mieleen oli villahousut! :) Vaikka tuossa Novitan Talvi 2010 -mallissa pöksyt ovat tylsän yksivärisen harmaat, niin minä ajattelin tempaista ja kutoa ne Kukkakedolla raidoittaen! :) Kuvassa myös vähän "ylimääräistä" lankaa, eiköhän niistä sukkia synny. :)
Nyt, kun Nallessakin on keltaista ja oranssia tarjolla, niin halusin tehdä niistä jotain kirjoneuletta jonkun kivemman värin kaverina. Löysin hyvän mallin Novita Talvi 2010 -lehdestä, ja tämän teen sitten vihreällä pohjalla ja keltainen, oranssi ja luonnonvalkoinen kirjoneuleväreinä. Tässäkin pitkään pohdin, onko se pohjaväri vihreä vai luonnonvalkoinen, mutta vihreään päädyin. Luonnonvalkoista ostin myös pari kerää ylimääräistä muihin projekteihin, joihin on muuten jo lankoja kaapeissa.
Edelleen samaista Novita Talvi 2010 -lehteä. Siinä minua on jo pitkään houkutellut tuo tunikan malli, mutta en ole löytänyt Nallen tai Woolin väreistä aikoihin mitään mistä olisin halunnut tuon tunikan tehdä. Nyt sitten päädyin ostamaan tunikaa varten lilaa Woolia, koska liloja vaatteita minulla on vähemmän, mutta tuo Woolin lila sävy on kuin tehty minulle.
Woolin turkoosiakin halusin johonkin, ja joku kirjoneulevimme lienee iskenyt, kun halusin tehdä vielä jotain moniväristä, johon tulee yhtenä värinä tuota turkoosia. Toiseksi väriksi valitsin saman lilan kuin edellä olevaan tunikaan, ja kolmanneksi väriksi olin kotona kaavaillut Woolin petroolia. Sitä vaan ei löytynyt kaupasta, joten päädyin sitten ostamaan kolmanneksi väriksi vihreän, joka sopiikin tähän paljon paremmin. Novita Talvi 2007 -lehden liivin aion näistä väreistä tehdä.
Isovelissä ei ole aikoihin ollut oikein kunnon värejä, ihan hailakoita tai synkkiä vaan, ja muutenkin aika suppea siinä on se värivalikoima. Kun näin nämä tämän kevään makeat värit, halusin ehdottomasti tehdä niistä jotain yhdessä. Isovelille ei vaan ole mitään kivoja kirjoneuleohjeita, mutta tuollaisen vanhan liiviohjeen edesmenneelle Aino-langalle löysin Novita Syksy 2006 -lehdestä. Luultavasti teen näistä langoista tuon liivin, tai sitten otan siitä silmukkamäärän ja kehittelen itse kuvion tai raidoituksen. Vihreästä Isovelistä tulee myös virkattu hame Novita Talvi 2008 -lehdestä, jota olen nyt himoinnut itselleni sen 3,5 vuotta mitä tuon ohjeen ilmestymisestä on aikaa. Ei vain ole löytynyt tähän mennessä kivaa väriä, josta olisin halunnut tuon tehdä. Lopuista Isoveljistä teen sitten sukkia kaveriksi liiville ja hameelle. :)
Olen tosi monta vuotta miettinyt, että tarvitsisin pitkähihaisen puuvillaisen luonnonvalkoisen jakun, mieluiten virkatun ja mieluiten Tennesseestä. Yksi pitkähihainen neulottu luonnonvalkoinen Tennessee-jakku minulla on, mutta siitä tuli aikanaan ihan liian suuri minulle, enkä ole voinut sitä käyttää. Siispä haluan uuden, mutta mallin löytäminen ollut aika hankalaa. Nyt sitten kokeilin etsiä netistä, ja löysin tuollaisen käyttötarkoituksiini soveltuvan jakun mallin Dropsin sivuilta, josta myös kuva on pöllitty. Langaksi ostin kuitenkin Tennesseetä, koska se näyttäisi sopivan korvaamaan alkuperäistä mallin lankaa. Luultavimmin tämä on se neule, jonka seuraavaksi laitan koukulle, koska niin pitkään olen tästä pitkähihaisesta jakusta haaveillut.
Kun tein listaa haluamistani neuleista ja langoista, huomasin myös, että minulta puuttuu yhteen neuleeseen sopivat puikot. Nyt on nekin hankittu, ja samalla tuli ostettua myös neuloja huovutusneulaimeeni, josta on neulat katkenneet.
En ole laskenut laisinkaan, paljonko tuota lankaa tuli kerralla ostettua, ja teenkin sen vasta yön yli nukuttuani. Senkään jälkeen en kuitenkaan ajatellut tulla sitä määrää teille kertomaan. Jos jotakuta niin paljon kiinnostaa tietää tarkka lukema, niin kuvista voitte ostosteni määrän laskea, langathan ovat sen verran tuttuja, että kaikki tietävät, mikä kerä painaa 50 ja mikä 100 grammaa. Neljä kassillistahan sitä lankaa lopulta oli, ja laskujeni mukaan kahteentoista isompaan neulevaatteeseen näitä lankoja ostin. Ei näiden tekemisessä varmastikaan kauaa nokka tuhise, kunhan vaan ryhtyy hommiin, välillä kuitenkin pitää muistaa tehdä pienempiäkin neuleita. Vaan tässä onkin ollut aika pitkä aika, etten ole kauheasti isompia neuleita tehnyt, nyt olen näemmä "palannut juurilleni" ja isojen töiden pariin. :) Niin, siis enhän toki ole vielä yhtään näistä neuleista tehnyt, vaikka puhunkin niistä ikäänkuin ne olisivat jo valmiita... Minun mielessäni neule on jo melkein kuin valmis, kun siihen on langat hankittuna. :D
Kaunista keskiviikkoa kaikille!