Laivanupotusta

Nyt on käyty katsomassa Titanic kolmiulotteisena versiona, tunti sitten päättyi leffa ja äskettäin kotiuduin. Oli ensimmäinen 3D-elokuva, jonka näin, ja olisi varmaan mennyt ihan täydestä se 3D-tekniikka, jollen olisi nähnyt ennen elokuvan alkua muutamaa traileria, joissa se 3D-efekti pomppasi melkein syliin saakka. Titanicissa ei ollut oikein tuollaisia "käsinkosketeltavia" kohtauksia, eli selvästikin siinä on vanha elokuva vaan muokattu 3D-versioksi. Mutta olihan se muuten kiva käydä katsomassa pitkästä aikaa. Tulihan sitä aikanaan katsottua tosi monta kertaa (mutta ei likimainkaan niin monesti, mitä olen katsonut lempileffani West Side Storyn), mutta edellisestä kerrasta on jo tosi monta vuotta aikaa, liekö jo kymmenisen vuotta. Jännästi tällä katsomiskerralla kiinnitin enemmän huomiota itse siihen laivan tarinaan kuin rakkaustarinaan, eikä minua edes itkettänyt, höh. ;) Ainut kerta, kun pikkuisen silmäkulma kostui, oli se kun orkesteri alkoi soittaa "Käyn kohti sinua" -virttä, mutta se onkin yleensä se kohtaus, mitä en pysty liikuttumatta katsomaan. Ehkä se johtuu siitä, että kyseinen virsi lauletaan minun hautajaisissani alkuvirtenä. :) (olen miettinyt omien hautajaisteni kaikki muutkin virret ja myös kanttorin urkusoolot, sekä sen että minut tuhkataan ja että isoja kukkalaitteita ei lasketa, vaan jokainen käy tuomassa arkulle yhden gerberan - haaveena on virkata vielä arkun päälle laitettava peite omin käsin, mutta sitä ei saa laittaa tuhkausuuniin vaan mieluusti kierrättää jälkipolville)

Neuleeksi pimeään leffateatteriin valitsin tutun ja turvallisen perussukan:

Tässä on elokuvareissun tulos. Ensimmäinen sukka valmistui kutakuinkin samalla sekunnilla, kun laiva upposi, ja toinen sukka oli hyvässä vaiheessa Leonardon vajotessa mereen. Olen nyt todistanut itselleni, että pystyn kutomaan sukan ihan pilkkopimeässä, sillä vaikka välillä yritin katsoa neulettani, en siellä pimeässä enkä ne lasit päässä erottanut koko tekelettä kädessäni. Tarkistin tuon valmiin sukan, ja se on täysin virheetön, kavennukset ovat ihan säännöllisesti oikeissa paikoissa, eli jälki on ihan samaa kuin jos olisin tehnyt sen näkevänä. Ainoa ylläri oli tuo, miten tämän itsevärjäämäni langan värit olivat läiskittyneet sukassa - taidan tehdä toisenkin sukan silmät sidottuna, koska olisin varmaan saanut sydärin, jos olisin tekovaiheessa nähnyt nuo kamalat läiskät. ;) Sukkaa en sovittanut kertaakaan jalkaani, mutta kotona testasin, että on juuri sopiva itselleni, eli osasin kärkikavennuksetkin aloittaa juuri sopivaan aikaan, vaikka pimeässä olinkin. Apuvälineenä käytin puikkoa, koska tiesin sen olevan 20 cm pitkä, niin laitoin sen vaan sukan päälle ja sormilla tunnustelemalla mittasin, milloin terä on sopivan mittainen. Muulloinkin neuloessani minulla on yleensä sormenpäiden tuntoaisti tärkeämpi kuin näköaisti, harvoin tulee käsiin tuijoteltua tehdessä, luotan paremmin siihen, mitä sormet minulle kertovat.

Hyvää uutta viikkoa kaikille! :)