Isoäidille isoäidinneliöitä

Toissakesänä kasvivärjättyjä lankoja on vielä reippaasti jäljellä, vaikka olen niistä jo kaksi peittoa lahjoiksi virkannutkin. Olisi kivaa päästä jossain vaiheessa värjäämään vähän lisääkin, joten ajattelin ottaa projektiksi virkata loputkin noista peitoiksi - ja jää niistä vielä yhteen vaatteeseenkin riittävästi. Edelliset peitot olen virkannut yhtenä kappaleena, mutta nyt ajattelin tehdä ihan perinteisesti neliöinä, koska tilkkuvirkkuu on niin näppärä ottaa mukaan ja muutenkin helpompi käsitellä. Toukokuun lopulla sainkin ylioppilasjuhlareissulla virkattua päivän aikana useamman lankakerän neliöiksi, mutta sen jälkeen alkoi homma hidastua, kun säät ovat suosineet mieluummin ulkoilua kuin koukuttelua. Mutta kun hoksasin, että voisin viedä valmiin peiton mummolaan tällä viikolla, niin pistin ihan tarkoituksella hommaan vähän vauhtia. Viimeinen tilkku valmistui noin 5 kilometriä ennen mummolaa, ja perillä jäi tehtäväksi enää tilkkujen yhdistäminen sekä reunuksen virkkaaminen.

Lastemme isoäiti sai siis isoäidinneliöpeiton! :)

Isoäidinneliöpeitto

Tehty ajalla: 28.5.-24.6.2015

Malli: Isoäidinneliö

Lanka: Novita Nalle kasvivärjätyt (kaikissa pohja valkoinen 011): lupiininvarsi, lupiininvarsi JL, lupiininkukka+varsi JL, lupiininkukka JL, raparperin lehdet JL2, koiranputki, koiranputki + nokkonen JL, koiranputki + nokkonen JL2, porkkanan naatti JL3, saniainen, horsmankukka JL + krappi, krappi + horsma JL2, krappi + (mesiangervo JL3 + horsma JL2):n JL, voikukan lehti + suolaheinänlehti + puna-apilan kukka

Langankulutus: 1284 g

Virkkuukoukku: 3,5 mm

Koko: 126x164 cm

Muuta: Äidille

(Jos joku noita lankatietoja lukee ja ihmettelee lyhenteitäni, niin JL = jälkiliemi, JL2 = toinen jälkiliemi jne.)

Tein tämän peiton niin, että jokainen neliö on virkattu eri väristä, ja kokoa yhdellä neliöllä on sen verran kuin yhdestä 100 gramman kerästä sai. Yhdistin neliöt samalla värillä, jolla virkkasin reunuksen, ja itse asiassa reunukseen on käytetty kahta eri väriä, sillä uloimman kerroksen virkkasin vielä eri kerästä, joka kyllä on sävyltään hyvin lähellä toista reunukseen käyttämääni väriä.

Tässä kuvassa näkyy vielä ihan tekstitettyinä, mikä väri on saatu mistäkin kasvista. Nyt näistä on ne jälkiliemilyhenteet jätetty pois, vaikka aika moni näistä onkin värjätty jälkiliemillä, kun valitsin tähän ihan tarkoituksella yleissävyltään vähän vaaleampia sävyjä. Klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin näet lukea tekstit paremmin! :)

Äiti ainakin tuntui tykkäävänä peiton väreistä, ja hyvin se hänen kotiinsa sopiikin. Muistelin, että hänellä olisi ollut olohuoneessa juuri tämänsävyiset matot ja verhotkin, mutta hän olikin siirtänyt ne yläkertaan. Mutta sopii tämä silti "väripilkkuna" hänen nykyiseenkin sisustukseensa. :)

Tämän kuvan otin ilman salamaa, niin siinä värit näkyvät hieman eri tavalla kuin noissa salamalla räpsityissä.

Taustalla näkyvät mummolan yläkertaan vievät portaat, ja tällä kertaa olikin mahtavaa, kun pääsin jälleen noita portaita kiipeämään! :) Siitä onkin monta vuotta, kun viimeksi olin yläkerrassa käynyt, ja sieltähän löytyi kaikenlaista, joiden olemassaolon olin jo unohtanut.

Blogissani olen vuosien varrella esitellyt kaikkia vanhoja käsitöitäni, joita olen joskus lapsuudessa ja nuoruudessa tehnyt ja jotka ovat lapsuudenkotiini jääneet, tai jotka olen aikuisiälläni äidille lahjaksi tehnyt ja antanut. On hauskaa huomata, että lapsuudenkodin ikkunassa on edelleen samat verhot, jotka virkkasin joskus 90-luvun alussa kyseiseen ikkunaan, tai olohuoneen pöydällä joku teinivuosinani äitienpäivälahjaksi virkkaamani liina. Näitä kahta kuvassa pällistelevää otusta en ole tainnut vielä blogissa näyttää, joten ne pääsivät nyt testaamaan uutta peittoa. :) Nallen ompelu oli 3. luokan käsityö, öttiäinen taitaa olla 1. tai 2. luokan tuotoksia. Nallella oli yllään myös ommeltu esiliina, mutta sitä ei nyt löytynyt mistään. Esiliinassa taisi olla enemmän pikkutarkkaa työtä kuin itse nallessa, sillä siihen ommeltiin reunuksiin ja taskunsuuhun myös vinonauha, josta ommeltiin myös esiliinan nyörit. Sen jälkeen nallelle neulottiin vielä ainaoikeinneuleella kaulaliina ja muistaakseni myös pienet töppöset (ne taidettiin tehdä virkkaamalla?), jotka nekin ovat kadonneet aikojen saatossa. Nalle oli siis erinomainen työ koulun käsityötunneille, kun sen ompelussa ja vaatetuksessa sai harjoitella monenlaisia eri kädentaidon lajeja! Öttiäinen on ommeltu käsin ja yksityiskohdat liimattu, siitä voin siis päätellä sen olleen alaluokkien käsityö, 3. luokasta eteenpäinhän ommeltiin jo koneella. :)

Seuraavaan peittoon otin jo langat esille, joten enköhän tässä jossain vaiheessa taas aloittele uusien neliöiden virkkuuta.

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille! :)

Mallitilkku

Minähän en mallitilkkuja harrasta.

Nyt on kuitenkin sellainen tilanne, että minulla on 200 grammaa kasvivärjäämääni hailuotolaista villalankaa, josta haluan tehdä Revontuli-huivin toiselle ihmiselle annettavaksi. Koska en tiennyt, millaista kyseinen lanka on verrattuna vironvillaan, josta olen Revontulia aiemmin tehnyt, en voinut olla ihan varma tuon 200 gramman riittävyydestä.

Tarvittiin siis mallitilkku, joka tässä tapauksessa tarkoitti testihuivia. Koska sitä luotolaista pässinpökkimää tuli joskus kannettua kotiin reilu kilo, niin testilankaa kyllä löytyi - täytyi vaan värjätä se ensin itselleni mieluisella värillä.

Revontuli

Tehty ajalla: 4.-11.11.2013

Malli: Ulla 03/07

Suunnittelija: Anne M.

Lanka: Luovon Puojin 2-säikeinen villalanka luonnonvalkoinen/osittain värjätty Kool Aid Berry Blue

Langankulutus: 192 g

Puikot: 5,5 mm

Koko: 180x92 cm pingotettuna (leveys x korkeus)

Muuta: Tuli kiva! :)

Tämä luotolainen villalanka kyllä vastaa täysin vironvillaa, sillä lankaa kului hyvin tarkasti saman verran kuin vironvillasta tehtyyn Revontuleen (vironvillahuivin painoksi sain aikanaan 193 g, tämän paino on 192 g). Myös huivin mitat ovat samat kuin vironvillahuivin, muutaman sentin mittaerot johtuvat todennäköisesti vain pingotuksen kireydestä. Ja mikä tärkeintä: se 200 grammaa riittää! :)

Tämä huivi on paitsi mallitilkku ja testihuivi, myös värjäystekniikan testikappale. Muutama viikko sitten näytin tässä postauksessa, kuinka värjäsin raitalankaa pitkällä liu'ulla. Tätä huivia katsellessani olen kyllä äärimmäisen tyytyväinen värjäyksen onnistumiseen. Samanlaista pehmeää värinvaihtoa ei käsinvärjätessä taida saada kuin noissa vironvilloissa, vaan värirajat ovat selkeämmät, mutta tämäkin näyttää tosi hyvältä.

Monet pitävät lukua siitä, kuinka monta Revontuli-huivia ovat tehneet. Tämä on minulle "vasta" kolmas huivi. Ensimmäinen huivi ei miellyttänyt minua väreiltään, ja se olikin monta vuotta ihan vaan kaapin täytteenä, kunnes viime talvena lähti kirpparille. Toisen huivin värit ovat ihanat, mutta sekin on jäänyt käyttämättä, koska tein siihen kaksi mallikertaa enemmän kuin ohjeessa (halusin käyttää koko 240 g vyyhdin huiviin), ja se on tästä syystä aivan liian iso pidettäväksi. Ehkä tämä kolmas huivi pääsisi jo käyttöönkin?

Vaikka Revontuli on kaunis huivimalli, en ole siihen todellakaan jäänyt koukkuun, kyllä sen tekeminen varsinkin loppuvaiheessa on aika pitkästyttävää. Nyt täytyykin tehdä välillä jotain mukavampia pikkuneuleita ennen kuin käyn sen neljännen Revontulen kimppuun. Toisaalta sitä en teekään sitten liukuvärjätystä, vaan raidoitan sen erillisistä keristä, joten ehkä sen tekeminen tuleekin olemaan ihan eri tavalla mielenkiintoista. :)

Hauskaa uutta alkanutta viikkoa! :)

Neula jumissa

Nyt on kyllä jäänyt grammarin neula pahasti jumiin! Sukkasato loppui jo, mutta sukankutominen vain jatkuu. Sain Sukkasadon aikana päähäni kutoa hyväntekeväisyyteen sukkia 7 veljeksen jämistä, ja kun laatikkoon jäi 7 veljeksiä enää parin sukkaparin verran, niin en vaan voi olla kutomatta niitäkin sukiksi. Tässä niistä kahdesta sukkaparista ensimmäinen:

Jämäsukat

Tehty ajalla: 1.-2.11.2013

Malli: Perussukat pienillä säädöillä

Lanka: Novita 7 veljestä lila (721) ja kirjava Raita (825)

Langankulutus: 85 g

Puikot: 3,5 mm

Koko: 31-32

Muuta: Hyväntekeväisyyteen.

Näihin sukkiin oli määrä kuluttaa kaikki tuo pastellinkirjava raitalanka. Sitä lankaa olen käyttänyt aiemmin jo kaksiinkin sukkiin, ja koska en tykkää "eriparisista" sukista, niin tietysti olen niitä sukkia tehdessäni aina kerinyt välistä lankaa pois raitojen täsmäämiseksi. Niinpä tätä lankaa oli jäljellä paitsi jonkin verran ehyttä raidoitusta myös niitä poiskerittyjä, eikä niitäkään tietenkään tasaparista määrää. Kuinka sitten sain näihin sukkiin keskenään samanlaiset raidat? No, tietysti solmimalla välillä niistä poispätkityistä langoista jatkoa tai katkomalla esimerkiksi yksi raitaväri kahtia ja käyttämällä ne pätkät tasan molempiin sukkiin! :) Solmujahan näihin tuli säätämisen takia, mutta kyllä se työ kannatti, sillä olisi aika häpeä lahjoittaa hyväntekeväisyyteen "eriparisukat". ;)

Kommenteissa aina välillä joku väittää minun olevan "ahkera", kun saan niin paljon käsitöitä aikaiseksi. Se tuntuu minusta hassulta, sillä minähän teen käsitöitä vain levätessäni ja laiskotellessani! :D En käy sairauteni vuoksi töissä, ja puolisoni tekee käytännössä kaikki kotityöt, eli minä en oikeastaan tee mitään muuta kuin makaan sohvalla kutomassa - mikä laiskimus olenkaan! Kun siis seuraavan kerran näet täällä blogissa valmiin käsityön, niin voit mielessäsi laskea, kuinka paljon olenkaan taas laiskotellut ja jättänyt "oikeat hommat" muiden tehtäväksi. ;)

Lepäillessä ja löhöillessä täytyy kuitenkin antaa levottomille käsille jotain puuhaa, sillä tekemisen puutteessa ne alkavat tehdä jotain muuta: kaivaa nenää, korvaa tai takapuolta, tunkea kynnet suuhun pureskeltaviksi, puristella finnejä tai raapia päänahkaa verille. Paljon parempi siis pitää kädet kiinni kutimessa, vai mitä? ;)

Pyhäinpäivänä saa oikein luvan kanssa laiskotella ja löhöillä, sytytellä kynttilöitä ja ajatella rakkaitaan täällä ajassa ja ikuisuudessa. Pyhäinpäivän sanoma on toiveikas, lohdullinen ja turvallinen, se on ehdottomasti yksi lempipyhiäni vuodessa. Siunattua pyhäinpäivää myös sinulle! :) Minä lähden nyt kutimen ja kirjan kanssa laiskottelemaan sohvalle...

Salakuunneltua

Tunnustan olevani salakuuntelija. ;)

Ainakin tänä aamuna, kun jäin vielä hetkeksi sänkyyn pötköttämään, ja iskä huolehti poikien aamutoimista.

Kuopuksen ääni kantautui kirkkaana, mutta iskän vastauksia en niin hyvin kuullut, joten joudun tähän vähän tulkitsemaan keskustelua sellaisena kuin minä sen ymmärsin. Keskustelun aiheena oli joka tapauksessa tämä taulu:

"Miten äiti on tehnyt noin ison ristipistotyön?" - No, siihen menikin kauan aikaa.
"Kuinka kauan?" - No useampi vuosi.
"Oliko äiti silloin sairas?" - Ei ollut. Mää ostin sen äitille synttärilahjaksi.
"Milloin?" - En muista.
"Montako vuotta mää olin?" - Et sää varmaan ollut silloin vielä syntynyt.
"Ai enkö mää silloin vielä ollut olemassa?" - Et sää tainnut olla.
"Montako vuotta äiti oli?" - En muista.

(Oikeat vastaukset: 26-vuotislahjaksi sain ristipistopakkauksen, kumpikaan poika ei ollut silloin vielä syntynyt, tekemiseen meni reilut 8 vuotta, ja taulun valmistuttua molemmat pojat olivat olemassa ja minä olin silloin 34-vuotias.)

Hämmästyttävintä on, että poika tiesi tämän olevan ristipistotyö. Yleensä kaikki minun tekeleeni ovat yleisesti vain "käsitöitä". :)

Oli pakko jakaa tämä salakuunneltu juttu tänään teidän kanssanne, liittyihän se käsitöihin. :)

Mistä näitä oikein sikiää?

Tänään löysin yhden kaapin perältä pikkuruisen laatikon, joka sisälsi tavaraa, jotka luulin vieneeni jo reilut pari vuotta sitten kierrätyskeskukseen. No en sitten ollut kuitenkaan vienyt, herra ties miksi. Nyt asia on kuitenkin korjattu, eikä sitä laatikkoa sisältöineen meille enää tule jäämään.

Tämmöinen liinakin siellä oli. Tämän ostin aikoinaan Jyväskylästä Pikkulinnasta, en tietenkään valmiina vaan olen pistellyt siihen nuo pistot. Puuvillakankaalle oli piirretty rastien paikat, ja niiden päälle sitten pistelin ihan itse valitsemillani väreillä. En ole näemmä tätä liinaa koskaan edes pessyt, vaikka se oli jonkin aikaa meillä pöydälläkin, tässä nimittäin näkyy vielä teipinjälki siinä kohti, missä Pikkulinnan hintalappu on ollut. ;) Nyt pyöräytän tämän pesussa ja laitan kirpparille. :)

Tänään en malttanut lopettaa siivoamista, vaikka olen koittanut pitää tiukasti kiinni itselleni määräämästäni aikataulusta, jotten väsyttäisi itseäni liikaa. Mutta kun siivoushullu pääsee vauhtiin, niin ei sitä osaa lopettaa. Nyt on kodin kaoottisin huone järjestetty, tai no, ei se vieläkään mikään kovin kummoinen ole, mutta onpahan ainakin yritetty. Kumma juttu, että vaikka kantaisi kuutiokaupalla tavaraa roskiin ja kirpparille, niin sitä tyhjää tilaa ei kuitenkaan tule yhtään vähemmän. Pahoin pelkään, että tuo tänä päivänä urakoimani huone ei pysy kuukauttakaan tuossa kunnossa. Lastenhuoneesta kun on kyse... *huokaus* Toisaalta esikoinen oli koulusta palatessaan minulla niin isona apuna, että hänen luulisi ainakin hetken aikaa muistavan, että tavarat laitetaan tästä edespäin omille paikoilleen, eikä vaan nakata lattialta ja pöydiltä jonnekin kaappiin niin, että näyttäisi kuin olisi mukasiivottu. Esikoisen apu oli välttämätön - minulla ei ollut hajuakaan, mitä ihmettä ne kaikki pikkuriikkiset osaset ovat. Suurin osa näytti legoilta, mutta eri asia sitten, kuuluivatko ne Bionicleen, Hero Factoryyn, Heroicaan, Ninjagoon vai ihan tavallisiin legoihin. Esikoinen osasi kertoa viiden metrin päästäkin vilkaisemalla, mihin joku pikkusormenkynnen kokoinen osanen kuuluu. :D Oikeastaan siksi halusinkin jatkaa koko illan tuota lastenhuoneen siivousta, kun en olisi osannut kuitenkaan tehdä mitään ilman poikien asiantuntevaa apua, heidän huoneensahan se on.

Sanonta "toisen roska on toisen aarre" tuli tänään minulle aika konkreettiseksi. Yleensähän sitä käytetään kirpparimyynnin sloganina, sillä juuri kirppareiltahan joku voi löytää aarteita, joilla taas joku toinen ei tee yhtään mitään. Meidän perheessä tuo sanonta on vähän toisinpäin... Kuopuksella oli yöpöydällä kolme rasiaa täynnä ihan oikeita roskia, joita hän on kerännyt ulkoa maasta: pullonkorkkeja, kiviä, leikkipyssyn kuulia, linnunsulkia, nappeja... Sanoin kuopukselle, että nyt käyt tämän aarrekätkösi läpi ja laitat roskiin kaikki, mitä et halua enää säilyttää ja pidät vain ne ihan todelliset aarteet. Lähtihän siitä aarrerasiasta melkein kaikki roskaläjään, ja jäljelle jäi vain ne tärkeimmät. Oli vain hauska seurata kuopuksen lajittelua: "No kaikki muoviset korkit on ihan roskia, ne ei oo arvokkaita!" Samalla hän kuitenkin laittoi visusti talteen metalliset kaljapullonkorkit, koska nähtävästi 5-vuotiaan pojan mielestä kaikki on kultaa mikä kiiltää. ;) Samalla periaatteella hän jätti aarrekätköönsä myös pienen "rubiinin", edelleen kaikki kivet sekä kullanvärisen kuulakärkikynän jousen. :D No, on sentään päästy niistä muovikorkeista ja linnunsulista eroon! :D Minäkin löysin kuopuksen aarrerasiasta aarteita itselleni - sieltä löytyi varmasti kymmeniä nappeja! :) (luultavasti jostain hajonneesta päiväkodin askartelusta irronneita)

Toivottavasti kuopus jatkaa vielä noita "arvokkaiden" korkkien keräilyä - niistä saa jonain päivänä askarreltua hienon pannunalusen! :)

Nyt tuli muuten Oysista lääkärinlausunto, josta selvisi syy, miksi se selkäydinkoe joudutaan tekemään uudestaan. Se kuukauden takainen näytteenotto ei mennyt ihan nappiin ja näytteessä oli liikaa verta, joten tulokset olivat ristiriitaisia ja epäselviä. Toivottavasti nyt uudella yrittämällä saataisin puhdas näyte ja varmat tulokset. Parempi näin päin kuin että lähtisivät mahdollisten virhetulosten perusteella tekemään diagnoosia.

Kiitos vierailustasi ja kiva jos jaksat lukea juttujani! :)

Kaappien kätköistä

Kodin inventaario on siirtynyt jo kolmanteen huoneeseen. Sen yläkaapeista löytyi laatikko, joihin olen säilönyt pääasiassa kehyksissä olevia/olleita valokuvia, joita en kuitenkaan ole vuosikausiin enää pitänyt esillä. Niiden kuvien joukossa on pari sellaista, jotka haluan teillekin esitellä.

Kuvassa on kummityttöni vuonna 1995. Hänen päällään on tietysti kummitädin neuloma puku, tein sen melkein heti tytön synnyttyä, muistaakseni ainakin kastetilaisuuteen matkatessamme kudoin tätä pukua auton takapenkillä. :) Itse asiassa tämä oli jo toinen norsupuku, jonka neuloin, sillä vanhin kummityttöni sai samanlaisen puvun vuotta aiemmin, siinä oli norsu enemmän sininen. (Huomaathan, että toinen hiha muodostaa norsun kärsän!) Muistaakseni sitä pukua neuloin jo silloin, kun vanhinta kummityttöä vasta odotettiin, ja siksi laitoin väreiksi sekä sinistä että vaaleanpunaista, kun ei ollut tietoa, kumpi sieltä on tulossa. Tähän toiseen norsupukuun kuitenkin tuli ihan harmaata, koska taisin aloittaa sen vasta tytön synnyttyä. Muistan, että paidassa oli erikoinen neulomistapa, se nimittäin tehtiin yhtenä kappaleena niin, että aloitettiin etukappaleesta normaalisti, mutta kainaloiden kohdalla luotiin hihoja varten lisää silmukoita, sitten taasen pääntien kohdalle jätettiin reikä, ja taas jatkettiin olkapään yli takakappaleeseen. Lopuksi vain ommeltiin hiha- ja sivusaumat kiinni. Tämän täytyi olla todella mielenkiintoinen neulottava, koska jaksoin näitä kaksikin kappaletta tehdä. ;)

Toinen kuva ei ole niinkään käsityöaiheinen, mutta laitan sen kuitenkin tänne... vaikka tämä kuva pitäisi kyllä tuhota. ;)

Kuva on otettu Viking Cinderellalla elokuussa 2000, siis niitä kuvia, joita räpsäistään laivan sisäänkäynnissä kaikista matkustajista, ja joita sitten saa myöhemmin illalla ostaa. Rajasin kuvasta mieheni pois, koska hän ei varmaan halua nettijulkisuuteen. Ja kyllä, kuvassa olen minä! :D Kuopus ei tunnistanut minua tästä kuvasta ollenkaan, ja kun kerroin ketä kuva esittää, kuopus kysyi: "Kuka sulla on mahassa?" Vastasin, ettei siellä ole ketään, johon kuopus sanoi: "No miten sää oot sitten tuon näköinen???" ;)

Elopainoa on tuossa noin 30 kiloa enemmän kuin nykyään... Minullahan oli aikoinaan melkoisia syömishäiriöitä, jossain vaiheessa sairastin anoreksiaa, hieman myöhemmin taas BED-syömishäiriötä, joka on ahmimishäiriö ilman oksennusta (bulimiahan puolestaan on ahmimishäiriö, johon liittyy oksentelua). Painoni jojoili tosi rajusti, yleensä laihdutuskuurilla paino putosi parissa kuukaudessa useita kymmeniä kiloja, ja hetken kuluttua sitä saattoi nopeasti tulla taas useita kymmeniä kiloja lisää. Tämän vuoden 2000 kuvan jälkeenkin sain painoa pudotettua parikymmentä kiloa vielä saman syksyn aikana, mutta vuoden 2003 keväällä olin melkein taas samoissa mitoissa kuin tässä kuvassakin. Mutta vain kolmea kuukautta myöhemmin painoa oli tippunut 25 kiloa. Sen vuoden 2003 jälkeen olen onnistunut pitämään kahdesta raskaudestakin huolimatta painon kutakuinkin nykyisissä lukemissa, kuopuksen syntymän jälkeen paino putosi jopa viitisen kiloa alemmaksi kuin ennen raskautta, ja on niissä lukemissa pysynytkin. Jos silloin tällöin painoa sattuu nousemaan 5-10 kiloa, niin äkkiä ne kilot sitten taas lähtevät, eli tällaista alle 10 kilon rajoissa pysyvää jojoilua en edes laske vielä lihomiseksi tai laihtumiseksi. ;) Kun on kokemusta siitä vähän rajummastakin jojoilusta.

Tämän kuvan olette täällä hiljattain nähneetkin, kun muistelin muinoin tekemiäni neulepuseroita. Tämä kuva on otettu vuonna 1997 eli vain kolme vuotta aiemmin kuin tuo ylempi laivaristeilykuva. Tässä alemmassa kuvassa painoa on 45 kiloa, ylemmässä yli 90 kiloa. Kolmessa vuodessa olin siis enemmän kuin tuplannut painoni! Moni blogiystäväkin on kirjoittanut omista paino-ongelmistaan, ja ehdottomasti kyllä kannustan pudottamaan painoa, jos sitä on kertynyt liikaa. Minulle ei ole koskaan ollut laihduttaminen mitenkään vaikeaa, mutta painon samana pitäminen taas on erittäin hankalaa. Vielä nykyäänkin, jos on vaikkapa synttärit tms., niin yhden viikonlopun aikana minulle saattaa tupsahtaa helposti 5 kiloa lisää painoa! Ehkä minulla on nopea aineenvaihdunta tai jotain... Mutta joo, vaikka laihduttaminen on terveyden vuoksi ihan hyväkin juttu, niin ei siinäkään liiallisuuksiin parane mennä. Minä olen taatusti tästä rajusta jojoilustani maksanut kovan hinnan, sellaista en suosittele kenellekään.

Täytyy vielä noista kuvista sanoa jotain käsityöasiaakin. ;) Ylemmän laivaristeilykuvan vaatetus on sikäli hassu verrattuna nykyiseen pukeutumiseeni, että siinä ylläni oleva neuletakki EI OLE itse tehty, vaan ostettu! :D Sen sijaan pusero ja collegehousut on itse ommellut, ompelukone oli tuolloin ihan uusi, ja oli intoa, vaikkei välttämättä niinkään taitoa. ;) Nykyisinhän homma menee toisinpäin, eli ostan puserot ja housut mieluiten valmiina, mutta neule on taatusti itse tehty. :)

Alemmassa kuvassa on taasen norjalaisvillapaita, joka on kyllä sitten itse neulottu. Sitä minulla ei ole ollut enää vuosikausiin olemassa, en ole itse asiassa vuoden 1997 jälkeen edes siihen paitaan mahtunut, enkä koskaan halua niin pieneksi kutistuakaan, että mahtuisin. :)

Tänään on kaivettu sieltä yläkaappien kätköistä vanhoja juhlapukuja, leikitty hetki pukuleikkejä ja laitettu ne sitten odottamaan kirpparille pääsyä. Kansallispuku on ainoa, jonka jätän kaappiini noista vanhoista kätkössä olleista juhlapuvuista - mutta voi voi, olen onnistunut kadottamaan rouvan päähineen varmaan joskus muuttojen tohinassa! Se on sellainen aika pieni kangaspala, joten se on ihan hyvin saattanut joskus luiskahtaa väärään pinoon ja kadota. Jollei se nyt jostain vielä tupsahda esiin. Täytynee jossain vaiheessa kevättä vähän huoltaa tuota kansallispukua, niin voin sen sitten täällä blogissakin esitellä. Kun nyt olen paljastanut teille tuon painonvaihteluhistoriani, niin hämmästyksekseni voin kertoa myös, että se kansallispuku on minulle tällä hetkellä juuri sopivan kokoinen, ei liian pieni eikä liian iso! Vaikka muistan kyllä äitini sitä välillä pienentäneen ja välillä isontaneen minulle aina sen mukaan, millainen satuin kulloinkin olemaan. Varmaan olen viimeksi pukua käyttäessäni ollut suunnilleen tällainen kuin nykyäänkin, mitä kyllä suuresti hämmästelen. :)

Viikonlopun jatkoja! :)

Ikkunaan

Aiemminkin olen täällä kirjoittanut, miten tänä syksynä on ollut aikaa ja mahdollisuus tuijotella omaa kotia ja miettiä jonkinlaista uudistusta tai "stailausta" sisustukseen. Sohvalla pötkötellessä kun näkee kodin ihan uusin silmin. Joskus muinoin tein jämälangasta parvekkeen oveen ikkunakoristeen, mutta se ei tuntunut siihen oikein sopivan, joten minulla heräsi ajatus uudesta kivemmanvärisestä koristeesta. Tällä viikolla on ollut sitten joutilasta aikaa toteuttaa tuo uusi koriste:

Virkattu ikkunakoriste

Tehty ajalla: 16.-20.12.2012

Malli: Lea Virkattuja verhoja 3/2011 malli 30

Lanka: Puppets Eldorado no 10 tummankeltainen (07524) ja vaaleankeltainen (07516)

Langankulutus: 19 g

Virkkuukoukku: 1,5 mm

Koko: Halkaisija 22 cm

Muuta: Parvekkeen oveen. Perunajauhotärkkäys.     

Tämän mallin valitsin ihan vain siksi, että se oli ohjeessa kirjoitettu kaksiväriseksi, niin sain kivasti siihen molempia keltaisia virkkauslankojani upotettua.

Toisen ikkunakoristeen idean sain viikko sitten Oysin neurologian poliklinikalla, jossa oli vastaanottoaulan tiskin ikkunassa paperinaruista rosee-kukkalaitteella pyöritelty ikkunakoriste, taisi siinäkin olla meidän kodin värimaailmaa eli ainakin oranssia, koska siihen niin tarkasti heti silmäni iskin. Mutta enhän minä tässä kunnossa jaksa mihinkään kauppoihin lähteä paperinarua etsiskelemään, joten päätin toteuttaa oman versioni ihan virkkauslangasta, sitähän kyllä omasta takaa riittää!

Roseepitsi-kukkakoriste

Tehty ajalla: 16.-20.12.2012

Malli: Kunhan pyörittelin rosee-laitteella

Lanka: Puppets Eldorado no 10 tummankeltainen (07524) ja vaaleankeltainen (07516), Novita Virkkauslanka vihreä (381)

Langankulutus: 23 g

Virkkuukoukku: 1,5 mm + kukkalaite

Koko: Kukkien halkaisija n. 6,5 cm, rimpsujen pituudet noin 55-70 cm

Muuta: Olohuoneen ikkunaan. Perunajauhotärkki.     

Kokeilin näiden kovettamiseen ensimmäistä kertaa perunajauhotärkkiä, jonka ohje löytyi Marttojen sivuilta. Tuon virkatun koristeen tärkkäämiseen se vielä soveltui, mutta kukkien tärkkäämiseen olisi käynyt joku muu liemi varmasti paremmin. Enkä muutenkaan tykännyt siitä, kun siitähän tuli sellaista "liisteriä", nestemäisempi on jotenkin kivempaa. Vaikka nopeastihan tuo sitten kuivui. Ja toisaalta on sitten kiva, kun näissä on vähän sellaista kiiltoa sen perunajauhotärkin ansiosta.

Näiden koristeiden värimaailma onkin teille jo tuttu, muistatte varmaan tämän ihanaisen liinan, jonka virkkasin muutama viikko sitten. Nyt liinan värit toistuvat kivasti myös ikkunakoristeissa, joissa on siis käytetty liinasta ylijääneitä lankoja. Ihanasti nämä kyllä tuovat lisää väriä kotiimme, kuten allaolevasta kuvasarjasta näette:

Kuvaa kannattaa koittaa klikata suuremmaksi. ;) Siellähän se taannoin virkattu liinakin tosiaan vilahtelee, ja sitä postatessani taisin luvata näyttää, mitä muuta uutta olin ostanut kotiimme, se vain ei vielä silloin liinaa kuvatessani ollut tullut. Nyt siis tuolla yhdessä kuvassa (ainoa kuva, jossa ei näy ikkunakoristeita) näkyy meidän "uusi sohva", eli vanhan roskiksesta löydetyn vuodesohvan päälle tilasin netistä vaalean päällisen, sopii hiukan kivemmin meidän sisustukseen nyt tuollaisena. :) Pari kuvaa tuossa kollaasissa on otettu ulkoa päinkin, nimittäin parvekkeelta; harvemminpa sitä muuten viidennen kerroksen ikkunoista pääsee sisälle kurkistamaankaan. ;)

Niin, sille vanhalle parvekkeen ovessa olleelle koristeellekin piti keksiä paikka:

Se koristaa kaikessa harmaudessaan nyt makkaria, jossa on muutenkin vähän viileämpi tunnelma:

Nyt tuntuu taas kivalta, kun koti on saanut lisää pientä piristettä. Ehkä näitä jaksaa taas katsella pitkään sohvalla pötkötellessä. Sinnepä taidan nytkin pötkähtää käsityön ja kirjan kanssa.

Levollista perjantai-iltaa ja viikonlopun alkua! :)

 

Viisivuotishistoriikki

Viisi vuotta sitten tammikuun viidentenä päivänä vuonna 2006 posti toi minulle Suuri Käsityölehden:

Tapani mukaan luin lehden kannesta kanteen, ja ihan lehden loppupuoliskolta silmiini osui tällainen pieni juttunen (klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin näet lukea tekstin):

Neuleblogi! Ja että niitä on jo yli sata Suomessa. Olin lukenut tuon "blogi"-sanan joskus jostain netistä, mutta yhdessäkään blogissa en ollut koskaan vieraillut saati sitten neuleblogissa. Mutta se kuullosti ihan minun jutultani. Olin aiemminkin yrittänyt ylläpitää kotisivuja ja sinnekin joitakin kuvia käsitöistäni laittanut, mutta sen päivittäminen ei oikein ollut mielekästä, ja ne sivutkin olivat hävinneet taivaan tuuliin, kun olin vaihtanut paikkakuntaa ja nettipalvelinta (sivujen tila oli palvelimen tarjoama). Blogi sen sijaan vaikutti sellaiselta, että sitä tulisi ehkä päivitettyä. Ainakin ajattelin kokeilla.

Niinpä suuntasin iltasella pojan nukahdettua nettiin tuohon lehdessä mainittuun osoitteeseen. Sieltähän löytyi ohjeet, kuinka blogi luodaan joko Bloggeriin tai Vuodatukseen. Valitsin Vuodatuksen, koska Blogger oli silloin ainoastaan enkunkielinen, enkä halunnut tehdä blogin aloittamista itselleni yhtään vaikeaksi, jos helpompikin tapa oli olemassa. ;) Blogin nimen "Marin omat käsityöt" keksin sillä sekunnilla, kun kone sitä nimeä kysyi, eli sitä ei oltu mietitty hetkeäkään. Aiemmat kotisivuni olivat nimeltään "Marin omat kotisivut", eli se kertonee jotain minun mielikuvitukseni laadusta. ;) Ja niin oli blogi perustettu muutamassa minuutissa, ja ensimmäinen postaus lähti maailmalle 5.1.2006 klo 23:35. Siitä syystä myös tämä historiikkipostaus on ajoitettu tulemaan klo 23:35. :)

Kolme ensimmäistä bloggausvuotta viihdyin Vuodatuksen huomassa. Vuoden 2008 lopulla alkoi mieli tehdä muutosta, tuntui että halusin muuttaa bloggaamisessa ihan kaiken. Niinpä 31.12.2008 tein viimeisen postaukseni vanhaan blogiini ja 1.1.2009 aloitin uuden blogin Bloggerin puolella. Nimeksikin vaihtui Heivatut Kudelmat. Nimen keksi mieheni eräänä vuoden 2008 syksyisenä päivänä, kun hän toi minulle kaupasta naposteltavaksi kuivattuja hedelmiä - eli heivattuja kudelmia. :) Sillä hetkellä tein lopullisen päätökseni vaihtaa bloginimeä ja palvelinta eli pistää kaiken blogissani uusiksi.

Pääosaa bloggaamisessa ovat näytelleet tietysti käsityöt. Nyt haluankin luoda pienen katsauksen menneeseen ja väläytellä niitä ikimuistoisimpia käsitöitä viiden blogivuoden varrelta:

Tämä pörröhuivi oli ihan ensimmäisiä blogissa nähtyjä tekeleitäni. Tekemiseen kului tasan yksi seminaaripäivä ammatillisessa opettajakorkeakoulussa - taisi olla niitä viimeisiä pitkiä istuntoja ennen lopputyön valmistumista. Huivi oli käytössä tasan kerran sinä päivänä, kun laulaa luikaisin täydet pisteet lauluopintojeni päättötutkinnossa. :) Käsityötaitojen kannalta tällä huivilla ei ole suurtakaan arvoa, se on pelkkää ainaoikeaa karvalangasta, mutta siihen liittyy tärkeitä muistoja opintojeni loppusuoralta. :)

Tämä taitaa olla yksi niistä harvoista omille lapsilleni tekemistäni neuleista. Suutarin lapsen kengistähän on olemassa se yksi sanonta... ;) Tähänkin liittyy muistoja juurikin opiskeluajoiltani, tein tämänkin keväällä 2006. Olin äänifysiologian viikonloppukurssilla (yksi parhaita kursseja, jossa olen koskaan ollut) ja tämä oli kurssineuleenani - mutta ohjeen olin unohtanut kotiin. Onneksi tauolla pääsin kirjaston nettiin tulostamaan ohjeen, muuten olisi mennyt kurssiviikonloppu ihan pilalle. ;) Samana viikonloppuna muuten oli ensimmäiset käsityömessut, jossa olen ikinä käynyt, ne olivat Jyväskylässä, ja suuntasimme opiskelukaverini kanssa kurssin loputtua yhdessä suoraan messuille. :)

Bloggaamisen myötä olen innostunut kokeilemaan myös uusia käsityötekniikoita. Vaikka olen haarukkapitsin tekemisestä haaveillut jo ihan pikkutytöstä saakka, niin tuskin olisin innostunut sitä kokeilemaan, jollei olisi tämä bloggaaminen antamassa vähän potkua. :) Tämä valmistui alkuvuodesta 2007. Blogin pitämisen myötä innostuin myös alkuvaiheissa ostelemaan lankaa ihan ilman mitään suunnitelmia - nyt olen palannut taas siihen vanhaan tyyliin, mikä minulla oli ennen bloggaamista, eli ostan vain tiettyä mallia varten - ja tämä Sirdar Duet -lanka on hyvä esimerkki siitä, että ostinpa vain lankaa siksi, että se oli niin ihanaa. Sitten tietysti loppui lanka kesken ja menin samasta liikkeestä ostamaan lisää, ja myyjä kehtasi väittää, ettei hänellä ole koskaan tätä lankaa ollutkaan. Minä kaivoin esiin kuitin ja vyötteen ja esitin todisteen, että tästä nimenomaisesta kaupasta olen tätä lankaa ostanut, ja kas vain - lankakaupan kellarista sattuikin löytymään sitten kokonainen säkillinen tätä samaista lankaa ja vielä samaa värierääkin kuin aiemmin ostamani. ;) Oululaiset arvannevatkin, mistä liikkeestä on kyse... :D

Tässä on kaikkien aikojen ennätykseni puseron neulonnassa. :) Vuosi oli 2007 ja osallistuin ensimmäistä kertaa Lankahamstereihin. Otin hamsterikisan ihan tosissaan, joten tämä pusero valmistui reilussa neljässä vuorokaudessa. ;)

Tässä on ehkä yksi kauneimmista tekemistäni käsitöistä. Ajoittuu myös Lankahamsteri-jaksolle 2007, ja muistan menneeni tämä päälläni ensimmäisille Oulun käsityömessuilleni, ja kehoitin blogissani ihmisiä nykäisemään ponchon hapsusta, jos tunnistavat minut. :) Siellä tulikin aika moni minua hapsuista vetämään ja kertomaan lukevansa blogiani. :)

Tämä on varmasti koko blogihistorian eniten käyttämäni neule, tosin en paljon pidä tätä julkisella paikalla, kun käytön jäljet alkavat neljän vuoden jälkeen näkyä, mutta iltapesujen jälkeen käytän tätä yöpuvun päällä ja aamuisin vetaisen taas päälleni, jotta tarkenen tehdä aamutoimet. Eli "aamutakin" virkaa toimittaa tämä näin. :) Tämänkin tein Lankahamstereitten aikaan 2007.

Tässä myös yksi kädentaidon laji, johon olen tutustunut blogihistorian aikana. Hardagerista olen haaveillut myös ihan pikkutytöstä saakka, ja tämän kirjanmerkin uskaltauduin vuonna 2007 tekemään. Jäi toistaiseksi ainoaksi hardanger-työkseni, vaikka olen kyllä hankkinut materiaalia ja oppaitakin, josko joskus tekisin hardanger-töitä lisääkin... Ei se ollut vaikeaa, vaikka äitini puheista lapsena sain sellaisen käsityksen, että hardanger on suunnilleen vaikeinta, mitä ihminen koskaan voi tehdä. ;)

Hah-hah-hah...! :D Tämä on pakko laittaa tänne, sillä se tuo mieleeni kesän 2007 KIP-tapahtuman - ensimmäisen KIPin (Knit In Public), johon olen osallistunut - meillä oli Oulussa hyväntekeväisyysteema, ja saimme lahjoituslankoja käsityöliikkeiltä. Sitten niitä lahjoituslankoja oli suunnilleen pakko jokaisen ottaa kotiin vietäväksi ja neuloa niistä jotain... ;) Tämä on melko varmasti yksi rumimmista käsitöistä mitä olen koskaan tehnyt, mutta toivottavasti joku sai siitä itselleen tarpeellisen lämmittimen! :)

2007 syksyllä osallistuin neulahuovutuskurssille kansalaisopistolla, eipä ole tullut muille kädentaitokursseille osallistuttuakaan. Tämä taulu on sen kurssin satoa, on ollut seinälläni siitä saakka.

Ja niin ikään vuodelta 2007 - joka muuten on tähän astisen blogihistorian tuottoisin käsityövuosi, siksi siltä vuodelta on jäänyt näitä ikimuistoisia töitäkin näin paljon. :) Tunsin tarvitsevani kantotakin, jonka sisällä voi kantaa vauvaa kantoliinassa ja joka lämmittää sekä minua että kannettavaa. En löytänyt mieluista väriä valmiiden kantotakkien joukosta, joten päädyin ompelemaan itse - kaikkea ne raskaushormonit teettävätkin! Tämän kimpussa itkettiin ja kiroiltiin monta päivää, ja ihan susi siitä tuli. Ja arvatkaa mitä - talvi 2008 oli sitten ihan älyttömän lämmin (poika tuotiin tammikuussa kotiin plus-asteissa), ja tämä takki jäi käyttämättä. Tai käytin ehkä kerran-pari kun hain esikoista hoidosta naapuritalosta... ;)

Näihin sukkiin liittyy erityisen lämpimiä muistoja, sillä aloitin nämä loppiaisena 2008 neuletapaamisessa, jonne lähdin tarkoituksella kävellen, että synnytys käynnistyisi. Seuraavana aamuna menikin lapsivedet ja kuopus syntyi sitä seuraavana päivänä. Sukat olivat minun "synnytysneuleeni", olivat synnärilläkin mukana ja supistuksia odotellessa varsi sai aina vaan lisää mittaa. :) Kolme vuotta ovat kestäneet ahkeraa käyttöä, eikä mitään käytön jälkeä näy vieläkään - siksi suosittelenkin kaikille Fabelia sukkalangaksi! :)

Jos joku käsityö voi olla käyttäjälleen erityisen rakas, niin tämä todella on sitä! :) Enkä tarkoita nyt kuvassa näkyvää poikaa, joka kyllä on erityisen rakas hänkin. :) Vaan tuo pipo - se on tehty puolivuotiaan vauvan päähän, mutta "vauva" rakastaa pipoaan vielä 3-vuotiaanakin, ja vaikka se on jäänyt auttamatta jo liian pieneksi, niin yhä se pitää vetää öisin unilakiksi ja välillä päivälläkin. Päiväkodissa sen käyttö kiellettiin, ei kuulemma kuulu hyviin tapoihin pitää lakkia sisällä... ;)

Tällä käsityölläni lienee sitten kaikkien aikojen surkuhupaisin kohtalo. Sain syksyllä 2008 innostuksen lähteä kutomaan kangaspuilla, varasin ajan ja kangaspuut kudontapisteestä, tilasin käsityöliikkeeseen kuteita, pakkasin vauvan matkaani ja vietin kaksi kokonaista päivää pätkyttäen poppanaa ja saaden hartiani jumiin. Tuloksena oli mitä ihanin ja meidän värisin poppanaliina - jonka kohtalo oli kuitenkin tippua vain muutamaa kuukautta myöhemmin alas parvekkeeltamme, kun puistelin siitä pölyjä. Ennen kuin ehdin alas pihalle, niin sen minuutin aikana liina oli kadonnut jäljettömiin, eikä sitä löytynyt koskaan naapureistakaan. Mystinen juttu, mutta vaikka silloin kaksi vuotta sitten tämän tapahtuessa ottikin aika rankasti päähän, niin elämä on jatkunut... :)

Tätä kirjekuorta ei sovi unohtaa - se on ensimmäinen pistelemäni kirjekuori, jolla osallistuin Violariumin kirjekuorikilpailuun keväällä 2009, ja tulin toiseksi! :) Tämä on kyllä yksi ihanimmista tekemistäni käsitöistä, pidän sitä esillä työpöytäni vieressä.

Tähän ankkaan taas liittyy hauskat muistot, kun kävin kuvaamassa tätä pihalla - siis usean kerrostalon yhteisellä pihalla - blogia varten. Blogikuvien ottoon liittyy välillä varsin hupaisia tilanteita, ja tämän ankan kuvaaminen on ollut toistaiseksi kaikkein mukavinta. Käy katsomassa kaikki kuvat täällä. :) Ankka matkasi kummitytölle nimpparilahjaksi keväällä 2009.

Tämä vauvanvaatesetti on ehkä yksi hauskimmista oivalluksistani - se on tehty metsästystä harrastavan veljeni pojalle syksyllä 2009. :) Sain idean saman tien, kun sain veljeltäni uutisia tulokkaasta; näin heti mielessäni maastokuvioisen vauvan villapuvun ja tietysti punaisen pipon. Kyllä se puku olikin mieleinen ja paljon käytetty! :) Mahtaa olla käytössä vielä toisellakin pojalla.

Blogimaailman syytä on myös se, että minä aloin hinguta itselleni rukkia. Tässä toistaiseksi ainoa rukkini tuotos (minun käsistäni; isomummuhan on kehrännyt aikanaan varmasti paljonkin samalla rukilla) tammikuulta 2010. Pitäisi tästä Lampaankakasta joskus raaskia jotain vissiin neuloakin, ehkä se pääsee sitten 10-vuotishistoriikkiin. ;)

Ruutu ja risti -huivi on ensimmäinen julkaisemani huiviohje, ja toistaiseksi ainoa. Tein huivin olympianeuletyönäni helmikuussa 2010, ja samaan aikaan kirjoitin ohjeen muistiin. Ohje löytyy täältä.

Tämä taisi olla vuoden 2010 suurin työ, tai siis tein tätä vuosina 2009-2010. Tämän pistelyn edistymistä raportoin blogissani aika usein, joten se on varmasti jäänyt monelle lukijalle ainakin mieleen.

Ja tietysti ryijyprojekti neuloen oli sellainen vuoden 2010 loppupuoliskon iso juttu. Näistä uudemmista valmistuneista ei oikein ole paljon "muisteltavaa", kun ovat niin tuoreita juttuja. Täytyy niitäkin kuitenkin historiikissa vähän mainita. ;)

Kaikenkaikkiaan blogin viisivuotisen historian aikana on valmistunut liki 750 käsityötä, joten näissä muisteloissa oli vain murto-osa...

Näiden viiden vuoden aikana blogitekstejäni on käyty lukemassa noin 716 000 kertaa! Määrä on ihan käsittämätön - vanhassa blogissani on tehty vierailuja yli puoli miljoonaa kappaletta ja täällä uudessa pian 200 000 kappaletta (ja vanhassakin laskurilukemat yhä näyttävät lisääntyvän, vaikkei se ole päivittynyt kahteen vuoteen). Kiitos teille kaikille kävijöille - ja erityiskiitokset jokaiselle, joka jaksaa tänne aina joskus jotain kommentoida! :)

Kaikille teille haluan tarjota tietysti synttärikakkua viiden kynttilän kera. Mutta ei ihan sellaista perinteistä kakkua, vaan...

... no, lankakakkuapa tietenkin! :) Kynttilöitäkään ei ole tarkoitus polttaa - nämä "kynttilät" ovat muuten viimeksi olleet ei suinkaan neulomistarkoituksessa vaan kanteleensoiton apuvälineinä!

Nauttikaa kakusta ja kiitos näistä viidestä vuodesta ihan jokaiselle! :)