Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, tammikuuta 31, 2016

Tammikuun raportti?

Kuukauden viimeinen päivä. Pitäisikö minun tehdä jälleen katsaus menneeseen käsityökuukauteen, kuten olen tehnyt jo vuosia?

Ei. Elämässäni on menossa nyt niin isoja asioita, ettei minulla ole ollut aikaa, voimia eikä edes halua tehdä käsitöitä. Saati sitten miettiä blogipäivityksiä. Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen. Nyt keskityn tekemään työtäni ja vapaa-ajalla laittamaan elämäni sellaiseen kuntoon, että tästä voi taas jatkaa eteenpäin uusissa puitteissa. Seuraavat pari kuukautta tulevat ainakin olemaan sellaista hullunmyllyä, että saa nähdä, kuinka pysyn matkassa. Mutta tiedän selviäväni. Kaikella on varmasti tarkoituksensa, ja uskon lujasti siihen, että tämäkin elämänmuutos johtaa lopulta hyvään.

Käsityöt ja blogi saavat siis jäädä elämässäni sivuosaan, kuten ovat jo pidemmän aikaa olleet jäämässäkin. Katsotaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Hyvää alkavaa helmikuuta!

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2016

Sukkaset

Viime vuoden loppupuolella esittelin täällä neuletakin, jonka olin kutonut kasvivärjätyistä langoista. Nyt takille valmistui kaveriksi sukat.

Sukat
Tehty ajalla: 26.12.2015 - 6.1.2016
Malli: Perussukat
Lanka: Novita Nalle kasvivärjätyt (kaikissa pohja valkoinen 011): pihlaja JL2, pihlaja JL3, (krappi JL3 + krappi & sipulinkuoro JL 4):n JL
Langankulutus: 91 g
Puikot: 3 mm
Koko: 38
Muuta: Ihan ok. 


Perussukista ei ole paljoa kerrottavaa. Kolmea eri jämälankaa näihin käytin. Ensimmäisessä kuvassa näyttää, että raidoitus on ihan vain tavallista raitaa, mutta tästä lähikuvasta ehkä havaitsee, että on tuolla keltaisen seassa sellaisia persikkaisia pilkkujakin välissä. Vähän niin kuin kirjoneuletta. :) Ei elokuvaa katsellessa oikein monimutkaisempaa ehtinyt kehittää. Lanka tietty loppui kesken sukanterissä, mutta sopiihan näihin persikkaiset nenänpäät. :)

Ihania pakkaspäiviä kaikille - nyt on talvi parhaimmillaan! :) Hyvin on työmatkat sujuneet pyöräillen näilläkin keleillä. Pyöräilijä kyllä kestää, pyörän hajoamisen puolesta tietysti vähän pelottaa... ;)

perjantaina, tammikuuta 01, 2016

2016

Hyvää alkanutta vuotta 2016!


 Perinteisesti olen vuoden ensimmäisenä päivänä kirjoittanut blogiini ajatuksia ja toiveitani tulevalle vuodelle, tietysti käsitöitä painottaen. Nyt en tiedä, mitä osaisin tältä vuodelta toivoa. Sain viime vuonna kaiken. Sain terveyteni takaisin. Sain paljon muutakin. Alkava vuosi ei voi mitenkään enää olla edellisvuotta parempi. Toivon vain, että se on ihan tavallinen, onnellinen vuosi. :) Eikä haittaa, vaikkei tänä vuonna menisi ihan niin lujaa kuin viime vuonna. Voisin olla valmis hetkeksi rauhoittumaan.

Blogini täyttää muutaman päivän kuluttua 10 vuotta. Niistä kolme vuotta vierähti vanhassa (jo poistetussa) blogissa ja viimeiset 7 vuotta Heivatuissa Kudelmissa. Bloggaaminen on ollut tärkeä osa elämääni näinä vuosina, mutta nyt tuntuu, että sen merkitys on vähenemässä. En kuitenkaan tee mitään päätöstä blogin lopettamisesta, en koe siihen tarvetta. Blogiin ilmestynee jatkossa käsitöitä sitä mukaa, kun niitä valmistuu, mutta muutoin en ole enää aikoihin kokenut halua jakaa ajatuksiani täällä. Jatkossa Heivatut Kudelmat tulee olemaan entistäkin vahvemmin vain käsityöblogi. Mutta eikös se ole hyväkin asia, että blogin aihe on rajattu? :)


Tulevan vuoden käsityöt ovat minulle yhä täysi arvoitus. Kesken on yksi sukkapari ja yksi ristipistotyö. Niillä aloitetaan ainakin tämä tammikuu.

Lankavarasto on huvennut vähiin, jäljellä on vajaa 2,5 kiloa lankaa. Tarkoitukseni on ainakin näin alkuvuodesta kuluttaa olemassaolevat langat mahdollisimman loppuun, ennen kuin lähden ostamaan uutta. Mitä sitten teen niistä uusista langoista, se jää nähtäväksi. Haluaisin keskittyä tänä vuonna ennen kaikkea hyväntekeväisyyskäsitöihin. Asetetaan se tavoitteeksi tälle vuodelle.

Ristipistovarastoni ei ole hupenemassa päinkään. Mutta en jaksa enää laatia yksityiskohtaisia suunnitelmia, mitä milloinkin pistelen, eivät ne suunnitelmat ole koskaan toteutuneet siinä järjestyksessä kuin olen ajatellut. Uusi vuosi tuo tullessaan myös muutoksia työrintamalla, ja monenlaiset muutkin harrastukset ja menot pitävät minut kiireisenä. Jääkö enää edes aikaa ja intoa tehdä ristipistoja päivittäin? Haluaisin kyllä jatkaa, mutta en oman jaksamiseni ja yöunieni kustannuksella. Lupaan olla ottamatta ristipistoista paineita! :)


Nämä ihanat talviset pakkasmaisemat on kuvattu viime vuoden loppupuolella. Toivottavasti saadaan tammikuussa paljon lisää lunta ja pakkasta! ♥

Onnellista tätä vuotta sinulle!

 

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)