Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

Näytetään tekstit, joissa on tunniste FAQ. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste FAQ. Näytä kaikki tekstit

perjantaina, elokuuta 14, 2009

Sivusaumojen ompelun lyhyt oppimäärä ;)

Kommenttilaatikossa Näppi kysyi, mikä on siistien saumojeni salaisuus neuleissa. En tiedä, olenko oikea ihminen vastaamaan, koska mielestäni en ompele mitenkään erityisen siistejä saumoja, mutta koitan lyhkäisesti vastata. Jos siis minun ollessa kyseessä voi ylipäätään vastata lyhyesti. ;)

En ole aina todellakaan tehnyt mitenkään siistejä saumoja. Esimerkiksi nyt vastikään äidin luona katsoin yhtä v. -96 neulomaani puseroa, jonka olen antanut joskus äidille, kun se kävi itselleni pieneksi. Siinä oli ihan järkyttävät saumat! Etenkin hihasaumat olivat karseasti ommellut, hiha ei istunut paikalleen yhtään, vaan kupruili ja ompelujälki oli kamalaa. Totesin, että jos en ole käsitöissä muuten edennyt vuosien saatossa, niin ainakin saumat ovat nykyään hiukan siistimmät. ;)

Suunnilleen ensimmäiset 15 vuotta ompelin saumat ainoastaan virkkaamalla. Se on varsin nopea ja kätevä tapa yhdistää kappaleet, mutta ei todellakaan se kaikkein siistein, ja saumoista tulee paksuja. Vasta tuossa muutama vuosi sitten aloin ommella saumat neulalla ompelemalla luotospistoin. Käytän sitä menetelmää edelleen hihojen kiinnittämisessä, koska en ole keksinyt siihen parempaakaan tapaa. Siitä tulee ihan siisti, ja kun ompelen hihoja paikalleen, niin olen erityisen tarkka siitä, että hihat istuvat eivätkä kupruile mistään kohti. Hankalaa se välillä kyllä on.

Mutta nyt olen jonkin aikaa ommellut kaikki muut saumat vuoropistoin työn oikealta puolelta. Se on minusta kiva tapa, koska siinä kuluu ompeluun lankaa varsin vähän, ja saumasta tulee lähes huomaamaton. Olen oppinut tavan jo todella monta vuotta sitten ja käytin sitä aiemmin ainaoikein-neuleiden yhdistämisessä, mutta nyt olen alkanut yhdistää sillä tavoin kaikki sivu- ja hihasaumat.

Jos termit eivät ole tuttuja, suosittelen kurkkamaan linkkiä Käspaikkaan. Sieltä löytyy muitakin tapoja neuleiden saumojen yhdistämiseen. Itse tykkään neuleiden viimeistelystä ja saumojen ompelusta, joten saumalliset neuleet sopivat minulle. :)

Punainen palmikkoneuleeni on siinä vaiheessa, että kohta saan alkaa kaventaa kädenteitä varten takakappaletta. Sori, ei kuvia tällä kertaa, koska en jaksanut alkaa ottaa. Tänään on ollut todella raskas päivä, koko päivän olen ollut jalkojen päällä, kun ensin oli perjantaiseen tapaan siivouspäivä, sitten leivoin huomista ajatellen, ja samojen leipomatarvikkeiden jämillä tuli tehtyä toinenkin torttunen, jonka tarjosin vieraille, jotka puolestaan kävivät alkuillasta. Olen nyt kyllä ihan poikki, ja nukkumaan pitäisi mennä tänään ajoissa, jotta jaksan huomenna olla virkeä. Olen nimittäin lähdössä huomenna ulkomaanmatkalle... ;) Mutta lupaan tarinaa ja kuvia ja ehkä ulkomaantuliaisiakin sitten sunnuntaina. :) Taidanpa laittaa huomiselle ajastuksellakin jotain tänne tulemaan.

Hauskaa viikonloppua!

lauantaina, kesäkuuta 06, 2009

Kakkutehtaalta iltaa!

Ensiksi vastaan pariin kommentteihin tulleeseen kysymykseen, ettei unohdu:

Lea Virkkausideoita 3/2007 -lehdestä löytyy kolmen simpukkakuvioisen liinan virkkausmalli. Olisin käynyt vastaamassa kysyjälle tähän henk.koht., mutten päässyt hänen blogger-profiiliinsa, niin vastaan nyt näin. Toivottavasti tästä tiedosta on apua mallin etsimiseen! Niin ja jos jatkokysymys on, että voinko lähettää kyseisen mallin sähköpostitse, niin en voi, koska minulla ei ole skanneria. Minulta on muutaman kerran kysytty mailitse, että voinko laittaa sähköpostilla sen-ja-sen mallin, niin se on vähän hankalaa ilman skanneria. Mutta mielelläni kurkin noista omista lehdistäni, että mistä joku tietty malli mahdollisesti löytyy, jos sellaista kysytään. :) Nuo on muuten tosi kivat liinamallit, itsekin olen haaveillut ne joskus tekeväni...

Ja sitten, koska kaksikin ihmistä kysyi samaa asiaa, niin vastaan tässä, että Valveen kahvila sijaitsee Oulussa (yllätys yllätys ;) ) osoitteessa Hallituskatu 7, on siis Oulun kaupungin Kulttuuritalo Valve, jossa järjestetään mm. teatteri- ja tanssiesityksiä, näyttelyitä... ja sitten siellä on tosi avara ja valoisa kahvila, jossa näkee hyvin neuloa, joten siksi olemme päätyneet pitämään neuletapaamiset siellä. Sama paikka oli entiseltä nimeltään Nuku eli nuoriso- ja kulttuurikeskus, jos se kuullostaa tutummalta, mutta kun se nuoriso siirtyi sieltä pois, niin vaihtoivat samalla nimeä. On siinä kohti Hallituskatua, mikä on Aleksanterinkadun ja Torikadun välissä, eli pikkuisen rannasta ylöspäin kohti keskustaa, siinä taitaa olla kaupungintalokin jossain ihan likellä, ja Torikadun bussipysäkitkin aivan vieressä. Tervetuloa vaan tapaamisiin Oulun ulkopuoleltakin! :)

Siinä oli FAQ-osuus, ja nyt päivän pääaiheeseen. :)

Meikäläisen leipomiskiintiö on nyt vähäksi aikaa taas täynnä. Toinen kakuista on jo syöty, toinen odottaa jääkaapissa huomiseen. Paljon kiitoksia synttärisankarin puolesta kaikista onnitteluista! :)

Suuren yleisön pyynnöstä joudutte kestämään nyt kakkukuvia, mutta ei tarvitse pelätä, että tästä tulisi mitään leipomisblogia. ;) Kuten sanottu, se leipomiskiintiö alkaa olla nyt täynnä, tai siis on menty jo tämän vuoden kiintiössä kovasti ylikin. ;)


Synttärisankarin lempiväri on vaaleanpunainen, joten hän toivoi tietysti vaaleanpunaista kakkua, mielellään neliön muotoista. :) No en kyllä osaakaan muun muotoista kakkua tehdä, tai ehkä suorakaidekin onnistuu (tai postauksen lopusta huomaatte, että onnistuu kyllä riittävän painostuksen alla melkein minkä muotoinen tahansa... ;) ). Tässä siis pohjana ihan peruskääretorttu-sokerikakkutaikina, jossa jauhoina perunajauhot (4 munaa, 1 dl sokeria, 7 rkl perunajauhoja, 1 tl leivinjauhetta), joka on paistettu kääretortun tapaan pellillä, ja sitten halkaistu neljään osaan. Kostutin kakun laimennetulla viinimarjamehulla (jossa muuten ei ollut lainkaan sokeria, koska meidän mehuissa sitä ei ole), välissä oli vadelmaa ja maidotonta vaniljakastiketta (Go Green; olikohan se nyt soija- vai kaurapohjaista, en muista, mutta sitä meillä usein kakun välissä käytetään, koska en itse tykkää yhtään kermavaahdosta). Päällä tuo vaaleanpunainen kuorrutus on ihan tomusokeria + laimennettua viinimarjamehua; sen voi käyttää laimentamattomanakin, mutta siitä tulee sitten tummempaa, ja nyt halusin yrittää nimeomaan vaaleanpunaista. Reunoille suostuin pursottamaan kermavaahtoa (vaikken edelleenkään kermavaahdosta tykkää enkä varsinkaan sen pursottamisesta, mutta en osaa muutenkaan reunoja koristella), ja koristeena on sitten muutama ranskalainen pastilli.


Tässä kakku odottaa pöydässä, että synttärisankari malttaisi tulla puhaltamaan... ;) Meillä ei ollut todellakaan mitään suureellista tarjottavaa, eli kakun lisäksi kahvit/mehut, yhtä sorttia kaupan pikkuleipiä, hedelmäsalaattia ja sitten nuo loput ranskanpastillit kupissa, jos vaikka joku koki, ettei saanut kakkua leikatessa riittävästi karkkia omaan palaseensa, niin sai tuosta kupista lisätä. ;)


Meillä oli tänään kuusi vierasta, ja kakku riitti hyvin kymmenelle hengelle; tai käytännössä siis kahdeksalle hengelle, kun meidän kuopuksesta ja hänen hiukan nuoremmasta serkkupojastaan ei ollut kakunsyöjiksi. ;) Pöytäänkin mahtui juuri ja juuri päivänsankari+vieraat (kuopus oli päiväunilla, ja serkkupoikaa ei kiinnostanut tulla pöytään), me emäntä ja isäntä kahvittelimme tiskipöydän ääressä. Sattuikin hyvin vieraiden aikataulu, vaikkei oltu ilmoiteltu muuta kuin että ihmisten aikaan saapi tulla; toiset vieraat tulivat aiemmin iltapäivällä, ja juuri kun olimme alkamassa kahville, niin toisetkin saapuivat sopivasti ja jäivät sitten pidempään, kun taas aiemmin tulleet lähtivät kahvin jälkeen jo kotimatkalle. Saatiin kahvitella kaikki yhdessä, ja jäi sitten aikaa olla kumpienkin vieraitten kanssa rauhassa erikseen. Eli kaikin puolin jäi mukava fiilis tästä päivästä. :) Minua kun hermostuttaa juhlissa se, että ei voi jotenkin olla rennosti, tai se kauhea laittaminen ja hössääminen (saati sitten se juhlissa vieraana oleminen, kun ei tiedä miten päin siellä olisi...), niin on kiva viettää synttäreitä tälleen, että ei ole mitään kauheita aikatauluja eikä laittelemisia, vaan ihan vain saapi tulla meille kylään kahvittelemaan, ketkä sattuu silloin pääsemään. :)


Minun ihmegerberanikin avasi juuri kolmannen kukkansa tänä aamuna, varmaan sitten synttäreitten kunniaksi. :) Tämä on ihmegerbera siksi, että se kukkii jo toistamiseen, sillä minulla ei ole yksikään kukka ennen tätä kukkinut uudestaan sittemmin, kun on ensimmäiset kukkansa pudottanut, mikä taasen on tapahtunut yleensä heti sen jälkeen, kun on joutunut samaan tilaan minun kanssani. ;) Mutta luultavasti tämän gerberan salaisuus on se, että esikoinen on soittanut sille huuliharppua. :D Oli nimittäin tosi mahtavaa herätä helatorstaiaamuna, jolloin muu perhe olisi mieluusti nukkunut pidempään, siihen että keittiöstä kuuluu huuliharpun soittoa, ja kun tivasimme esikoiselta syytä tähän erikoiseen herätystapaan, niin hän perusteli menettelyään sillä, että kukat tykkäävät huuliharpunsoitosta... ;) No, selvisihän se syy siihen, miksi minulla ei kukat menesty - minä tyhmä en ole tajunnut soittaa niille huuliharppua! :D

Synttärisankari sai muuten erittäin mieluisia lahjoja, ja sainpas minäkin jotain:


Ei lopu keittiössä puuhaaminen vielä, koska heti kun vain vatsa antaa tilaa, alan keitellä meille raparperikiisseliä! :) Just tässä viikolla luin kateellisena toisten blogeista, kun ovat tehneet raparperista kaikenlaista, ja mietin, että mistähän saisin raparperia, vai pitääkö odottaa heinäkuista mummolareissua. Ja sitten isä soitti, että kelpaisiko meille raparperit, ja minähän riemusta hihkuen sanoin, että ilman muuta kelpaa. :) Toiselta puolen Suomea nämä ovat matkustaneet; osa meni jo pakkaseen ja osa pääsee tosiaan kattilaan tässä pikapuoliin. :) Minä en raparperipiirakasta niinkään välitä, mutta kiisseli on hyvää, ja se kyllä maistuu lapsillekin paremmin kuin piirakka.

No mutta sitten piti vielä toteuttaa tuo toinen kakkutilaus sydänkäpyselleni. ;) Tämän siis väänsin vielä tänä iltana, ja huomenna päästään maistelemaan, onko se edes syötävää:


Kai tuon käpykakuksi sentään edes hyvällä tahdolla tunnistaa? :) Eri asia sitten, minkä puun käpy on kyseessä... ;) Ohje on täältä, ja se on gluteeniton ja laktoositon. Vaikka tuolta samasta paikasta kyllä löytyy toinenkin käpykakun ohje, jossa on erikseen mainittu, että se on laktoositon, mutta se kakkuohje on itseasiassa kokonaan maidoton, kun siihen ei tule kermavaahtoa. Mutta tässä minun kakussa on kyllä laktoositonta kermavaahtoa välissä, eli kyllä siihen sitä kermavaahtoakin saa, jos ei ihan kokonaan maidoton tarvitse olla. Pojan synttärikakusta jäi sopivasti sitä kermavaahtoa yli, niin sai sitten tähän sen käytettyä. Oon ihan yllättynyt, ettei tämän tekeminen ollut vaikeaa; pohjahan on siis ihan taas perussokerikakkuohje, joka tehtiin kääretorttulevyksi, ja siitä sitten leikeltiin niitä kävynmuotoisia palasia, ja laitettiin täytettä väliin. Sit vaan tuo marsipaanikuorrutus lätkäistiin siihen päälle, ja vaikken ole koskaan ennen tehnyt marsipaania, niin ihmeen hyvin se onnistui. Jopa itse herra Käpy kelpuutti tämän ulkonäön puolesta. No niin, se maku on tosiaan vielä arvoitus... ;)

Minun piti kyllä vilauttaa virkkauksiakin, mutta nyt alkaa olla jo niin hämärää, ettei paljon kannata kuvailla, enkä viitsi enää valvoa niin myöhään, tai siis varhaiseen, että tulisi taas valoisampaa. ;) Mutta huomenna sunnuntaina sitten lupaan kuvata, missä vaiheessa virkkuu on menossa, ja varmaan siellä neuletapaamisessa Valveella klo 15 virkkuu etenee paljonkin, niin ehkä sitten sen jälkeen tulen tänne postailemaan kuvien kanssa.

Sen verran muuten pakko vielä mainita, että pidin tänään koko päivän päälläni sitä alkuviikosta valmistunutta keltaista puseroa, jota valitin liian pieneksi, ja kyllä sen kanssa sitten pystyi lopulta hengittämään, liikkumaan ja jopa syömään kakkua - ajattelin, että jospa se venyisi samaa tahtia vatsalaukun kanssa, ja ihan niin kuin olisi jo vähän periksi tuo pusero antanut. :) Että kyllä siitä vielä pidettävä tulee! :)

Hyvää sunnuntaipäivää! :)

keskiviikkona, toukokuuta 27, 2009

Käsityöasiaa :)

Jottei tämän blogin tarkoitus unohtuisi, niin:


Virkattavan puseron etukappaleen yläosa valmistui muistaakseni toissailtana, ja alaosakin on jo hivenen edistynyt. Takakappaleeseen en ole vielä alaosaa tehnyt, ja sitten puuttuvat vielä hihoista alakappaleet, kun niihin on jo nuo palat virkattuina ja yhdistettyinä. Että kyllä tämä täällä etenee, vaikka tässä ennätin väittää, että ristipistot olisivat vieneet mennessään. ;) Ristipistely etenee aika verkkaisesti, kun sitä on vähän hankala tehdä samalla kun tekee jotain muuta, mutta pyrin joka päivä edes vähän pistelemään, niin sillähän sitä edistystä sitten tulee. :)

Ja siitä ristipistelystä puheen ollen. Kommenttiin oli tullut kysymys, että miten minä sen rasian oikein aion päällystää ja tarvitaanko siihen joku ihan sitä tarkoitusta varten oleva rasia vai voiko päällystää minkä rasian vaan. Nyt täytyy kyllä myöntää, että minä olen tosi huono vastaamaan noihin kysymyksiin, koska itsekin ensimmäistä kertaa edes harkitsen tuollaista rasianpäällystämistä - olen kyllä nähnyt päällystettyjä rasioita aiemmin, mutta en ole suoraan sanoen ollut kauhean kiinnostunut sellaisesta. Mutta sitten, kun tässä hankin erään lahjan, ja aloin miettiä, miten sen lahjan pakkaisin, niin silloin tuli heti mieleen, että senhän voisi pakata pieneen rasiaan, ja siitä sitten innostuin kokeilemaan rasian päällystämistä ristipistoilla. Korjatkaa kokeneemmat pistelijät, jos olen väärässä, mutta käsittääkseni mitä vain rasioita voi päällystää ristipistoilla, tai sen verran minä olen ollut ymmärtävinäni, kun olen kuunnellut muitten pistelijöitten juttuja. :) Tuon oman rasiani, mikä on nyt työn alla, ostin Violariumista, jossa myydään ihan tätä tarkoitusta varten sopivia peltirasioita. Ja koska olen näissä asioissa ihan ummikko, enkä ole koskaan sen tarkemmin vilkaissut, miten ne rasiat oikein on päällystetty, niin itse asiassa vasta viime lauantaina kysyin Oupsin tapaamisessa neuvoa rasian päällystämiseen, ja Lennu toi sitä varten yhden valmiin ja yhden keskeneräisen päällystyksen näytille. Ja siis sitä koko rasiaa ei päällystetä eikä niitä ristipistoja tehdä siihen peltiin kiinni ;) vaan ihan vain kanteen laitetaan se pistely kiinni. Ensin se pistely kiinnitetään pahvin päälle ja laitetaan väliin pehmustetta, ja sitten koko systeemi liimataan rasian kanteen ja reunustetaan nyörillä. Ja itselläni on aikomus pistää sinne rasian sisälle myös pehmustettu pohja samalla tekniikalla, mutta siihen ei tule pistelyä. Saahan sen sitten varmaan vaikka koko rasian päällystää kankaalla, jos haluaa, mutta siitä en osaa sanoa, miten se tehdään, enkä ala itse moista tekemään, enkä edes tiedä, onko kukaan niin koskaan tehnyt. :) Ja Violariumin blogissa on ohje rasian päällystämiseen, tosin se ei ole vielä ihan valmis, mutta sieltä voi käydä vähän katsomassa vinkkiä. Niin, ja Violariumin ristipistoviikonlopussa, jonne itse en päässyt mukaan, olivat naiset tehneet noita rasioita ihan urakalla, ja tämän linkin takana voi käydä katsomassa muutamia valmiita rasioita. Että jotain tuon tapaista siis itsekin yritän, mutta pisteltävä kuva tulee olemaan ihan erilainen. ;)

Nyt en tästä sitten ehkä tämän enempää höpötä, kun sen pitäisi olla kuitenkin ihan salainen asia, että minä teen jollekin lahjaksi ristipistoilla päällystettävää rasiaa. :D Tosin, voisin olla 90% varma, ettei lahjan saaja käy lukemassa blogiani, mutta mistä sitä ikinä tietää, kuka tänne milloinkin eksyy, ja lahjan saaja kyllä tietää blogini osoitteen, tai ainakin hänellä on mahdollisuus ottaa se selville, jos kiinnostaa. Mutta voihan siitä tälleen yleisellä tasolla höpötellä, kun ei vaan mene kuvia pistämään etukäteen. ;) Toivottavasti kysyjä sai kuitenkin vastauksen ja noita linkkejä kannattaa klikkailla, niin pääsee katsomaan jotain kuvia. :)

Eipä tällä kertaa muuta. Kivaa keskiviikkoa! :)

sunnuntaina, toukokuuta 03, 2009

Heivatut Kudelmat FAQ ;)

Sain kommentteihin kysymyksen koskien kuntopyöräilyä. :) Joten näpyttelenpä tässä jonkinsortin vastausta...

Poljen kuntopyörällä periaatteessa päivittäin, paitsi etten ehdi torstaisin polkea, kun minulla on melkein aina torstaiaamupäivisin meno kaupungilla ja iltapäivällä töihin lähtö, niin en sitä väliinjäävää aikaa ehdi käyttää juuri muuhun kuin pieneen hengähtämiseen ja töihin valmistautumiseen. Eli kuusi kertaa viikossa poljen - toisaalta kyllä silloin torstaisinkin käyn yleensä pyörällä kaupungissa, eli kyllä silloinkin liikuttua tulee. :) Ja vaikka muinakin päivinä saatan pyöräillä ja usein pyöräilenkin siis ihan oikealla pyörällä, niin silti vielä kuntopyöräilenkin kotona. No joo, silloin en polkenut, kun kävin ristipistotapaamisessa pyörällä 10 km päässä kotoa, kun samana päivänä oli niin paljon muutakin tohinaa ja kävelyliikuntaakin, niin eiköhän se riittänyt silloin. Eli kyllä pystyn joustamaankin noissa treeneissä, tilanteen mukaan. ;) Ja tässä oli pitkästi taukoakin talven aikana, kun oli flunssaa josta toipuminen otti tosi pitkän ajan, mutta sitten vain piti päättää, että nyt taas kuntopyöräily päivittäiseen ohjelmaan, ja hyvin on päätös pitänyt. :)

Meidän kuntopyörässä on 12 ohjelmaa, ja mulla on joku sellainen pakkomielle, että mun pitää käydä ne ohjelmat aina järjestyksessä läpi. ;) Eli maanantaina nro 1, tiistaina nro 2, keskiviikkona nro 3 jne. Ja kun kuudesti viikossa poljen, niin kahdessa viikossa olen käynyt kaikki ohjelmat läpi ja aloitan taas ykkösestä. :) Poljin aiemmin 15 minuuttia päivässä, mutta sitten ajattelin, että jotain uutta pitäisi kehitellä, mutta en kuitenkaan halua tai ehdi käyttää kauheasti enempää aikaakaan, joten tämän viikon alussa uuden ohjelmakierroksen käynnistyessä nostin aikaa peräti minuutilla ;) , eli nyt poljen hurjat 16 minuuttia päivässä. Samalla sitten nostin vähän tehoa yhdellä pykälällä. Jokaisessa ohjelmassa kyllä se polkemisen raskaus vaihtelee, eli tavallaan pyörässä on viisi "vaihdetta", jotka vaihtelevat kevyestä raskaaseen - on ohjelmia, joissa on vain vaikkapa kevyimmän ja raskaimman vaihteen vaihtelua, osassa taas on tasaisesti eri raskausasteita - mutta nyt kun nostan sitä tehoa pykälällä, niin kaikista vaihteista tulee vähän raskaampia, ja sen kyllä on huomannut, että haastetta on tullut lisää, ja se on tietysti hyvä juttu, jos haluaa parantaa kuntoaan. :) Kyllä minä sitten seuraan muitakin lukemia, eli esimerkiksi kalorinkulutusta (joka on kylläkin sen kuntopyörän arvio, eli ei minussa ole mitään letkuja kiinni, mutta kyllä se jotain suuntaa antaa, että miten tehokkaasti on jaksanut milloinkin polkea), matkamittaria (eli arvio siitä, kuinka pitkälle pääsisin, jos oikealla pyörällä polkisin), joskus tulee tsekattua oma syke, ja myös kierroslukua ja nopeutta saatan välillä vilkaista.

Ja sitten se tärkein, eli KYLLÄ, teen aina samalla käsitöitä! :) Siinä on oikeastaan suurin motivaatio polkea, eli saan vartin verran itselleni käsityöaikaa samalla. ;) Tosin monesti poljen kuopuksen ollessa päiväunilla, jolloin varmasti muutenkin tekisin käsitöitä, mutta joskus pitää ottaa se oma aika muuhun aikaan päivästä, niin se hoituu kätevästi tuolla tavalla, eikä isäntäkään valita, kun huomaa minun kuntoilevan. :) Se on jotenkin vissiin miehen mielestä hyväksyttävämpää kuin pelkkä neulominen. ;) Minulla on kuntopyörän sarvessa kassi, jossa on lankakerät, niin ne eivät pyöri lattialla ja sotkeudu polkimiin. Ja tietysti neuleen pitää olla sellainen, että muistan mallin ulkoa, mutta kyllä tänäänkin pitsineuletta neuloin, että ei se rajoita mitenkään mallineuleen lajia, kunhan vain ei tarvitse ohjetta vilkuilla. Aiemmin meillä oli kuntopyörä olohuoneessa, mutta tällä viikolla isäntä siirsi rummut olkkariin kuntopyörän paikalle ja pyörän kodinhoitohuoneeseen, jossa on ihan tolkuttoman kuuma polkea, mutta toisaalta oven saa lukkoon... ;) Vesipullo vieressä on pakollinen. Aiemmin ei kyllä tullut hiki, mutta nyt tulee, johtuuko se sitten vähän tehostetummasta treenistä vaiko sitten kuumemmasta huoneesta...

Tänään oli kyllä hiki muustakin syystä, enkä sitten koko aikaa pystynyt neulomaankaan. Nimittäin kuopukselle tuli kova äidin tarve, ja kun äidillä oli kiire päästä tähän koneen ääreen seuraamaan tanssia (seuraan sitä tässä samalla, kun näpyttelen ;) ), niin ei oikein voinut jättää kuntopyöräilyäkään kesken, että ehtii ajoissa tehdä ohjelman läpi. Niinpä siinä polkiessa sieppasin pojan syliin, ja vähän aikaa hän nautti pelkästään sylittelystä, mutta sitten alkoi kurkistella paidan kaula-aukosta sisälle. Joten... :D Onpa sitten kokeiltu, millaista on polkea pyörää samalla kun imettää. :D Ei kannata kokeilla oikealla pyörällä liikenteen seassa. ;) Varsinkin, kun imetettävällä alkaa olla painoa varmasti se 10 kiloa. ;) Ihan hyvin se sujui, vaikka hikeä pukkasi, mutta pääasia on, että lapsi oli tyytyväinen eikä valittanut. ;) Ei siinä enää oikein voinut sitten neuloa lisäksi... :D Mutta noin niin kuin periaatteessa neulon aina samalla.

Kiitos hyvästä kysymyksestä, toivottavasti tuli kaikenkattava selvitys! :D

En ole vielä saanut Samos-neulettani valmiiksi, kun tässä tanssia seuratessakin oli kuopuksella aina vähän väliä asiaa, niin ei se nyt tahdo edetä. Neuletapaamisessa sitä kuitenkin tein, eikä tuosta nyt puutu enää ihan hirveästi. Ihan muutama kerros vielä hihoja, ja sitten päästään kursimaan kasaan. :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)