Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntai, huhtikuuta 29, 2012

Romanttista pitsiä

Olen niin pitkään kaivannut itselleni pitkähihaista virkattua luonnonvalkoista jakkua, mieluiten Tennesseestä virkattuna. Yhden pitkähihaisen jakun itselleni neuloin muutama vuosi sitten, itse asiassa 4,5 vuotta sitten kuopusta odottaessani, mutta vaikka jakusta tuli muuten ihana, se on minulle auttamatta liian suuri. En silloin vielä hoksannut, että puuvillaneuleet venyvät ihan käsittämättömän paljon päällä, ja niistä täytyy tehdä melkein liian pieniä, jotta ne ovat sitten käytössä sopivia.

Olen etsiskellyt sopivaa uutta mallia, mutta vaikeaa on ollut löytää sellainen virkatun jakun malli, jota olisi kiva tehdä, ja joka olisi juuri sen tyyppinen, jollaisen haluaisin. Siinä pitäisi olla riittävästi "reikiä", että sieltä kuultaisi värillinen vaate alta, eli valkoinen ei saisi liiaksi hallitakaan. Viimein löysin sopivan mallin, ja eikun samantien lankojen ostoon ja jakku koukulle! :)

Virkattu jakku
Tehty ajalla: 18.-29.4.2012
Malli: Drops Design
Lanka: Novita Tennessee luonnonvalkoinen (010) 
Langankulutus: 350 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: S/M
Muuta: Ihana! :) Vähän tein muutoksia ohjeeseen nähden.

Tämä on kyllä juuri sellainen jakku, jollaista itselleni toivoinkin. :) Oli vain aika jännää tehdä Dropsin ohjeesta, kun olen tottunut tekemään oikeastaan kaikki neuleeni Novitan ohjeista, etten välillä meinannut näitä ohjeita ihan ymmärtää. Oman jännityksensä tietysti toi se, että lanka oli eri kuin ohjeessa, ja vielä sekin, kun ohjeessa sanottiin, että vaate venyy valmiina, ja mitat ovat siksi pienen puoleiset, mutta tee vain sen kokoinen kuin yleensä käytät, niin siitä tulee sopiva. Virkatessa tosiaan kappaleet näyttivät ihan minikokoisilta, mutta kun vetaisin tämän S/M-kokoisen jakun ylleni, niin melkein tuli sellainen olo, että olisi voinut tehdä vaikka XS-kokoisen, sillä tämä kyllä venyy uskomattoman paljon! Hihansuussa olevaa pitsiä täytyi tehdä lopulta kaksi mallikertaa vähemmän kuin ohjeessa, sillä muuten hihoista olisi tullut aivan ylimittaiset. Muutaman muunkin sovelluksen tein tähän omin lupineni, kun oma versioni näytti paremmalta mitä ohjeen versio.

Mutta kyllä tämä on ihana! :) Nyt voin nakata sen ylisuuren neuleeni (jota käytin oikeastaan vain ollessani ihan viimeisilläni raskaana) vaikka kirpparille, josta sen saa joku sopivamman kokoinen itselleen poimia. :)

Ja nyt äkkiä unten maille, jotta jaksaa olla aamukahdeksalta availemassa työpaikan ovea. Reipasta alkavaa uutta työviikkoa kaikille! :)

12 kommenttia:

  1. Todella kaunis !
    Ja niitä omia sovellutuksia ptääkin tehdä. Älä turhaan niitä pelkää :)

    VastaaPoista
  2. Taas olet saanut aikaiseksi todella kauniin vaatteen!

    VastaaPoista
  3. Kaunis kesäinen malli ja hihansuut kuin koriste!

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis on jakkusi. Viehättävä ja herkkä.

    VastaaPoista
  5. Onpas kaunis jakku! :)
    Iloista Wappua!

    VastaaPoista
  6. Se, että Dropsin ohje tuntui oudolta, ei välttämättä johdu lainkaan tottumisesta Novitan ohjeisiin - Dropsin "suomen kieli" on usein niin omalaatuista, että melkein olisi helpompi seurata alkukielistä (norja? tanska?) ohjetta... ;) Iloista vappua ihanassa neuleessa!

    VastaaPoista
  7. Toi on kyllä ihan tosissaan nätti!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)