Enpäs ole maailman aikoihin löytänyt Modasta mitään itselleni mielenkiintoista tekemistä. Yhden vuoden (v. 2007) minulle tuli Moda tilattuna, enkä muista silloin bonganneeni siitä mitään itselleni, mutta joitakin sitä vanhempia lehtiä lainailin joskus kirjastosta ja niistä aika monta neuletta teinkin. Ja olisiko ollut yksi v. 2008 kesäajan Moda, jonka myös kirjastosta lainasin ja tein siitä yhden toppi-jakku-setin. Yhtään Moda-lehteä en muista irtonumerona ostaneeni. Silti aina uskollisesti käyn uuden lehden kirjastossa lukemassa.
Tällä viikolla luin jostain blogista uuden Modan tulleen, ja kun minulla oli pari-kolme minuuttia ylimääräistä aikaa ennen bussinlähtöä, pyörähdin pikaisesti selaamassa Modan siinä kirjastossa, joka on työpaikan ja bussipysäkin välissä. Ja siinä parissa minuutissa syntyi päätös ostaa tämä uusi lehti irtonumerona.
Syy lehden ostoon on tässä:
Tämä virkattu mekko on aivan ihana, ja tässä olisi tosi paljon erilaisia virkkaustekniikoita, joita olisi hauskaa yhdistellä. Värikin olisi kerrassaan houkutteleva...
Tässä toinen mekkopari, joista voisin tehdä molemmat. Vasemmanpuoleinen mekko ei olei ihan niin "must" (eikä todellakaan mustana, vaan jonain kirkkaana värinä mieluummin), mutta tuo oikeanpuoleinen raitamekko kiehtoisi kovasti, siihenkin pohjaväriksi vaan joku muu kuin musta ja muutenkin vähän räväkämpiä värejä. Mielenkiintoisen tuosta tekee se, että raidoissa vuorottelee neulominen ja virkkaaminen!
Se vain harmittaa, että noiden kolmen mekon suosituslankoja ei ole saatavilla Oulusta, ja kun tarkistin kotimaiset verkkokaupat, niin tuohon kelta-oranssiin mekkoon saisi langat tilaamalla, mutta noiden kahden muun mekon lankoja ei näytä Suomesta edes saavan! Ihmettelen, miksi kotimaiseen lehteen laitetaan ohjeita langoille, joita ei saa Suomesta tai jos saa, niin vain jostain Helsingistä yhdestä kaupasta? Ja minä en verkosta tilaa lankoja, paitsi siinä tapauksessa, että olen kyseisen langan nähnyt livenä ja tiedän varmasti, mitä on tulossa. On niin tärkeää nähdä lanka livenä, ja ennen kaikkea tarkistaa, että väri on oikea. Koska esimerkiksi lehden kuvan perusteella minun mielestä tuohon ylemmän kuvan mekkoon käytetty keltaista ja oranssia lankaa, mutta kun kävin katsomassa netissä tuon langan värikarttaa, niin samat värit näyttävät olevan siellä vaaleankeltainen ja korallinpunainen. Eli livenä ne värit täytyy nähdä, että ovat varmasti oikeanlaista sävyä eikä vaan "mitä tahansa keltaista". Korvaavia lankoja toki voi käyttää, joten jos sellaisia löytyy Oulusta, niin täytynee pistää sitten harkintaan.
Saa nähdä, tuleeko näitä sitten tehtyä, riippuu siitä, löytyykö sitä sopivaa lankaa...
Hyvää viikonloppua kaikille! :)
Heipä vaan!
Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)
lauantaina, huhtikuuta 21, 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei hei!
Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)
Minulle tuli Moda aikoinaan, nyt on ollut pitkä tauko. Juuri tämän numeron valitsin näytenumeroksi, kun Kotilieden tilaajana sain jonkin ilmaislehden ottaa. Eikä yksikään malli kolahtanut! Nuo mekot ehkä olisivat, ellen tietäisi miltä minun kroppani niissä näyttää... :) Sinulle varmasti sopivat.
VastaaPoistaMutta huomasin taas, että ei todellakaan neulelehtiä kannata tilata vuosikertoina. Netistä löytyy niin paljon ohjeita, ja aina voi kurkkia irtonumeroista, onko mitään kivaa ja ostamisen arvoista.
Kaisa: Minä taas en oikein netistä löydä mieluisia ohjeita, jotain sukkamalleja korkeintaan. Vaatteiden neule- ja virkkausohjeet yleensä löydän sitten Novitasta, tosin aika ahkerasti käytän Novitan verkkosivun ohjehakua, kun en jaksa aina alkaa omia lehtiäni selaamaan. Toki sitten lehdestä otan sen ohjeen, kun ensin haulla löydän, että missä lehdessä mahtaa joku mieluinen olla. :)
VastaaPoistaKirjastokin on hyödyllinen sikäli, että sieltä voi koittaa lainata sen lehden, missä muistaa sen kivan mallin olleen, tai ottaa kirjaston koneella kopion. Joskin minusta tuntuu hölmöltä ottaa vaikkapa uudesta lehdestä kopio kirjastossa ja maksaa siitä, kun parin askeleen päässä on työpaikan kopiokone... mutta kun ei sitä uutta lehteä voi vielä lainata. ;)
Hyvännäköisiä mekkoja! Miullekin on tullut joskus moda vaan ei tule enää, ehkä yksi ohje vuodessa saattoi iskeä... Varmasti löydät Oulusta korvaavia lankoja, siellähän on monta hyvää lankakauppaa :))
VastaaPoistaOotko tulossa Kalajoelle heinäkuussa?
Emma: En ole tulossa Kalajoelle, olen töissä sillä viikolla.
VastaaPoistaTaisi äsken lähteä kommentti ilman nimeä.
VastaaPoistaTai sitten ei ollenkaan. Siis minulle tulee Moda nyt muutama numero tarjoushintaan. Kun näin tuon kelta-oranssin menkon niin minulle tuli ekana mieleen Sinä!
VastaaPoistaMinulle uusi Moda oli pettymys, mikään ei sytyttänyt. Virkatut mekot ovat tosiaan kauniita ja sinähän olet nopea niitä tekemään!
VastaaPoistaAika jänskää, minulle tulee tänään tuo sama kuva ja oma näkemyseni siitä, numerosta 23 :DD
VastaaPoistaToteutukseni ei ole kyllä sinun väreissäsi :)
Minulle on tuo Moda tullut jonkin aikka.. harvoin toteutan mitään..
VastaaPoistasamat mallit osuivat minunkin silmään + pari lasten neuletta..
Minäkin tykästyin tuohon oranssi-keltaiseen mekkoon. Saa nähdä saanko sitä sitten tehtyä... :-)
VastaaPoistaOlen samaa mieltä tuosta nettitilaamisesta. Nykyään meille kaupoillekin tulee usein lankakartat sähköpostilla ja välillä on tullu tosi ikäviä yllätyksiä tilauksissa. Hieno lila ja pinkki oli kaks rumaa ruskeaa...
VastaaPoistaTuota kirjavaa mekkoa on muutama asiakkaani alkanut Mandarin Petitistä. Sitä saa Oulusta varmaan Somikista.
Susu: Joo, minäkin katsoin, että Mandarin Petit olisi lähimpänä sitä musta-raita-mekon lankaa. Somikista sitä saa, mutta viimeksi siellä oli niin kurja käydä, etten tiedä, viitsinkö ihan heti uudestaan mennä. ;) Harmittaa, jos menee sinne aikeissa ostaa mekkolankaa, ja sitten hyllyssä on vaan joku yks kerä per väri, eikä omia lempparivärejä ollenkaan.
VastaaPoistaEn tietenkään tunne Oulun lankakauppojen periaatteita, mutta olen joskus tilannut JoenLankaan tiettyä lankaa tiettyä väriä. Mutta silloin tietenkin pitää tietää, mitä haluaa ja monta kerää.
VastaaPoistaEija: Joo, siis toki lankakaupat tilaavat asiakkaan pyynnöstä lankaa, joka kuuluu heidän valikoimiinsa. Mutta jos haluaisi tilata noita Modan suosittelemia lankoja, niin hankala niitä on tilata, jos ei ole ensin nähnyt esim. värikarttaa livenä (niin, että siinä on ne langat, ei vain joku printattu kuva). Jotain Mandarin Petitiä voisi tilatakin mekollisen. Mutta mää tykkään, että kun meen lankaostoksille, niin haluan saada sen tarvitsemani langan samantien, enkä odotella tilausta viikkokaupalla. Inhoan kaupoissa käyntiä yli kaiken, ja pyrin pysähtymään keskustassa niin harvoin kuin mahdollista (sille en mahda mitään, että linja-autot siitä keskustan läpi ajavat ja minä niiden kyydissä). Siksi minulle jäi Somikistakin vähän kurja maku, kun menin sinne tiettyä lankaa ostamaan, ja sitten sitä olikin vain joku pari kerää hyllyssä, eikä edes sitä väriä mitä kaipasin. Enkä myöskään tykkää siitä, että myyjä tulee minua auttamaan, vaan haluan omassa rauhassani kerätä haluamani ostokset, mennä niiden kanssa kassalle ja maksaa. Siinä vaiheessa, kun myyjä kaivaa lankakartan esille, että minun pitäisi siitä valita mitä haluan tilata, koen että minun intimiteettini tulee häirityksi, enkä saa rauhassa miettiä ostopäätöstäni, kun siinä on se myyjä, ja vielä pahimmillaan jo tilausvihkoonsa kirjottamassa nimeäni yms. vaikken ole vielä ostopäätöstä tehnyt. Kerran muuten tilasin Somikkiin jotain haluamaani lankaa, ja kävi sitten niin, etteivät he koskaan minulle ilmoittaneet, että lanka on tullut, vaikka annoin puhelinnumeroni sitä varten ja lupasivat soittaa, kun tilaukseni on tullut... Että senkään puolesta tilaaminen ei kauheasti huvita.
VastaaPoistaJuu, kyllä minä olen sellainen "markettiostaja" myös lankojen suhteen. Siellä saa rauhassa katsella ja ostaa vaikka ostoskärryn täyteen. Ainoastaan muut asiakkaat saattavat häiritä. ;)
Vähä oon samaa mieltä kanssasi noista ohjeista, joihin ei löydy lankaa omasta maasta.Ja tilaaminen tosiaan netin kautta on ihan hakuammuntaa, ei saa sitä mitä luulee tilaavansa. Sitten jos haluaa että liike tilaa mulle oikein lankakartasta valitsemiani värejä, niitä pitäisi ottaa koko paketti eli ainakin puol kiloo. Ja mihinkäs laitat jotain omituista väriä loputyheksän kerää, jos yhen tarviit. Ja on se kyllä niiiin mahottoman ihanaa saaja ihan itte valita hyllystä mieluiset langat ja peilata värejä mikä käy minkin värin kanssa. Tuohon mainitsemaasi mekkoon katsoin itse just myös vaihtoehtolankoja ja aattelin et Cataniassa vois olla tarpeeksi värejä.
VastaaPoistaPilvikirsikka: Kiitos vinkistä, tuo Cataniahan menis tiheydeltään ja metreiltään ihan nappiin tuohon keltaoranssiin mekkoon. Sitä en tiedä, saako Oulusta, mutta ainahan voi metsästää. Laitan itselle muistiin. :)
VastaaPoistaKivannäköinen tuo mekko tuossa kuvassa, mielenkiinnolla odottelen jospas näkisin täällä sun blogissa sen valmiina joku päivä :)
VastaaPoistaSamaisiin mekkomalleihin itsekin tykästyin, kun kirjastossa lehteä katselin. Värit ennen kaikkea houkuttivat.
VastaaPoistasamanlaisin miettein itsekin lankoja hankin eli haluan nähdä värit livenä ja rauhassa miettiä ja vertailla. Täällä kotopuolessa vain tuo valikoima on surkea ja eipä Kajaanikaan paljon lohtua tuo värien ja valikoiman suhteen.
Jos kohdalle sattuu mieluisia lankoja, ostan sitten varastoon.
Minulla itsellanikin on nyt värikausi meneillään ja niinpä neulon puseroa -90-luvun lehdestä mallia vähän muunnellen, mutta värikkyyttä pusorossa löytyy. Jos nyt vapaiden aikana saisin valmiiksi, niin hyvä niin.