Edellisessä postauksessani lupasin esitellä värjäyskurssilla syntyneet vyyhdit vähän tarkemmin. Nyt ne ovat kuivuneet ja kuvattuina, joten tässä niitä tulee.
Kurssilla oli mahdollisuus värjätä sekä proteiinikuituja happoväreillä (eläinperäiset esim. villa ja silkki) että selluloosakuituja reaktiiviväreillä (kasviperäiset esim. puuvilla ja pellava). Koska viime kesänä kävin jo reaktiivivärikurssin, jossa värjäsimme puuvillakankaita, ja minä kokeilin myös puuvillalankojen värjäystä, päätin hypätä tällä kertaa sen yli ja keskittyä pelkästään happoväreillä värjäämiseen, siis villalankoihin.
Värejä on ihan mahdotonta saada toistumaan kuvissa oikein, vaikka otin kuvia useilla eri kameran asetuksilla ja vielä koneellakin säädin värejä lähemmäksi totuutta. Joten pahoittelen, ettette saa ihan oikeaa käsitystä näistä väreistä - luonnossa ne ovat tietysti paljon paremman näköisiä. :)
Värjäsin enimmäkseen Dropsin Fabelia, koska se on erinomainen ja edullinen sukkalanka, jota saa myös 50 gramman kerissä, eikä tarvitse siis värjätä välttämättä 100 grammaa tai 150 grammaa kuten olen tehnyt esimerkiksi Nallea ja 7 veljestä värjätessäni - se on näissä kokeiluerissä välillä hieman turhankin suuri määrä. Tässä kuvassa on näitä pieniä Fabel-vyyhtejä, kaikissa muissa on 50 grammaa paitsi sinisessä on 76 grammaa, eli olen yhteen vyyhtiin sitonut täyden kerän jatkeeksi yhden vajaan kerän. Tuo keskimmäinen vyyhti on oikeasti lämmin korallinpunainen, ja samaa väriä on myös vasemmanpuoleisessa kaksivärisessä vyyhdissä; kuvassa vain tuon kaksivärisen vyyhdin lämmin vadelmanpunainen muuttuu paljon sähäkämmäksi ja korallinpunainen laimenee ruskeammaksi. Sininenkin on luonnossa hieman enemmän turkoosiin vivahtavaa, joskin tuohon vyyhtiin tuli melkoisen paljon kummallisia tosi tummansinisiä läiskiäkin sinne tänne. Oranssiin vyyhtiin jäi puolestaan sinne tänne lähestulkoon valkoisia kohtia (kuvassa ne näyttävät ihan keltaisilta).
Nuo Fabelit olivat kaikki ihan yksivärisiä luonnonvalkoisia alunperin, mutta seuraavien kuvien Fabelit olivat pohjaltaan monivärisiä:
Tässä on kolme 100 gramman vyyhtiä (yhdistetty kukin kahdesta 50 gramman kerästä) Fabel Moulinea; lilan ja vadelmanpunaisen pohjana oli luonnonvalko-beige lanka ja petroolinsinisen pohjana beige-ruskea. Petroolinsinisestä vyyhdistä näkee parhaiten, että lanka on ollut alunperin kirjavaa, noissa kahdessa muussa se kirjavuus vähän peittyy värin alle paremmin. Näissä halusin ihan testata, millaista on värjätä moniväristä vyyhtiä, ja hauskannäköisiähän näistä tuli.
Tässäkin on 100 grammaa Fabelia eli kaksi kerää yhdessä vyyhdissä. Tämän pohjana oli Fabel Spray Print, joka oli alunperin melko tumma, värinä beige-ruskea. Värjätessä beiget osat muuttuivat kauniin oranssiksi, mutta ruskeat jäivät vielä jäljelle lähes sellaisenaan. Tämäkin on ihan valtavan hauskan näköinen! :)
Näytetään vielä, mitkä vyyhdit näistä edellä esitellyistä uivat yhtä aikaa samassa liemessä:
Oranssi-ruskea oli siis samassa padassa kuin ensimmäisen kuvan oranssi vyyhti. Nyt huomaa selkeästi, että vasemmanpuoleinen on ollut pohjaltaan beigensävyinen ja oikeanpuoleinen luonnonvalkoinen, sillä sävy on beigepohjaisessa paljon murretumpi.
Petroolinsininen Fabel Mouline kävi kylvyssä yhdessä sinisen vyyhdin kanssa. Tässäkin sävystä tuli selkeästi petrooliin vivahtava, kun pohja oli beige-ruskea, kun taas luonnonvalkoisella pohjalla oleva hehkuu kirkkaamman sinisenä.
Vadelmanpunainen Fabel Mouline oli samassa padassa kuin tuon kaksivärisen vyyhdin toinen pää (hetken kuluttua selviää, minkä kanssa toinen pää oli uimassa). Näissä ei juuri näy sävyeroa, kun ovat pohjaltaan molemmat pääosin luonnonvalkoista; Moulinessa toisena värinä siis beige.
Toisena nähdyn kuvan lila Fabel Mouline kävi väripadassa ihan yksikseen, jos joku sitä jää ihmettelemään. :)
Mahtaako joku vielä muistaa, kun syyskuussa värjäilin lankoja Dylonilla? Värjäsin silloin luonnonvalkoista Novita Pikkusiskoa sinisen Dylonin jälkiliemessä, ja sain aikaan tällaista "ei oikein minkään väristä" siniharmaata. Se on vaivannut mieltäni näiden viikkojen aikana, joten päätin värjätä langan uudestaan. Alunperinhän nämä on myyty kahtena 50 gramman keränä, mutta Dylon-värjäykseen vyyhditin kaksi kerää yhdeksi 100 gramman vyyhdiksi, mutta nyt avasin vyyhtejä yhdistävän solmun, ja niin näistä tuli jälleen kaksi erillistä.
Ja sitten värjäyskurssilla patoihin - tadaa! :) No, nyt nämä ovat ehkä vielä vähemmän "minun väriset", mutteivät onneksi enää "ei oikein minkään väriset", vaan näissä on viimein jotain luonnetta. :) Voisin hyvin kuvitella nämä kirjoneulessa luonnonvalkoisen langan kanssa - ei tosin itseni päällä, mutta jollakulla toisella.
Ja kyllä, nämä kaksi vyyhteä olivat samassa väriliemessä! :) Keltainen nähtiin jo ensimmäisessä kuvassa, se oli pohjaltaan siis luonnonvalkoista Fabelia, ja samainen keltainen väri muutti siniharmaan Pikkusiskon vihreäksi.
Nyt sitten selviää, minkä kanssa se kaksivärisen Fabel-vyyhdin toinen pää ui. Korallinpunaisessa liemessä oli siis siniharmaata Pikkusiskoa (vasemmalla), luonnonvalkoinen Fabel sekä toisen luonnonvalkoisen Fabelin toinen pää.
Oli minulla mukanani ihan luonnonvalkoistakin Pikkusiskoa, joka sai vihreä värikylvyn. Tässäkin on 100 grammaa eli kaksi kerää yhdessä.
Vähän sellainen ajatus oli, että yhdistäisin tätä vihreää näihin viime viikolla Kool Aidilla värjäämiini punakeltaisiin keriin, mutta jotenkin olisin kaivannut näiden kaveriksi vielä hieman intensiivisempää vihreää. Toisaalta Kool Aidithan haalistuvat parin pesun jälkeen, kun taas näissä happovärjätyissä väri pysyy suunnilleen "ikuisesti", joten ehkä nämä sitten sopivatkin lopulta yhteen.
Vihreä on minusta muuten mielenkiintoinen väri värjäyspuuhissa. Vihreässä on jotenkin niin paljon eri sävyjä, että juuri oikean sävyn aikaansaaminen on aika mahdotonta. Esimerkiksi vasemmanpuoleisessa ja keskimmäisessä vyyhdissä on käytetty ihan samoja sekoitusvärejä (sekoitin siis sinisestä ja keltaisesta), mutta sävy on molemmissa kuitenkin eri, sillä toiseen on lorahtanut vähän enemmän keltaista ja toiseen vähän enemmän sinistä). Oikeanpuoleinen vihreä on puolestaan valmiista sekoituksesta peräisin. Se olikin jännä sävy, sillä purkissa oleva jauhe oli oliivinvihreää, mutta lopputuloksesta tuli smaragdinvihreää! :) Sen vuoksi olikin tärkeää ensin sekoitella värejä lasissa ja vielä testata valkoiselle käsipyyhepaperille sävyä - ja siltikin lopputulos saattoi yllättää. :)
Nuo edellisen kuvan vihreät ovat ihan Nallea, jota minulla oli vähän niin kuin varalla mukanani kurssilla. Oli minulla vielä 7 veljestäkin kolme vyyhtiä, mutta jätin ne seuraavaan kertaan. Näidenkin kohdalla vähän mietin, että vieläköhän värjäisin, kun minulla ei ollut oikein mitään ideaa, mitä väriä vielä kokeilisin. Sitten mentiin ihan fiiliksen mukaan, ja ihan kivojahan näistäkin tuli. Sinivihreässä kokeilin kaksivärisen vyyhdin tekemistä, smaragdinvihreässä taasen liukuvärjäystä, vaikka tuttuja tekniikoitahan nuo ovat, mutta happovärien kanssa on omat niksinsä, missä vaiheessa kannattaa sekoittaa esimerkiksi sitruunahappo tai etikka joukkoon, jos tekee moniväristä. Luonnossa muuten tuo vasemmanpuoleisen vyyhdin sininen on paljon syvempi ja sähäkämpi, kuvassa näyttää tosi pliisulta todelliseen verrattuna. ;)
Värjäsin kurssilla myös muutakin kuin ihan superwash-lankaa, mikä oli hyväkin juttu siinä mielessä, että superwash-käsitellyt langat imaisevat värin salamannopeasti itseensä, kun taas tällainen "pässinpökkimä" vaatii vähän pidemmän värjäysajan; tämä sai olla väriliemessä melkein vuorokauden, kun laitoin sen värjäykseen ensimmäisenä kurssi-iltana ja otin kattilasta pois vasta seuraavana iltan. Tässäkin on polyamidia 15% joukossa, eli on sukkalankaa, vaikkei olekaan superwashia. Tämän väri on aika tavalla lämpimämpi kuin kuvassa, sellainen pehmeä vadelmanpunainen.
Ihastuin tämän myötä tuohon vadelmanpunaiseen niin, että piti samalla kokeilla sen värin tekemistä vielä seuraavana päivän uudestaankin. Vaikka enpäs tietenkään enää muistanut, missä suhteessa pistin hot pinkiä ja salmonia sekaisin. Mutta ei haittaa, ihania nämä vadelmaiseni ovat joka tapauksessa!
Ja tässä kaikki kurssivärjäykseni yhteiskuvassa! :)
Joku varmasti tähänkin postaukseen kommentoi odottavansa mielenkiinnolla, mitä näistä värjätyistä langoista syntyy. Toivottavasti ette ikävysty odottaessanne! ;) Tuossa syyskuussa nimittäin kudoin kaksi sukkaparia, joiden langat olin värjännyt tammikuussa 2012, ja saman värjäyskerran langoista vielä neljä kerää odottaa tuolla lankakopassa, enkä niitä kyllä enää tämän Sukkasadon aikana ehdi sukiksi kutoa. Jos siis nämäkin pääsevät samaa tahtia puikoille, niin ehkä ensimmäiset tämän kuvan langoista saattavat tulla valmiiksi neuleiksi jo kesällä 2015! :) Veikkaanpa, että mielenkiinto odottamiseen on jo siinä vaiheessa hiipunut... ;)
Ja kuten olen niin monta kertaa ennenkin sanonut: minusta nämä värjätyt langat ovat valmiita käsitöitä jo itsessään ilman, että niitä koskaan tekisi neuleiksi tai virkkuiksi! Ei minulla ainakaan ole mitään hajua, mitä näistä tekisin, enkä aio sitä muutamaan vuoteen vielä edes miettiä. :) Kyllä ne sitten aikanaan ilmoittavat, haluavatko neuloutua vaiko jäädä vyyhdeiksi. Tai ehkä joku näistä päätyy joskus vielä uudestaan väriliemeen.
Värjäyspuuhat tullevat jatkumaan vielä talven aikana. Nyt tuntuu siltä, että nämä teolliset väriaineet ovat niin paljon enemmän minun juttuni kuin kasvivärit, vaikka mukavaahan niidenkin kanssa touhuaminen on. Happovärejä on joka tapauksessa tulossa minulle postissa arvatenkin jo tällä viikolla... :) Nyt on vaan kaapit niin pullollaan lankaa, ettei kärsi enää yhtään ostaa lisää värjäysmateriaalia! :D Varsinkaan, kun näistä ei sitten osaa eikä raaski mitään edes tehdä...
Värikästä viikon jatkoa kaikille! :)