Hämärähommia

Olen viime aikoina tehnyt neuleita pimeästi. ;) Osittain siksi, että päätimme entistäkin enemmän säästää energiaa (ja rakasta maapalloamme!) kiinnittämällä aiempaa tarkemmin huomiota ylimääräisten valojen ja sähkölaitteiden sammuttamiseen. Samalla olemme opetelleet tekemään erilaisia asioita - kuten neulomista - hieman hämärämmässä valaistuksessa. Ja minäkin olen vähitellen alkanut muistaa sulkea tietokoneen aina, kun en sillä hetkellä koneella tee mitään tärkeää. Monesti se on vain jäänyt auki siltä varalta, jos vaikka tulisikin mieleen jokin asia, mikä pitäisi netistä tarkistaa - ja siinä sivussa sitten on tullut tehtyä jotain muutakin vähemmän tärkeää. Kun kone pysyy kiinni, säästyy energian lisäksi myös aikaa käytettäväsi tärkeämpiin asioihin. Vaikkapa lukemiseen - olen tässä kuussa lukenut jo kymmeniä kirjoja! :)

Lukeminen ja neulominen sujuvat ihan mainiosti hämärässäkin, mutta varsinaista pimeäneulontaa pääsin harrastamaan jokin aika sitten. Minähän olen näihin aikoihin vuodesta perinteisesti* käynyt neulomassa reilut kaksi tuntia 3D-lasit päässä, mutta nyt pitkäaikainen perinne* ilmeisesti katkeaa, koska kyseessä oli trilogian viimeinen osa. ;)

* Perinteeksi voi kutsua mitä tahansa, joka on toistunut kahdesti, ja jos se toistuu kolmannen kerran, kyse on jo pitkäaikaisesta perinteestä.

Aseet valmiina Viiden armeijan taisteluun! :)

Olin hyvissä ajoin varannut itselleni paikan jo ensi-illan tietämille, mutta valitettavasti olin juuri silloin niin huonossa kunnossa, että siirsin varauksen myöhempään, jotta pääsin ensin jaloilleni. Ehtihän sitä vielä sittenkin. :)

Pimeässä neuloessa käsityön täytyy tietysti olla sellainen, että siitä selviää sokkona. Siksi laitoin neuleet alulle jo kotona. Varalta aloitin kaksi neuletta, jos toisen kanssa sattuisi silmukka putoamaan tai jotain muuta yllättävää, niin voi vaihtaa lennossa toiseen. Molemmissa on sama silmukkamäärä, vaikka toinen onkin tässä kuvassa pidemmillä pyöröpuikolla (minulla on vain yksi tuon vahvuinen 40 cm pyöröpuikko).

Mitään yllättävää ei sattunut, joten kudoin koko 2 h 15 min noilla lyhyemmillä pyöröillä olevaa neuletta. Pidemmillä puikoilla ollutta neuletta tein vain leffateatterin aulassa sisäänpääsyä odotellessani, jotta sain sitä hieman alkua pidemmälle. Beige lanka loppui leffan aikana kesken, mutta olin pakannut laukkuun kaikkia värejä, joten seuraavan värin valitsin pimeässä sokkona arpomalla. Pinkki osui käteen. :)

Loput piti sitten neuloa kotona vähän enemmässä valossa, vaikkakin varsin hämärässä:

Se nuttu näyttää valmiina tältä. Kudoin pinkkiä niin pitkästi kuin sitä väriä jämänöttösessä riitti. Jatkoin lopun nutusta samaisella beigellä, nyt toiselta kerältä, joka oli kiinni siinä toisessa leffaa varten aloittamassani nutussa, mutta pystyihän sen langan katkaisemaan. Pinkistä langasta jäi pikkupätkä yli, joka ei olisi riittänyt enää täyteen kerrokseen, joten virkkasin siitä pienen napin kiinnitettäväksi nutun yläosaan.

Se beige lanka menikin melkein kokonaan ensimmäisen nutun yläosaan, joten toisen nutun osuudeksi jäi vain tuo leffateatterin aulassa aikaansaatu helmaraita sekä ensimmäisestä nutusta ylijäänyt nöttönen, joka riitti pikkuiseen kukkaseen yläosaan kiinnitettäväksi. Helman punaiseen raitaan upotin pienen punaisen lankanöttösen kokonaan, ja valkoinen raita on myös yhtä leveä kuin sitä väriä sattui jämänöttösessä olemaan jäljellä. Punaista oli kuitenkin vielä toinenkin (vajaa?) kerä, jolla sain tehtyä nutun loppuun. Ja myös valkoista jäi isompi nöttönen toisesta kerästä, mutta palataan siihen hetken kuluttua...

Kun vauhtiin pääsin, päätin neuloa loputkin langat nutuiksi samantien. Tähän nuttuun oli tarkoitus upottaa luonnonvalkoinen ja pinkki nöttönen loppuun, jotka ovat eri merkkiä kuin kaikki muut langat. Pinkki on siis ihan eri sävyäkin kuin ensimmäisessä nutussa nähty pinkki. Tässä nutussa luonnonvalkoinen loppui kesken kerroksen, mutta jatkoin kerroksen toisenmerkkisen langan luonnonvalkoisella, eikä eroa huomaa. Pinkkikään ei mennyt tasan kerroksen vaihteeseen, joten siitä syntyi taas nappi. Ruskeaa oli sen verran, että sillä pystyi kikkailemaan noita raitoja yms. ihan oman mielen mukaan, eikä tarvinnut välittää langan riittävyydestä. Ruskea lanka kyllä maastoutuu aika näppärästi Eraston ihonväriin. ;)

Viimeiseen nuttuun riitti edelleen sitä ruskeaa. Punaisen langan käytin tähän nyt kokonaan loppuun, hieman jäi taas yli kukan keskustan virkkausta varten. Luonnonvalkoista oli tosiaan toisessa kerässä (vaikka pienemmän nöttösen sainkin upotettua nuttu nro 2:een), joten siitä jatkoin kainaloihin asti ja loput taas ruskealla. Sekä ruskeaa että luonnonvalkoista jäi vielä näiden nuttujenkin jälkeen, mutta niistä ei enää nutuksi asti riitä, eikä näitä oikein voi yhdistää muihinkaan omistamiini lankoihin, joten käytän ne toiseen projektiin.

Tässä kaikki neljä nuttua vielä yhdessä:

Etiopianutut 4 kpl

Tehty ajalla: 14.-25.12.2014

Malli: Etiopianuttu pyörönä

Lanka: Drops Alpaca kameli (302), luonnonvalkoinen (010), punainen (3620), vaaleanruskea (401) ja vadelmanpunainen (2922), La Alpaca luonnonvalkoinen (SFN10) ja pinkki (8141)

Langankulutus: 252 g

Puikot: 3 mm + virkkuukoukku 3 mm

Koko: Vauva

Muuta: Etiopiaan

Voit lukea etiopianutuista lisää täältä tai täältä, jollei projekti ole sinulle entuudestaan tuttu juttu. Jämälankojen lisääntyessä teen näitä varmasti vielä lisää, ennen kuin toimitan satsin taas eteenpäin.

Kuten varmasti jo tekstistä hoksasit, kyse oli jämälankaprojektista. Jämälankoina oli kahdenlaisia alpakkalankoja eli Drops Alpacaa (beige, luonnonvalkoinen, vadelmanpunainen, punainen ja ruskea) sekä La Alpacaa (luonnonvalkoinen ja pinkki nutussa nro 3). Ainoastaan Drops Alpacan ruskeaa ja luonnonvalkoista jäi siis vielä hieman yli, mutta tiedän kyllä, mitä niistä teen. :)

Nuttuja on ihana tehdä, kun niihin saa kivasti langanjämiä upotettua, ja niiden teko on niin helppoa, että todistetusti onnistuu vaikka näkemättäkin! :)

Viime postauksen aikoihin olin toipumassa tilapäisestä petiin kaataneesta taudista. Nyt aletaan olla sen osalta jo voiton puolella, ja alan palailla normaalikuvioihin. Viime viikolla jaksoin jo kevyttä kuntopyöräilyä ja venyttelyä, tällä viikolla olen päässyt taas ulkoilemaan ja tänä aamuna tein vatsalihastreenin kahden ja puolen viikon tauon jälkeen - mahtavaa! :)

Iloinen asia on myös se, että olen viimein löytänyt tahon, josta saan melko varmasti apua pitkäaikaiseen sairauteeni! Tähän mennessähän en ole saanut koko kahden ja puolen vuoden aikana minkäänlaista hoitoa, ainoastaan lähetteen kuntosaliryhmään, minkä merkitystä ei toki voi yhtään väheksyä. Suurin osa kuntoutuksesta on kuitenkin jäänyt ihan omalle vastuulleni, ja kovasti olen siitä pitänyt huolenkin. Minulle suositeltiin erästä yksityistä lääkäriklinikkaa, joka hoitaa potilaitaan hyvin kokonaisvaltaisesti, ja vaikka joudun odottamaan sinne lääkäriaikaa kenties vielä useita kuukausia, pääsin jo heidän työntekijänsä ohjauksessa aloittamaan pehmeämmät itsehoidot viime viikolla. Vaikka kyse on lähinnä pienestä hienosäädöstä jo hyvällä mallilla olleisiin elämäntapoihini, tuntuu kuitenkin siltä, kuin kaikki arkirutiinit olisi pitänyt opetella uudestaan, ja koko perheeseenkin tämä vaikuttaa. En ole oikeastaan kyennyt nyt muuta ajattelemaankaan viimeisen puolentoista viikon aikana, ja uudet kuviot tulevat uniinkin. Ja onhan kyse todella suuresta asiasta, sillä viimeinkin voi olla mahdollista, että vointini kohentuu tai kenties paranen kokonaan! :) Tässä vaiheessa pyritään vahvistamaan kehon immuniteettia, jotta se voi alkaa itse parantaa itseään, ja sitten aikanaan lääkärin kanssa keskustelemme, tarvitaanko lisää pehmeämpiä tai kenties vähän vahvempiakin hoitoja. Mutta uskokaa tai älkää: jo viikossa olen alkanut voida paljon paremmin! :)

Käsitöihinkin tämä muutos on vaikuttanut ainakin siten, että kun tarvitsin säilytystilaa mm. uusille luontaistuotteille ja superfoodeille (edellisetkin pursuivat kaapista niin, ettei ovi mahtunut enää kiinni...), niin sitähän järjestyi: tiivistin kuuden lankakopan sisällön neljään, ja niin sain kaksi koppaa tärkeämpään käyttöön! :)

Nämä talviset kuvat todistavat vääräksi väitteen, että pihlaja ei jaksaisi kantaa kahta taakkaa. Paskanmar... eiku pihlajanmarjat! ;) Sehän kantaa kaksi taakkaa vaikka yhtä aikaa! :) Uskon ennemminkin niin päin, että runsaslumisen talven jälkeen pihlaja ei jaksa tehdä isoa marjasatoa, kun taas vähälumisen talven jälkeen se jaksaa kantaa vaikka kuinka paljon marjaterttuja. Ja näinhän sen täytyy olla, jos vähänkään järjellä ajattelee! Viime talvi oli lähes lumeton ja syksy taasen ennätysmarjaisa, kun taas toissatalven lumien jälkeen ei tainnut olla marjan marjaa seuraavana syksynä. Vanha kansa on monesti oikeassa, mutta nuorempi polvi saattaa tulkita sanonnat hieman kummallisesti. ;)

Ja nyt saadaan nauttia marjoista kunnon lumikuorrutuksella - namskis! :)

Mahtavaa, kun tuli lunta! :) Lumisen talven yksi ihanimmista asioista on se, kun voi vetää raskaat kauppakassit ja kirjastokantamukset pulkalla kotiin! :) Eilinen pyörälenkkikin -20 asteen pakkasessa oli varsin piristävä kokemus! Astmanikaan ei tuumannut pakkaspyöräilystä mitään, vaikkei minulla ollut edes kauluria kasvojen suojana, kuten aiempina talvina. Nautin pyöräilystä niin suunnattomasti, että huomasin hymyileväni leveästi koko lenkin ajan! :D Ja kylläpäs tuli pulkkamäestäkin kotiin niin punaposkisia ja iloisia pakkaspoikia, mäki oli ollut kuulemma liukas, kun pakkanen oli sitä päässyt kovettamaan! Suosittelen lämpimästi - tai siis kylmästi! ;)

Eihän tuo -20 astetta vielä missään tunnu: minähän aikoinaan 9-vuotiaana hiihdin 30 km hiihtolenkin -30 asteen pakkasessa kiiveten suksilla Kiilopään huipulle ja viiletellen sieltä alas... ;)

Talvi on ehdottomasti paras vuodenaika ulkoiluun! :) Nautinnollisia reippailuhetkiä ja lumihiutaleisen kevyttä vuoden loppua! :)