Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntai, tammikuuta 26, 2014

Viikon nuttu

Tällä viikolla on tainnut valmistua ainoastaan yksi etiopianuttu, edellinen valmistui viikko sitten. Pari muuta käsityötä on kyllä valmistunut ja täällä esitelty, mutta nuttuja siis vain tämä ainoa:

Etiopianuttu
Tehty ajalla: 21.-26.1.2014
 Lanka: Novita Nalle meleerattu ruskea (009), Novita Wool turkoosi (369) ja ruskea (695), Viking Vilma ruskea (618)
Langankulutus: 77 g
Puikot: 3 mm
Koko: Vauva
Muuta: Etiopiaan
 
Tähän nuttuun sain kulutettua kokonaan loppuun kaikki ruskeat lankani tätä vahvuutta (Nalle, Wool, Viking Vilma), ja koska minusta ruskean kanssa sopii todella hyvin turkoosi, otin sitä myös mukaan. Periaatteena raidoituksessa sama kuin edellisessäkin nutussa, eli kudoin aina yhtä raitaa niin pitkästi kuin lankaa riitti, tein yhden kerroksen pohjavärillä väliin, ja taas jatkettiin seuraavalla värillä. Molemmat tummanruskeat langat riittivät taas ihan tasan kerroksen loppuun saakka, samoin tuota turkoosia käytin loppuun yhden vajaan kerän, joka loppui sekin sopivasti kerroksen vaihteessa. Laskin meleeratun ruskean riittävän kokonaan yläosaan, mutta se loppui kuitenkin kesken. Onneksi turkoosia oli vielä korkkaamaton kerä, niin sain siitä tehtyä sitten yläosan loppuun.


Olin kuitenkin ehtinyt tehdä jo toisen puolen yläosasta valmiiksi ennen kuin huomasin langan käyvän vähiin. Turkoosia on siis vain nyt etukappaleen yläosassa...


... ja takakappaleen yläosa on kokonaan meleerattua ruskeaa. Tai voihan tätä nuttua käyttää tietysti kumminpäin vaan; minä miellän tuon turkoosilla jatketun puolen "etupuoleksi", mutta aivan hyvin esimerkiksi miehet saattaisivat pukea tuon puolen selkäpuolellekin. ;) Kolmen miespuolisen kanssa eläessäni olen huomannut, että kyllä esimerkiksi paidan kuva voi olla selässä, collegehousujen kiristysnauhat tai farkkujen sepalus pyllyn päällä ja pesulappu somasti törröttää paidankauluksesta ulos - leuan alla tietysti. ;) Olen usein tällaisen tapauksen nähdessäni todennut, että eihän tuossa ole mitään vikaa, ainoastaan pää osoittaa väärään suuntaan. :D

Mukavaa sunnuntain jatkoa ja alkavaa viikkoa!

8 kommenttia:

  1. Ihanat värit! :) MInä olen nytkyisin alkanut pitää turkoosista väristä. Aiemmin se oli minulle jotensakin mitään sanomaton väri, en tainnut edes kunnolla huomata sitä. Niin muuttuu maailma ja mielipiteet! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mulle turkoosi on ollut yksi ykkösväreistä siitä saakka, kun kävin 8 vuotta sitten värianalyysissa. Tiedän, että turkoosi sopii minulle aina sävystä riippumatta. Muiden värien kanssa pitää olla vähän tarkempi, että löytää oikean sävyn. Mulla kyllä onkin noita turkooseja vaatteita vähän liikaakin... ;)

      Poista
  2. Tuo onhieno väriyhdistelmä. Turkoosia on jotakin jemmassa _ sitä ei aina ole tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä olen kyllä huomannut, että turkoosia on melkein aina jossain lankamerkissä myynnissä. Kuvittelin silloin aikoinaan turkoosin "löydettyäni", että sitä pitää hamstrata aina, kun sitä vaan vastaan kävelee, mutta kyllä sitä näemmä aina tulee uudestaan myyntiin ennen kuin ehtii edellisetkään turkoosit langat kuluttaa. ;)

      Poista
  3. Kiva nuttu.
    Olen huomannut saman myös kolmen miespuolisen kaverina eli oikea ja nurja tai etu ja taka vaihtavat helposti puolta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Se on kyllä jännä, että asia ei tunnu asianosaisia edes millään tavalla häiritsevän. Kuten ei myöskään se, että unohtaa vaikkapa riisua ulkotakin mennessään luokkakuvaan - vaikka aamulla on huolella valittu se pusero, joka näyttää kuvassa parhaimmalta. ;)

      Poista
  4. Nätti nuttu taasen. Joakinenhan voi valita etu- tai takaosan mielensä mukaan;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Näin on - asioita ei voi tehdä väärin, voi vaan tehdä eri tavalla. :D

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)