Opettele tuntemaan myrkkysienet. Poimi vain tuntemiasi sieniä.
Tälle vanhalle vitsille on naurettu monet kerrat. Mutta millainen mahtaa olla sienikurssi, jonka aikana metsään suunnistaa joukko naisia, joista suurin osa ei tajua sienistä entuudestaan "hölökäsenpölläystäkään", ja jotka oppivat opettajansa johdolla tunnistamaan aimo joukon myrkkysieniä, joita he keräävät silmät innosta kiiluen ja palaavat täysien myrkkysienikoriensa kanssa iltahämärissä pois metsästä. Mahtava saalis pääasiassa seitikkejä, ja niistäkin osa toukkien järsimiä ja jopa mädäntyneitä. Oikeastaan mitä toukkaisempi ja mätäisempi, sen parempi.
Hmm... ei kuulosta ainakaan ruokasienikurssilta, vaikka jokunen ruokasienikin opittiin siinä sivussa tuntemaan, ja minä ne lopulta tarjouduin koriini ottamaan, kun muille ei kelvannut syötävät sienet lainkaan. ;)
Se oli tietysti se kauan odottamani Värjätään sienillä -kurssi. :) Tervetuloa blogin välityksellä kurssille mukaan hieman jälkikäteen! Koitan kirjata tähän mahdollisimman hyvin kurssilla oppimani asiat ja vaiheet, jotta voin myöhemmin palata niihin uudestaan kertaamaan oppimaani. Ehkä tästä hyötyy myös joku blogin lukija, jolla on intoa joko sienestykseen tai värjäämiseen - tai molempiin. :)
Itselläni motivaatio lähteä sienivärjäyskurssille oli kiinnostus sekä sieniä että värjäämistä kohtaan. Aiemmin en ole kasviväreillä värjännyt, paitsi sipulinkuorilla, joten halusin oppia jotain perusteita mm. puretuksesta ja muista värjäyksen työvaiheista. Uskon nyt, että pystyisin jatkossa värjäämään omatoimisesti vaikka muillakin luonnonantimilla kuin sienillä, mutta ehdottomasti edelleen kyttään kasvivärjäyskursseja, joille voisin osallistua... Sienistä en ole taasen aiemmin tunnistanut varmasti kuin suomumustesienen ja melko varmasti punaisen kärpässienen, joten niillä ei ole pitkälle pötkitty. Nyt uskoisin tunnistavani ainakin muutaman ruokasienen, jos sellainen tielleni sattuu, joten ehkä meillä syödään jatkossa joskus muitakin kuin purkkiherkkusieniä. ;) Mutta ennen kaikkea tunnistan nyt ainakin neljä värisientä ihan varmuudella.
Torstai-iltana kurssilla oli teoriaosuus, jossa käytiin aika lyhyesti sienivärjäyksen vaiheet ja annettiin ohjeet, mitä tarvikkeita otetaan sieniretkelle ja mitä värjäyskerralle. Saimme myös tietoa puretusaineiden ostopaikoista, eli jatkossa kun kasvivärjäys alkaa innostaa, niin suuntaan
Riihivillan nettisivuille, sieltä saa ostaa paitsi puretusaineita myös joitakin kuivattuja kasveja värjäykseen.
Perjantai oli se ilta, jota toisaalta odotin eniten, toisaalta vähän pelkäsin. Pelkäsin lähinnä oman jaksamiseni vuoksi, koska en tahdo pystyä kävelemään pitkiä matkoja enkä kovaa vauhtia, enkä myöskään koukkimaan tai kyykkimään. Edellisenä päivänä hoksasin vielä, että minullahan on perjantaina töissä retkipäivä, jolloin kävin aamulla yhden lapsiryhmän kanssa ja iltapäivällä toisen lapsiryhmän kanssa puistossa retkellä, tosin vain noin 100 metrin päässä kerhopaikasta, mutta sain jo niilläkin reissuilla itseni kipeäksi. Kun sitten sieniretkellä unohdin kokonaan kipuni (paitsi silloin, kun en enää päässytkään ylös mättäältä), vaan innostuksissani hypin sienen luota toiselle, niin on tässä saanut perjantai-illan jälkeen todeta, että ainakin olen vielä elossa, kun joka paikka on kipeänä. Oikeasti ihan todella kipeänä. Mutta en kadu sieniretkelle lähtöä, koska on tärkeää nähdä, millaisilla paikoilla sienet kasvavat ja miltä ne näyttävät luonnossa. Suurin hämmästys minulle oli se, että monet sienet ovat todella pieniä ja niitä saa ihan etsimällä etsiä muun kasvillisuuden joukosta. Jotenkin olen kuvitellut, että kaikki sienet ovat sellaisia isoja, jotka kohottavat reippaasti päätään maasta, koska sellaisia sieniä olen tähän saakka nähnyt nurmilla ja metsäpolkujen varressa. Kyllähän jotkut sienet kasvavatkin isoiksi, mutta ovat yleensä siinä vaiheessa jo aika vanhoja ja toukkaisia, eivätkä kelpaa syötäviksi. Värjätessä mädäntyneisyys ja toukkaisuus ei haittaa mitään, eli esimerkiksi tateista voi parhaimmat sienet kerätä syöntiä varten ja huonokuntoisemmat värjäykseen. Mutta sitten taas ihan parhaat värjäyssienet esim. veriseitikki, verihelttaseitikki ja keltavyöseitikki ovat aika pikkuisia sieniä. Punavyöseitikit olivat aika isoja, ja saimmekin niitä todella ison saaliin tällä retkellä, tosin niitä en kerännyt omaan koriini lainkaan vaan annoin kahdelle muulle naiselle, jotta saatiin metsässä jo lajiteltua ja yhdisteltyä saaliitamme, niin pysyivät eri lajit erillään.
Oma sienikorini näytti lopulta tältä. :) En keksinyt koriini parempaakaan "tilanjakajaa", niin leikkelin tyhjistä maitopurkeista yhden sivun auki ja laitoin korin pohjalle tällaisia pieniä "laatikoita". Näin sain erilleen eri värjäyssienet ja vielä erikseen ruokasienet, joista lajittelin ryöpättävät rouskut omaan osastoonsa ja toiseen osastoon muut ruokasienet, joita ei tarvinnut ryöpätä. Istuimme vielä illan hämärtyessä Sanginjoen laavulla varmistamassa, että kaikilla on korissaan sellaiset sienet, että ne kannattaa kotiin ja kurssipaikalle asti kuljettaa. Siinä samalla sain jo osan ruokasienistäni puhdistettua, mikä olikin hyvä tehdä siellä ulkona siksi, että syötäväksi kelpaamattomat roskat ja muut osat sai jätettyä samantien metsään, ja vieressä oli ihmisiä, jotka saattoivat vielä neuvoa, mitä siitä sienestä kannattaa jättää pois (esim. toukan syömät jalat).
Kollaasin ylemmässä kuvassa on siis koko saaliini, kahdessa alemmassa vain värjäyssieniä eli veriseitikkejä, verihelttaseitikkejä ja keltavyöseitikkejä.
Vaikka lähdimme Sanginjoelta ajamaan vasta puoli yhdeksän jälkeen kotiin päin, sinnittelin ylhäällä sen verran, että sain puhdistettua loputkin ruokasieneni. Vielä samantien ryöppäsin rouskut (alakuvassa) sekä keitin haperot ja kehnäsienet (yläkuvassa) kasaan omassa liemessään. En uskaltanut jättää sienten laittamista seuraavaan päiväänkään, jotteivät ehtisi mennä pilalle. Kun tällaiset esivalmistelut oli tehty perjantai-iltana, niin lauantaina kurssilta palattuani olikin näppärä vain pikaisesti hienontaa sienet, nakata ne valtavan voikimpaleen sekaan paistumaan ja sitten vain kuohukermaa ja vähän mausteita sekaan. Ihan parasta sienimössöä, mitä olen ikinä syönyt! :) Jostain luin, että rouskut olisivat kirpeitä, mutta ainakin keittämisen/ryöppäämisen jälkeen (eli keitin ne kertaalleen 10 minuutin ajan) ne maistuivat minusta kyllä voimakkailta, mutta älyttömän hyviltä. Sitä en tosiaan edelleenkään tiedä, mitä rouskuja ja mitä haperoita minulla oli, mutta kuulemma sen ei ole niin väliäkään, kun vain tietää, että ovat jotain rouskuja ja jotain haperoita. Kangaspalsamirousku oli ainoa, jonka pystyi tunnistamaan tarkasti kookosta muistuttavan tuoksun ansiosta, niitä joku löysi minulle kolme sellaista ihan pikkuriikkistä yksilöä. :)
Lauantaina olikin sitten ihan toisenlaisten keitosten vuoro. Ensin langat kasteltiin kädenlämpöisessä vedessä, ja lankojen liotessa sekoitettiin puretusliemet. Puretusaineina oli aluna, viinikivi+aluna tai rautavihtrilli; omille langoille kokeilin vähän näitä kaikkia. Kurssipaikalla oli vain sellainen ikävä ongelma, että keittolevyissä ei riittäneet tehot lämmittämään puretusliemiä 90 asteeseen, eli siinä vaiheessa, kun langat olivat olleet puretusliemissä jo kolme tuntia, eikä vesi ollut vieläkään lämmennyt riittävästi, oli vain pakko todeta, että nyt täytyy ottaa langat pois, että ehditään vielä keittää värjäysliemi ja värjätäkin. Oikeaoppisessa puretuksessa puretusaineet sekoitetaan siis kädenlämpöiseen veteen, johon lisätään samanlämpöisessä vedessä lionneet langat, ja sitten puretusliemi lämmitetään siihen 90 asteeseen, ja kun lämpötila on saavutettu, se 90 asteen lämpötila pidetään tunnin ajan. Toki ne aineet vaikuttavat alhaisemmassakin lämpötilassa, eli kun meillä ei vesi noussut missään vaiheessa kuin maksimissaan 80 asteeseen, ja sekin oli saavutettu noin 2,5 tunnin lämmittämisen jälkeen, niin kyllä siinä jotenkin se puretus onnistui.
Puretuksen voi tehdä myös samalla, kun värjää lankaa, eli ne puretusaineet voi lisätä väriliemeen suoraan, jolloin säästää pari työvaihetta, mutta esipurettamalla voi samaan väriliemeen laittaa eri aineilla puretettuja lankoja, kun taas jos puretusaineet laittaa suoraan väriliemeen, niin ei voi verrata, millä tavalla eri puretusaineet vaikuttavat. Siksi siis tehtiin näin monen vaiheen kautta tuolla kurssilla tämä värjääminen.
Onneksi päästiin viimein keittelemään niitä sieniäkin. Olisihan nekin voinut keittää valmiiksi, mutta ei ollut tosiaan enempää niitä keittolevyjä eikä myöskään kattiloita, eli siksi sienet voitiin keittää vasta sitten, kun kattilat ja levyt vapautuivat puretusliemistä. Kun olimme huomanneet keittolevyjen hitauden, minä sitten hoksasin ehdottaa, että keitetään sieniä varten vettä vedenkeittimillä, joita löytyi kaksi kappaletta, nekin kyllä armottoman hitaita, eli luultavasti sähköverkossa ei vain riittänyt voimaa pyörittää tämän laajuista kurssia... ;) Mutta saimme sieniliemet vedenkeittimien ja hanasta lasketun mahdollisimman kuuman veden avulla kiehumaan varsin ripeästi, onneksi. Yläkuvassa porisee veriseitikit, alakuvissa vasemmalla punavyöseitikit, joita meillä olikin todella runsaasti, ja alhaalla oikealla keltavyöseitikit. Muita sieniliemiä en ehtinyt kuvatakaan.
Koittihan lopulta sekin hetki, että päästiin upottamaan lankoja väriliemiin. Meillä oli lupa tuoda maksimissaan 200 grammaa lankaa per nuppi, jaettuina 25-50 g vyyhteihin. Siitä huolimatta tuli lopulta tilanne, että kaikki väriliemet olivat täynnä ja edelleen oli melkein kaikilla lankoja värjäämättä, puretettuna kyllä, mutta väriliemissä ei ollut enää tilaa. Niinpä loput vyyhdit pääsivät jälkiliemiin, mikä sekin oli mielenkiintoinen kokemus nähdä, miten värisävyt muuttuvat, kun lanka lisätään liemeen vähän myöhemmin. Kurssiaikakin venähti näiden keittolevyongelmien vuoksi, eli pääsimme lähtemään kotiin tuntia myöhemmin kuin oli ilmoitettu. Mutta tärkeintä oli, että langat saatiin värjättyä, ja jokaiselle tuli joku käsitys siitä, millaisia värejä näistä sienistä saadaan ja miten se värjääminen toimii.
Näissä kuvissa on kurssikavereideni värjäilyjä. Ylhäällä oikealla on hyvä esimerkki siitä, miten kaunista väriä voi saada myös jälkiliemellä. Veriseitikillä tulee hyvin voimakas punainen sävy, mutta saman sienen jälkiliemi antaa oikeastaan tuollaisen korallinpunaisen sävyn. Melkein harmittaa, etten itse laittanut vyyhtiäni tuohon jälkiliemeen... ;) Toisaalta, nyt kytee himo päästä sienimetsään bongaamaan veriseitikkejä juuri tuon vahvan värin vuoksi ja myös siksi, että veriseitikit on niin helppo tunnistaa ja löytää. Ja tekisi myös kokeilla veriseitikin jälkiliemiä vaikka loputtomiin, vielä vaaleammat punaisetkin ovat varmasti kauniita! :)
Käyttämistämme sienistä suuri osa oli siis perjantai-iltana Sanginjoen metsistä löydettyjä, mutta opettajalla oli mukana myös kuivattuja värisieniä sellaisistakin lajeista, joita emme löytäneet. Ainakin samettijalka ja ryytiorakas olivat näitä opettajan tuomia, niitä emme nähneet metsässä itse, ja verihelttaseitikkiä löysimme niin vähän, että otimme opettajan kuivatuista sienistä täydennystä.
Itselläni oli mukana kurssilla juuri se 200 g lankaa, ja kokeilin vielä kahta erilaista lankaa. 100 g Drops Fabelia vyyhditin 25 gramman vyyhdeiksi ja sitten Hailuodosta ostettua 100% lampaanvillaa oli niin ikään se 100 g jaettuna neljään pikkuvyyhtiin.
Värjäysvaiheessa minulla ei ollut hajuakaan, millaisia värejä mistäkin sienestä saa, paitsi että veriseitikki ja verihelttaseitikki tuottavat punertavia sävyjä. Siksi olikin hauska huomata kotona, että minulla oli sekä 100% villalankaan että Fabeliin tarttunut sopivasti kumpaankin lajiin yksi punainen, yksi kellertävä, yksi vaaleamman ruskea ja yksi tummemman ruskea väri. :)
Kuvassa vasemmalta alkaen:
- 100% villa, keltavyöseitikin jälkiliemi, puretus rautavihtrilli
- 100% villa, veriseitikki, puretus viinikivi + aluna
- 100% villa, samettijalka, puretus aluna
- 100% villa, punavyöseitikki, puretus aluna
- Fabel (75% superwash villa, 25% polyamidi), punavyöseitikki, puretus viinikivi + aluna
- Fabel, ryytiorakas, puretus rautavihtrilli
- Fabel, verihelttaseitikki, puretus aluna
- Fabel, tattisekoitus (eniten voitatteja, lisäksi kangas- ja nummitatteja sekä yksi punikkitatti), puretus rautavihtrilli
Tänään päässäni on soinut vain: "Katso luontoa ja huomaa, että Luojan luomaa parantaa ei voi".
On se niin ihmeellistä, kuinka nämä värit sointuvat niin kauniisti yhteen! Miksi eivät sointuisi, kun ne sointuvat myös luonnossa? Hämmästyttävää on nähdä, mitä kaikkea luonto meille antaa, paljon sellaistakin, jota emme osaa hyödyntää. Vaikkapa nämä sienet - jos niitä ei voi syödä, niistä voi saada väriä lankoihin! Tällaisen ihmeen edessä sitä tuntee itsensä niin pieneksi valtavan ja rikkaan luonnon rinnalla. Toisaalta metsässä rämpiessä ja luonnon antimista nauttiessa koen olevani osa luontoa, kuten olenkin.
Joku lähipiirissäni tässä hiljattain ihmetteli kiinnostustani sienivärjäykseen, koska eiväthän nämä luonnosta saatavat värit ole ollenkaan "minun värejäni". Se on kyllä totta, ei minulla ole näistä langoista aikomustakaan tehdä mitään itselleni, ei vaatteiksi eikä sisustukseen. Sen sijaan Kool Aid -värjäyksessä sain aikaan sellaisia värejä, joita voisin kuvitella itsekin käyttäväni. Muutenkin jos vertaa Kool Aideilla värjäämistä sieni-/kasvivärjäykseen, niin ero on valtava. Kool Aidilla kun saa värjättyä vartissa ilman puretusaineita tai tuntikausien keittämistä, ja väriaineitakin saa tilattua helposti netistä. Sieni- ja kasvivärjäys vaatii väriaineiden keräämistä luonnosta pieniä eriä kerrallaan - ja usein niitä tarvitaan todella paljon yhteen liemeen - ja värjääminenkin on paljon työläämpää ja vie enemmän aikaa. Värimaailma on ihan eri, kun käytetään Kool Aideja, joissa ei ole mitään luonnollista, verrattuna täysin luonnosta peräisin oleviin aineksiin.
Vaikka en näistä luonnonväreistä saakaan sellaisia värisävyjä, joita voisin itse käyttää, ei se minua haittaa. Kasvi- ja sienivärjäyksessä ei ole minusta tärkeää saada aikaan valtavaa määrää lankaa työstettäväksi, vaan tällaisen puuhastelun arvo on jossain ihan muussa. Ylipäätään kaikkeen, mitä saadaan luonnosta, tulee suhtautua nöyrällä asenteella: luonto antaa joskus enemmän, joskus vähemmän. Sama kasvi tai sieni voi antaa joskus kirkkaan punaista väriä, joskus ruman ruskeaa. Ne on asioita, joihin ei oikeastaan voi ihminen täysin edes vaikuttaa, vaikka kuinka yrittäisi. Värjäämisessä kiehtoo kokeileminen, yllätyksellisyys ja hämmästys lopputuloksesta.
Ja eiköhän noille langoille aina joku loppusijoituskohdekin löydy. :)
