Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, heinäkuuta 26, 2012

Mustikka-aikaan

Metsät alkavat olla ihan sinisenä mustikoista, joten sopivasti minulla valmistui sininen mekkokin. :)

Mekon valmistumisessa oli tällä kertaa jotenkin tavallista enemmän motivaatiota, vaikka tuskin se ratkaisevasti vaikutti mekon valmistumisaikatauluun. Aloitin tekemään mekkoa viime viikolla, kun olin kuumeessa kotona. Perjantaina palasin töihin, ja kun silloin ja tällä viikolla töissä oli välillä leppoisampia hetkiä, niin nappaisin mekontekeleen käsiini ja kutaisin silmukan tai pari. Lapset parveilivat uteliaina ympärilläni, ja saimmekin mekosta ja käsitöistä ja ylipäätään ihmisten erilaisista harrastuksista ja taidoista monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluja aikaiseksi. Lapset ihmettelivat neulomisvauhtiani, kun perjantaina tekeillä oli takakappale, maanantaina etukappale ja eilen tekeillä oli hihat (tiistaina en ehtinytkään neuloa, kun oli sen verran vilkkaampi päivä). Niin moni lapsista kummasteli, miten niistä omituisen muotoisista kappaleista oikein saa mekon aikaiseksi, joten menin vähän niin kuin lupaamaan, että tänään torstaina - joka oli siis lapsille kesän viimeinen toimintapäivä meidän järjestämänä - pistän sen mekon päälle, niin he näkevät, millainen siitä tulee valmiina. Oli siis pakko pitää lupaus ja tikuttaa mekko valmiiksi! :) Oikeasti kyllä sen lupauksen tehdessäni laskin, ettei mekon valmistuminen tuossa aikataulussa tuota lainkaan ongelmia, jollen nyt satu parahiksi kättäni telomaan tai jotain muuta vastaavaa.

Siispä tänään tepsuttelin töihin uudessa mekossani! :) Lämmin kiitos työkaverilleni, joka aamulla napsi minusta ihan valtavan määrän kuvia mekko päällä, olipahan kerrankin valinnanvaraa, minkä kuvan laittaa blogiin! :)

Mekko
Tehty ajalla: 17.-25.7.2012
Malli: Novita Kesä 2012 nro 58
Suunnittelija: Lea Petäjä
Lanka: Novita Miami sininen (140)
Langankulutus: 442 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: M
Muuta: Ohjeesta poiketen virkkasin pääntielle kerroksen piilosilmukoita, tuli näin siistimpi reuna. 


Taisin jo edellisen mekkoni kohdalla ylistää Novitan Miami-lankaa ja myös vastaavaa Lidlin lankaa. Aivan loistavia lankoja kesäneuleisiin! :) Tänäänkin oli tolkuttoman kuuma päivä, vaikkakin välillä myös tuuli reippaasti, mutta neule ei ollut paisteessa liian kuuma ja tuulen puhaltaessa se lämmitti mukavasti. Sama kokemus minulla on muistakin Miamista neulomistani vaatteista, ovat niin ihania päällä ja ihania myös neuloa! :)

Tukkakukka
Tehty: 25.7.2012
Malli: Päästä heitetty
Lanka: Novita Miami sininen (140)
Langankulutus: 8 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
 Koko: Halkaisija n. 10 cm (mutta menee käytössä ryttyyn kuten kuvassa)
Muuta: Klipsu Puuhasliinista.

Jos ihmisellä on pakkomielle, että kaikkien vaatteiden ja asusteiden täytyy sointua väreiltään yhteen, niin pakkohan oli virkata samasta langasta tällainen tukkasysteemi, varsinkin kun ostin hiljattain Puuhasliinista (Pohjolan Langan ja Menitan välissä Isokadulla) sellaisia klipsuja, joihin voi itse askarrella-paskarrella mieleisensä tukkakoristeen. Tämä on oikeasti sellainen ihan kukan muotoinen perinteinen ruusumalli, mutta se menee hiuksissa tuolleen hauskasti rullalle.

Joku aamu-uimarikin näemmä on osunut kuvaan, mutta sen verran epätarkasti onneksi näkyy, että tuskin rikon hänen yksityisyyttään julkaisemalla tämän kuvan netissä. ;)

Mekko sai tänään tosi paljon kehuja myös sellaisilta lapsilta, jotka eivät tienneet minun tehneen sitä. :) Ja tuskin aamulla olin astunut lasten näkyville, kun ensimmäinen jo huusi: "Hei, se mekko on nyt valmis!" :) Ikävä tulee tuollaisia ihania lapsia... mutta ehkä näemme taas ensi kesänä, jos Herra suo. :)

Huomenna on siivouspäivä sekä töissä että kotona, mutta palailen tänne varmasti viikonloppuna lehtikatsauksen merkeissä. Siihen saakka ihania käsityöhetkiä ja iloisia päiviä sinulle! :)

 

8 kommenttia:

  1. Hauskoja kommentteja:) Ja ihanan mekon oot tosiaan neulonut.

    VastaaPoista
  2. Voi kun hauskaa, että lapset saivat tavallan seurata mekon valmistumista - jäi takuulla monelle mieleen ja palautuu ehkä muistiin joskus tunteena, että itse voi ja kannattaa tehdä juttuja. Ihana sinisyys!

    VastaaPoista
  3. Aikamoinen työskentlyvauhti! Tyylikäs ja kauniinvärinen!

    VastaaPoista
  4. Kaunis mekko! Aika monelle lapselle varmaan uusi ja mukava kokemus seurata mekon valmistumista. =)

    VastaaPoista
  5. Kaunis väri tuossa mekossasi, ihana!

    VastaaPoista
  6. Kaunis mekko! Hauska kokemus lapsille, kaikkien äidithän eivät todellakaan neulo tai tee muitakaan vaatteita itse.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)