Sohvatyynyt 2 kpl
Tehty ajalla: 6.-7.2.2016
Malli: No ei tällasiin mallia tarvita, senkun surauttaa...
Kangas: Kaapista löytyneitä puuvillakankaita
Koko: 40x40 cm ja 50x50 cm
Muuta: Mun näköiset!
Tyynyjen etupuolelle löysin kaapista kaksi nuottikuvioista kangasta. Olen saanut ne joskus joiltakin ihmisiltä lahjaksi, ajatellut käyttäväni ne ristipistotöiden viimeistelyyn tms., mutta ei vain ole syntynyt niistä mitään ideaa. Nyt, kun mietin uusien sohvatyynyjen ompelemista, niin hoksasin, että toinen kangas riitti sopivasti 40x40 cm tyynyyn ja toinen 50x50 tyynyyn. Taustakankaatkin löytyivät omasta kangaslaatikosta, niissähän on myös vähän tuollaista yhteneväistä kuviota, vaikka ovatkin erisävyiset. Sopivat loistavasti noihin nuottikankaisiin väreiltään! :)
Mieluummin siirrän nämäkin kankaat tässä muodossa uuteen osoitteeseen kuin käyttämättöminä kangaslaatikossa, joka sekin lähtee tietysti matkaani. Vielä pitäisi neljä viikkoa jaksaa odottaa (ja pakata!), ennen kuin pääsen aloittamaan uudenlaista elämää. Tuntuu yhtä aikaa oudolta, pelottavalta, helpottavalta ja innostavalta... Onneksi elämä on opettanut jo moneen kertaan sen, että kaikki lopulta järjestyy ja kaikella on tarkoituksensa.
Kirjoitat niin arvoituksellisesti, että minua oikein jännittää, että mitä sinulle on tapahtumassa!
VastaaPoistaNo, valitettavasti ei mitään kovin jännää. Muutto edessä, mutta syy siihen ei ole niin suupieliä nostattava. Toisaalta sitten ihanaa päästä laittamaan uutta ja taatusti minunnäköistäni.
PoistaIhania tyynyjä. Voimia muuttoon!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIhanat tyynyt, varsinkin tuo ruskeasävyisempi kolahtaa minun värisilmääni. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Se on enemmän minunkin mieleeni.
PoistaKauniit tyynyt ja kiva kangas.
VastaaPoistaJa tsemppia kaikkeen tulevaan.
Kiitos! :)
PoistaKauniit tyynyt.
VastaaPoistaElämä heittelee ketä enämpi ketä vähempi. Asioilla on vain useimmiten tapana järjestyä, vieläpä parempaan suuntaan. Tsemppiä!
Kiitos! :)
PoistaMinulta taitaisivat jäädä tyynyt surauttamatta. Sen verran surkea ompelija olen. Kivat kankaat; erityisesti pidän nuottikankaista.
VastaaPoistaVoimia muuttoon; onneksi olet jo aikaisemmin vähentänyt tavaramäärää.
Kiitos! :) Tuota olen kyllä itsekin ajatellut, että mahtavaa, kun on tullut vähennettyä tavaraa. Toisaalta, ei tästä asunnosta lähde kuin minun tavarani - ja sitten on tullut taas laitettua kirpparille jotain sellaista, jota on ollut tuplaten, ja nyt olisi mukavaa, jos niitä olisi tuplaten. Mutta ei voi elää "kaiken varalta" -elämää.
PoistaKauniita tyynyjä. Voimia muuttoon.
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaKivat sun näköiset tyynyt! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaSievät tyynyt, vaikka yksinkertaista ompelusta, niin jäisi minulta tekemättä :)
VastaaPoistaTsemppiä tulevaan :)
Kiitos! :)
PoistaPienestä se kaikki aina alkaa. Nyt on jo tyynyt. Seuraavaksi sohva? Uusissa tyynyissä on jo jotain omaa.
VastaaPoistaEi tule uutta sohvaa. Mukaan lähtee tuo vuodesohva, jossa olen nyt kuukauden päivät jo nukkunut. Sekin on aikoinaan roskiksesta löydetty, kuten niin moni muukin meidän huonekaluista. Ei meillä ole tapana uusia ostella. :)
PoistaHei Mari! Pitkästä aikaa olen taas alkanut seurata blogeja, ja sinutkin löysin taas vanhalta listaltani. Sen verran minuakin on elämä ravistellut viime vuosina, että uskallan sanoa sulle: Kyllä asiat yleensä järjestyy ennemmin tai myöhemmin. Siivet kyllä kantaa :)
VastaaPoistaKiitos kommentista! :) Kaikki on nyt järjestynyt, vihdoin olen uudessa kodissa ja ainakin tavarat paikoillaan. Kyllä tämä tästä... onnellinen olen. :)
Poista