Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, tammikuuta 06, 2016

Sukkaset

Viime vuoden loppupuolella esittelin täällä neuletakin, jonka olin kutonut kasvivärjätyistä langoista. Nyt takille valmistui kaveriksi sukat.

Sukat
Tehty ajalla: 26.12.2015 - 6.1.2016
Malli: Perussukat
Lanka: Novita Nalle kasvivärjätyt (kaikissa pohja valkoinen 011): pihlaja JL2, pihlaja JL3, (krappi JL3 + krappi & sipulinkuoro JL 4):n JL
Langankulutus: 91 g
Puikot: 3 mm
Koko: 38
Muuta: Ihan ok. 


Perussukista ei ole paljoa kerrottavaa. Kolmea eri jämälankaa näihin käytin. Ensimmäisessä kuvassa näyttää, että raidoitus on ihan vain tavallista raitaa, mutta tästä lähikuvasta ehkä havaitsee, että on tuolla keltaisen seassa sellaisia persikkaisia pilkkujakin välissä. Vähän niin kuin kirjoneuletta. :) Ei elokuvaa katsellessa oikein monimutkaisempaa ehtinyt kehittää. Lanka tietty loppui kesken sukanterissä, mutta sopiihan näihin persikkaiset nenänpäät. :)

Ihania pakkaspäiviä kaikille - nyt on talvi parhaimmillaan! :) Hyvin on työmatkat sujuneet pyöräillen näilläkin keleillä. Pyöräilijä kyllä kestää, pyörän hajoamisen puolesta tietysti vähän pelottaa... ;)

11 kommenttia:

  1. Kappas vaan, sinä ehdit ensin julkaisemaan sukat. Minäkin nimittäin sain tänään polvisukat valmiiksi ja niitä kuvatessa jotenkin tulit sinä ja sinun sukat mieleeni. :D Ja kun tulen koneelle, niin eiköhän täällä ole ilmoitus sinun sukkasista! Kauniit ovat sukkasesi ja lämmittävät mukavasti. Minä julkaisen varmaan vasta huomenna ne omani.
    Hyvää vuoden jatkoa sinne ”pohjoiseen”! :)

    VastaaPoista
  2. Hienot sukat. Niille onkin varmasti käyttöä näillä ilmoilla. Pakkanen sen kun vain paukkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nalle-sukat tosin ovat näille säille aika ohkaiset. Mutta sukat ovat tarpeen! :) Ihanaa, kun on pakkasta!

      Poista
  3. On kyllä lämpöset sukat ja niin nätit. Meilläkin -27 ja eipä pistetä nokkaa ulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Voi, minua ei yhtään haittaa, vaikka täällä on -29 astetta. Mukavan raikas ulkoilukeli! :)

      Poista
  4. Kauniit on sukat ja langat kivan värisiä. Hyvää vuotta 2016!

    VastaaPoista
  5. Kauniit on sukat ja langat kivan värisiä. Hyvää vuotta 2016!

    VastaaPoista
  6. Kauniit sukat villatakin kaveriksi. Minä olinkin kovimmat pakkaset vielä lomalla, mutta nyt on sitten töihin lähdön aika.
    Ihanaa tammikuuta sinulle ja toivottavasti pyörä kestää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mukavaa tammikuuta myös sinulle! Pyörä on kestänyt ihan hyvin, yhden pyöränhän ehdin jo hajottaakin, kun oon niin kova polkemaan...

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)