Uusia aloituksia on tietysti ollut myös käsityörintamalla, ja mitä on aloitettu, on myös saatettu loppuun. :) Tässäpä alkusyksyn käsityösaalista:
Elokuussa valmistuivat:
- 3.8. Anemonidium-sukat (neuloen), langankulutus 112 g
- 5.8. Perussukat (neuloen), langankulutus 68 g
- 6.8. Isoäidinneliökämmekkäät (virkaten + neuloen), langankulutus 27 g
- 19.8. Anemonidium-sukat (neuloen), langankulutus 117 g
Eihän tuo käsitöiden määrä ihan päätä huimaa, eikä myöskään langankulutus, joka on 324 grammaa. Se on tämän vuoden toiseksi pienin kuukausittainen langankulutus (helmikuussa kulutus oli tasan 0 grammaa). Mutta jotenkin tämä oli odotettavissakin. :) Yllättävän paljon olen kuitenkin saanut tehtyä siihen nähden, että työpäivinä en ole neulonut lainkaan myöskään kotona töistä palatessani (tai ennen töihin lähtöä), jollei sitten ole sattunut koulutus- tai kokouspäivää, jolloin olen neulonut töissä. Enkä kyllä vapaapäivinäkään ole neulonut, kun aika menee muissa harrasteissa. Harrasteisiin ei ole kylläkään kuulunut lankojen shoppailu, koska tässäkin kuussa lankaostosten määrä on jäänyt nollaan.
Kohta on kulunut vuosi siitä, kun päätin olla ostamatta enää käsityömateriaalia, tai ylipäätään juuri mitään muutakaan. Viimeisin käsityömateriaaliostos on viime vuoden lokakuulta. Silloinhan myös laitoin kirpparille suurimman osan käsityölehdistäni. Uusia käsityölehtiä tai -kirjojakaan en ole ostanut, eikä ole sitten tullut niitä edes kirjastosta lainattua. Muutaman mallin olen netistä printannut viimeisen vuoden aikana, mutta ne olen laittanut heti työn alle, en siis vain printannut huvin vuoksi ja kaiken varalta. Olen ollut erittäin tyytyväinen päätökseeni, ettei uusia käsityömalleja tai -materiaalia meille enää tule! Se on lisännyt luovuuttani, kun olen joutunut yhdistelemään niitä materiaaleja, joita kaapistani jo entuudestaan löytyy. Ihan huippua - suosittelen kaikille! :) Myös kaupoissa käydessä säästyy aikaa, kun ei enää tarvitse kiertää lehti- ja lankahyllyjen kautta, vaan voi suoraan suunnata tiensä sinne, mitä on kaupasta tullut ostamaan. Tosin en juurikaan enää käy sellaisissa kaupoissa, joissa myytäisiin lankoja tai lehtiä... Päätin silloin viime syksynä olla ostamatta myöskään uusia vaatteita (tai muutakaan, mitä en välttämättä tarvitse), ja aika vähiin ovat nekin ostokset jääneet: vuodessa vain muutamat uudet alusvaatteet, sukat ja sukkahousut rikkinäisten tilalle sekä parit liikuntavarusteet, joiden hankinta oli välttämätöntä - nekin ostin kirpparilta! :) Aika hyvin, vai mitä?
Vielä riittää käsityömateriaalia kaapissa, vaikka jatkaisin ostoslakkoa toisenkin vuoden. Ja niin aion jatkaakin, kunnes ei ole enää mitään, mistä neuloa. :) Käsityölehtiä ja -kirjoja en taida enää ostaa (tai ottaa vastaan edes ilmaiseksi) koskaan. Päätin käydä lukemassa lehdetkin kirjastossa, mutta välillä jää montakin lehteä lukematta, kun lähikirjastomme karsi käsityölehtiensä valikoimaa. Enkä kyllä ole jäänyt edes noita lehtiä kaipaamaan. Kuten en ole jäänyt kaipaamaan edes Novitaa, jonka tilauksen lopetin vuosi sitten.
Ristipistomateriaaliahan minulla riittää vaikka loppuelämäksi, ja siitä syystä olen nykyisin enemmänkin tehnyt ristipistoja kuin noita neuleita ja virkkuita. Elokuussa jouduin miettimään uusiksi sen, mihin aikaan päivästä ristipistoja teen, mutta silti olen pystynyt pistelemään ihan päivittäin noin tunnin ajan. Tässä kuussa ei tullut lainkaan valmiita ristipistoja, mutta viisiosaisen pistelytyön kaksi osaa on periaatteessa "valmiita", vaikka varsinainen työ on kesken. En vain osaa nimittää niitä valmiiksi, kun ne tulevat osaksi kokonaisuutta. Luultavimmin sama linja jatkuu syyskuussa, eli yksi tai kaksi osiota tuosta kokonaisuudesta saan pisteltyä, mutta ehkä vasta loka-marraskuussa saan seuraavan kerran esitellä kokonaan valmiin ristipistotyön.
Syyskuussa on neulerintamalla luvassa ainakin jotain valmista ihan alkukuusta, sillä tekeillä oleva neule- ja virkkuuprojekti on loppusuoralla. Kovin paljon en ole nyt miettinyt, mitä syksyn mittaan neuloisin, sillä se riippuu niin paljon siitä, missä tilanteissa neulon. Luultavimmin tulen siis tekemään ihan vain sukkia, sillä nehän saa helposti napattua matkaan, jos sellainen tilanne eteen tulee. Ja onhan syksy perinteisesti ollut sukkien neulomisen aikaa, joten jatkanen tätä perinnettä, vaikkei Sukkasatoa enää tänä vuonna kerätäkään. Onhan minulla pari puseroprojektiakin suunnitteilla, mutta ehkä käyn niiden kimppuun vasta talvempana...
Sydämellistä, sympaattista ja syvämietteistä syyskuuta kaikille - jatkukoon syksy yhtä ihanana ja energisenä kuin se on alkanutkin! :) Arvatkaa muuten, mikä on minun lempiadjektiivini? Se on ehdottomasti: SYKSYINEN! :) Voiko kauniimpaa sanaa olla? ♥♥♥
Samoilla linjoilla täälläkin,toki muutamaan sukkalanka kerän olen ostanut,tarjouksesta nyt syksyllä.Olen lahjoittanut lankaa eteenpäin ja tehnyt vaihtokauppaa ystävien kanssa.Keväällä aloittamasi "hyväntekeväisyys"-kampanja on saanut edelleen jatkua ja lankaa on kulutettu useita kiloja....ja vielä sitä riittää ;)Luulin ,että langan ostolakko olisi mulle vaikeaa,ei ollu,kun sitä oli ja on kotona.Värit alkaa olla jo kyllä vähissä,mutta vielä näillä selvitään.aivan kuten kirjoitit luovuus lisääntyy...pienen pakon edessä.Noista neulelehdistä luopuminen on vaikeaa....ja uudet lehdet houkuttaa.Miten sä sait luovuttua niistä?Veitkö vaan kylmästi paperi-keräykseen?Mulla on niitäkin paljon ja niissä on ihan kivoja ohjeitakin,ainakin osassa.Neulon ja virkkaan paljon,valmiista ohjeesta on helpompi soveltaa,itelle mieleinen.
VastaaPoistaEnhän minä toki paperinkeräykseen niitä vienyt - myin kirpparilla! :) Säästin toki joitakin lehtiä, esim. Novita-lehtiä en vienyt kirpparille, koska niissä on vielä paljon malleja, joita haluan neuloa. Samoin kävin kaikki ristipistolehdet yms. läpi ja säästin ne, joissa on vielä jotain mielenkiintoista. Tosin niitä jäi ehkä noin 5 kpl. Virkkauslehdet vein kaikki kirpparille, niitä oli monta kymmentä, kaikissa niitä pikkuisia pitsiliinoja yms. Ei niitä malleja niin paljon tarvita! Jo monta vuotta aiemmin vein kaikki Suuri Käsityölehdet kirpparille, niitähän oli monta vuosikertaa. Niiden kanssa tein niin, että kävin lehdet läpi, ja jos niissä oli esimerkiksi jokin hyvä perusneule tai ristipistomalli, jota tiedän tarvitsevani, niin otin niistä itselleni kopion. Vähemmän se vie tilaa kuin kokonainen lehti. Kirjojen kanssa myös sama juttu, että ei niitäkään älyttömästi tarvitse, kun kirjastosta saa lainattua. Ja on niitä käsityölehtiäkin kirjastot pullollaan.
PoistaKiitos hyvistä vinkeistä.Tuota kirpparia vois kokeilla ja lahjoitustakin jonnekin olen harkinnut.Vaan vielä on tekemättä...jonain päivänä.
PoistaSyksy on kyllä mukavaa aikaa!!
Kiitos hyvistä vinkeistä.Tuota kirpparia vois kokeilla ja lahjoitustakin jonnekin olen harkinnut.Vaan vielä on tekemättä...jonain päivänä.
PoistaSyksy on kyllä mukavaa aikaa!!
Kiitos hyvistä vinkeistä.Tuota kirpparia vois kokeilla ja lahjoitustakin jonnekin olen harkinnut.Vaan vielä on tekemättä...jonain päivänä.
PoistaSyksy on kyllä mukavaa aikaa!!
Meidän kirjastossa ainakin on myös omien kirjojen ja lehtien kierrätyskärry, jonne asiakkaat saavat tuoda itselle tarpeettomia kirjoja ja lehtiä kiertoon. Sieltä olen minäkin joskus käsityölehtiä bongannut, mutta toisaalta myös sitten vienyt ne myöhemmin takaisin kiertoon. Kannattaa tosiaan pistää ne lehdet kiertoon, ei suinkaan paperinkeräykseen! Ja minusta ainakin on hyvä ajatus ottaa kopio niistä ohjeista, joita ajattelee tarvitsevansa, eikä säilyttää koko lehteä vain yhden sukkamallin vuoksi. :) Etenkin, jos itsellä on kopiomahdollisuus kotona tai töissä.
PoistaMukavaa syyskuuta sinulle! Olen itsekin huomannut, että hamstraaminen on jäänyt vähemmälle. Jos tarvitsen jotain lankaa, ostan sitä. Mutta ostelun ilosta en oikeastaan hanki enää ollenkaan.
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle! :) Aika moni on viime aikoina tullut tietoisemmaksi ostokäyttäytymisestään, siihen voi vaikuttaa osittain lama, osittain ehkä myös jonkinlainen tavaraähky, joka ihmisiin on iskenyt. Itselläni aika paljon vaikutti myös se, kun päätin lähteä hakemaan apua sairauteeni yksityiseltä puolelta, niin on ollut oikeasti ihan pakko karsia muut ostokset minimiin, että olen pystynyt hoitoni maksamaan. Enkä kyllä kadu sitä valintaa hetkeäkään! :) Olen mieluummin vaikka loppuelämäni ilman lankaa, kunhan vain saan pitää terveyteni! :) Vaikka varsinaisesti ei ole tarvinnut kummastakaan tinkiä, kun sitä lankaa on riittänyt hyvin ilman uusia ostoksiakin. Ja jatkossakin varmaan löytyy oikein hyvä tasapaino niin, että voin jatkaa sekä terveitä elämäntapoja että mieluisia harrastuksia. Molemmat ovat tärkeitä!
PoistaOikein ihanaa syksyä sullekin. Syksy on kyllä mahtavaa aikaa, ulkoillessa unohtuu huolet ja mieli virkistyy :)
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle! :) Kyllä on itselläkin niin mieli virkeä, vaikka olen ollut illan töissä, mutta kun poljin pyörällä kotiin, niin syysillan tuoksuja haistellessa mieli vain virkistyi. Viikko sitten erehdyin menemään iltatöihin bussilla, kun ajattelin muka ehtiväni siten aiemmin kotiin, mutta niin oli nuutunut olo koko päivän. Ja tänään huomasin, että pyörällä olen vain noin 5-10 minuuttia myöhemmin kotona kuin olisin ollut bussilla. Taidanpa siis jatkaa syyspyöräilyä iltatyöpäivinäkin... :)
Poista