Tänä vuonna meillä onkin molempien lasten kohdalla pienten jäähyväisten aika. Meidän perhe karistaa parin viikon kuluttua lopullisesti päiväkodin tomut jaloistamme, joten ainakin eskarin väkeä muistanemme jollain pienellä - eskarilaisen mielestä mieluummin karkilla kuin kukalla, joten luultavasti hänen toiveidensa mukainen lahja annetaan. ;) Esikoinen ei ole vielä kouluaan jättämässä, mutta hänen opettajansa taitaa ainakin pikkulintujen laulamien luritusten mukaan pitää pienen tauon työstään. Ja koska opettajalla on taukoonsa ihan hyvä syykin, niin ajattelimme lahjoa häntä kukkasten sijaan sukkasilla. :)
Junasukat
Tehty ajalla: 8.-12.5.2015
Malli. Junasukat (ohje löytyy mm. täältä)
Lanka: Drops Fabel luonnonvalkoinen (100)
Langankulutus: 29 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: Vauva
Muuta: Esikoisen opelle
Sukkasten kaveriksi tekaisin myös perinteistäkin perinteisemmän myssyn:
Siksak-myssy
Tehty ajalla: 13.-16.5.2015
Malli: Siksak-myssy (perinteinen)
Lanka: Drops Fabel luonnonvalkoinen (100)
Langankulutus: 23 g
Puikot: 2,5 mm
Koko: Vauva n. 60 cm
Muuta: Esikoisen opelle
Näistä tuli kyllä niin pienet, että eivät taida opettajalle itselleen mahtua, mutta eiköhän hänellä näille käyttöä pian tule. :) Pikkulinnun laulu on ollut sen verran epäselvää, etten tiedä tarkempaa ajankohtaa, mutta koska laulunluritus alkoi jo tuossa pari kuukautta sitten, niin olen ihan itsekseni laskeskellut näille tulevan käyttöä viimeistään syksyn kynnyksellä. Ja siitä sitten päättelin, että todennäköisesti esikoinen aloittaa ensi lukuvuotensa uuden opettajan kanssa.
Pari viikkoa on enää tätä koulu- ja eskarivuotta jäljellä, ja sitten alkaa lapsilla syksyn ja uuden kouluvuoden odotus. Viime vuonna esikoinen kysyi ensimmäisen kerran 10.6., että milloin koulu alkaa, kun lomalla on niin tylsää... saa nähdä, montako päivää hän jaksaa tällä kertaa, ennen kuin kyseleminen alkaa. :) Voidaan sitten odotella ja laskea öitä yhdessä.
Suloista sunnuntain jatkoa ja ahkeraa alkavaa arkiviikkoa! :)
Suloisia. Munkin pitäisi pistää taas yhdet junasukat puikoille, kun tuli tilaus. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Junasukat on ilmeisesti hyvät sukat vauvalle, omilla pojillani en ole testannut, kun en vielä siihen aikaan ollut malliin törmännyt. Vauvalahjoiksi yritän aina junasukat ja siksak-myssyn tehdä, kun ne on käytössä parhaat, vaikkeivät välttämättä kaikkein söpöimmät ulkonäön puolesta.
PoistaMeillä on junasukat olleet käytössä kahdella nuorimmalla ja ne ovat kyllä hyviä. Ite tykkään niiden ulkomuodostakin. Minä oon kans ajatellut, että näihin ohjaajien ja opettajien muistamisiin voisi vetää jonkinlaisen rajan esim. juuri siten, että viimeisen yhteisen vuoden jälkeen muistaa. En itsekään oleta saavani työssäni mitään ylimääräisiä lahjuksia. Kerran kuukaudessa oleva palkkapäivä riittää.
VastaaPoistaKiva tietää, että junasukat toimivat käytössä, sitä ovat muutkin kehuneet. :)
PoistaMuistaakseni meidän lapsuudessa oli tapana antaa kukkanen opettajalle silloin, kun oma luokanopettaja vaihtui, mikä käytännössä tapahtui ala-asteella joka toinen vuosi. Minäkin ajattelen samoin, että se työnantajan maksama palkka on riittävä kiitos tehdystä työstä, ja kyllähän ne asiakkaatkin oman "lahjansa" antavat niissä maksuissa, jotka he palveluista maksavat, vaikka se sitten tapahtuisikin esim. kunnallisveron muodossa tai muulla tavalla kiertäisi jossain vaiheessa työntekijän palkkapussiin. Onhan ne muistamiset kivoja, mutta joillakin tuntuu menevän senkin kanssa överiksi, esimerkiksi joka kevät uutisista saa lukea vanhemmista, jotka vievät opettajalle viinipulloa, hedelmäkoria tai ostavat kimpassa suunnilleen ulkomaanmatkan. Jotkut tekevät sen vielä sekä syys- että kevätlukukauden vaihtuessa. Kaunis ajatushan siinä on taustalla, mutta halusin tuolla tekstin alkuosalla tuoda esiin sen, että opettajat eivät välttämättä mitään lahjaa edes odota, toiset voivat jopa kokea sen kiusalliseksi (ja kätkeä lahjan avaamattomana kaapin perälle).
söpöstykset <3
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaOlen ollut viimeaikoina laiska bloggaamaan ja vielä laiskempi lukemaan blogeja. Olikin mukava lueskella blogissasi pitkästä aikaa. Kivoja juttuja olet saanut aikaseki kuten nämä open vauva asusteet. :) Erityisesti jäi mieleen tuolla alempana tekemäsi mukavannäköinen pellavamekko. Hyvää kevättä koko perheelle.
VastaaPoistaKiitos! :)
Poista