Suunnitteleminen on minusta vähintään yhtä hauskaa kuin itse tekeminen. Toisinaan projektit käynnistyvät ihan ex tempore ilman suurempia suunnitelmia, toiset projektit puolestaan vaativat hyvin pitkänkin suunnittelu- ja kypsyttelyajan. Varsinkin isommat projektit kannattaa suunnitella huolellisesti, jotta itse tekovaiheessa ei tule vastaan yllätyksiä.
Tämän projektin olen nimennyt "vuoden 2015 ristipistoprojektiksi", koska aion aloittaa siihen liittyvät ristipistot vasta ensi vuoden puolella. Riittääkö projektiin yksi vuosi vai meneekö vielä toinenkin, se jää nähtäväksi.
Jotain sain kuitenkin tehdä jo tämän vuoden puolella. Tämä projekti täytyi aloittaa viimeistelykankaasta. On tietysti mahdollista ensin tehdä pistelytyö ja vasta sitten miettiä, kuinka sen viimeistelisi, mutta itse haluan nähdä valmiista työstä vision mielessäni jo ennen pistelyn aloittamista. Tässä tapauksessa se oli lähes välttämätöntä, sillä halusin värjätä viimeistelykankaan itse. Jos tekisin pistelyosuudet ensin ja vasta sitten värjäisin viimeistelykankaan, olisi suuri riski onnistua värjäämään kankaasta täysin sopimaton pistelyihin nähden. Siksi siis näin päin, koska nyt voin valita ristipistolankojen värit viimeistelykankaaseen sopiviksi.
Ensiksi tarvittiin tietysti kangas ja väriainetta. Niiden hankkiminen on ollut mielessäni jo puolisen vuotta, mutta harkinta-aika on ollut tarpeen vision selkiyttämiseksi. Nyt sain sovitettua kangaskaupassa ja Anttilassa käynnin labranäytteenoton yhteyteen huolellisella reitti- ja aikataulusuunnittelulla (sairauteni vuoksi en pysty liikkumaan kaupungilla yhtään askelta enempää kuin on välttämätöntä). Löytöpalasta löysin täsmälleen sitä kangasta, jota olin mielessäni ajatellutkin: tukevinta mahdollista luonnonvalkoista puuvillalakanakangasta. Anttilassa Dylon-väriaineiden edessä visioni joutui koetukselle, sillä mielikuvissani näin pinkkiä, mutta juuri se väri oli loppunut. Olisi sitä ollut pesukonevärien joukossa, mutta halusin värjätä nimenomaan käsinvärjäysaineella. Varmaan pesukonevärikin olisi käynyt käsinvärjäykseen, mutta siinä pakkauksessa on väriainetta enemmän, ja koska halusin saada aikaan hieman pehmeämmän värin, oli järkevintä valita reilun 600 gramman painoiselle kangaspalalle väriaine, joka on tarkoitettu 250 grammalle kangasta.
Pinkkiä ei siis ollut tarjolla, joten punainen "Tulip Red" oli lähimpänä visiotani. Pelkäsin kuitenkin saavani aikaan peruspunaista, jota en todellakaan halunnut, vaikka väripaketin kuvan perusteella luvassa olisikin hieman pinkkiin taittuvaa punaista. Otin riskin luottaen siihen, että pohjakankaan luonnonvalkoisuus (melkein jopa beige) sekä värjäystekniikka saavat punaisen sijaan aikaan pinkkiä. Ja jos eivät saa, niin se ei ole niin suuri katastrofi, sillä kyllähän tuota punaistakin meidän sisustuksestamme löytyy pinkin, oranssin, keltaisen ja vihreän (ja muutaman muun) ohella.
Sitten vaan värjäämään! Koska en missään nimessä halunnut tasaista lopputulosta, käärin pestyn ja kosteaksi jääneen kankaan tiukalle sykkyrälle, jonka upotin ämpäriin sekoitettuun värjäysliemeen. Vaikka ohjeessa käsketään kääntelemään kangasta, en sitä tällä kertaa tehnyt, vaan jätin koko sykerön tunniksi ämpäriin ilman valvontaa. Vasta sen jälkeen kävin hieman avaamassa sykeröitä ja upotin kankaan hieman väljemmin värjäysveteen pariksi minuutiksi. Sitten vain huuhtelut ja monta peräkkäistä pesuohjelmaa koneessa, jotta enimmät irtovärit lähtevät. Testasin vielä parin viimeisen pesun aikana värinkestävyyttä laittamalla mukaan valkoista harsokangasta. Ne palautuivat molemmilla kerroilla vaaleanpunaisina, joten todennäköisesti tämä kangas tulee päästämään väriä jatkossakin. Se voi olla ongelma siinä mielessä, että samaan työhön tuleva ristipistokangas on valkoista, ja koska tästä on tulossa käyttötekstiili, joudun todennäköisesti pesemään sen jossain vaiheessa. Mutta en voi loputtomiin pestä tätä punaista kangasta odottaen, että se lakkaa päästämästä väriä, koska tunnetusti punainen kangas värjää samassa koneessa olevan valkoisen kankaan vaaleanpunaiseksi aina ja ikuisesti. Täytyy vain käyttää valmista työtä sen verran siististi, ettei sitä tarvitse pestä... Tai voihan se olla kivaakin vaihtaa valkoisen kankaan sävy vaaleanpunaiseksi sitten, kun alkaa kyllästyttää. ;)
Värjääminen on aina jännittävä prosessi, sillä lopputulos on enemmän tai vähemmän arvoitus.
Tähän värjäykseen olen kyllä ihan äärimmäisen tyytyväinen, sillä jotain tämän suuntaista haaveilinkin! :) Sitä en tiedä, miltä tämä näyttää valmiissa työssä. Melkein harmittaa, kun joudun tämän kankaan jossain vaiheessa saksimaan, sillä noita kuvioita olisi niin mukavaa vain ihailla...
Parasta kaikesta on kuitenkin se, että tämä ei todellakaan ole mikään peruspunainen, vaan lähestulkoon sellainen pinkki, josta olin haaveillutkin! :) Jos Anttilassa olisi ollut sitä pinkkiä väriä, jota olin alunperin ajatellut, tästä olisi tullut ihan väärän värinen - nyt tämä on juuri sopivan pehmeä, eivätkä nuo punaisemmat väriläiskät haittaa ollenkaan! :)
Kun viimeistelykangas oli valmiina, oli ihan pakko päästä valitsemaan sopivia lankojakin. Mikä mahtavinta, DMC:n liukuvärjätyistä langoista löytyi myös yksi ihan täydellinen väri, numero 107. Muut värit ovat DMC:n 321, 601 ja 603 sekä harmaat langat nro 414 ja 3799. Nämä jäävät nyt muistiin lähinnä itselleni, jos satun hukkaamaan nuo langat jonnekin, mutta myös teille muille tiedoksi, jos mietitte tuon punaisen ja pinkin luonnollista sävyä; kamera ja tietokoneiden asetuksethan vääristävät värejä aina jonkin verran.
Projektin suunnittelu ei kuitenkaan alkanut tämän kankaan värjäämisestä, vaan näistä Couleur d'Etoilen malleista. Aluksi mukana oli muutama muukin saman suunnittelijan malli, mutta näihin seitsemään lopulta päädyin, koska näitä yhdistää tietty teema suunnittelijan lisäksi. Arvaattekos, mikä on teemana? :) (jos nuo pikkukuvat näkyisivät kunnolla, arvaisitte sen heti...)
Ja jo monta kuukautta sitten olen tehnyt näinkin pitkällisen suunnitelman, enhän muuten olisi osannut tilata oikeanlaista ristipistokangasta enkä ostaa tuota viimeistelykangasta sopivankokoista palasta. Luultavimmin ensimmäinen visioni oli sinisävyinen, koska tässä tietokoneversiossa viimeistelykangas on merkitty turkoosilla, mutta ilmeisesti väri on vaihtunut jossain vaiheessa. Nyt sitä väriä ei kuitenkaan voi enää muuksi muuttaa. :) Tässä suunnitelmakaaviossa yksi ruutu tarkoittaa yhtä senttimetriä kangasta, joten suunnitelma on tehty kirjaimellisesti sentin tarkkuudella. Millien heittojahan voi sitten tulla suuntaan tai toiseen, ei sen nyt niin tarkkaa sentään tarvitse olla. :)
Tässähän alkaa suorastaan odottamaan jo vuoden vaihtumista, että pääsee uuden projektin kimppuun! :) Mielelläni kuitenkin teen tässä välissä vähän pienempiä ristipistotöitä, niiden aikana voin vielä rauhassa kypsytellä lopullisia suunnitelmia...
Nämä lumet ovat varmasti sulaneet moneenkin kertaan ja uusia satanut tilalle, ennen kuin tuo projektini nähdään blogissani valmiina. Mutta eihän hätäilemällä tule kuin ****päisiä kakaroita. ;)
Ihanaa marrasviikonloppua kaikille! ♥
Heipä vaan!
Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei hei!
Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)
Suunnitelmasi on huikean hieno, ja värjäämäsi kangas on suorastaan upea! Taidan arvata teeman ja luulen tietäväni, mikä valmiista työstäkin on tulossa; sen verran noista pikkukuvista pystyy tihrustamaan ja tekstiäsi lukemaan rivien välistä... ;-)
VastaaPoistaSitä (kauhulla...;-)) mietin, että ei kai valmiin työn peseminen voisi värjätä myös tehtyjä ristipistoja?
Ihania nuo lumiset pihlajanmarjakuvat! <3 Ovatkohan uudet marjat jo pihlajissa, kun työsi valmistuu?
Sari
Minäkin mietin, voivatko myös ristipistot värjäytyä pesussa, mutta toisaalta lankat ovat punaisen/pinkin ja harmaan sävyjä, joten niihin tuskin punainen väri tarttuu niin herkästi kuin valkoiseen, eihän sekään värjäydy kuin hennon vaaleanpunaiseksi. Mutta tuskin tätä nyt tarvitsee ihan heti olla pesemässä.
PoistaOlisi kiinnostavaa tietää, mitä sinä arvelet teemaksi? :)
Luultavasti saadaan ihailla uusia pihlajanmarjoja tämän valmistuessa. Noissa pistelyissä menee todennäköisesti kuukausi yhtä kuvaa kohden, joten pistelyt olisivat valmiina ehkä heinä-elokuussa, jos siis aloitan heti tammikuun alussa enkä pistele välissä muuta. Ja sitten siihen ompeluun täytyy minun hermoillani varata aikaa ihan reilusti. Eikä tässä muutenkaan ole täysin varmaa, että pystyn pistelemään samaa tahtia kuin viime aikoina, elämähän voi yllättää monella eri tavoin.
Tuosta alinna olevasta ristipistomallista päättelin, että siinä olisi nimesi alkukirjain ja kirjova tai ristipistoja tekevä nainen. Noissa muissakin malleissa näyttäisi olevan olisi nainen ristipistoja tai kirjontatyötä tekemässä (tämä menee osin arvailuksi pienen kuvan vuoksi). Veikkaan siis teemaksesi ristipistoja. Ja olisiko käyttötekstiili päiväpeitto?
PoistaNäinhän se on, elämäänsä ei voi kukaan -onneksi- ennustaa etukäteen. Uskon, että parempaa päin ollaan kuitenkin aina menossa... :)
ps. Minullakin ompelu on yksi niistä alueista, jossa tarvitsen malttia ja jossa hermoni ovat heikoilla... ;-) (Moni voisi pitää minua varsin kärsivällisenä, itse en aina pidä...)
Sari
Pieni kirjoitusvirhe-paholainen pääsi tuonne tekstin joukkoon... :(
PoistaSari
Arvaus meni osittain oikein. :) Jos tuota ruudukkokuvaa katsoo tarkkaan ja tekstissä lukee, että yksi ruutu on yksi senttimetri, niin ei siitä ihan päiväpeittoa saa. ;) Katsotaan, mitä siitä lopulta tulee, vai tuleeko seitsemän pikkutyynyä. :D
PoistaMulla on ompelu todellakin heikko alue. Usein tahtoo olla niin, että kasaan korjausompeluksia, jotka sitten hoidan pois alta ennen kuin aloitan jotain kivempaa ompelua, eikä se kivempi ompelu sitten enää olekaan kivaa, kun olen menettänyt hermoni jo moneen kertaa korjausompeleiden kanssa. Ompeluun pitää varata oikeasti kunnolla aikaa ja suunnitella huolellisesti. Aika monta työtä olen onnistunut pilaamaan liiallisella kiireellä ja myös sillä, etten ole ajatellut asioita loppuun asti. Muun muassa yhden tilkkupeittoprojektin kaikki leikatut ja osittain ommellutkin tilkut päätyivät kaikki roskiin, kun koitin tehdä asiat tapani mukaan "ei se nyt ole niin millin päälle" -tyylillä. Joissakin asioissa se milli (tai sentti) on iso juttu. Mutta kantapään kautta oppii! :) Haluaisin kyllä oppia ompelemaan niin, että voisin tehdä jotain isompiakin juttuja enemmän, tai ehkä se on vain noista hermoista kiinni, samoin kuin siitä, ettei kotona oikein ole tiloja leikkaamiseen ja ylipäätään ompeluksien levittämiseen.
Kyllähän minä aikoinaan kestovaippoja ompelin niin, että niillä olisi vaipattanut vaikka kolmoset. ;) Ne oli sen verran helppoja leikata ja ommella, että niitä teki ihan mielellään, ja kun niitä tuli tehtyä yhteensä varmaan toista sataa (myös lahjoiksi niitä ompelin), niin kyllä siinä nopeasti homman oppi.
Mullekin tuli ensin mieleen sängynpeitto, mutta sitten totesin, että koko ei täsmää. En kyllä yhtään osaa ajatella, että mikä tuosta tulee, joten jään jännityksellä odottamaan...;)
VastaaPoistaOlet kuitenkin osittain oikeilla jäljillä... :)
PoistaKannattaa käyttää tuollaisen värjätyn kankaan kanssa (ja huomasin myös että uusien vaatteiden kanssa) pesussa värinkerääjä-liinoja. Ostin paketin kertakäyttöisiä liinoja, joita laitetaan 1-3 kpl pesukoneen rumpuun ja ne keräävät ylimääräisen värin. Merkkiä en nyt muista, mutta ainakin Linnanmaan Prismassa oli useampaa merkkiä tarjolla :)
VastaaPoistaKiitos tiedosta! Täytynee kokeilla, vaikka en toisaalta viitsi ihan loputtomiin tätä kangasta enää pestä ylimääräisen värin poistamiseksi, on kohta ihan valkoinen jälleen... ;) Eikä myöskään sitten enää kovin uuden näköinen.
PoistaUpean lopputuloksen saitkin värjäämällä.
VastaaPoistaMukavia ristipistoiluja:)
Kiitos! :) Vaikka eihän tämä vielä ole lopputulos, vaan alkutulos... ;)
PoistaTeemahan on ilmiselvästi: Marin rakkaus käsitöihin. Ehkä siitä tulee ristipistotöiden säilytyspussukka tai . . .hmm.
VastaaPoistaOlet hyvin lähellä teemaa, mutta en ole tekemässä säilytyspussukkaa. ;) Minulla kun on tekeillä aina vain yksi ristipistotyö, niin ei se kovin isoa pussukkaa tarvitse. Ei ainakaan näin isoa. :D Laskujeni mukaan koko tulee olemaan tällä työllä 90x110 cm.
Poista