♪♫ Peikkoja pieniä pellavapäitä, pörröisiä, pehmoisia veikkoja näitä.
Kulkevat metsässä kurjalla säällä, touhuten ja tirkistellen siellä ja täällä. ♫♪
Laulun inspiroimana minäkin lähdin kurjalla säällä touhuamaan ja tirkistelemään metsään - ainakin blogikuvien oton ajaksi. Onko nää nyt sitten niitä selfieitä? ;)
Kesämyssy
Tehty ajalla: 30.6.-5.7.2014
Malli: Novita Kesä 2006 malli nro 21
Suunnittelija: Minna Metsänen
Lanka: Novita Kotiväki Kartano beige (614)
Langankulutus: 38 g
Virkkuukoukku: 2 mm
Koko: n. 52 cm ohjeella
Muuta: Ohje oli virheellinen (korjaus seuraavassa lehdessä), mutta tein sen virheellisen ohjeen mukaan
Kotiväki-lankoja (Kartanoa ja Huvilaa) on jäänyt niin reippaasti yli aiemmista isommista tekeleistäni, että niistä saa tehtyä vielä vaikka mitä. Pitkähihaiselle puuvillaneuleelleni kaveriksi virkkasin tällaisen kesäpipon. Ohje oli lapsen päähän, mutta pienipäisellehän se mahtuu jopa siinäkin tapauksessa, että tässä on oikeastaan pari kerrosta vähemmän kuin siinä lapsen pipon ohjeessa. Kerron vähän myöhemmin, että miksi.
Huivi
Tehty ajalla: 5.-10.7.2014
Malli: Novita Kesä 2006 malli nro 20
Suunnittelija: Minna Metsänen
Lanka: Novita Kotiväki Kartano beige (614)
Langankulutus: 49 g
Virkkuukoukku: 2,5 mm
Koko: n. 54x30 cm
Muuta: Kiva tuli, vaikka ohjeessa oli virhe, katsoin korjatun ohjeen seuraavasta lehdestä.
Tämänkin huivin ohje oli lapselle, mutta hyvin mahtuu, olisi saanut olla vaikka pienempikin! :)
Molemmat päähineet tuli tehtyä vähän useampaan kertaan... Myssyn aloitin tekemään ensiksi liian suurella koukulla, joten se meni purkuun ollessaan jo lähestulkoon valmis, mutta sopiva lähinnä jättiläisen päähän. Pienemmällä koukulla onnistuin loistavasti. Huivia tehdessä aloin ihmetellä, kuinka se kaventuu niin "hitaasti", lehden ohjetta seuraamalla siitä olisi tullut niin pitkä, että huivin kärki olisi peittänyt takapuolenkin... ;) Syykin selvisi, kun vilkaisin seuraavan Novita-lehden "hupsista"-sivua: tuossa ohjeessahan olikin virhe nimenomaan niissä kavennuksissa, ja oikea ohje oli korjattu seuraavaan lehteen. Itseasiassa siinä alkuperäisessä ohjeessa ei ollut päätä eikä häntää (huivin pää kun olisi tullut hännän paikalle), kukahan senkin oli oikein laatinut... ;) Hyvä kuitenkin, että huomasin ajoissa, ei tarvinnut purkaa kuin parin vuorokauden aikaansaannokset, eikä sentään koko huivia! :) Samalla huomasin, että tuon myssyn ohjekin oli korjattu seuraavaan lehteen, alkuperäisestä ohjeesta puuttui kaksi kerrosta myssyn keskivaiheelta. No, en alkanut myssyä purkamaan, kun se oli jo valmis ja muutenkin kertaalleen purettu. Ihan hyvältähän tuo näyttää tuollaisenaankin, mutta siinä syy siihen, miksi siitä tuli sitten pienempi kuin siitä alkuperäisestä lapsen myssystä, mutta siitä huolimatta juuri sopiva minun päähäni! :)
Kieltämättä kyllä tuo purkaminen ja ohjeiden virheellisyys otti tällä kertaa päähän (mihinkäs muuhun ne päähineet ottaisivat? ;) ), kun helteillä nyt muutenkin v***ttaa kaikki. Mutta eipä niistä tuntemuksista sen enempää, onnistunut lopputuloshan on pääasia! (päähineet ovat pääasioita) Olkaa kuitenkin tarkkoja, jos satutte innostumaan juuri nämä päähineet joskus toteuttamaan.
Kuten huomaatte, molemmissa päähineissä toistuu tuon neuletakin mallikuvio. :)
Näillä keleillä totisesti tuollainen pitkähihainen neule (=virkkuu) onkin tarpeen! Maanantaina pyöräilin asioilla käydessäni lyhythihaisessa neuleessa (=virkkuussa), ja vaikkeivät käsivarteni juurikaan altistuneet auringolle mahdollisimman varjoisia reittejä ajaessani, niin niinpä vain alkoi paljaissa kohdissa kutina ja ihottuma. Olen jo monta vuotta epäillyt aurinkoallergiaa, ja nyt se epäily vain vahvistui. Onneksi voin polkea sisällä kuntopyörää liikunnan tarpeen tyydyttämiseksi, mutta kuntopyörällä ei oikein saa kauppaostoksia tuotua kotiin. ;) Siksi siis täytyy välillä käydä ulkonakin pyöräilemässä, kunhan vain muistaa jatkossa suojata ihon vaatteilla huolellisesti. Päähineet ovat tietysti sitäkin tärkeämpiä, ja nythän niitä on minulla kaksi kappaletta lisää! :) Lierihattu olisi kaikista paras, mutta se ei tahdo kovin hyvin mahtua pyöräilykypärän alle...
... toisin kuin nämä huivi ja myssy mahtuvat oikein hyvin. :) Vaikka kyllä minä tuossa keväällä käytin ihan sujuvasti erästä lierimyssyä pyöräilykypärän kanssa, kunnes kerran kaupan ikkunanlasista heijastui kuvani, ja huomasin näyttäväni lierihattu + kypärä -yhdistelmässäni vähän hassulta. :D Minä kun säilytän pyöräilykypärääni pyörävarastossa, jossa ei ole peiliä, niin ei ollut tullut aiemmin vilkaistua hatun ja kypärän yhteensopivuutta. Toisaalta, kyllähän minä esimerkiksi sateella vedän sadetakin hupun päähän ja kypärän siihen päälle - talvella taas kypärä jää alle, kun toppatakin huppu mahtuu kypärän päälle. :D Ei minua haittaa pätkääkään hassulta näyttäminen! Kotona tykkään pukeutua nätisti esimerkiksi neuleisiin ja virkkuuvaatteisiin, mutta ihmisten ilmoille lähtiessäni (mitä ei tapahdu kovin usein ja silloinkin vain pakon edessä) kiskon aina jonkun ruman tuulipuvun päälleni, tai sitten jonkun hassun yhdistelmän, kuten lierihattu + kypärä, minihame + lenkkarit, sandaalit + villasukat... ja kyllä, sanoivat muotiasiantuntijat mitä hyvänsä, niin sandaalien kanssa täytyy ehdottomasti aina olla sukat, vaikka sitten villaiset! :D (minähän en tosin ole ilman sukkia muulloin kuin suihkussa, jotta saan varpaanvälit pestyä...)
Talvella on niin paljon helpompaa, kun toppatakki, toppahousut ja talvilenkkarit kelpaavat mihin tahansa tilaisuuteen! ;)
Oih, talvesta minä haaveilen tällä hetkellä lähes yhtä paljon kuin syksystä! :)
Tuolla metsässä hiippaillessani hoksasin, miksi ne peikot pienet pellavapäiset menevät kurjalla säällä metsään: siellähän on varjoisaa, eikä kurja auringonpaahde tunnu läheskään niin kurjalta! :) Tosin tänään ei ole enää ihan niin kurja sää kuin alkuviikosta, lämpötila oli vielä kuvia ottaessani hivenen alle 20 astetta, ja minun puolestani se saa pysyä kyllä reippaasti alle sen, koska minun kipurajani menee ehdottomasti tuossa kahdessakympissä.
Parempia säitä odotellessa toivottelen kaikille vain jaksamista ja kestämistä kurjassa helteessä! Kyllä ne syksy ja talvi viimeistään tuovat tullessaan hyvät säät: sateen, lumen, myrskyt, pakkasen, pimeän ja kaikkea muuta ihanaa! :) Ja hei, miksei tänä kesänä ole vielä ollut lainkaan ukkosta? Siinä on ehdottomasti paras kesäsää! ♥
Toi yks kuvasetti näyttää ihan siltä, että siinä on hattu, takki ja bikinipöksyt. :)
VastaaPoistaMiäkii oon tehny ton huivin sillon heti, kun se lehti ilmesty. Eipä ollu virheenkorjauskehotusta vielä missään! Ihmettelin kyllä kovasti huivin pituutta ja luulin ensin, että min käsialassa on vika. Tein sen sitte miten kuten oman tyylin mukasesti loppuun, mut ei siitä oikein kiva tullu. Myöhemmin näin, että ohjetta oli korjailtu...
No voihan tuon huivin kietaista bikinipöksyiksikin, kyllähän se riittää hyvinkin karvakolmion peittämään. ;) Ja kun tuohon kärkeen solmisi vielä kolmannen nyörin, niin tuosta tulisi oikein hyvät stringit. :D Kiitos vinkistä! :D Juu, pikkuisen erilainen oli se korjailtu ohje kuin alkuperäinen. Sattuuhan niitä virheitä ohjeita tehdessä, mutta ei niitä pitäisi lehteen asti päästää. Kun kuitenkin joku on ne lehden kuvissa olevatkin työt tehnyt, niin eikö siinä vaiheessa jo huomaa, jos jotain virhettä on? Tuossa lehdessä oli yllättävän paljon virheitä, seuraavassa lehdessä aivan valtavasti korjauksia. Nykyään on ehkä 2-3 ohjeessa pikkuvirheitä.
PoistaMari,
VastaaPoistakirjoittelin kanssasi kommenttilootassa tuolla muutama postaus sitten näistä onnettomista ;-) kesähelteistä. En tahtoisi rutista säistä, kun elämässä voi olla niin paljon isompiakin huolen aiheita, mutta ehkä kesästä selviää, kun voi pilke silmässä haukkua helteet toisen niistä kärsivän kanssa. Minunkin sietorajani on juurikin tuo 20 astetta, ja silloinkin lämpimän sietää, jos on varjoa, jossa kulkea ja jos tuulee. Minulla on lapsesta asti ollut aurinkoihottumaa, ja Sinun laillasi toivon ukkosia, sateita, pimeää, viileää, kirpakoita syksyisiä aamuja, kylmää ja lunta...
Kauniita ovat nämäkin käsityösi ja ihana tuo viimeinen kuva!
Sari
Mukavaa saada kommenttia sielunsisarelta! :) Juu, sääthän on mitä on, ja melkein kaikki muut kelit mulle kyllä kelpaavatkin, paitsi liian lämmin. Kylmemmällä voi pistää lisää vaatetta päälle. Eikä ulos ole pakko mennä, jos ei juuri senhetkisestä kelistä satu tykkäämään, tai jos täytyy käydä hoitamassa välttämättömiä asioitaan, niin pukeutuu vain sään mukaan. En vain ole vielä keksinyt, mikä on hellesään mukaista pukeutumista niin, ettei ihan sulaisi kuumuudesta eikä polttaisi itseään... ja kun se kuumuus tunkee sisällekin kaikista kaihtimista ja tuulettimista huolimatta. Mutta kyllä sitä vaan oppii monenlaisia niksejä, joilla näistä kuumista päivistä selviää. Yritän olla rutisematta ja ajatella positiivisesti, että ei tämä kestä kuin hetken verran, onneksi. :) Ja kun keksii kaikkea kivaa tekemistä, niin hellepäivätkin lentävät kuin siivillä! :)
PoistaJa kiitos kovasti käsitöiden ja kuvan kehuista! ♥
Moi! Kiva toi "neule"virkkuutakki. Mistä resepti? Mikä lanka? Minäkin katsoin että myssy, takki ja bikinipöksyt! T. Noora P
VastaaPoistaKiitos! Samasta lehdestä nuo kaikki ovat, eli Novita Kesä 2006. Voit selailla blogiani vähän taaksepäin, niin löydät tuosta virkkuutakista tarkemmat tiedot, tein sen toukokuussa. Sama lanka myös kuin noissa päähineissäkin.
PoistaKaunis jakku ja tuo virkattu huivi alkoi minua kiinnostaa. Olisi varmaan kiva päässä. Minulle kun ei mikään myssy sovi.
VastaaPoistaKyllä se syksy tulee ja minulle liiankin pian.
ps. vai oli minulla nyt sinulle mieluinen värikäs ( minulle liian värikäs) vaate.
Jotenkin on vaan kiva leikitellä väreillä :)
Kiitos! :) Huivin asetteleminen päähän oli kyllä tavallista kangashuivia hivenen hankalampaa, mutta jos ei välitä lörpötyksestä, niin tuo on kyllä muuten ihana. :) Minä pidän kesäisin aina huivia sisälläkin, ei tarvitse välittää hiusten laitosta... ;) Myssy on tosin sitten esimerkiksi pyöräilykypärän kanssa näppärämpi, mutta kyllä sinne kypärän alle ovat kangashuivitkin hyvin mahtuneet. Isäntä sanoo, että näytän ihan maalaiselta huivi päässä (varsinkin, jos on vielä se tuulipuku ja kumpparit...). Ämpäri vielä käteen, niin luulevat minun olevan lypsylle menossa. :D
PoistaPäähineitä on aina hyvä olla useampi:) Sinun olisi pitänyt viettää alkukesää täällä meillä päin. Sen lisäksi, että lämpötila heilui 10 korvilla tai alle, täällä satoi jatkuvasti ja ukkostikin.
VastaaPoistaNäin on, päähineitä ei ole koskaan liikaa, vaan pitää olla vähän joka asuun sopiva. :) Täälläkin oli alkukesästä mukavan viileää, mutta aika kuivaa, eikä tosiaan ole kunnon ukkosta ollut koko kesänä. Toukokuussa taisi pari kertaa jyrähtää jossain kauempana, muttei kertaakaan niin, että olisi tarvinnut alkaa töpseleitä vetelemään irti seinästä.
PoistaMinulle tämä on nyt toinen kesä, kun kestän aurinkoa. Monesti olen ollut ihan ihotautilääkäri kunnossa, kun aurinko on tehnyt ihottuman, joka on samantien tulehtunut.
VastaaPoistaVielähän ollaan suhteellisen vähillä hellepäivillä tässä päästy, eikä näitä varmaan kauaa kestä.
Minä olen ottanut Novitan ohjeiden kanssa tavaksi käydä nettisivuilta tarkistamassa onko ohjeissa ollut virheitä. Niin monta kertaan olen ihmetellyt, että miksi ei pelitä tämä ohje.
Yleensä minäkin olen muistanut tarkistaa nuo Novita-lehtien mahdolliset virheet seuraavasta lehdestä (nämäkin kun ovat tosi vanhasta lehdestä), mutta nyt pääsi unohtumaan.
Poista