Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2014

♪♫ Alamaassa maja matala... ♪♫

♫♪ ... kanalassa kaakaa kana katala, kanatarha majan takana. ♫♪

Yleensähän minun päivittäinen ristipisto- ja äänikirjatuntini on ilta-aikaan muun perhe-elämän rauhoituttua. Nyt minulla on kuitenkin ollut myös päiväsaikaan mukavan rauhallista, ja kun säiden puolesta on pakko pysytellä sisällä, niin päätinpä tänään uppoutua puuhiini päiväsaikaan. Oikeastaan tähän minua houkutteli tieto siitä, että saan Kanalani valmiiksi, jolloin voin vielä saman päivän aikana myös kehystää sen. :) Jouduin kyllä kuuntelemaan muutaman raidan verran vielä toistakin äänikirjaa tämän pistelyn seurana, mutta sehän nyt ei haittaa mitään, päinvastoin!


Perjantainahan jäimme tilanteeseen, jossa kaikki ristipistot olivat tehtyinä, mutta jälkipistot puuttuivat. Nyt pääsen näyttämään, miten suuri merkitys noilla jälkipistoilla on! :) Tuohon kuvien värieroon tosin niillä pistoilla ei ole vaikutusta, ne vain on otettu eri valaistuksessa. Oikea väritys lienee kutenkin lähempänä tuota keskeneräisen työn värimaailmaa, valmiin työn kuvassa ne näyttävät todellista hailakammalta.

Mutta eihän voi ainakaan väittää, että jälkipistot olisivat millään tavalla tarpeettomia? ;) Haamukanoistakin on nyt tullut aivan eläviä, eikä kanan tarvitse tyhjää nokkia. :)

Kanala
Tehty ajalla: 14.6.-9.7.2014
Malli: Permin / Ateljé Margaretha: Kanala (ristipistopakkaus) 12-1119
Kangas: 14 ct ecru aida
Langat: DMC 3822, 422, 3328, 988, 3813, 502, 500, 312, 3781, 3371, 535, 816, 3348, 501, 3811, 519, 518, 336, 3024, 647, 435, 975, 611
Pistot: Ristipistoja kahdella ja yhdellä säikeellä, jälkipistoja yhdellä säikeellä
Koko: 96x136 pistoa, n. 18x25 cm
Viimeistely: Taulu 24x30 cm
Muuta: ♥
 
Kehystetty taulu on nyt kuvattu ruokapöydän päällä, jotta lasista ei heijastuisi aivan koko kodin sisustus. ;) Kyllä tämä seinällekin pääsee sitten, kun vielä neljä kaveria tälle on tehtynä, yksi kaverihan tuolla kaapissa jo odottaakin.


Päiväni ja iltani kuluvat pääasiassa tässä puuhanurkkauksessani, josta löytyy kaikki mitä ihminen tarvitsee: tietokone (jolla olen kiitettävästi pelannut viime päivät ja melkein kaikki yötkin kaikenmaailman nettipelejä...), kirja, äänikirja, ristipisto ja virkkuutyö. Tuleepa minun syötyä aamu- ja iltapalanikin tässä koneen ääressä samalla pelaten tai blogeja/uutisia lukien. Vaikka puuhanurkkaukseni sijaitsee pohjoisen puolella, pidän täällä visusti kaihtimet kiinni ja myös oven suljettuna, ettei muista huoneista pääse tänne vahingossakaan valoa (vaikka niissäkin kyllä on kaihtimet yötä päivää kiinni). Loistelampun valossa näkee hyvin pistellä. :) Ja nuo nettipelit kyllä vievät niin ajan- ja paikantajun, että aika lentää kuin siivillä - mikä on tietysti ihana asia siksi, että silloinhan syksy tulee nopeammin! ♥♥♥

Vaikka olen yleensä pistellyt vain tunteroisen päivässä, ajattelin kuitenkin tänään vielä pitää toisenkin pistely- ja äänikirjatunnin normaaliin ilta-aikaani - itsepä olen sääntöni laatinut, joten saan niistä myös poiketa. ;) Ajattelin nimittäin aloittaa tänään uuden työn tähän samaan sarjaan. Ilon kyyneleet tulivat silmiini, kun huomasin äsken, että siinä uudessa työssähän on aika syksyiset värit ja maisemat! :) Sen työn valmistuessa ollaankin varmasti jo syksyssä ja kouluja aloittelemassa, eli sieltä se ihanuus taas ihan pian saapuu! ♥

 

15 kommenttia:

  1. Aivan ihana on tämä kanala! Minä inhoan tehdä jälkipistoja--- vaikka niillä tämäkin työ vasta puhkesi kukkaan:)
    Minäkin tykkään syksystä, mutta kyllä se saa ihan rauhassa olla vielä tulematta;) Tykkään kesästä ja helteestä, tänään pulahdin töissä helletauolla järveen ja äsken kävin lähirannassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä rakastan jälkipistoja, ne ovat paljon mukavampia kuin ristipistot, vaikka kyllä minä ristipistoistakin tykkään.

      Minä haaveilen sateesta, lumesta, syksystä ja talvesta, näillä helteillä en suostu tästä puuhanurkastani tulemaan pois ollenkaan, enkä edes vilkaise ulos! ;) Haluaisin muuttaa kesäksi Etelämantereelle, jossa on talvi ja pimeää. ♥♥♥ Mutta kyllä Suomen syksy ja talvikin kelpaavat, kunpa vain voisi hypätä kokonaan kesän yli!

      Poista
  2. Kiva kanala:) Mitä sen seuraksi tulee, lisää kanoja vai esim. navetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tässä sarjassa on aika paljon kaikenlaisia eläimiä. Ensimmäisessä taulussahan oli pupuja eli oltiin metsässä. Tämän kanalan lisäksi parissa taulussa ollaan myös kotieläinten parissa, mutta lehmäosastoa ei ole luvassa. Ja sitten on vielä pari muuta, jotka enemmän sijoittuu luontoon, vesien äärellä ollaan niissä. Kuudesta taulusta neljässä ovat pääosassa siivekkäät, pupujen lisäksi tulee vielä toinen taulu, jossa on nisäkkäitä (jotka myös ovat kotieläimiä). Enempää en vielä paljasta... ;)

      Poista
  3. Hauska kanala. Tuo otsikon "laulu" kiinnitti huomioni. Kerrankin löytyi joku, joka tuon selkeästi osaa :) Vuosien saatossa olen kysellyt monilta lauloivatko tuota ala-asteella vokaaleja opetellessa, mutta kukaan ei ole ainakaan tunnustanut osaavansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mitäpä laulua ei muusikko osaisi. ;) Aikoinaan lapsikuorossa käytimme tuota äänenavauslauluna, kaikilla vokaaleilla tietysti. Tuossahan voi myös melodiaa muutella, voi laulaa duurin sijasta mollissa tai vaikka itämaisittain. Kehittää hyvin sävelkorvaa ja laulutaitoa! :)

      Poista
  4. Hieno taulu! Jälkipistot tosiaan herättivät sen eloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minä en koskaan lakkaa hämmästelemästä jälkipistojen ihmeellistä vaikutusta.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nyt mulla sitten alkoi soida päässä: "Kukkoni kuoli komea, kukkoni kuoli komea. Ei se enää laula kokodii-kokodaa, ei se enää laula kokodii-kokodaa. Koko-koko-koko-kokodii-kokodaa, koko-koko-koko-kokodii-kokodaa..." (kuvan kukko on onneksi vielä hengissä)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)