Pianoforte

Vaikka blogini keskittyykin harrastuksiini, olen varmasti tullut joskus maininneeksi työni olevan musiikin alalla. Itse asiassa minulla on kaksikin musiikin alan ammattikoulutusta. Kun aikoinaan päätin tehdä rakkaimmasta harrastuksestani itselleni työn, niin siihen se musiikin harrastaminen sitten jäikin. Rakastan kyllä musiikkia edelleen, mutta se on minulle nykyään pelkkää työtä - johon kuitenkin suhdaudun suurella intohimolla ja nautinnolla. :)

Kotiimme on kertynyt melkoinen määrä soittimia osittain siksi, että haluan olla monipuolinen muusikko sen sijaan, että olisin keskittynyt vain yhteen instrumenttiin. Molemmat ammattinikin ovat sellaisia, että monipuolisuudesta on pelkkää etua. Kotona en näitä soittimia hirveästi soita, tai jos soitan, niin silloinkin yleensä treenaan työtä varten. Useimmissa soittimissa on sen verran voimakas ääni, että se tuntuu pienissä huoneissa turhan voimakkaalta - ja kuuluu tietysti naapureillekin. Siinäkin yksi syy, miksi musisoiminen on jäänyt pääasiassa työpaikalle. Ja hyvä niin, sillä kyllähän työllä ja vapaa-ajalla täytyy jokin ero olla. :)

Vanhempani hankkivat minulle pianon ollessani 5-vuotias, vaikkei pianosta koskaan minulle pääinstrumenttia ole tullutkaan. Piano on kulkenut minun mukanani aina näihin päiviin saakka. Vaikka tästä pianosta on kyllä ollut minulle lopulta jopa enemmän riesaa kuin iloa. Olen minä sitä tietysti tarvinnut varsinkin opiskeluaikoina erilaisia koulutehtäviä tehdessäni (varsinaiset treenaamiset olen yleensä hoitanut koulun tiloissa paremmilla soittimilla), ja myös ollessani sellaisissa työtehtävissä, joissa tein suunnittelu- ja valmistelutyöt kotona. En minä ilman pianoa olisi mitenkään pärjännyt. Jokaisen muuton yhteydessä tämä on kuitenkin ollut se suurin murheenkryyni, sillä tavallista raskaamman rakenteensa ansiosta tämä suostuu liikkumaan vasta kuuden riskin kantajan voimin. Ja kun se on saatu sisälle asuntoon tiettyyn paikkaan, siinä se on sitten saanut olla, ja muut huonekalut on jouduttu sijoittamaan pianon paikan mukaan.

En minä tällä ole viime vuosina enää kovin paljon soittanut. Osittain tietysti siksi, että saan työssäni ihan tarpeekseni musiikista ja soittamisesta. Viimeisen puolentoista vuoden aikana taasen soittaminen on ollut aika turhauttavaa, kun oikean käden sormet eivät liiku kunnolla - siinä yksi syy, miksi olen ollut näin pitkään sairauslomalla, soittaminen kun on aika oleellinen osa työkykyäni. Kerrostalossa ei myöskään ole mukavaa soittaa, kun tietää soiton kantautuvan naapurihuoneistoihin, ja soittotreenien kuunteleminen ei ole varmasti kenestäkään mukavaa, kun se on pahimmillaan yhden tahdin hinkkaamista eestaas tunnista toiseen. Olen ollut mieluummin treenaamatta ja koittanut pärjätä tähän asti hankituilla taidoilla. Olisi ihanaa antaa lastenkin soittaa, mutta sitä rämppäämistä en jaksa kuunnella itsekään, saati että sillä kidutettaisiin naapureita. Ehkä suurin syy soittamattomuuteen on ollut se, että tämä soitin ei vaan ole tuntunut enää mukavalta soittaa, vaikka se ihan soittokuntoinen vielä onkin.

Kuusi vuotta sitten ennen tähän asuntoon muuttamista mietin vakavissani tämän pianon vaihtamista digitaalipianoon. Meillä kävi jo musiikkiliikkeen setäkin tekemässä tästä pianosta arvion ja vaihtotarjouksen. Silloin vain ei talous antanut myöten vaihtokaupan tekemiseen, joten muuttopäivän aamuna kuusi ukkoa kantoivat pianon uuteen asuntoon mukanaan minun piirtämäni pohjapiirros, johon oli merkitty tarkka paikka pianolle. Ja siinä se on sitten jököttänyt, vaikka olemme näiden vuosien aikana todenneet, että piano on ihan väärässä paikassa, ja sen myötä koko olohuoneen järjestys on epäkäytännöllinen. Vaan mihinpä se olisi tuosta liikahtanut.

Joulukuussa aloimme jälleen keskustella olohuoneen toimimattomuudesta. Silloin tein yhtäkkiä ja mieheni suureksi yllätykseksi päätöksen: piano lähtee. Ja sehän lähti aika helposti - ystäväni on puhunut pitkään haluavansa "oikean pianon", ja minä sain tehtyä kaupat hänen kanssaan yhdellä puhelinsoitolla. Muutama viikko tietysti vierähti, että hän sai kuljetuspuolen järjestettyä, mutta viime torstaina se sitten lähti meiltä ilman tyytyväisyystakuuta ja palautusoikeutta. ;)

Mutta enhän minä tietystikään pysty elämään kokonaan ilman pianoa. Ehdimme asua jopa muutaman päivän kahden pianon kanssa, sillä uusi ystäväni saapui meille viime maanantaina. :)

Nämä viikot, jotka kuluivat kaupoista sopimisen ja kuljetusten välillä, olin huolissani siitä, jos minua kuitenkin alkaa kaduttaa. Kun otin tähän uuteen soittimeeni ensituntuman, en ole sen jälkeen katunut muuta kuin etten tehnyt tätä aiemmin! :) Akustiset soittimet ovat tietysti aina aidompia kuin sähköiset, mutta olen viime vuosina soittanut työssäni niin paljon myös digitaalipianoja, että tiesin hyvälaatuisten soittimien jo vastaavan soitto-ominaisuuksiltaan ja tuntumaltaan lähes täysin akustista. Puhumattakaan sitten niistä pienistä lisäominaisuuksista, joita ei akustiseen soittimeen saa. Voin halutessani valita pehmeämmän tai kirkkaamman sointiäänen - tai soittaa barokkimusiikkia cembaloäänellä. Voin transponoida (= muuttaa sävelkorkeutta) yhden napin painalluksella, vaikka tietysti ammattitaitooni kuuluu transponointitaito ihan ilman apuvälineitäkin. Mutta miksi tehdä asioita vaikeammin kuin on pakko? Tärkeintä on kuitenkin volume-nappi, jota pyörittämällä äänen yleisvoimakkutta voi säätää voimakkaammalle tai hiljemmälle, sekä koskettimiston alta löytyvä kuulokeliitäntä!

Kun piano keksittiin, sen nimi oli alunperin pianoforte, joka on vain myöhemmin lyhentynyt nykyiseen muotoonsa. Nimi kuvastaa sitä, että soittimella voi soittaa piano eli hiljaa sekä forte eli voimakkaasti, kun taas pianoforten edeltäjillä ei voinut äänen voimakkuutta säädellä. Akustinen piano oli minulle kirjaimellisesti piano, koska en uskaltanut soittaa sitä kuin ihan hiljaa pelätessäni lähimmäisteni häiriintymistä. Nyt voin laittaa kuulokkeet päähäni ja soittaa myös forte - tai jopa forte fortissimo. :) Myös lapset saavat pimputtaa nyt ihan sydämensä kyllyydestä. Siis heti, kun vaan äiti malttaa nousta pois penkiltä. ;)

Niin, tilasinhan tämän mukana tietysti myös uuden penkin. Josta viimein saadaankin yhteys blogin varsinaiseen teemaan eli käsitöihin. :)

Pianojakkaran päällinen

Tehty: 20.1.2014

Malli: Suorakaiteen muotoiseen kankaaseen ompelin kuminauhakujat ja pujotin kuminauhan sisään

Kangas: Salsa Stripe -puuvillakangas oranssi (omasta kaapista)

Koko: Penkin koko n. 55x30 cm, päällinen hieman suurempi

Muuta: Täydellinen! :)

Edellinen pianopenkki oli kyllä ihan näppärä, kun sen sisään sai kätkettyjä vinon pinon nuotteja. Mutta se oli erittäin epäergonominen, koska sen korkeutta ei voinut säädellä. Luovutin siis vanhan jakkaran vanhan pianon mukana, ja tilasin tämän pianon kanssa samassa paketissa kunnollisen ja ergonomisen pianojakkaran. Mustaa samettia oleva päällinen kerää tietysti pölyä - ja siinä näkyy kaikki pölyt liiankin selvästi - ja muutenkin se on hyvä suojata kulumiselta, siksi halusin ommella penkille heti uuden päällisen. Tietysti vähän paremmin sisustukseen sopivissa väreissä, minä kun koitan sitä mustaa välttää viimeiseen asti. Pianon ja penkinkin tilasin mieluummin ruskeana, vaikka oli niissäkin se musta toisena vaihtoehtona. Mutta ei mustaa minulle, kiitos! ;)

Ja kyllä tämä nyt aika hyvin sopii meidän sisustukseen. :) Eikä kyllä ihan sattumalta, sillä meillä on jo sohvatyynyt tuosta samasta kankaasta, jonka aikanaan valitsin tämän raanun vuoksi. Ja raanu on pianon takana oikeastaan juuri siksi, että huomasin tuota kangasta olevan juuri sopivan kokoisen palasen penkkiä varten. Niin, jos ihan tarkasti katsot ensimmäistä kuvaa vanhasta pianosta ja näitä uuden pianon kuvia, niin huomaat varmasti, että uusi piano ei ole tullut vanhan paikalle, vaan täällä on tapahtunut hieman muitakin muutoksia... mutta niistä ehkä lisää joskus toisella kertaa. :)

Huomaat kuvasta varmasti myös ne ristipistotaulut, joita esittelin viime viikolla kuvattuna vanhan pianon päällä. Uuden pianon päältä löytyi niille uusi paikka, mutta vanhan pianon päällä ollut liina ei enää tähän sopinut. Siitä on tarkoitus tuunata jossain vaiheessa liina jonnekin muualle. Tämän pianon päälle löytyi sopiva liina eteisen pöydältä, ja toiselle puolelle kaapista sen liinan "kaksoiskappale". Mutta koska vein viime talvena kaikki ylimääräiset liinat kirpparille, niin minähän joudun nyt virkkaamaan eteisen pöydälle uuden liinan - voi mikä harmistus! ;)

Nyt tiedätte ainakin jotain siitä, miksen ole viime päivinä ihan hirveästi voinut paneutua käsitöihin... :) Mutta kyllä nekin aina vähän kerrallaan edistyvät, jollen ole päivän aikana soittanut kättäni ihan lopullisesti rikki. ;)