Käsityövuoden 2013 hupaisia numerotilastoja
Vuonna 2013 käsitöitä valmistui yhteensä 173 kappaletta! Edellisvuoteen verrattuna käsitöiden määrä on vähentynyt, sillä vuonna 2012 sain valmiiksi peräti 230 käsityötä. Mutta eihän se määrä ratkaise, vaan laatu - ja koko! :D
Näistä käsitöistä valmistui:
- Neuloen 73 kpl (edellisvuonna 67)
- Virkaten 75 kpl (edellisvuonna 137)
- Sekä neulomista että virkkaamista sisältäviä käsitöitä 8 kpl (edellisvuoden lukemaa ei ole)
- Ristipistellen 5 kpl (edellisvuonna 6)
- Ommellen 6 kpl (edellisvuonna 16)
- Ompelua ja virkkausta sisältäviä 1 kpl (edellisvuoden lukemaa ei ole)
- Huovutus 5 kpl, josta yhdessä myös neuletta (edellisvuonna en märkähuovuttanut lainkaan, mutta neulahuovutin 4 käsityötä)
Neulomisen ja virkkaamisen välinen suhde on nyt tasoittunut, vaikkakin virkkaaminen on ollut hivenen neulomista suositumpaa edelleen. Kuitenkaan samanlaista huimaa eroa virkkaamisen hyväksi ei enää ole, johtuen luultavasti oikean käteni heikkoudesta.
Ristipistotöiden määrä on jäänyt suorastaan hävettävän pieneksi, vaikka olen mielestäni pistellyt ihan mukavasti vuoden aikana. Kaiken huipuksi kirjoitin tälle vuodelle tavoitteekseni tehdä ristipistoja enemmän, mutta jostain syystä näin ei ole käynyt. No, uusi vuosi antaa mahdollisuuden petrata tälläkin rintamalla... :)
Ompelu ei ole selvästikään maistunut tänä vuonna (en edes muista, mistä nuo muutamat ompelutyöt ovat tuohon listaan ilmestyneet... Uutta tänä vuonna on märkähuovutus, joskaan siitä ei tullut mikään suosikkikäsityölaji minulle.
Näitä erilaisia tekniikoita hyödyntäen sain aikaiseksi:
- Puseroita, toppeja, jakkuja, liivejä yms. 18 kpl (edellisvuonna 10)
- Päähineitä 55 kpl (edellisvuonna 67)
- Sukkia, tossuja, säärystimiä yms. 39 kpl (edellisvuonna 30)
- Lapasia ja kämmekkäitä 5 kpl (edellisvuonna 4)
- Mekkoja ja hameita 5 kpl (edellisvuonna 7)
- Villahousuja 3 kpl (edellisvuonna 1)
- Sisustukseen liittyvää 14 kpl (edellisvuonna 50)
- Ponchoja, huiveja ja kaulureita 5 kpl (edellisvuonna 7)
- Kortteja 5 kpl (edellisvuonna 6) huom! tähän laskettu vain kortit, joissa on virkkausta, neuletta, huovutusta tms., ei siis pelkkiä askarreltuja kortteja!
- Muuta 24 kpl (edellisvuonna 13 + silloin laskin lelut erikseen, ja niitä oli 30, eli osasto "muuta" olisi edellisvuonna tavallaan 43)
Jo monena vuonna päähineet ovat olleet pääasia, koska olen tehnyt niin paljon sytomyssyjä. Muiden neuleiden määrä on kutakuinkin pysynyt edellisvuoden tasolla, paitsi että sisustanut olen selkeästi vähemmän, enkä ole nähtävästi tehnyt niin paljon leluja (eli barbinvaatteita), että niitä olisi kannattanut erikseen tilastoida tänä vuonna.
Koska käsityöt täytyy jonnekin myös valmistumisensa jälkeen laittaa, niille on löytynyt kohteita seuraavasti:
- Itselle tai omaan perheeseen 72 kpl (edellisvuonna 100)
- Hyväntekeväisyyteen 60 kpl (edellisvuonna 82)
- Lahjaksi 41 kpl (edellisvuonna 48)
Omaan perheeseen ja hyväntekeväisyyteen menneiden käsitöiden määrä on selvästi laskenut edellisvuodesta, mikä johtuu tietysti käsitöiden kokonaismäärän laskusta. Mutta lahjottavia minulla on näemmä pysynyt saman verran koko vuoden ajan, lahjottavat taitavat pysyä vuodesta toiseen samoina... ;) Onhan tähän vuoteen mahtunut taas pyöreiden ja puolipyöreiden synttäreiden muistamista, valmistumisia ja vauvauutisiakin lähipiirissä, tavanomaisten kummilasten muistamisten lisäksi. Suhde noiden kohteiden välillä on pysynyt vuosikausia samana, eli oma perhe menee etusijalle, hyväntekeväisyys ja lahjat tulevat sitten perässä.
Mitä lankavarastolle tapahtui vuonna 2013
- Vuoden alussa 1.1.2013 lankavarastoni painoi 8560 g.
- Lankaa kului vuoden aikana 20635 g (744 g enemmän kuin v. 2012).
- Ensimmäistä kertaa ylitin vuosittaisessa langankulutuksessani 20 kiloa! :)
- Eniten kului lankaa lokakuussa (3773 g); yli kahden kilon pääsin huhtikuussa (2321 g).
- Heikoimmat langankulutuskuukaudet olivat marraskuu (766 g), joulukuu (1263 g), toukokuu (1284 g), maaliskuu (1273 g) ja syyskuu (1480 g). Ajattelin voivani neuloa yli 1,5 kg kuukaudessa tasaisesti läpi vuoden, mutta viitenä kuukautena jäi siis sen alle, muina kuukausina se ylittyi. Laitetaan tähän vielä ne loputkin kuukaudet langankulutusmäärän mukaisessa järjestyksesä eli tammikuu 1945 g, kesäkuu 1712 g, heinäkuu 1671 g, elokuu 1633 g ja helmikuu 1514 g.
- Keskimääräinen langankulutus oli noin 1720 g kuukaudessa.
- Ostin, sain tai viimeistelin käyttökuntoon itsekehrättyä lankaa vuoden aikana 27655 g (oikeastaan 27855 g, mutta kaksi 100 g kerää annoin pois blogiarpajaisissa, niin siitä tulee tuo korjattu lukema). Näistä langoista 46 grammaa sain äidin jämälankavarastoista, 54 g oli vuosia sitten itsekehrättyä, jonka vain kastelin tänä vuonna neulomiskelpoiseksi; 100 g sain värjäyskurssilta (sisältyi materiaalimaksuun), 1031 g kudetta ostin kirpparilta - ja kaikki loput on ostettu ihan itse lankahyllyiltä. Hupsis! ;)
- Hurjin lankashoppailukuukausi oli edellisvuoden tapaan huhtikuu (7000 g); muita piikkejä näkyy olevan lokakuussa (5630 g; kiitos käsityömessujen ja kuteiden oston!) ja kesäkuussa (4400 g; värjäysmateriaalia nääs).
- Touko- ja joulukuun lankaostossaldo on pyöreä nolla! Maaliskuussa ostin vain 300 g ja heinäkuussa 900 g; muina kuukausina on tullut lankaa hankittua sitten sellaiset 1-3 kiloa kuukaudessa, noita kahta piikkiä lukuunottamatta. :)
- Keskimäärin lankaa tuli ostettua n. 2300 g kuukaudessa.
- Lankaa ostin 7191 g enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta perustelen tätä edelleen sillä, että tarvitsin materiaalia erinäisiin värjäyskokeiluihin... ;)
- Lankavarastoni kasvoi vuoden aikana 7020 grammalla.
- Lankavarastoni painaa 31.12.2013 15580 grammaa.
Iloitsen suunnattomasti siitä, että saavutin langankulutuksessa 20 kilon rajan, mutta toisaalta tuosta lankaostosmäärästä en niin kauheasti riemuitse. Mutta eipähän tarvitse välttämättä ihan heti lähteä lankaostoksille, ja kun nuo langat ihan hyvin mahtuvat niille varattuihin säilytystiloihin, niin mitäpä tuosta isosta lankavarastosta stressiä ottamaan - ja kaikillehan on jo olemassa suunnitelmat... ;)
Suunnitelmien toteutuminen
Olen jo muutaman vuoden ajan mukamas päättänyt olla tekemättä suurempia käsityösuunnitelmia. Kuitenkin tykkään tehdä sen kuuluisan to do -listani aina puolivuosittain, siitä on helppo sitten tarkistaa, mitä akuutimpaa olikaan vielä tarve tehdä. Ja sitten tulee kuitenkin tehtyä itsekseen jotain päätöksiä, vaikken niitä blogiin kirjaisikaan, kuten että "neulon vuodessa yli 20 kiloa" tai "joka kuukausi on neulottava vähintään 1,5 kiloa".
No, miten sitten kaikki sujui:
- Ylitin sen 20 kilon langankulutuksen, mutten saanut läheskään joka kuukausi ylitettyä tuota 1,5 kiloa.
- Kaikki alkuvuodesta listaamani isommat neuleet on vuoden aikana tehty. Niihin, joihin ei oltu vielä lankoja ostettu, sain langat ostettua ja myös neuleen valmistettua.
- Sukkalankoja en edelleenkään saanut kaikkia tuhottua, mitä alkuvuodesta oli listalla, mutta kyllähän ne langat siellä kaapissa säilyvät. Sitäpaitsi vuoden aikana on kuitenkin tarkentunut jo ne mallit, jotka haluan kyseisistä sukkalangoista tehdä. :)
- Alkuvuodesta listasin joitakin lankoja, joita minulla oli kaapissa, muttei mitään hajuakaan, mitä niistä tekisin. Niistä tuli vuoden aikana haju, ja hajusta seurasi myös valmiit neuleet. :)
- Listalla oli tasan yhdet langat, jotka halusin vuoden aikana värjätä. Ne myös värjäsin ja kudoin valmiiksi neuleeksi.
- Ristipistoista listasin esikoisen 1-vuotiskuvan sekä äidilleni lahjaksi menevän liinan, jotka molemmat sain valmiiksi.
- Minulla oli aikomuksena tehdä enemmän ja isompia ristipistotöitä kuin aiemmin, mutta määrällisesti sain aikaiseksi jopa vieläkin vähemmän ristipistoja, joskin joukossa oli sentään kolme vähän isompaa ja kaksi pienempää työtä. Tälläkin saralla jää siis parantamisen varaa!
Vuoden aikana vastaan tuli myös monenmoista, jota en osannut alkuvuodesta odottaa:
- Värjäysinnostus pääsi valloilleen! Värjäsin alkukesästä reaktiiviväreillä puuvillakankaita ja -lankoja värjäyskurssilla. Koko kesän nyhdin lähipusikon kasveja ja keittelin niitä kotihellalla värjäysliemiksi - tuloksena yli kuusi kiloa kasvivärjättyä lankaa! Syksyllä kävin vielä happovärikurssin. Hullu mikä hullu! ;)
- Huovutuskurssillekin pääsin vihdoin viimein osallistumaan, se on ollut pitkäaikainen haave.
- Kehräystäkin pääsin opettelemaan muutenkin kuin itsekseni, sekä värttinällä että rukilla.
- Parin vuoden tauon jälkeen innostuin osallistumaan Sukkasatoon syksyllä.
Käsityövuosi sujui kuitenkin ihan odotusten mukaisesti. :) Monta suunniteltua käsityötä tuli tehtyä, mutta paljon oli tilaa myös yhtäkkisille inspiraatioille, ja niin pitää ollakin! :)
Blogitilastot
Tänä vuonna Heivattuihin Kudelmiin ilmestyi 320 postausta, mikä on yli sata postausta enemmän kuin edellisvuonna! Mistä tätä asiaa onkin riittänyt, kun käsitöitäkin on valmistunut vähemmän...? ;) Tuo lukemahan tarkoittaa keskimäärin kuutta postausta viikossa, eli melkein joka päivä on tullut lätistyä täällä jotain. Ettekö te jo kyllästy? ;)
Bloggerin tilastojen mukaan kävijöitä on ollut vuoden aikana yli 210 000, kävijälaskurin mukaan noin 140 000; kävijälaskurihan ei laske aivan kaikkia käyntejä, jos sama kävijä pyörähtää täällä lyhyen ajan sisällä useasti. Joka tapauksessa teitä on käynyt täällä paljon - KIITOS! Suurimmat kävijäpiikit ovat tammi-, maalis- ja lokakuussa, jolloin kävijämäärät ovat ylittäneet 20 000 kuukaudessa. Hiljaisinta on ollut touko- ja kesäkuussa, silloin käyntejä on ollut alle 15 000 kuukaudessa. Tasaisesti täällä kuitenkin väkeä näyttäisi lappaavan. :)
Kiitos vielä kerran teille käynneistänne, tervetuloa myös ensi vuonna! :)
Suosikkikäsityöni vuonna 2013
Kultaiseksi lopuksi koitan poimia vielä suosikkini tänä vuonna valmistuneiden käsitöiden joukosta.
Huovutettu korusetti
Virkatut villahousut
Virkattu pyöryläjakku
Ristipistelty esikoisen 1-vuotiskuva
Kortti virkatuin reunuksin
Kansallispuvun tanu
Ja tietysti ensimmäinen ohjeeni Ulla-verkkoneulelehteen :)
Koska vuoteen mahtui myös paljon värjäystä, suosikkini kaikkien värjäämieni lankojen joukosta on päässyt seikkailemaan paitsi tähän postaukseen myös koko tulevaksi vuodeksi sivupohjan otsikko- ja taustakuvaksi. :)
Samaan muistikirjaan, johon merkitsen myös näitä käsityötilastojani sekä to do -listaani vuoden aikana, olen myös kirjoittanut erinäisiä vastaantulevia mietelauseita. Yksi niistä on lausahdus, jonka olen kuullut jo kauan sitten, mutta kirjoitin sen muistikirjaani:
Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra.
Kuka lie tämänkin joskus niin viisaasti lausahtanut. Joka tapauksessa se sopii myös tähän vuoden vaihteeseen. Yksi vuosi on takanapäin, eikä seuraavasta vuodesta ole vielä tietoa. Sen verran kuitenkin toivon tietäväni huomisesta, että uskallan luvata teille postauksen, jossa alan miettiä tulevan vuoden käsitöitä... Ja tämän jälkeen vielä kehtaan ihmetellä, mistä tätä juttua tänne blogiin aina riittää. ;)
Rauhallista vuoden viimeistä iltaa! :)