Parhaimmillaan

Lokakuun ensimmäinen. Luonto kauneimmillaan.

Syksy on vuoden parasta aikaa. Se on täynnä väriä, iloa, leikkiä, kauneutta...

... se hehkuu kullan kimallusta. Ihmeellinen aarre, joka meille vuosi vuoden jälkeen annetaan.

Syksyllä luonnosta löytyy monenmoista ihmeteltävää.

Olen suunnattoman onnellinen siitä, että olen saanut syntyä syksyllä. Vieläpä syksyn parhaimpana päivänä - ei, vaan koko vuoden parhaimpana päivänä! Keskellä syksyä, kaikista kauneimman luonnon ympäröimänä.

Tänään ollaan keskellä syksyllä, ja niin olen myös minä vihdoin viimein ihan oikeasti keski-iässä! Vuosi sitten olin jo valmis nimittämään itseäni keski-ikäiseksi, sillä lähteestä riippuen keski-iän sanotaan alkavan 35- tai 36-vuotiaana. Tänään voin kuitenkin olla keski-ikäinen ihan täysillä - ihanaa! :)

Keski-ikä on ihana ikä. Olen niin paljon mieluummin keski-ikäinen kuin nuori tai nuori aikuinen. Olen aina tuntenut olevani vanhempi mitä ikänumerot väittävät. Siksi tuntuu hyvältä, kun voin nyt laskea itseni viimein ihan reilusti aikuisten kastiin.

Oikeastaan olen alkanut liittää itseni jo nelikymppisten joukkoon, onhan 36 paljon lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Sekin tuntuu hyvältä, aikuisemmalta, kypsemmältä - juuri sellaiselta, kuin olen tuntenut olevani jo vuosikymmeniä.

Tietyllä tavalla olen jo oman naiseuteni syksyssä. Hiljattain tajusin, että olen ollut biologisesti katsottuna sukukypsä nainen jo 25 vuotta, sen sijaan tämän vaiheen päättyminen eli vaihdevuodet ovat jo paljon lähempänä edessä päin. Mutta niin kuin syksy on vuoden parasta aikaa, niin on myös tällainen naiseuden alkusyksy ehdottomasti hyvää aikaa.

Viimeisen vuoden aikana olen nähnyt peilikuvassani myös pieniä orastavan syksyn merkkejä. Kasvoihin on alkanut tulla ryppyjä ja uurteita, näytän aina vain enemmän äidiltäni. Mutta niin kuin syksyn merkit ovat kauneinta luonnossa, niin kyllä ne kaunistavat myös ihmisen kasvoja. Tervetuloa vaan lisää ryppyjä merkiksi eletystä elämästä! :)

Syksy parhaimmillaan, elämä parhaimmillaan. Ruskaa ja ryppyjä - mitä muuta ihminen voi elämässä enää tarvitakaan? 

Paitsi vähän vadelmajuustokakkua. :) Kuopus toivoi tätä äidin synttärikakuksi jo kesällä. Innokkaasti hän sitä myös leipoi kaverina - tai ainakin odotti pääsevänsä nuolemaan vatkaimia ja rappaamaan kuppeja.

Pieni lahja on myös kiva. Kuopus ei halunnut tehdä äidille korttia, vaan hän halusi antaa oikean lahjan. Niinpä he kävivät iskän kanssa ostoksilla läheisellä kirpparilla, josta kuopus oli valinnut tällaisen sydämen. Sydämessä lukee "Friskies", eli olisiko oikeasti jokin kissantarvike... ;) Sille löytyi heti käyttötarkoituskin, laitoimme sen ovistoppariksi, ettei ovenkahva kolhi enempää seinää. :)

Enempää lahjoja en kaipaakaan tuon sydämen ja muutaman aamulla tulleen tekstarionnittelun lisäksi. Paras lahjahan on tämä elämä itsessään sekä onni saada juhlia yhdessä syksyisen luonnon kanssa.

Onnellista päivänjatkoa teille kaikille! :)