Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, maaliskuuta 24, 2013

Palmusunnuntaina

Hyvää palmusunnuntaita!

Pienen aasin askeleet
jo kuuluu kaukaa tieltä.
Jokainen nyt tietää,
kuka tulossa on sieltä.

Palmun oksat taitetaan
ja niitä heilutellaan.
Juhlamielin Herra
tervetulleeks toivotellaan.

Nöyränä ja hiljaisena
saapuu kuninkaamme.
Ylvästellä tahdokaan ei
Rauhanruhtinaamme.

"Hoosianna, Herra auta",
lasten suista raikuu.
Tänään kohti korkeutta
sama laulu kaikuu.

-Paula Sainio-


Narsissit ovat yksiä lempikukkiani. Minulla ja miehelläni on kuitenkin viime aikoina tullut voimakkaita allergiareaktioita leikkokukista, viimeksi tammikuussa kuopuksen synttäreille hankkimistani tulppaaneista. Sen jälkeen meille ei ole leikkokukkia enää ostettu, enkä uskalla pääsiäiseksikään narsisseja hommata, vaikka se on ollut minulle tärkeä perinne. Kaappeja inventoidessani kävin läpi myös askartelulaatikkoni, johon en ole koskenut noin viiteentoista vuoteen. Paljon sieltä lähti roskikseen, kuivuneita kimalleliimoja ja maaleja ja sen sellaista, mutta löytyi sieltä myös jotain säilyttämisen arvoistakin; materiaaleja, joita en muistanut itselläni olevankaan. Jotta en säilöisi niitä toista viittätoista vuotta, niitä on hyvä pikkuhiljaa käyttää pois. Sen askartelulaatikon sisällöstä syntyivät nämä narsissit, jotka eivät ainakaan aiheuta allergiaa! :) Narsisseja on vain kolme, koska maljakkoon ei mahtunut useampaa, ja minulla loppui kärsivällisyys näiden tekemiseen. Vaikka oikeasti yhden narsissin teki alle viidessä minuutissa.


Eilinen Earth Hour kului näissä tunnelmissa. :)

Rauhallista sunnuntaita sinulle!

5 kommenttia:

  1. Hyvää palmusunnuntaita.
    Tosi ihana aasi, tuota laulua tuli aikoinaan kerhotäitinä lasten kanssa laulettua, kiitos kun muistutit laulusta:)

    Silkkikukissahan on tosi aidon näköisiä narsisseja.

    VastaaPoista
  2. Mukavaa Palmusunnuntaita Sinulle. Ihanat nuo narsissit ja hellyttävä aasi ja ihana runo.

    VastaaPoista
  3. Luin eilenillalla blogiasi ja yöllä näin unta että olin teillä yökylässä. Kun syön tuota hermolääkettä ja nyt vielä allergialääkettä, niin väsyttää ihan hirveästi päivällä ja yöunikin on jotenkin raskaanpuoleista. Muistan siinä unessa ihan hävenneeni että nukuin aamulla niin kauan.

    VastaaPoista
  4. Pirena: Tervetuloa vaan yökylään meille! Täällä ei taatusti saa nukkua pitkään aamulla, melko tarkasti joka aamu klo 6.53 alkaa tappelu lastenhuoneessa. Kun itse meni nukkumaan vasta yhden jälkeen yöllä, niin olisi toivonut edes sunnuntaiaamuna olevan menon vähän rauhallisempaa... *haukotus*

    VastaaPoista
  5. Voi ei, miten toi kappale toi kerhomuistot mieleen :) Ihanan aasinkin olit tehnyt!

    terveisin Tanja
    www.saumaton.blogspot.com

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)