Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, toukokuuta 12, 2012

Pieniä virkattuja

Syksyllä tilasin Ateljé Margarethasta kaikenlaista, ja lasteni toiveesta tuli tilattua samalla myös virkkauspaketti, jonka mukana tuli langat ja ohje tällaisiin leivoksiin:


Tämä kuva on siitä ohjevihkon kannesta. Margarethan lehdessä luki, että pakkauksessa tulevat langat riittävät kahteen leivokseen, ja oletukseni oli, että niistä saa siis nämä kaksi kuvassa näkyvää leivosta. Myös ohjeessa neuvotaan käyttämään leivoksiin näitä nimenomaisia värejä, jotka näkyvät kuvassa.

No, kyllähän ne langat riittivät kahteen leivokseen, mutta ei todellakaan sellaisiin, kun mallikuva antaa ymmärtää. Ensiksi virkkasin kirsikanvärisen kupin, johon kirsikanvärinen lanka riitti ihan hyvin, metri tai pari jäi ylimääräistä. Sitten virkkasin samanlaisen vihreän kupin, mutta kappas vain, lanka loppui kesken, kun oli jäljellä vielä reilut kaksi kerrosta! Purin kupin ja virkkasin sen uudestaan tiukemmalla käsialalla, mutta siltikin lanka loppui kesken toiseksi viimeisen kerroksen jälkeen (viimeistä kerrosta olisi saanut tehtyä ehkä noin 1/5). Ja niin vain oli, että kun yhdessä pikkukerässä piti olla 10 g lankaa, niin tässä vihreässä kerässä oli 9 grammaa.

Sitten oli vuorossa tuon ruskean kakkuosan tekeminen. Se ruskea lanka riitti tasan yhteen kakkuun, ja yli jäi taas se metri-pari. Ei siis puhettakaan, että siitä olisi voinut tehdä toista kakkua. Muita värejä oli toki sitten vähän ylimääräistäkin, joten jos lankojen yhteisgrammamääriä laskee, niin toki se 60 g riittää kahteen leivokseen, mutta ei sellaisiin, kuin ohjeessa ja kuvassa on. Tuli vähän sellainen olo, että onkohan mua huijattu? Voipi hyvinkin olla, etten enää Margarethasta (tai muualtakaan) tilaile tällaisia valmispaketteja, vaikka on minulla tuolla lankalaatikossa odottamassa toinenkin saman firman neulontapaketti lankoineen; siitä sentään tulee vain sukat ja kämmekkäät (ainakin mallilehden mukaan), joten niissä ei varmaan pääse isoa vahinkoa tapahtumaan, jos ei lanka riitäkään just siihen, mihin pitäisi.

Joka tapauksessa olin aikoinaan lapsille luvannut, että teen näitä leivoksia yhden kummallekin, joten ohjetta täytyi soveltaa ja koittaa käyttää lankoja niin, että ne riittävät edes johonkin. Näin syntyi siis suklaaleivos ja vaniljajäätelöannos (tai voihan tuo leivoskin olla suklaajäätelö).

Virkatut leivokset 2 kpl
Tehty ajalla: 6.-10.5.2012
Malli: Ateljé Margarethan pakkaus
Lanka: Svarta Fåret Candy valkoinen (04), pinkki (48), vaaleanpunainen (42), punainen (45), vihreä (38) ja ruskea (26)
Langankulutus: 53 g
Virkkuukoukku: 2,5 mm
Koko: n. 10 cm korkeita
Muuta: Pakkaukseta ei saanut selllaisia leivoksia kuin ohjeessa/mallikuvassa, täytyi soveltaa.

Kuvasta ei näy se, että tosiaan tuon vihreän kupin jouduin tekemään loppuun vaaleanpunaisella langalla, kun se vihreä ei yrittänytkään riittää kuppiin. Olo on näiden suhteen vähän semmoinen, että no joo, tulipahan tehtyä. Kuopus ainakin leikkii omallansa (arvaatkaapa huvikseen, kumman hän valitsi? ;) ).

Kun kuopus oli saanut leivokset nähtäväkseen, hän sai itsekin pienimuotoisen inspiraation, ja pian meillä oli lisää leivoksia:


Kuopuksellani on sellainen tapa, että jos hän saa jonkun uuden lelun tai näkee vaikkapa uuden pelihahmon, niin hän aina piirtää sen lelun tai hahmon, tai vaihtoehtoisesti sitten askartelee helmityön. Nämä on kyllä ihan esikuviensa näköiset, eikös? :)

Kun aloin esitellä kuopuksen kädentaitoja, niin näytän samalla esikoisen koulukäsityön:

 
Tätä onkin tehty varmasti pitkään ja hartaasti. Helmikuussa kun kävimme puolisoni kanssa koululla arviointikeskustelussa, poika näytti tämän possun, joka oli silloin alkutekijöissään. Eilen se löytyi sitten pojan repusta ja on päätynyt yllättäen pikkuveljen Angry Birds -leikkeihin. :) Minä olen kyllä äärimmäisen ylpeä lapseni tekemästä käsityöstä! :)

Mutta palataanpa vielä omiin käsitöihinikin... Noista leivoksista jäi muutama lankanöttönen yli, joten pyöräytin niistä kummitytön Barbielle vielä yhden mekon:

Barbien mekko
Tehty ajalla: 10.-12.5.2012
Malli: Oma
Lanka: Svarta Fåret Candy pinkki (48), vaaleanpunainen (42), punainen (45), vihreä (38) ja ruskea (26), Novita Virkkauslanka roosa (550)
Langankulutus: 9 g
Virkkuukoukku: 2,5 mm
Koko: Barbie
Muuta: Kummitytölle

Tätä mekkoa piti jatkaa vähän roosalla Virkkauslangalla, koska mekon helma olisi jäänyt muuten hiukan liian lyhyeksi. Pari lisäkerrosta tekee näin pienessä käsityössä ihmeitä. :)

Vieläkin mulla olisi käsityöasiaa, jaksatteko lukea? Ei se mitään, kirjoitan silti. :)


Eilen kaupungilla bussia odottaessani piipahdin pitämässä sadetta ja lämmittelemässä lehtihyllyn ääressä. Olin jo kirjastossa lukenut uusimman Kauneimmat käsityöt -lehden, ja miettinyt sen ostamista. Enpä ole muuten koskaan ennen tätä lehteä ostanutkaan, sillä lehden mallit eivät oikein kohtaa minun makuani. Vaikkakin nättejä virkkauksia tässä lehdessä usein on. Virkkuumallien vuoksi tämän sitten ostinkin, eli tuon paloista virkattavan puseron voisin joskus tehdä, ja sitten ihastuin noihin kahteen laukkumalliin, josta tuosta värikkäästä näkyy vilaus lehden kannessa ja tuossa alimmassa kuvassa.

Kerronpa vielä eilisestä kotimatkastani bussissa. Sain vasta bussinpenkille istuuduttuani survaistua tämän juuri ostamani lehden käsilaukkuun, josta kaivoin esille sukankutimen ja aloin tikuttaa. Melkein samantien käytävän toisella puolella istunut nainen otti omasta laukustaan esiin kirjan, josta näin vilaukselta nimen "Sukkia. Rakkaudella." Joku neulontakirja näkyi olevan. Ensin vilkaisin ihan vaan pikaisesti sivusilmällä, kun nainen alkoi selailla kirjaa. Yritin pitää katseeni pois, mutta ei auttanut, silmät vaan kääntyivät uudestaan ja uudestaan sinne suuntaan. Kohta huomasin, että koko pääni seurasi katseen perässä. Sitten huomasin, että kaulani on alkanut venyä ja pää oli kohta siellä käytävän toisella puolella. Siinä vaiheessa oli pakko avata suu, ja kysyä ventovieraalta ihmiseltä: "Hei, mikä kirja sulla oikein on?" Hän antoi minun sitten selailla kirjaa, joka oli Cookie A:n uusin ja kuulemma vasta ilmestynyt. Minä en ole itse mikään Cookie A:n ystävä, niissä sukkamalleissa on vain jotenkin liikaa kaikkea, enkä muutenkaan tykkää neuloa enkä pitää ohuita sukkia, mutta yksi pitkävartisten sukkien malli tuossa kirjassa oli sellainen, joka sai minut varaamaan kyseisen kirjan kirjastosta, siis heti kun vain pääsin kotiin varausta tekemään. Tämän ventovieraan kanssamatkustajan kanssa juteltiin siinä sitten käsitöistä ja hän esitteli oman sukantekeleensä ja ihananvärisen lankakeränsäkin. :) Olisihan sitä juttua riittänyt varmasti loppumatkaksikin, mutta siinä vaiheessa, kun edessäni istunut pikkulapsi sai pahoinvointikohtauksen, niin minun oli viisainta pitää suuni supussa, etten olisi kohta itsekin tarvinnut muovipussia. Linja-autossa on tunnelmaa... :) Ja varsinkin noista käsitöistä riittää juttua matkustajien kanssa, vähintään kerran viikossa tulee jonkun kanssa asia puheeksi. Parisen viikkoa sitten kaksi miesmatkustajaa tuijottivat virkkaamistani ja juttelivat virkkaamisestani hyväntuulisesti keskenään - sitä en tiedä, mitä he sanoivat, koska eivät suomen sanaa puhuneet, mutta tuskin ainakaan mitään kovin pahaa iloisista ilmeistä päätellen. :)

Ylihuomenna pääsenkin sitten vähän pidemmälle bussimatkalle kutomaan... "Toiset lähtee Kuuhun ja toiset Ruotsiin, toisilla vain pienempi palkka on... ja pappikin sai kahvia juodakseen." Jostain kumman syystä tuo on soinut viime päivinä päässäni. :) Maanantaina ja tiistaina siis puikot tulevat heilumaan bussissa, ja keskiviikkona palaveripäivässä. Jospa tässä saisi viimein jotain vähän isompaakin käsityötä valmiiksi sen ansiosta! :)

Hyvää viikonlopun jatkoa! :)

 

3 kommenttia:

  1. Sain juuri eilen tuon kyseisen lehden ja kesan Novitan siskolta tuliaisiksi Suomesta! Olin yllattynyt Kauneimmat Kasityon tasta numerosta! siina oli minun mieleeni monta ihanaa mallia. Tykkasin minakin noista laukuista kovasti!

    VastaaPoista
  2. Hauskoja nuo leivokset :) Ja miten luovia lapsia siellä kasvaakaan !
    Minä ostan tuon lehden aika usein,juuri virkkausmallien takia...Aika lailla samoja malleja minäkin tuosta ihailin ;)

    VastaaPoista
  3. Mun pitäis jaksaa virkata kuopukselle muffinseja / kuppikakkuja ja muitakin ruokia, aattelin jämälangoista yrittää. Kurjaa tuommoinen, ettei valmispakkauksen tarvikkeet riitä siihen mihin pitäisi.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)