Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntai, toukokuuta 13, 2012

Lasten kädentaitoja

Sain tänä aamuna lapsiltani tällaisia:


Vohvelikirjottu pyyhe on esikoisen tuotantoa, se vain oli kuulemma jäänyt vähän kesken, mistä kertoo nuo sivussa olevat valkoiset liitumerkinnät, eli siihen olisi pitänyt tulla vielä kirjontaa. Mutta kaunis tämä on näinkin. :) Kortinkin esikoinen on kuulemma tehnyt, mutta se on vissiin unohtunut kouluun. Poika on yhtä hajamielinen kuin isänsä. ;) Hassua muuten, kuvaan on ihan vahingossa osunut myös pieni vilaus vohvelikirjontatyötä, jonka itse tein samanikäisenä koulussa: jos tarkasti katsot, niin näet pienen palan mustaa vohvelikangasta ja siinä vaaleanpunaista ja sinistä kirjontaa tuossa vasemmassa reunassa keskellä. :)

Kuopus on piirtänyt korttiinsa äidin prinsessana. :) Kortin takana luki mm. että mun äitillä on iso tukka, äiti käy töissä ja kattoo tietokonetta ja äiti on prinsessa. :) Kuopus on tehnyt "märästä paperista" tuollaisen punaisen kupin, jonne oli myös leiponut pipareita. Minähän teetin (tai työparini ideahan se oli ja hän sen askartelun pääasiassa ohjasi) syksyllä töissä lapsilla juurikin paperimassasta isänpäivälahjan, siihen käytimme ihan sanomalehtiä, että pysytään pienessä budjetissa. :) Hauskaa oli siis saada nyt itse lahja, joka on tehty samalla tekniikalla. :)

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! :)

 

3 kommenttia:

  1. Ihanaa Äitienpäivää Sinullekin!
    Nuo lasten kommentit on kyllä ihania,minun nyt16v.tyttö kirjoitutti päiväkodissa tekemäänsä korttiin kolmevuotiaana:Minun äitini: makaa AINA sohvalla,tekee JOSKUS ruokaa ja näyttää puulta :)

    Ihania lahjojakin olet saanut,nuo ovat arvokkaita!

    VastaaPoista
  2. Hyvää prinsessa-äitienpäivää.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)