Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

perjantaina, toukokuuta 25, 2012

Lanka-alessa?

Välillä ei mene langanostoreissutkaan ihan niin kuin suunnittelisi.

Olin huristelemassa bussilla töistä kohti kotia, kun kesken matkan tuli mieleeni, että niin se Dropsin supersale on vielä kuun loppuun asti menossa. Olen jo pitempään suunnitellut, että värjäisin luonnonvalkoista Fabelia Kool Aideilla - värityksenkin olen miettinyt jo valmiiksi - joten mikäpä parempi aika ostaa kyseistä lankaa kuin silloin, kun se on alessa. Joten päätinkin hypätä kaupungilla bussista pois ja piipahtaa Lumoavassa Langassa.

Harmikseni vaan sitä luonnonvalkoista Fabelia ei ollutkaan putiikissa. No höh! :( Siinä tilanteessa olisi ollut ihan järkevää häippäistä saman tien lankakaupasta pois ja ajella heti seuraavalla bussilla kotiin. Mutta kun olin pari päivää aiemmin lukenut lankakaupan blogista, että heidän valikoimiinsa kuuluu nykyään Schachenmayr Cataniaa, jota tarvitsisin yhteen mekkoon, niin päätin pikaisesti vilkaista.

No, Lumoavassa Langassa oli Cataniaa kyllä korallinpunaisena, joka on toinen väri, mitä olin mekkooni ajatellut. Mutta sitä toista haluamaani väriä ei löytynyt. Siinä vaiheessa sitten hipsaisin liikkeestä ulos ja suuntasin Pohjolan Lankaan, jonka tiesin myös myyvän Cataniaa. No siellähän oli sitten sitä toista haluamaani väriä eli vadelmanpunaista. Päädyin ratkaisuun, että ostin tarvitsemani määrän vadelmanpunaista Pohjolasta ja marssin uudestaan Lumoavaan, josta ostin sitä korallinpunaista. Naureskelin vain kauppiaille, että on tämä kyllä outoa, että jos tarvitsee jostain langasta kahta eri väriä, niin toinen väri pitää hakea toisesta ja toinen toisesta kaupasta. ;) Muutama viikko sitten kävin katsastamassa Catania-langat Nappi-Kikassa, ja siellä oli kyllä näitä molempia värejä, mutta ei riittävää määrää, tai olikohan niin, että toista väriä oli kahta eri värjäyserää, ja niissä oli niin iso sävyero värjäyserien välillä, etten olisi voinut ostaa niitä samaan käsityöhön. Ruotsissa taasen ei minulla riittänyt uskallusta puhua ruotsia niin paljon, että olisin sieltä saanut nämä mekkolangat ostettua, sitäpaitsi kun tiesin niitä saavan Oulustakin, niin halusin ihan periaatteesta ostaa lankani oman kaupungin lankaliikkeestä. Tai siis tässä tapauksessa kahdesta liikkeestä. ;)


Vasemmalla kuvassa siis 300 grammaa sitä vadelmanpunaista (Pohjolan Langasta) ja oikealla sitä korallinpunaista (Lumoavasta Langasta).

Kelloa vilkaistuani ajattelin, että pikaisesti käväisen vielä Somikissa ennen seuraavan bussin lähtöä, kun tiesin siellä olevan vielä yhdet haluamani mekkolangat eli Mandarin Petitiä. Niitäkin katselin silloin viime viikolla Ruotsissa, mutta sama juttu, että olisi pitänyt sölkätä på svenska, niin jätin isompien ostosten teon kotimaahan, vaikkakin olin kyllä ajatellut, etten enää Somikissa asioisi, kun siellä oli edellisellä käynnillä niin ärsyttävää käydä. Mutta tällä kerralla siellä oli se mukava nainen palvelemassa, niin oli ihan ilokin asioida. Sitäpaitsi sillä myyjänaisella oli ihan mielettömän kaunis virkattu pusero, ja sanoinkin sen hänelle. :)


Siinäpä sitten mekkolankani. Pohjaväriksi vaaleankeltaista ja raitaväreiksi sitten noita seitsemää muuta. Namskis! :)

No enhän mää sitten kerennyt enää siihen seuraavaankaan bussiin, mutta meneehän noita ihan kiitettävästi vielä siihen aikaan päivästä, eli kotiin pääsin ennen ruoka-aikaa. Kaupungilta soittelin miehelleni ruuanlaitto-ohjeita: "Laittaisitko hernekeiton puoleksi?" "Niinkuin millä lailla puoleksi, puoli purkkia vai?" "Ei... kun siis puoli viideksi!" :D

Niin muuten... se luonnonvalkoinen Fabel on sitten vielä edelleen ostamatta. Vieläköhän ehtisi ennen Dropsin alen päättymistä käydä Kärkkäisellä katsomassa? En vielä ensi viikon aikataulujani tiedä, kuljenko Kärkkäisen ohitse, kun työt alkavat pikkuhiljaa siirtyä kesän toimipisteeseen, joka on ihan eri suunnalla. Ehkä maailma ei siihen kaadu, jos en sitä Fabelia nyt saakaan, ehtiihän sitä värjäillä myöhemminkin. :)

Hauskaa viikonloppua! :) Minun viikonlopussani on luvassa ruokaostoksia, yksi konsertti (yleisössä ajattelin istua, vaikka olen aikoinaan ollut samassa musiikkiryhmässä myös siellä esiintyjäpuolella), Euroviisut ja yksi työpäiväkin, sekin varsin musiikkipainotteinen. Ehkä jossain välissä vähän virkkaamista? :)

 

6 kommenttia:

  1. Aika hauska langanostosreissu sinulla! Oulussa näköjään on monta kauppaa, joissa asioida.

    VastaaPoista
  2. Kauniita lankoja olet ostanut ja mukva reissun teit.

    VastaaPoista
  3. Ihania värejä.
    Minulla on jäänyt neuleet hivenen :/

    VastaaPoista
  4. Ihan kateeksi käy,kun on noin hyvät valikoimat ihan kävelyetäisyyksien päässä toisistaan... Toista se on täällä meillä kaukana Espoossa :)
    Ihania mekkoja nuista varmasti syntyy! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihanat langat!!

    Ja ei voi kuin nauraa tuota sinun miestäsi. Meillä on käyty joskus vähän samantyyppisiä keskusteluja!! :-)

    VastaaPoista
  6. Hei Kimottava Kimalainen! Kiitos kun oikaisit harhaluuloni ksylofonista. Olenkin aina miettiny mikä niiden ero on, mut en oo viittiny tarkistaa. Ksylofoni kuulostaa niin metalliselta. :D

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)