Viikonlopun käsityöt eivät kuitenkaan ole pyörineet ihan kansallisten perinnetöiden parissa, taidetaan olla tyylillisesti nyt liikkeellä enemmänkin tuolla rapakon toisella puolen, ja ihan toinen juhla-aikakin on näissä pistelyissä kyseessä:
Minähän aloittelin viikonlopun viettoa ristipistojen osalta jo torstaina, tämä on torstain aamu- ja iltapäivän tulosta. Joulukalenterin "luukku" nro 10.
Ja eikun vielä uutta putkeen ja sunnuntai-ilta sai huipentua tähän 15. luukkuun.
Tässä tämänhetkinen tilanne kalenteriluukkujen osalta. Tarkoituksenihan oli tehdä nämä jo viime vuoden aikana periaatteella 1-2 luukkua kuukaudessa. Sainkin juuri ja juuri tehtyä yhden kuvan kuukaudessa aina syyskuuhun saakka eli yhteensä yhdeksän luukkua, mutta sitten loppui pistelyinto ja nämä jäivät kesken. Tänä viikonloppuna olen ottanut vähän kiinni aikataulua, sillä nyt ollaan taas jo tämän vuoden maaliskuussa menossa, jos edelleen ajateltaisiin yhtä luukkua per kuukausi jaettuna kahdelle vuodelle. ;) Tässä joulukalenterissahan on noita luukkuja 25 kappaletta, eli vielä olisi kymmenen jäljellä - saisi siis sitä yksi kuukaudessa -tahtia pitää edelleen, jos meinaisi saada nämä ensi joulukuussa ripustettua kalenteriin.
Niin, ja itse kalenterikin on aika lailla vaiheessa vielä... Sehän on ollut työn alla 2009 vuoden alusta alkaen, ja viimeksi olen tehnyt sitä tammikuun alussa, eli jos joku lukija on ihan pihalla että mistä on kyse, niin vaikkapa kurkkaamalla tämän linkin takaa (blogini kaikki kirjoitukset kategoriassa "Ristipistot"), niin voi päästä jo vähän jyvälle. :) Viimeisin päivitys siitä kalenteriosasta on täällä 10.1., sen jälkeen en olekaan sitä pistellyt. Mutta nyt kun sain noita "luukkuja" tehtyä noinkin paljon oikein urakalla, niin alkaa tulla vähitellen uskoa siihen, että tämä vielä joskus valmistuu, ja kotijoukoista lähinnä esikoinen on koko viikonlopun aikana kannustanut minua siihen malliin, että en ole ainoa, joka haluaisi saada kalenterin käyttöön jo ensi jouluksi. :) Ja koska kuitenkin joku kysyy kommenteissa, niin nuo "luukut" pistellään plastic canvasille eli sellaiselle kovalle muoville, joka on rei'itetty valmiiksi ristipistoja varten. Sitten ne leikataan irti ja tehdään ripustuslenkit, ja joulukalenteri toimii niin, että aida-kankaalle pistellyssä kalenterissa on numerot 1-25 ja aina kunkin numeron kohdalle ripustetaan yksi tuollainen pikkukoriste jokaisena joulukuun päivänä jouluaamuun saakka. :)
Huh-huh, kyllä nyt tuntee jo sormenpäissä pistelleensä! :) Plastic canvas ei ole mikään maailman ihanin pisteltävä. Hyvä puoli siinä on, että siinä on tosiaan ne valmiit reiät, joten hutia ei pääse tulemaan samalla tavalla kuin joskus kankaille pistellessä käy, mutta eipä tuo muoviläpyskä mihinkään taivu eikä taitu, eli välillä on vähän taiteileminen siinä, minne sen kätensä ujuttaisi, kun ei voi rytistää samalla tavalla vasemman käden sisään kuin kangasta. Mutta tuleehan noista tosi käteviä sitten valmiina tietysti. :)
Kieltämättä on kyllä jo tänään syyhyttänyt neulepuikkojen ja virkkuukoukun pariin, mutta vielä pitäisi malttaa reilut puoli tuntia... ;) Taidan mennä kyllä nukkumaan ja aloittaa hamsteritaiston vasta huomenna, sen mitä nyt töiltä ja muilta touhuiltaan ennättää. :)
Lopuksi vielä pitkästä aikaa lasten suusta -kevennystä. :) Meidän esikoinen 5 v on oppinut hiljattain lukemisen salat, ja tänä iltana hän tavasi pyykinpesuainepaketin kyljestä: "Herkkä iho isille." (= herkkäihoisille) "Äiti, miks isille pitää olla herkkä iho?" :)
Mainiota maaliskuuta ja hauskaa hamsterikuuta kaikille! :)