Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, marraskuuta 21, 2009

Mä tulin tropiikista, viidakon uumenista...

Terveisiä Tropiikista! :) Nimittäin Kuusamon Tropiikista. :) Oltiin mukana seurakunnan perheretkellä, joka oli tarkoitettu perheille, joissa on työttömyyttä. Äkkilähdöksi reissun teki se, että kuulimme siitä eräältä taholta vasta torstaina, joten päätös lähdöstä piti tehdä pikaisesti. No, ei sitä kauan tarvinnut miettiä: pojille oli luvassa kolme tuntia läträystä vedessä ja äidille kuusi tuntia neulomisaikaa bussissa. ;) Totuus osoittautui hieman toiseksi, mutta noiden mielikuvien perusteella päätimme lähteä. :)

Aamulla lähdimme kotoa ennen puolta yhdeksää paikallisbussilla kohti linja-autoasemaa, jossa vaihdoimme tilausbussiin, joka lähti liikenteeseen yhdeksän maissa. Kertaalleen pysähdyimme pikapissalla Taivalkoskella, koska aikataulu oli aika tiukka, jotta jäi sitä tärkeintä eli läträysaikaa. :) Menomatkalla pojilla oli viihdykettä autossa omasta takaa:



Juu, siis ei ihan noin seesteistä ollut koko kolmituntinen menomatka. :) Äiti yritti neuloa, mutta kyllähän se aika meni siihen, kun vähän väliä piti tarjota perheelle evästä, jota meillä oli sellainen yksi rinkallinen matkassa. ;) Minä olisin voinut syödä ensimmäiset eväät jo linja-autoasemalla, mutta maltoin odottaa sentään Oulun kaupungin rajan toiselle puolelle, ennen kuin oli sitten jo pakko alkaa syödä. ;) Mulla tahtoo tulla linja-autoissa aina huono olo istumapaikasta riippumatta, niin suolaisen syöminen auttaa. :) Ehdin minä toki välillä aina muutaman silmukan neuloakin. :)




Kuopus ehti ottaa jo ensimmäiset torkut noin puolen tunnin ajan ennen perillesaapumista. Tietysti minun sylissäni, missäs muuallakaan. :)




Kuopuksen torkkuessa minulla ei ollut muutakaan tekemistä kuin yrittää räpsiä kuvia liikkuvan auton sivuikkunasta. ;) Näin lumiset maisemat olivat Kuusamossa! :)



Eikä itse kylpylän pihallakaan voinut varsinaisesti puhua trooppisista olosuhteista. ;) Ollaan tässä hipsimässä pikaisesti sisätiloista autoon, joten siksi kuvan esikoisella ei ole sään vaatimia varusteita, ja näkyy kengät ja lahkeetkin olevan ihan itse vedetyt jalkaan. ;) Mieli olisi tehnyt kiivetä tuohon lumikasaan, mutta koska pipo ja hanskat olivat autossa, niin käskin vain pikaisesti stopata, että saan napattua kuvan. :)

Palmujakin nähtiin, Tropiikissa kun oltiin, mutta kylpylän sisällä kuvaaminen oli kiellettyä, joten voitte nyt vain kuvitella ne palmut ja turkoosinsinisen veden. :) Aikuisillehan tuolla ei ollut juuri mitään, mutta kyllähän lasten kanssa telmiessä kului aika kivasti. Esikoisen kesällä käymästä uimakoulusta on selvästi hyötyä, sillä hän ui kellukkeiden avulla jo tosi pitkiä matkoja ihan itsekseen! :)

Läträämisen jälkeen kävimme syömässä Kuusamon ABC:llä, joka kyllä meni vähän pikaruokailemiseksi, sillä aikataulu oli todella tiukka. Kuopus taisi syödä vain jälkiruuan, mutta hyvä että edes jotain. :) Minä sain ihan oman annoksen, kun minun ruokavaliooni ei löytynyt seisovasta pöydästä mitään mikä ei olisi aiheuttanut vatsavaivoja. Tulihan tuo vatsa ihan täyteen, vaikka hetken päästä kyllä jo esikoinen taas kysyi linja-autossa, että olisiko vielä eväitä jäljellä... ;)

Paluumatkalla kuopus nukkui taas vähän pidemmät torkut, ja niin nukuin minäkin. Meille molemmille tuli siis uni linja-auton penkissä sylikkäin istuessamme. :) Taisi olla esikoinen ainoa meidän perheessä, joka jaksoi valvoa koko matkan, katsoi jotain piirrettyjä paluumatkalla linja-auton videolta. :) Perillä Oulussa oltiin seitsemän maissa ja kotona vähän ennen kahdeksaa.

Hyvin meni reissu, vaikka aina minua hirvittää kaikenlainen kotoa poislähteminen. Jos olisi minusta kiinni, niin varmaan istuttaisiin aina neljän seinän sisällä, eikä käytäisi ikinä missään ihmisten ilmoilla... ;) Mutta kiva oli huomata, että ajoittaisesta väsymyksestä ja nälästä huolimatta reissu meni hyvin, ja ennen kaikkea meidän ylivilkas esikoinen oli vaihtunut täksi päiväksi johonkin rauhallisempaan poikaan! :D Niin, ja kyllä kieltämättä huomasin, että meidän reissaaminen tälleen kahden aikuisen ja kahden lapsen voimin oli varsin vaivatonta, kun yksi äiti oli siellä kahdeksan (jos laskin oikein) lapsensa kanssa, ja vissiin osa lapsista oli jäänyt vielä kotiinkin... ;) Ja mukavia silleen muutenkin tällaiset retket, joissa ei tarvitse itse huolehtia muuta kuin että on uimavarusteet ja evästä ja käsityöt repussa, ja joku muu hoitaa kaiken muun. :)



Kuopuksen ilmeestä voitte päätellä kaiken oleellisen. :)

Palaan sukkakuvien kanssa sitten, kun niitä kuvia on otettuna. Pitää punnitakin vielä langanmenekki yms. Onhan tässä koko huominen sunnuntai aikaa! :)

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuo kuopuksesi hymy on kaiken vaivan palkitseva! Matkasta ja väsystä viis.

    VastaaPoista
  2. oi, just tuossa päivänä eräänä mietin että oispa ihana päästä kylpyyn. Mies ehdotteli kaikkea vauvan vannasta kahluualtaaseen...

    VastaaPoista
  3. Kiva reissu selvästikin on ollut. Kiva että seurakunta järjestää tuollaisia reissuja. Poikani perhe on ollut seurakunnan järjestämällä retkellä Kolmårdenissa ja kaikki eväätkin oli seurakunnan puolesta. Siitä seurakunnasta on perheretkiä tehty myös Legolandiaan Tanskaan. Enää ei seurakunta järjestä,kun kuntia on yhdistynyt ja näin ollen seurakunta paisunut niin suureksi! Se on harmi! Meilläkin kun lapsemme olivat pieniä,niin me matkustelimme vaan kaikenmaalman puuha ja huvipuistoissa ja huomasin,että meidän viiden lapsen elo sujui reissuilla paljon sujuvammin kuin kotona!

    VastaaPoista
  4. Voih... siellä on noin kivasti luntakin... ajoittain hatuttaa asua Etelä-Suomessa.

    Minullakin on ollut tapana napostella autossa jotain estääkseni matkapahoinvointia. Sitten löysin akupunktiorannekkeet, jotka ovat vieneet täysin matkapahoinvoinnin. :)

    VastaaPoista
  5. Vau, onpa ollut mainio retki! Ja sehän selittää senkin, että olit lunta ihaillut! Ja minä kun niin Kemistä tullessa odotin, että täällä olisi lunta, mutta... ;DD Sait juksattua! ;D

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)