Hip hei, tänään on siivouspäivä! :) Tai meillä on jo siivottu, ja nyt vain nautiskellaan hetki ihanasta järjestyksestä. Saisi olla useamminkin tämä siivouspäivä kuin vain perjantaiaamuisin, ja joskus aikoinaan meillä olikin kahdesti viikossa perussiivous, mutta nykyisin tuntuu, että pärjätään just ja just tällä kerran viikossa tahdilla. Mutta en minä siitä oikeastaan tullut tänne kirjoittelemaan, vaikka siivoaminen onkin minun lempparikotihommaani. ;)
Vähän siivoamiseen liittyvää kuitenkin. Kun tässä on ollut tätä virtaa vähän liikaakin, ja olen käynyt ylikierroksilla - minkä ansiosta kyllä sitten eilen illalla töitten jälkeen kaaduin suoraan petiin ja nukuin viimeinkin vähän univelkoja pois. :) Mutta eilen sitten isäntä alkoi vihjailla, että jos kerran mulla on liikaa virtaa, niin voisin vaikka käyttää sen kotihommiin, järjestellä vaikkapa esikoisen huoneen laatikot (niihin mun siivousinnostukseni ei ole vielä yltänyt, ymmärtäisitte kyllä, jos näkisitte ne laatikot... mieshän tuossa joskus viime vuoden puolella innostui järjestämään muuten pojan huoneen kaapit ja hyllyt parempaan järjestykseen, mutta sanoi, että mää saan hoitaa ne laatikot... kiitos vaan. ;) ) tai pestä saunan lauteet - ollaan asuttu tässä asunnossa nyt 8 kk, eikä vieläkään olla innostuttu saunomaan, joten mikäs kiire niillä saunan lauteitten pesulla nyt sitten on? ;) Mutta kun mies kerran vihjaisi, että voisin vähän siivota, niin minähän sitten innostuin ja kävin siivoamaan yhtä käsityökaappiani. :) Tuossa alkuviikostahan ihan oma-alotteisesti intouduin järjestelmään lankalaatikoitani, ja olikin korkea aika sitten tehdä myös sille kaapille jotain, jossa on lähinnä ristipisto- ja ompelutarvikkeita, ja vähän kaikenlaista muutakin. :) Ehdin just sopivasti sen eilen järjestellä siinä pikkuajassa, kun olin kotona pyörähtämässä ennen kuin lähdin sitten illaksi töihin.
Eihän se kokonainen kaappi sentään ole täynnä käsityötavaraa, vaan kodinhoitohuoneen yhden kaapin toisella puoliskolla on kolme ulosvedettävää hyllyä vain mun käsityötavaroille. Ja muut tavarat, mm. neulelangat ovat sitten muualla, vähän siellä sun täällä mihin ovat vain mahtuneet. Lehdet ja kirjat puolestaan täyttävät kolme hyllyä mappihyllyssäni. Ja huovutusvillat täyttävät yhden kodinhoitohuoneessa olevan lipaston kaikki kolme laatikkoa... ;) Mutta tuon kodinhoitohuoneen kaapin kanssa oli päässyt tilanne menemään sellaiseksi, että ensinnäkään kaapin ovet eivät enää mahtuneet kiinni, mikä ei välttämättä johdu minun käsityötarvikkeistani, vaan samaisessa kaapissa säilytettävistä pyyhkeistä, jotka taitavat pursuilla hyllyiltään ulos. Mutta sitten jos sen kaapin meni aukaisemaan, niin sieltä lenteli aina milloin mitäkin ristipistomallia ja -kangasta lattialle, välillä putoilivat ihan itsekseenkin. Eikä puhettakaan, että sieltä olisi enää mitään löytänyt, tai jos löysikin, niin lähinnä saatesanoilla: "Täh, onko mulla tällaistakin kangasta?" "Milloinkas tämä on meille ilmestynyt?" ;)
Mutta nyt sitten ovi mahtuu kiinni, eikä yksikään tavara tule itseksensä pihalle:
Tämä kuva on muuten otettu edelleen niillä samoilla pattereilla, joilla kamera ei suostunut tässä muutama päivä sitten ottamaan enää yhtään kuvaa... ei tähänkään ihan jaksanut salama ponnistella, mutta ihan auttava kuva tuli. Tämä oli sitten vihoviimeinen kuva, minkä sillä virralla sain otetuksi, ja oli pakko luovuttaa ja vaihtaa uudet pötkylät kameraan. :)
Kuvassa kuitenkin nuo kolme hyllyä, ja kahta alinta vedin vähän uloskin, että näkyy, mitä hyllyillä majailee. Ylimmällä hyllyllä vasemmalla tuo sininen on ensinnäkin minun ompelupakkini. Ai niin, ompelukone asuu viereisessä kaapissa yhden hyllyn puoliskolla yhdessä cd-levyjen kanssa, sitä ei siis näy tässä. :) Mutta sain eilen itsestäni niin paljon irti - ja tässä vaiheessa on vedettävä jättisuuri rasti peräseinään - että järjestelin tuon ompelupakkini! :) Olisinkohan järjestellyt sen viimeksi joskus ehkä 4 vuotta sitten, kun silloin ompelin vähän enemmän (vaippoja, yllättäen ;) ). Sen jälkeen ompelu on kyllä ollut aika vähäistä, mutta pakin käyttö sitäkin huolettomampaa, eli kun jotain on tarvittu, se ollaan sieltä äkkiä napattu ja sitten nakattu takaisin jonnekin sen kummemmin välittämättä, minne se on lentänyt. Samassa pakissa oli säilytyksessä mm. nappeja, nekin vähän siellä ja täällä. Jos harrastaisin ompelua enemmän, olisi ehkä motivaatiota pitää tuota pakkia jonkinsortin järjestyksessä, mutta yleensä sen jälkeen, kun olen jotain ommellut, olen ollut niin kypsähtänyt koko ompeluun, että on vain äkkiä pitänyt saada tarvikkeet pois silmistä ja pois mielestä. No, nyt on taas pakki järjestyksessä. :)
Pakin päällä kuvassa on sitten tuollainen muovikori, jonka yläreuna nyt jäi vähän pois kuvasta, mutta siinä korissa on nyt kaikki ristipistokankaat, siis sekä ne, joille pistellään, että puuvillakankaat, joita on tarkoitus käyttää ristipistotöiden viimeistelyyn. Aiemmin tuossa korissa oli kankaiden lisäksi mm. ristipistokittejä, malleja, korttipohjia korttiaskarteluun... eli ei ihme, jos lentelivät jo ulos kaapista, kun nytkin tuo kori on ihan täynnä jo pelkistä kankaista. ;) No sitten tuossa ylähyllyllä oikealla on tuo musta möykky, joka on minun ristipistoreppuni. Margarethalta se on peräisin, ja alunperin ajattelin, että siinä on kiva kuljetella ristipistotapaamisiin niitä töitä, mitä ajattelen tapaamisessa tehdä. No, ei tuota kyllä viitsi enää mukaan ottaa. Nimittäin siellä on säilytyksessä vaikka mitä ristipistosälää, ja nyt tungin sen isoimpaan lokeroon kaikki ristipistokitit ja -mallit, ja olikin tekeminen, että sain kaikki sinne mahtumaan, juuri ja juuri. Mutta vaikka ne on sinne nyt aika lailla ahdettuna, niin ainakin ovat vetoketjun takana tallessa, eivätkä lentele minne sattuu nekään. :)
No sitten keskimmäisellä hyllyllä on takana piilossa, eli ei näy kuvassa, yksi muovikori, jossa on ompeluhommista ylijääneitä kankaita, joita ei käytännössä ole kuin ehkä neljänlaista ja ihan vähän vaan. Sitten siellä on jotain vanulevyjä tai sen semmoista. En kauheasti edes katsonut, mitä siinä on, kun ovat ompelujuttuja, joille ei just nyt ole tarvetta. Tuossa etummaisessa korissa puolestaan on ihan vaikka mitä: huovutusneuloja ja -alustoja, piparkakkumuotteja (huovutuksen avuksi tms.), pieniä flexikehyksiä ristipistotöille, jotain ripustimia nekin kai ajateltuna ristipistotöille, nyt siellä on ne korttipohjatkin ihan siististi, roseelaitekin siellä taisi olla... no, vähän kaikenlaista sälää kuitenkin. :) Ja jottei se sälälaatikko olisi ihan täynnä vaikka mitä, niin tuolle samalle hyllylle laitoin kolme pientä Ikeasta ostettua rasiaa (ei näy kuvassa, kun ovat noiden muliinilankojen takana), jonne pistin yhteen rasiaan nauhoja ja helmiä, yhteen rasiaan nappeja ja yhteen rasiaan en-nyt-muista-mitä, mutta jotain vastaavaa se oli kuin nauhat ja helmetkin. ;) Jotain mitä voi laittaa koristeeksi. :D Niin ja nuo muliinilangat tuossa keskimmäisen hyllyn etualalla ei ole tarkoitus jäädä loppuelämäksi siihen, ne vain odottavat, että innostun ne joskus puolaamaan pahvipuolille, ja sitten ne siirtyvät samanlaisiin muovirasioihin, joissa on kaikki muutkin muliinilankani. Niitä rasioita säilytän muuten työhuoneessa mappihyllyn päällä... Pitäisi ehkä tehdä päätös, etten saa ostaa lisää muliinilankoja, ennen kuin olen nuo kuvassa olevat noin sata tokkaa puolannut ja järjestellyt rasioihin. :)
No sitten tuo alin hylly. Kukaan ei muuten ole taatusti jaksanut lukea tänne asti, ainakaan kovin kiinnostuneena, mutta jatkan silti. ;) Alimmalla hyllyllä on sitten neulepuikkoja ja muuta neuletarviketta. Tuollaisessa rottinkisessa "ruokailuvälinelaatikossa" niitä säilytän. Yhdessä lokerossa pitkiä puikkoja, yhdessä sukkapuikkoja, yhdessä virkkuukoukkuja, yhdessä muita apuvälineitä (joita ei ole kyllä paljoa), ja sitten yhdessä pyöröpuikkoja. Pyöröpuikot ovat olleet tosi ongelmallisia säilyttää, kun ne aina sotkeutuvat keskenään, mutta nyt sain nekin vähän siistimmin, eli muutamat pyöröt annoin olla siinä pakkauksessa, jossa olen ne ostanutkin, kun sattui olemaan pakkaukset tallessa. Sitten loput pyöröt pistin kahteen eri pussiin, toiseen ohuet pyöröt ja toiseen paksut. Eli kun etsin tietynvahvuisia pyöröjä, niin ei tarvi ottaa kuin toinen pussi esille ja etsiä sieltä niitä, eikä yrittää selvittää koko sotkua. ;) Voisi tuohon nyt paremmankin systeemin vielä keksiä, mutta kun aika harvoin olen niitä pyöröjä etsimässä, niin ehkä pärjään taas vähän aikaa tällä. :) Sen verran fiksu olen ollut, kun edellisen kerran noita puikkoja olen järjestellyt, että olen niputtanut kumirenksuilla samanvahvuiset puikot keskenään, on pikkuisen nopeampi löytää pitkistä puikoista parit tai viisi samanvahvuista sukkapuikkoa. ;) Virkkuukoukut taasen olen niputtanut niin, että ohuet on yhdessä nipussa ja paksut toisessa. Ja joku 10 mm koukku saa olla irrallaan, sen nyt löytää muutenkin. ;)
Tuolla samalla hyllyllä puikkojen kanssa on sitten kehyksiä. Nyt tulee tunnustus: Olen kehyshamsteri! :) En voi mitään sille, että kun näen ihania kehyksiä kaupassa, niin on pakko ostaa... jos vaikka joskus saisin tehtyä niiden sisään jonkun ristipistotyönkin. :) Nyt ne ovat tuossa kuvassa hyvin piilossa, mutta ne on tosiaankin ahdettu tuonne puikkolaatikon taakse tosi tiiviisti. Niin tiiviisti, että tiistaina Tokmannilta löytämäni 1,50 e/kpl kehykset eivät enää tuonne mahtuneet, vaan ne pääsivät toiseen kaappiin pitämään seuraa ompelukoneelle ja cd-levyille. :)
Olipas ihanaa, kun oli tuota virtaa, niin nyt on kiva taas penkoa varastojaan. ;) Sen kyllä totesin, että ristipistoilu on neulomista parempi harrastus, kun ristipistotarvikkeet vievät kuitenkin lopulta aika paljon vähemmän tilaa mitä neuletarvikkeet. Ja kyllähän nyt pienestä palasta kangasta, yhdestä lankatokasta ja pienestä mallista riittää paljon pidemmäksi aikaa tekemistäkin kuin vaikkapa kilosta neulelankaa. ;) Että siinä mielessä, jos tilaa on vähän (ja käsi ylös se, jolla on mielestään liikaa säilytystilaa kotona! ;) ), niin kannattaisi harrastaa mieluummin ristipistoja kuin neulomista... ;) Mutta kun se neulominenkin on niin ihanaa, ja ne lankakerät niin pehmeitä... :)
Kun tässä nyt kerran alettiin esittelemään asuntoa, niin tuli mieleeni, että viime neuletapaamisessa puheltiin siitä, missä itse kukanenkin tekee käsitöitä kotonaan.
Seijasisko,
Matleena ja
Pirjo ovat ainakin blogeissaan esitelleet omat neulontapaikkansa, joten pistänpä minäkin nyt kuvan omastani. Kun on tänään kerran siivottukin, niin kehtaa kuvan ottaa:
Minä tosiaan neulon ja teen muitakin käsitöitä nykyään työpöydän ääressä. Niin ja kuntopyöräillessä myös, mutta en viitsi sitä kuntopyörää nyt tähän kuvata. ;) Mutta tässäpä minä istun aina kun aikaa liikenee, surffailen netissä ja neulon samalla. Joskus pistän koneen kiinni, jos haluan vaikka ristipistoihin keskittyä, mutta tässä on hyvä tehdä niitäkin loistelampun valossa. Nyt tuo pöytä on tosi siisti, kun se on taas järjestely; yleensä siinä on hiukan enemmän tavaraa, tai ei ehkä enemmän, mutta levällään. :) Oikeastaan minä viikko sitten järjestelin tämänkin parempaan järjestykseen, kun aiemmin minun kynätelineeni, joka on täynnä vähän jos mitä ei-käsitöihin liittyvää, oli tuolla oikealla puolella, mistä meidän taapero ylettyi ottamaan käsiinsä aina vähän kaikenlaista. Hoksasin sitten, että kun sen telineen laittaa tuonne perimmäiseen nurkkaan ja vielä tulostimen siihen eteen, niin sinne ei yllä muut kuin minä. :) Koneen takana on piilossa minun
SeijaP:ltä saamani puinen kirjateline, jossa on tällä hetkellä kaksi keskeneräistä ristipistotyötä, mutta jossa pidän ristipistomallia silloin, kun pistelen. Sitten tuolla ylähyllyllä on, kuten huomaatte, kirjatelineessä Novita-lehtiä, lähinnä uusimpia numeroita, kun niitä haluaa aina vähän väliä kurkistella. Vasemmassa reunassa on kaksi muistikirjaa, kun aloin tänä vuonna pitää sekä ristipisto- että neulepäiväkirjaa. On siinä näemmä yksi romaanikin ja yksi dvd-boksi, kumpikin siinä ihan käden ulottuvilla, jos tekee mieli lukea tai katsoa dvd:tä samalla kun neuloo. :) Hyllyn oikeassa reunassa on minun tekeillä olevien neuleiden laatikkoni, mutta kuten huomaatte, ainoa tekeillä oleva neule on kuvassa pöydällä tietokoneen vieressä, joten laatikossa on vain kyseisen neuleen ohjeet sekä tarpeellisia välineitä, kuten mittanauha, Chibi-neulat, hakaneuloja ja oiskohan siellä kerroslaskuri. Jossain vaiheessa yritin, että keräisin tuolle hyllylle kaikkia saamiani ristipistolahjoja, ja niitä siinä onkin, mutta kun siihen on tahtonut keräytyä vähän kaikkea muutakin. Kamerakin siinä on nyt tätä kirjoittaessani, että tuo on vähän sellainen käsityöharrastajan "apuhylly", kun ei työpöydälle viitsi kaikkea levittää. ;)
No niin, nyt on kirjoitettu pitkästi kaikenlaista jonninjoutavaa, mutta ihan vähän nämäkin käsitöihin liittyvät. :) Vielä odottelen yhtä virtapiikkiä, että saisin siivottua työpöytäni laatikot. Niissä ei ole tasan mitään käsityötavaraa, mutta kaikenlaista äärimmäisen tärkeää paperia kylläkin, ja yritän aina säännöllisin väliajoin niitä pistää mappeihin järjestykseen, ja nyt alkaa olla se aika, että tarttis taas vähän mapitella ennen kuin laatikot ovat ihan kaaoksessa. Meidän taaperokin käy noita laatikoita päivittäin järjestelemässä, niin siinäkin mielessä pieni siivous olisi taas kerran paikallaan. Sitten kun se on tehty, onkin taas aika moni paikka täällä meillä järjestyksessä. Kuka ne oikein käy edes sekoittamassa??? (tätä kirjoittaessani kuopus avasi taas yhden laatikon ja kaivoi sieltä esiin viime vuotisen kalenterini, jota hän on aika kiitettävästi käynytkin tutkimassa viime aikoina...)
Hyvää viikonloppua! Ja pistäkäähän kommenttia, jos joku sai tästä sepustuksesta itselleen siivousintoa! :) Minä nimittäin voin tätä omaa intoani jollekin virtuaalisesti vähän lähetelläkin! :)