Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, syyskuuta 08, 2012

Rakkaus syksyyn

Syksy on ihmisen parasta aikaa.


Tekee mieli pyöriä maahan pudonneiden lehtien ja maasta kurkistavien sienten seassa.


Haluaisi antaa suukon jokaiselle pihlajanmarjalle erikseen.


On ihan pakko maistella luonnon antimia ja syksyn makuja.


Ja on vain niin hauskaa bongailla sieniä, joita putkahtelee näkyviin kuin... no, kuin sieniä sateella. :)

Joka vuosi odotan syksyä aina vaan hartaammin, ja joka vuosi syksy jaksaa yllättää, kuinka ihanaa aikaa se onkaan! :) Vuodessa ehtii unohtaa, miltä näyttää ruskan väriloisto, miltä tuntuu kirpeä syysaamu, miltä tuoksuu märkä maa, miltä maistuu suoraan mättäältä poimittu marja, ja miltä kuulostaa sateenropina ja myrskytuuli. Sen ehtii unohtaa oikeastaan jo yhdessä yössä, sillä jokaisena syksyn päivänä hämmästelen luontoa aivan kuin näkisin, tuntisin, haistaisin, maistaisin ja kuulisin sen ensimmäistä kertaa.

Tänä vuonna syksy on päässyt etenemään melkein minulta salassa, sillä en ole päässyt ulos liikkeelle niin paljon kuin haluaisin. Siitä huolimatta olen tänäkin vuonna löytänyt syksystä ihan uusia asioita, joista en ole ennen ymmärtänyt nauttia. Löytöretki jatkuu varmasti niin kauan, kun tätä lempivuodenaikaani riittää, ja minkä kunto kestää. Ja hieman omaa jaksamista uhatenkin olen tässä muutaman päivän ajan ollut löytöretkellä uuteen maailmaan.

Eilinen oli ihan varmasti tähän mennessä tämän syksyn paras päivä! Kahden lapsiryhmän kanssa olimme ulkona retkellä ensin aamupäivällä toisen ryhmän ja iltapäivällä toisen ryhmän kanssa. Illan rämmin naisporukassa metsikössä sieniretkellä. Nyt olen jälleen entistä kipeämpi, kun innostuksissani en huomannut varoa kipeitä paikkojani. Mutta silti kannatti, voisin vaikka lähteä uudestaan. :)

Tästä aiheesta on tulossa lisää juttua ihan varmasti lähipäivinä, kunhan sieniretken lopputulokset ovat kuvausvalmiita. :)

Syksyn iloa sinullekin! :) Tiedän, että teitä on monta muutakin syksyn ystävää - vai oletteko kaikki yhtä hulluina syksyyn kuin minä? :)

 

keskiviikkona, syyskuuta 05, 2012

Lehtipäivä

Tänään vein kaksi pussillista sytomyssyjä Lumoavaan Lankaan. Sieltä onkin nyt kuulemma lähdössä Oysiin jopa yli sata myssyä, kun minun myssyni tulivat paketin täydennykseksi. Hyvä ajoitus! :) Samalla reissulla piipahdin lankakaupan naapurissa Ompelutalossa ostamassa kuusi nappia tekeillä olevaan villatakkiini. Napeista kuvia sitten joskus, kun villatakki valmistuu. Ei niitä kauaa ehtinyt valita, sillä piti ehtiä töihin menevään bussiin, kun oikeasti olin vain tulossa työterveyslääkäriltä, ja kun kuitenkin oli sen verran aikaa ennen bussin lähtöä, niin käytin ajan hyödyksi myssynviennin ja nappiostosten parissa. :)

Sen verran hyviä uutisia sain tänään lääkärissä, että verikokeissa ei näkynyt mitään hälyyttävää, mutta toisaalta olen edelleen aika tavalla kipeä, vaikka osa kivuista on saatu nyt viimeisen viikon aikana taltutettua. Onneksi kuitenkin asiaa hoidetaan eteenpäin, eivätkä lääkärit enää tyydy toteamaan, että se on varmaan joku virus vaan. Yleensä ne virukset eivät jyllää yli kolmea kuukautta. No, siihenkin olen jo tyytyväinen, jos jatkuvat päänsäryt pysyisivät poissa, ja jos voisin taas alkaa töissä huoletta tekemään kyykkyyn-ylös -liikkeitä ja pomppimaan, se kun on lasten parissa työskennellessä aika oleellista, että pystyy liikkumaan edes jotenkin. Voisi myös olla ihan kiva, jos palavereissa voisi istua niin, ettei tarvitse koko aikaa vaihtaa asentoa, kun joka asennossa sattuu. Pystyisi nimittäin helpommin keskittymään käsitöiden tekoon... ;) No, tänään on saatu sentään käsitöitäkin tehtyä, oli hyvä palaveri. :)

Vaan jotenkin kaipasin itselle piristystä, vaikka viikon takaiseen olotilaan olen jo huomattavasti pirteämpi, ja se kuulemma näkyy päällepäinkin. Niinpä kun vaihdoin päivän aikana toiseen työpisteeseen ja reitti bussipysäkiltä työpisteeseen kulki kaupan ohi, niin kävin kurkkaamassa lehtihyllyt.


Kauneimmat käsityöt -lehti on tehnyt nyt erikoisnumeron Kauneimmat sukat ja lapaset & asusteet, jonka ostin itselleni. Tässä on paljon kivoja asustemalleja, joista tuohon kuvaan poimin muutaman kiinnostavimman. Ehkä lehteä ostaessani oli vielä tuoreena mielessäni lause, jonka kuulin tulevan suustani hetkeä aiemmin palaverissa. Oli puhetta myyjäisten/arpajaisten järjestämisestä erään vuotuisen ison tapahtuman yhteydessä, ja joku taisi palaverissa tosiaan luvata, että tekee niihin myyjäisiin tai arpapalkinnoksi ainakin yhden käsityön. Onneksi se joku sentään sanoi tuon "ainakin yhden", niin ei tule paineita tehdä enempää. ;) Voihan sitä tehdä sitten vaikka patalapun, jos ei aika (ja voimat) riitä enempään. Toisaalta tällaisiin olisi hauskaa kerrankin tehdä jotain ihanaa, mitä ei itsellä tulisi pidettyä eikä ole lähipiirissäkään kohdetta, mutta jota olisi muuten vain kiva tehdä. Niin varmaankin sitten lehden nähdessäni ajattelin, että tässä olisi mukavia malleja tehdä silleen "muuten vaan", vaikka sitten myyjäisiin tai johonkin.

Kotonakin odotti kiva lehtiylläri!


Tai eihän tämä mikään ylläri ollut. Kesällä minulle tuli Suuri Suomalainen kirjakerhon lehden mukana lahja, eli sain valita Otavamedian lehtien joukosta itselleni lahjalehden, jota tulee lehdestä riippuen muutama numero kotiin. Valitsin tietysti Modan, jota saan nyt kaksi lehteä. Harmi vain, että se ensimmäinen lehti ei ollut vielä viime numero, joka oli neule-ekstra, mutta toisaalta ei siinä neule-ekstrassa ollutkaan oikein minun mieleisiäni neuleita, kun kirjastossa sen lehden selailin. Tämän Modan näin eilen kirjastossa, kun siellä pikaisesti piipahdin palauttamassa yhden lastenkirjan, jonka olin lainannut töitä varten. Heti Modan nähdessäni aloin panikoida, että miksi ihmeessä minulle ei ole tätä lehteä tullut, jos se kerran on jo kirjastossakin lainattavissa. Ehdin eilen illalla jo laittaa Otavamedian asiakaspalveluun lehdestä kyselyäkin, kun kävi mielessä sellainenkin, että jos se lahjalehden tilaus ei olekaan mennyt perille tai jotain. Mutta tänään se Moda sitten oli meille tullut. Koitan näiden kahden lehden, eli tämän ja sen seuraavan, perusteella tehdä päätöksen, tilaisinko Modan itselleni pidemmäksikin aikaa. Modassa oli joskus 2000-luvun alussa ihan mukavia neulemalleja, mutta juuri kun tilasin itselleni vuoden pätkän lehteä v. 2007, niin siihen alkoi tulla ei-niin-mukavia neulemalleja, tai eivät siis miellytä minua. Enkä ole sen jälkeenkään Modaa juuri ostanut edes irtonumerona, kun ei siinä ole ollut kiinnostavia juttuja. Mutta kun tämän vuoden keväällä tuli ostettua kaksikin Modaa peräjälkeen ihanien mallien vuoksi, niin olen alkanut vähitellen epäillä, että lehti olisi muuttumassa taas enemmän minun makuuni sopivaksi. No jaa, en nyt kuitenkaan tästä uudesta lehdestä niin innostunut, tosiaan muutama "ihan kiva" malli tuossa oli, joista nappasin kuvatkin tuohon kollaasiin. Voi olla, että lopulta on paras vain jatkaa lehden lukemista kirjastossa, ja ostella irtonumeroja tarvittaessa. Katsotaan nyt... :)

Torstai- ja perjantai-illat ja lauantaipäivä menevätkin tällä viikolla Väriä sienistä -kurssilla. Onneksi jaksan sinne nyt lähteä, viikko sitten ei olisi tullut kysymykseenkään. Alkuviikosta varmistin vielä opistolta, että voin jäädä sientenkeruureissulta pois, jos tuntuu, etten pysty metsässä liikkumaan toisten tahdissa, mutta toisaalta yksi syy osallistua tuolle kurssille on just se, että pääsee näkemään niitä sieniä luonnossa ja oppii niitä tunnistamaan muualtakin kuin sienikirjasta. En ole nimittäin edelleenkään onnistunut tunnistamaan varmuudella kuin suomumustesienen (hattivatti) syötävistä sienistä ja punakärpässienen myrkkysienistä, niillä ei vielä pitkälle pötkitä, halusi niitä sieniä sitten lankaliemiin tai paistinpannulle. ;) Ja kuitenkin koen, että näin syksyihmisenä minun suorastaan kuuluisi ymmärtää jotain sienien päälle ja harrastaa sientenkeruuta. Sitäpaitsi sienet on ihan herkkua. :) Vaikka joutuisikin sitten tyytymään purkkisieniin tai muuhun kaupan hyllyltä kerättyyn saaliiseen. ;)

On tämä syksy edelleen ihmisen parasta aikaa... :) Nautitaan väriloistosta ulkona ja toivottavasti myös neuleissa. Minulla on ainakin väriloistoa jälleen kerran puikoilla. :)

 

tiistaina, syyskuuta 04, 2012

Toistaiseksi viimeiset

Vielä muutaman sytomyssyn tekaisin:

Sytomyssyt 5 kpl
Tehty ajalla: 29.8.-3.9.2012
Malli: Isoäidinneliömhyssyjen idea Matleenalta, mutta omanlaisella toteutuksella; muut ihan perusmyssyjä päälaelta alkaen, erilaisin sovellutuksin nekin
Lanka: Novita Miami punainen (560), keltainen (211), vihreä (339) ja turkoosi (347)
Virkkuukoukku: 3,5 mm, neliömyssyissä lisäksi 3,5 mm puikot
Koko: Neliömyssyt ja punainen sydänmyssy n. 57 cm, raitamyssy isolla kukalla n. 59-60 cm, ja raitamyssy kukkanapilla n. 55 cm
Muuta: Oysiin 

Jännä juttu muuten, että tuo sini-vihreä-punainen raitamyssy ja punakeltainen raitamyssy on molemmat tehty ihan samalla silmukka- ja kerrosmäärällä samasta Miami-langasta, mutta sinisävyisempi on ihan minun 54 cm päähäni sopiva ja punakeltaraitainen ihan jättisuuri. Tein vielä myssyt peräjälkeen, eli käsialakaan ei ole ehtinyt siinä välissä kovin paljon muuttua. Miten voi toisesta myssystä tulla niin paljon suurempi kuin toisesta? No, ehkä niitä suuripäisiäkin myssyn tarvitsijoita on olemassa, vaikka pienipäisenä on niin vaikea ymmärtää, että jonkun päänympärys voisi olla 60 cm. ;) Miehellänikin on päänympärys vain 55 cm, eli ollaan tosiaan pienipäinen perhe. Mikä ei kyllä ole mikään huono asia, koska pienipäisyys on periytynyt myös lapsille, ja nehän putkahtivat pienen päänsä ja siron kokonsa ansiosta melkein itsestään ulos mahastani silloin aikoinaan. ;)

Joka tapauksessa tässä taitaa olla toistaiseksi viimeiset sytomyssyt, mitä teen. En siis kokonaan toki lopeta myssyjen tekoa, mutta tällä hetkellä minulla ei ole sopivia myssylankojen jämiä, ja pyrin olemaan myös ostamatta myssylankoja vähään aikaan, enkä ota myöskään lahjoituslankoja tähän tarkoitukseen vastaan, vaikka niitä onkin tarjolla Lumoavassa Langassa halukkaille myssyntekijöille. Nyt on vaan aika tehdä välillä jotain muutakin, sillä lankakorit ja kaapit pursuavat esimerkiksi villalankoja, joille on olemassa suunnitelmat ihan jokaiselle. Eli niiden kimppuun seuraavaksi!


Tässä vielä kuva siitä sadannesta sytomyssystä, johon tein lopulta sen nirkkoreunuksen, mikä oli alkuperäinen tarkoitukseni, mutta unohdin sen tehdä. Ehdin esitelläkin myssyn täällä ennen kuin vasta blogikuvasta hoksasin, että se reunushan tästä tosiaan puuttuu. No, nyt se siinä on, ja tällaisenaan se lähtee kohti OYSia, Lumoavan Langan kautta. Huomenna olen menossa siihen melkein viereen työterveysasemalle, niin käyn silloin viemässä Lumovaan Lankaan yhteensä 20 myssyä. Myssyjä on siis valmistunut minun käsistäni nyt yhteensä 105 kappaletta. Eiköhän tässä välissä olekin siis hyvä pitää hetken aikaa myssyilytaukoa. :)

Mukavaa tätä viikkoa! :)

 

lauantaina, syyskuuta 01, 2012

Elokuun raporttia ja syyskuun suunnitelmia

Elokuu, ihana syksyn ja uuden toimintakauden avaamisen kuukausi! :) Paljon on tähän kuukauteen mahtunut, myös käsitöiden saralla. On ollut mahdollisuus kuljettaa käsityötä mukana koulutus- ja suunnittelupäivillä, mutta on sitten on ollut myös päiviä, jolloin kädet eivät ole juurikaan jaksaneet lankoja pyöritellä. Siitä huolimatta käsitöitä on valmistunut suunnilleen saman verran kuin yleensäkin kuukauden aikana.


Elokuussa valmistuivat:

  • 4.8. Poncho ja hiuskoriste (virkaten), langankulutus 200 g
  • 4.8. Sytomyssyt 2 kpl (virkaten), langankulutus 100 g
  • 6.8. Kirjoneulesukat (neuloen), langankulutus 139 g
  • 7.8. Sytomyssyt 2 kpl (virkaten), langankulutus 100 g
  • 12.8. Raitatoppi (neuloen ja virkaten), langankulutus 151 g
  • 16.8. Sytomyssyt 5 kpl (virkaten), langankulutus 250 g
  • 18.8. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 51 g
  • 25.8. Siksak-hame (neuloen), langankulutus 220 g
  • 26.8. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 30 g
  • 29.8. Sytomyssyt 4 kpl (virkaten ja yhdessä myssyssä lisäksi neuloen), langankulutus 142 g

Lankaa kulutin neuloen tai virkaten elokuussa 1383 g, mikä on kutakuinkin samaa luokkaa, mitä kulutan keskimäärin kuukaudessa. Lankaostoksia tein 1100 g, mikä on täysin esimieheni syytä, koska hän vei tiimimme Hailuotoon retkelle, tai oikeastaan meidän työalan sihteerihän se sitten kurvasi autolla sen käsityömyymälän pihaan... ;) No okei, takapenkin painostuksesta! :D Mutta kun sitten lahjoitin työkaverille yhden 100 g kerän lankaa lankavarastostani (eri lankaa siis kuin ostamani), niin oikeastaan tuo lankaostosmäärä tavallaan tippuu kiloon. Tai ainakin minun kirjanpidossani se näkyy sillä tavalla. Joka tapauksessa, kun olen neulonut enemmän kuin ostanut, niin miinustahan tuohon lankavarastoon on kuukauden aikana tullut. :)

Elokuussa minä ainakin elän jo ihan täyttä syksyä, mutta nythän se syksy ihan virallisesti alkaa syyskuun koittaessa. :) Tällä viikolla syksy on alkanut näkyä jo luonnossa, sillä ihan yhtäkkiä puut ovat muuttuneet kellertävimmiksi ja loputkin pihlajanmarjat ovat punertuneet. Sieniäkin olen bongaillut - ihanaa! :) Vaikka toistaiseksi olen päässyt sienestämään vasta kaupan vihannesosastolla... ;) Olen koittanut nauttia näistä ihanista näkymistä, vaikken pystykään tällä hetkellä liikkumaan luonnossa samalla tavalla kuin yleensä syksyn koittaessa tekisin. Yleensä syksyllä minua ei pidättele mikään, vaan rämmin tuolla metsiköissä ihailemassa luonnon kauneutta ja haistelemassa niin rakasta syksyn tuoksua. Mutta nyt on kroppa sanonut vastalauseensa, joten tyydyn ainakin tässä vaiheessa vain nauttimaan syksystä ikkunan läpi tai niillä lyhykäisillä matkoilla, joita pystyn kävelemään lähinnä bussipysäkin ja kodin tai työpaikan välillä. Ensi viikolla olisi tiedossa Väriä sienistä -kurssi, jossa käydään keräämässä sieniä metsästä ja värjätään niillä lankoja, mutta jos tämä vointi ei tästä kohene, niin ei sinne metsään ole kyllä sitten asiaa. Kovasti olen kyllä sitä kurssia odottanut, mutta aina ei asiat mene ihan suunnitelmien mukaan. Mutta voihan hyvin olla mahdollista, että viikonlopun lepääminen auttaa. Onneksi kädet vielä pelaavat vähän paremmin kuin jalat ja pää, eli lankakerät saavat tehdä minulle seuraa levätessä. :)

Elokuu meni vielä puuvillalankojen parissa, mutta ajatukset ovat alkaneet kääntyä jo villaisiin neuleisiin. Ajattelin niitä kyllä jo kuukausi sitten, aikomuksenani oli jotain villaista jo elokuussa saada alullekin, mutta enpäs saanut sitä vielä aikaiseksi. Vaan eiköhän tässä seuraavaksi villalankaa laiteta puikoille, kunhan saan nuo tällä hetkellä kesken olevat sytomyssyt valmiiksi. Juuri muuta suunnitelmia minulla ei syyskuulle vielä olekaan. Tällä hetkellä kun muutenkin ajatellaan elämää eteenpäin vain päivä kerrallaan.

Oikein ihanaa syyskuuta ja nautinnollisia syyspäiviä jokaiselle! :) Vuoden paras aika on juuri tässä ja nyt! :)

 

perjantaina, elokuuta 31, 2012

Hyvin arvattu! :)

Loistavasti osasitte arvata, mikä se eilen arvuuttelemani kapistus oli. Täältä lähtee raikuvat aplodit, hurjat jalkojen tömistelyt ja vikkelät puikkojen kilinät kaikille teille, jotka oivalsitte, että kuvassa oli todellakin sadas tekemäni sytomyssy. :) Tässä esittelyssä tällä viikolla valmistuneet, siis järjestysnumeroilla 97-100:

Sytomyssyt 4 kpl
Tehty ajalla: 26.-29.8.2012
Malli: Isoäidinneliömyssyjen idea kurkattu Matleenalta, kaksi pipoa ihan peruspipoja päälaelta alkaen ja reikäpipo se tuttu Matleenan malli omilla kukkamausteilla
Lanka: Novita Miami keltainen (211), lime (330), vihreä (339) ja sininen (140), Lidlin "Nadine" Knitting Yarn beige (003) ja keltainen (113)
Langankulutus: 142 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm, isoäidinneliömyssyssä myös 3,5 mm puikot
Koko: Neliöpipo n. 57 cm, peruspipo kukalla n. 56 cm, sininen peruspipo n. 58 cm ja reikäpipo n. 55 cm
Muuta: Oysiin. 100 sytomyssyä on tehty! :)

Muutama sananen näistä myssyistä. :)

Olen katsellut Lankapirtissä Matleenan tekemiä isoäidinneliömyssyjä, ja mieleni teki kokeilla samanlaista. Koitin Matleenan myssyistä vähän katsoa miten nämä on tehty, ja tein siitä sitten oman versioni. Tämä myssy oli jo sunnuntaina valmis, mutta myöhemmin tällä viikolla Matleena sitten julkaisi ohjeenkin näihin neliömyssyihin. Huomasinpas heti, että omassa myssyssäni on 8 neliötä, kun Matleenan ohjeessa on kuusi neliötä, eli vaikka kuinka yritin matkia, niin heti tuli vähän omanlainen versio. ;) Seuraavat neliömyssyt (jotka on jo aloitettu) teen edelleen tällä omalla sovelluksellani, mutta alkuperäinen idea on siis todellakin Matleenalta matkittu.

Seuraavat myssyt tein sitten ihan päälaelta alkaen, koska viime aikoina olen tykästynyt tekemään myssyt mieluumin sillä tavalla, omalla tyylilläni varmaan nekin myssyt teen, en ole ohjetta mistään katsonut. Päälaelta alkaen on kiva tehdä myssyjä siinä mielessä, että siinä saa helpommin säädettyä langanmenekkiä, jos lankaa on niukasti. Esimerkiksi kaikki myssyt, joihin käytän yhden täyden kerän lankaa, teen aina päälaelta, ja myssystä tulee silloin sen kokoinen ja mallinen kuin sattuu tulemaan. Voi tehdä tarvittaessa tiiviimpää myssyä, jos lankaa riittää, tai sitten vähän reikäisempää. Nämä myssyt tein nyt ihan jämälangoista, joten siksi se päälaelta alkava myssy oli sitten hyvä ratkaisu.

Sitten olikin vuorossa sadannen sytomyssyni tekeminen. :) Näitä myssyjä olen nyt tehnyt sen kaksi ja puoli vuotta, eli siitä alkaen, kun Matleena ja Seijasisko ovat tätä sytomyssyideaa laittaneet netissä ja muissakin medioissa leviämään. Halusin tehdä sadannesta myssystä jollakin tavalla erilaisen kuin näistä muista, eli en ihan sitä "perusmyssyä". Mietin jonkun uuden mallinkin kokeilemista. Mutta sitten muistin ihan ensimmäisen sytomyssyn, jonka tein tammikuussa 2010, se nimittäin on yhäkin yksi kauneimmista tekemistäni sytomyssyistä, vaikka olikin ihan ensimmäinen tekeleeni - tai ehkä juuri siksi. :)


Ensimmäisen sytomyssyni tein Kotiväestä ja tämän sadannen huomattavasti paksummasta Miamista, mutta sain tähän sen saman idean mahtumaan kuin tuossa ensimmäisessäkin myssyssä. Paitsi hupsista heijakkaa, enpäs muistanut virkata tuohon tuota nirkkoreunusta, se oli tarkoitus siihen tehdä, mutta vasta tästä kuvasta hoksasin, että sehän siitä puuttuu. Mutta kelvannee tuo myssy tällaisenaankin, tai sitten lisään nirkkoreunuksen siihen jälkikäteen, vaikka myssy onkin tässä jo esitelty. :) Tein tämän myssyn nyt sitten pitkästä aikaa sillä Matleenan reikämyssyn ohjeella, koska tuon ensimmäisen myssynikin tein aikoinaan samalla ohjeella.

Näin on siis tosiaan sata sytomyssyä tehty ja toivottavasti myös sataa syöpäpotilasta saatu ilahdutettua. Hiljattain kuulin taas, että tuttavapiirissäni on eräs ihminen sairastunut syöpään, ja hänkin ihan nuori ihminen vielä, arvioisin että kutakuinkin minun ikäiseni. Eli sytomyssyille on tarvetta jatkuvasti! Niinpä näitä varmasti tässä syntyy edelleen, eivät ne minullakaan tähän sataan myssyyn lopu. :)

 

torstaina, elokuuta 30, 2012

C

Arvoitus: Mitä kuva esittää?


Villejä veikkauksia tai taattua tietoa voipi esittää kommenttilaatikkoon! :) Kerrottakoon, että matemaattis-loogista ajattelua vaativa vihje löytyy tämän postauksen otsikosta. ;)

Esittelen kuvassa näkyvän käsityön kavereineen tarkemmin sitten, kun kerron oikean vastauksen. :) Arvauksista tai oikeista vastauksista en jaksa nyt luvata muuta palkintoa kuin hieman aplodeja ja puikkojen kilkutusta sille, kuka tämän ensimmäisenä hoksaa.

 

keskiviikkona, elokuuta 29, 2012

Post it

Sain TeSalta Post it -lappusen:



Tunnustuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi
2. Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi post it lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin


Lämmin kiitos TeSalle! :)

Minä en jatka tätä eteenpäin, koska viiden blogin sijaan minun pitäisi jakaa tunnustus noin 250:lle seuraamalleni blogille. Mutta varmasti ne, ketkä saavat minulta usein kommentteja, tietävät olevan suosikkieni joukossa. Ja myös ne, joille en jaksa aivan yhtä usein kommentoida, ovat suosikkejani yhtä lailla. ;)

Tällä hetkellä kommentointiin ei ole oikein voimia, kuten ei juuri mihinkään muuhunkaan. Nappasin hetki sitten yhden kolmiolääkkeen ja illan aikana pitäisi ottaa kahta muuta kolmiolääkettä. Hirveitä huumeita ne ovat, mutta jospa tämä kuukausia jatkunut jatkunut sairastelukierre saataisiin niiden avulla viimein taltutettua, ainakin yksi oire kerrallaan. Lääkäriin oli aika mennä siinä vaiheessa, kun virkkaaminen alkoi tuntua kädessä jotenkin omituiselta. Ihan sama, vaikka jalat ja pää menisivät, mutta käsien on syytä pelata kunnolla. ;) Kun lääkäri kysyi, onko käsissä ollut viime aikoina mitään vikaa, niin vastasin heti, että kyllä, olen huomannut etteivät käsityöt enää suju samalla vauhdilla kuin yleensä! :D

Kiitos kaikille sukkia ja hametta kehuneille ja muillekin kommentoijille! :)

Nukkumatti taitaa pian kutsua, joten hyvää yötä ja hyvää viikonjatkoa! 

 

maanantaina, elokuuta 27, 2012

Joulusukatko?

Muistanette vielä, että osallistuin Novitan ja SK:n järjestämään kirjoneulesukkakilpailuun. Kilpailuun osallistuminen päättyi viime perjantaina, joten tässä vaiheessa uskaltanen vilauttaa, millaiset sukat minun ideariihestäni ja käsistäni syntyivät:

Kirjoneulesukat ("Joulusukat")
Tehty ajalla: 4.-6.8.2012
Malli: Oma
Lanka: Novita 7 veljestä luonnonvalkoinen (010), vihreä (322) ja punainen (549)
Langankulutus: 139 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: Nainen n. 38
Muuta. Novitan ja SK:n järjestämään kirjoneulesukkakilpailuun


En ole todellakaan mikään jouluihminen, mutta kun aloin suunnitteluvaiheessa hahmotella sydänkuviota, niin siitä vain tuli jotenkin joulu mieleen. Kun vielä lankavarastostani löytyi juurikin tuota joulunpunaista riittävästi ja vihreää enemmänkin kuin riittävästi, niin siitä se ajatus sitten lähti. Mieheni mielestä nämä eivät ole kovin jouluiset, vaikka näissä on kyllä sydäntä ja joulukuusta. No, toisaalta ihan hyvä, jos eivät ole liian jouluiset, tulevatpahan käyttöön sitten ympäri vuoden.

Kuviot ovat tosiaan kaikki ihan itse suunnittelemiani ja sommittelemiani, vaikka onhan näissä myös aika paljon muistumaa vanhan ajan käsitöihin ja perinteisiin kuviomalleihin. Ison työn kuitenkin tein näitä suunnitellessani, ja loppujen lopuksi malli muotoutui tällaiseksi vasta ensimmäistä sukkaa tehdessä, kun näki miten paljon millekin kuviolle tulee korkeutta.

Olen näihin erittäin tyytyväinen, toivottavasti arvovaltainen kilpailuraatikin tykkää. :) Ja ennen kaikkea toivon, että nämä sukat ilahduttavat häntä, joka nämä aikanaan omakseen saa, kilpailusukathan lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Taisin luvata näihin ohjeen jossain vaiheessa, eli jollei sellaista julkaista noiden kilpailunjärjestäjien toimesta, niin sitten se tupsahtaa tänne blogiin. :)

 

sunnuntaina, elokuuta 26, 2012

Ohuempi myssy tällä kertaa

Kädet eivät ole tosiaankaan kovin paljon jaksaneet vääntää lankaa tällä viikolla, koska tätäkin sytomyssyä tein viikon ajan... No joo, todellisuudessa siis tein sitä maanantaina ja tiistaina bussissa, maanantaina töissä pari tuntia lapsiparkissa päivystäessäni, keskiviikkona taas bussissa ja terkkarin eteisessä, ja sittenpä tähän "bussityöhön" tulikin muutaman päivän tauko, kunnes eilen illalla selvitin sotkussa olevan lankakerän (siis miksi ihmeessä minulla on viime aikoina kaikissa töissä ollut langat solmussa?) ja tänään virkkasin myssyn valmiiksi, siitähän puuttuikin siinä vaiheessa enää kaksi ja puoli kerrosta. ;) Eli olisin periaatteessa saanut sen keskiviikkonakin jo tekaistua valmiiksi asti.

Yleensähän teen myssyn päivässä eli käytännössä meno- ja paluumatkalla töihin ja kotiin, mutta tällä kertaa oli vähän ohuempi myssylanka käsiteltävänä:

Sytomyssy
Tehty ajalla: 20.-26.8.2012
Malli: Moda 4/2012 nro 2
Lanka: Novita Virkkauslanka roosa (550)
Langankulutus: 30 g
Virkkuukoukku: 2 mm
Koko: n. 55 cm
Muuta: Oysiin

Kun näin tämän myssymallin Modassa, tuumasin heti, että siinä olisi varmasti oiva sytomyssymalli. Varsinkin, kun minulla on Virkkauslankaa ja vastaavaa yllin kyllin lankavarastossani, eikä aina jaksa liinoja virkata. No, ohuesta langasta myssyn tekeminen kestää toki kauemmin kuin paksummasta, mutta varsinaisesti se ei ollut syy siihen, miksen sitten lopulta tähän myssyyn ihastunut, en siis valmiiseen tekeleeseen enkä tekemiseen. Itse asiassa Hennahan se oivalsi bussissa, että myssy näyttää jotenkin omituiselta. Lehdessä se oli kuvattu jotenkin nätisti niin, että vain tuo reunan mallikerta näkyy, mutta tuosta minun kuvastani huomaa kyllä, että päälaella on ensin ihan nättiä ja säännöllistä kuviota, joka sitten yllättäen muuttuu tuollaiseksi vähän epämääräisen näköiseksi kuvioksi, joka ei kuitenkaan muodosta mitään järkevää kuviota, vaikka säännöllisesti sekin itseään toistaa. Ja ainakaan minun mielestäni tuo toinen kuvio ei sovi yhtään ensimmäisen kuvion kanssa yhteen.

No, eiköhän tästäkin tietysti joku saa itselleen hyvän sytomyssyn, mutta voi olla, etten toista myssyä tällä mallilla enää tee. Tai sitten voisin tästä myssymallista ottaa tuon päälaen osuuden ja jatkaa sitten vaan sitä kuviota reunuksessakin tai kehitellä jotain sopivampaa. Haluaisin kyllä välillä tehdä myssyjä ohuemmastakin langasta, kun viime aikoina olen virkannut lähinnä vain paksumpia sytomyssyjä.

Mukavaa uutta viikkoa! :)

 

Alla pihlajapuun

Lempipuuni alkaa pian olla kauneimmillaan.


Hmm... keittelisiköhän näistä marjoista tänä syksynä hilloa?

Hillonkeitosta haaveilun lomassa voi esitellä myös uutukaista hametta:

Siksak-hame
Tehty ajalla: 12.-25.8.2012
Malli: Novita Syksy 2012 nro 4
Suunnittelija: Lea Petäjä, raidoituksen tein omasta päästä
Lanka: Novita Miami keltainen (211), lime (330), punainen (560), sininen (140), turkoosi (347) ja vihreä (339)
Langankulutus: 220 g
Puikot: 4mm pyöröt 80 cm
Koko: M
Muuta: Kiva hame, mutta tekeminen välillä tympäisi monien roikkuvien lankakerien vuoksi.

Minusta tuntui, että tämä hame ei valmistu ikinä. En ole kyllä kauheasti jaksanutkaan neuloa, mutta jossain vaiheessa aikaa näytti menevän enemmän lankojen selvittelemiseen kuin itse neulomiseen. Tässähän kuitenkin roikkui peräti kuusi lankakerää, jotka jostain syystä olivat aina ihan solmussa keskenään.

Joka tapauksessa hame on tosi kiva! :) Ulkokuvaukseen osui nyt keltaiset asusteet matkaan, mutta sisällä testasin, miten erivärisen paidan vaihtaminen vaikuttaa hameen ilmeeseen:


Tällä hameelle löytyy kyllä pareja vaatekaapistani vaikka kuinka, enkä sitä yhtään ihmettelekään, sillä hamehan on tehty kaikista mahdollisista Miami-langan jämistä, mistä olen jo itselleni tehnyt itseni värisiä vaatteita ennenkin. Varmasti tälle hameelle tulee siis paljon käyttöä! :)

Miami-lanka se on vain riittoisaa... Näistä langoista on tehty vaikka kuinka monta mekkoa ja lisäksi yksi jämälankatoppi ja nyt tämä jämälankahame, ja yhä voisin niistä langoista tehdä ainakin vielä toisen ihan samanlaisen hameen kuin tämä. Syy moiseen jämälankojen määrään on ihan siinä, että niissä aiemmin tekemissäni mekon ohjeissa oli aika tavalla yläkanttiin ilmoitettu langanmenekki, jotakin lankaa saattoi mennä vain puolet tai jopa vain kolmas- tai neljäsosa siitä, mitä ohjeessa oli ilmoitettu. Joten ei ihme, jos lankaa sitten jää yli vaikka kuinka! :)

Mutta vaikka tykkään näistä väreistä ja ennen kaikkea Miami-langasta sekä neulottavuuden että käyttömukavuuden puolesta, niin eiköhän näitä vaatteita ala jo kaapissani olla riittävästi. Siispä taidan tehdä lopuista jämistä sytomyssyjä, vaikka niistä varmaan vielä yhden mekonkin saisi. ;)


Syksy toistaa samoja värejä kuin hameessani. Ainakin pihlajapuun alla. :)

 

lauantaina, elokuuta 25, 2012

Sitä nopeammin mitä blokkaa

Tällä viikolla ei ole oikein käsityöt edistyneet. Bussissa tuli virkattua alkuviikosta, mutta sitten loppui bussimatkustamiset, eikä kotona ole jaksanut kotikäsityötä tehdä kuin silmukan silloin ja toisen tällöin.

Mutta on tällä viikolla ollut sitten muita ilon aiheita. Muun muassa kuopuksen nimipäivänä meillä syötiin ehkä komein kakku (jäätelökakku), mitä tässä talossa on koskaan nähty:


Tämä on nimpparisankarin itsensä tekemä kakku. :) 4-vuotias vatkasi ensin ihan itse kermavaahdon, sitten hän pursotti kerman jäätelön päälle (ihan kaupan jäätelöä tällä kertaa), minä ainoastaan täytin pursottimen ja lapsi hoiteli loput, ja lopuksi kaivoin kaapista kaikkia mahdollisia kakunkoristeita, joita oli joskus jostain yli jäänyt, ja isoveli tuli vähän pikkuveljen avuksi koristelemaan. Eikö vaan ole mahtava kakku? :) Enpä kyllä itse osaisi noin hienoa tehdä! :)

Tänä aamuna kun kömmin ylös makkarista, lapsilla oli ilouutisia: kuopuksen piirustus oli näkynyt aamulla Pikku Kakkosen posti -ohjelmassa telkkarissa. :) Piirustus lähetettiin joskus loppukesästä, ja oli kyllä aika huippujuttu, että se sitten pääsi ohjelmaan, ja vielä hauskempi sattuma, että pojat olivat sen ohjelman vielä sattumoisin nähneet. Se taisi olla arkiaamulta uusinta, koska ohjelma löytyi jo Ylen Areenasta. Jos jotakuta kiinnostaa käydä kurkkaamassa, niin tässäpä linkki Pikku Kakkosen postiin. Varmaan jokainen minun blogiani vähänkään lukenut arvaa, mikä niistä piirustuksista on meidän lapsen tekemä, vaikka se ihan pikaisesti vaan vilahtaakin... ;)

Töissäkin on ollut lapsista iloa. Ehkä omasta väsymyksestäkin saattoi johtua, että yhtenä päivänä hihitin ihan hysteerisesti erään lapsen lausahdukselle. Olimme retkellä puistossa, ja retken lopuksi työparini opasti lapsia, että kerätään nopeasti hiekkalelut kassiin, niin päästään sitten sisälle syömään eväitä. Siihen eräs lapsi totesi: "Sitä nopeammin mitä pääsee." Ja tämä täti sai siitä naurut koko loppupäiväksi. ;)

Tuli nimittäin mieleeni vanha vitsi: Mitä yhteistä on krokotiilillä? - Sitä vihreämpi mitä ui. :D

Otankin tuosta itselleni uuden moton, jospa siitä saisi motivaatiota käsitöihinkin, kun tietää käsityön valmistumisen jälkeen pääsevänsä kirjoittamaan valmiista töistä blogiin. Siitä siis tämän kirjoituksen otsikkokin: "Sitä nopeammin mitä blokkaa." ;)

Iloa viikonloppuusi! :) Aina voi nauraa ihan pöhköillekin asioille ja iloita pienistä jutuista.

 

sunnuntaina, elokuuta 19, 2012

Ja taas myssy

Keksikää mulle jo joku uusi sopiva reissukäsityö! Tuli nimittäin taas tehtyä yksi myssy... Hameentekelekin oli eilen mukanani, mutta kun siitä roikkuu kuusi kerää keskenään ihan solmussa, niin ei se oikein kodin ulkopuolella tehtäväksi sovi.

Mutta tässä se myssy:

Sytomyssy
Tehty ajalla: 17.-18.8.2012
Malli: Perusmyssy päälaelta alkaen
Lanka: Novita Tennessee luonnonvalkoinen (010) ja Hjertegarn Bommix Bamboo turkoosi (731)
Langankulutus: 51 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: n. 57 cm
Muuta: Oysiin

Tällainen myssy tällä kertaa. Sitä samaa perusmallia, millä olen myssyjä tehnyt, mutta viime aikoina olen alkanut tehdä vain päälaelta alaspäin, se tuntuu nyt kivemmalta tavalta.

Mukavaa sunnuntaipäivää! :)

 

torstaina, elokuuta 16, 2012

Myssyttelyä (vaihteeksi)

Aloitin sunnuntai-iltana neulomaan itselleni hauskaa jämälankaneuletta, jonka ajattelin edistyvän kivasti bussimatkoilla ja palavereissa. Mutta onneksi hoksasin, että jos työstä roikkuu kuusi lankakerää, niin se ei välttämättä ole ihan parhain mahdollinen reissuneule. Ja kotineuleena se edistyy t-o-d-e-l-l-a h-i-t-a-a-s-t-i. Adagio piu lento. Suurin osa ajasta menee toisiinsa sotkeutuneiden kerien selvittelemiseen.

Bussi- ja palaverikäsityöksi päätyi siis maanantaiaamuna käsilaukkuun yllättäen sytomyssyvirkkuita. Alkaa kohta myssylangat loppua, mitähän tämän jälkeen keksin survoa laukkuuni?

Sytomyssyt 5 kpl
Tehty ajalla: 13.-16.8.2012
Malli: Perusmyssy päälaelta alkaen
Lanka: Gedifra Fiorista Fino moniväriset (6323, 6325, 6326, 6328 ja 6329)
Langankulutus: 250 g
Virkkuukoukku: 4,5 mm
Koko: n. 55 cm
Muuta: Oysiin

Voi että näistä väriä vaihtavista Gedifran langoista tulikin hienoja myssyjä! :) Kaupassa nämä kerät näyttivät niin kamalilta, että oli pakko ihan mielenkiinnosta ottaa niitä kokeiltaviksi, ja tässä nämä upeat lopputulokset sitten ovat! :)

Tänään oli tosiaankin vähän erilainen työpäivä, josta ei etukäteen oikein tiennyt, mitä on odotettavissa. Rauhallista oli, mutta todennäköisesti viikonloppuna samassa työtehtävässä on sitten vilkkaampaa. Tai sitten ei. Joka tapauksessa tuli tänään nähtyä vilaus mm. pääministeristämme (no, siitä vilauksesta en olisi niinkään perustanut, en kestä katsella häntä edes telkkarissa ;) ), ja sitten tuli vähän shoppailtua, kun nämä sattuivat olemaan ihan muutaman metrin päässä työpisteestäni:


Otin näemmä kuvan vain tästä käsityöaiheisesta kirjasta, eli entisten pehmoneule/-virkkuukirjojeni kaveriksi tuli hommattua tällainen. Mutta ostin myös työkäyttöön pari muuta kirjaa, en ottanutkaan niistä kuvaa blogia varten. Suur-Oulun messuilla ja kirjamessuilla olen siis tämän päivän ollut, ja olen vielä lauantaina ja maanantainakin, kovasti odottelimme lapsiparkissa kavereita sinne hoitoon, mutta tänään oli tosiaan hiljaista. Lauantaina luultavasti kuhisee sitäkin enemmän, toivottavasti. :) Itse messut ehdin kiertää kevyesti vartissa ja totesin, että kyllä ne kädentaitomessut ovat enemmän mun juttuni. ;)

Hyvää viikonlopun odotusta!

 

Arvontavoitto

Minullahan on tunnetusti hyvä tuuri arpajaisissa, varsinkin blogiarpajaisissa. Siinä on yksi syy, miksi yleensä jätän kaikki blogiarpajaiset väliin, koska on ihan reilua antaa välillä muidenkin voittaa ja toisekseen en välttämättä hirveästi halua kotiini mitään, mille ei ole akuuttia tarvetta. Ylipäätäänkin kartan kaikkia arpajaisia juurikin tämän "turhan tavaran" pelossa. ;) Mutta joskus, kun arvonnan palkinto on tiedossa ja se on sellainen, mikä itseäni houkuttelee, niin saatanpa osallistuakin. Ja kun minulla tuppaa sitä tuuria olemaan, niin nytkin napsahti voitto Leenan blogissa, ja palkinto saapui tällä viikolla postissa:


Lämmin kiitos Leenalle ja hyvälle tuurilleni! :) Eiköhän tästä lehdestä pisteltävää löydy. Ja tämä taitaa olla ihan Pariisista saakka tuotu? :)

Huhuilen tässä samalla täälläkin itselleni seuraajaa Oulunseulun Neuletapaamiset -blogin ylläpitäjäksi. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt neuletapaamisissa aika harvakseltaan, ja nyt näyttäisi siltä, että tapaamiset tulevat jäämään minulta jatkossa kokonaan väliin, joten en koe enää mielekkääksi jatkaa tapaamisten organisoijana, jos en niissä itse enää juurikaan käy. Isoa työtä siinä organisoinnissa ja tapaamisblogin ylläpitämisessä ei ole, ja voin antaa siihen myös opastusta. Ja joka tapauksessa olen päättänyt luopua tästä kunniatehtävästäni riippumatta siitä, tuleeko tehtävään jatkajaa vai ei. Tehtävästä kiinnostunut voi ottaa mahdollisimman pikaisesti yhteyttä minuun sähköpostilla marska_77 at yahoo piste com. Kiitos! :)

Mukavaa päivänjatkoa! :) Minulla onkin tänään vähän lyhyempi työpäivä, mutta vastineeksi siitä olen sitten lauantaina myös töissä. Vähän tavallisuudesta poikkeavia työtehtäviä taas luvassa, mutta innolla olen menossa kohti uusia haasteita. :) Toivottavasti sinullakin on tänään mukavia haasteita edessä, töissä tai harrastuksissa! :)

 

sunnuntaina, elokuuta 12, 2012

Raitaa ja kukkia

Tuossa keväällä tekaisin ihan omasta päästäni topin, johon yhdistin neuletta ja isoäidinneliöitä. Voit kurkata halutessasi sen tekeleeni tämän linkin takaa. Kun nyt toistamiseen vastaavaa lankaa jäi isoja määriä jämälangoiksi, päätin tekaista hyväksi havaitun topin uudelleen. Joskin isoäidinneliöt muuntuivat tällä kertaa vähän kukkaisemmiksi. :)

Raitatoppi
Tehty ajalla: 6.-12.8.2012
Malli: Oma
Lanka: Novita Miami punainen (560), turkoosi (347) ja lime (330)
Langankulutus: 151 g
Puikot ja virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: M niin kuin Mari
Muuta: OK.

Malli tähän on tosi tosi simppeli. Luodaan sen verran silmukoita, että ne yltävät oman kropan ympäri, minun tapauksessani 160 s riittää tällä langalla. Pyörönä neulotaan 3o 2n -joustinta, kunnes toppi on halutun mittainen. Raidoitus on 4 krs punaista, 1 krs limeä, 4 krs turkoosia, 1 krs limeä. Virkataan isoäidinneliöitä tai muita ruutuja 8 kpl, joista 4 kpl ommellaan selkäpuolelle ja neljä muuta olkaimiksi. Tuo neliöiden asetteluhan muokkautui silloin edellistä toppia tehdessäni tuollaiseksi melkein vahingossa, kun olin ensiksi ajatellut tehdä kaikista neliöistä olkaimet, mutta niistä olisikin tullut liian pitkät. Sitten ompelin ylimääräiset neliöt selän puolelle olkainten väliin, mikä osoittautui niin hyväksi ratkaisuksi, että oli pakko sitten tehdä toinenkin tällainen kiva toppi. :) Kädenteille ja pääntielle on virkattu vielä kerros kiinteitä silmukoita.

Nyt sitten vielä samoista jämälangoista syntynee hame... :)

Kiitos monista kommenteista edelliseen postaukseen tilaustöitä koskien! Mukava lukea, että monilla on samankaltaisia ajatuksia kuin itsellänikin, mutta että jokaisella on vähän omanlaisensa tapa suhtautua tilaustöihin tai ylipäätään muille tekemiseen. Itse mietin vielä, että kun käsityöt on minulle harrastus ja tapa rentoutua vapaa-aikanani (tai kokouksissa jonkun helpon neuleen vääntäminen auttaa keskittymään käsiteltävään asiaan), niin lähtökohtana täytyy olla se oma innostus tehtävään käsityöhön. Saattaahan joskus joku vaikka tilatakin minulta jotain sellaista, mistä innostun suuresti (vaikkapa kuopuksen "tilaamat" linnut ja possut), tai joskus tulee valtava inspiraatio tehdä toiselle jotain lahjaksi. Eli vähän vaikea tehdä sitä rajanvetoa, milloin sanoo tilaustöille "ei" (= tämä tilaustyö ei nyt innosta minua) ja milloin "kyllä" (= sellainen olisikin hauska tehdä). Mutta en tosiaan jaksa mitään pakolla vääntää, ja yleensä monet tekemistäni käsitöistä vaativat aika vähän aivotoimintaa, kunhan vain neuloo tai virkkaa selkäytimestä jotain helppoa ja itselle mieleistä. Kuten nyt tämä toppikin: tämän tekeminen ei todellakaan paljon ajattelutyötä vaatinut, varsinkin kun tällaisen olin jo kerran tehnyt. Valmiista mallista tekeminenkin on aika helppoa, kun sen on jo joku kertaalleen miettinyt ja suunnitellut. :)

Mutta näillä ajatuksilla kohti uutta viikkoa! :) Ihanaa, kun koulut alkavat ja bussit muuttuvat normaaliaikatauluun - pääsen neulomaan tai virkkaamaan taas tutun linjan kyytiin. ;)

 

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)