Syksy on ihmisen parasta aikaa.
Tekee mieli pyöriä maahan pudonneiden lehtien ja maasta kurkistavien sienten seassa.
Haluaisi antaa suukon jokaiselle pihlajanmarjalle erikseen.
On ihan pakko maistella luonnon antimia ja syksyn makuja.
Ja on vain niin hauskaa bongailla sieniä, joita putkahtelee näkyviin kuin... no, kuin sieniä sateella. :)
Joka vuosi odotan syksyä aina vaan hartaammin, ja joka vuosi syksy jaksaa yllättää, kuinka ihanaa aikaa se onkaan! :) Vuodessa ehtii unohtaa, miltä näyttää ruskan väriloisto, miltä tuntuu kirpeä syysaamu, miltä tuoksuu märkä maa, miltä maistuu suoraan mättäältä poimittu marja, ja miltä kuulostaa sateenropina ja myrskytuuli. Sen ehtii unohtaa oikeastaan jo yhdessä yössä, sillä jokaisena syksyn päivänä hämmästelen luontoa aivan kuin näkisin, tuntisin, haistaisin, maistaisin ja kuulisin sen ensimmäistä kertaa.
Tänä vuonna syksy on päässyt etenemään melkein minulta salassa, sillä en ole päässyt ulos liikkeelle niin paljon kuin haluaisin. Siitä huolimatta olen tänäkin vuonna löytänyt syksystä ihan uusia asioita, joista en ole ennen ymmärtänyt nauttia. Löytöretki jatkuu varmasti niin kauan, kun tätä lempivuodenaikaani riittää, ja minkä kunto kestää. Ja hieman omaa jaksamista uhatenkin olen tässä muutaman päivän ajan ollut löytöretkellä uuteen maailmaan.
Eilinen oli ihan varmasti tähän mennessä tämän syksyn paras päivä! Kahden lapsiryhmän kanssa olimme ulkona retkellä ensin aamupäivällä toisen ryhmän ja iltapäivällä toisen ryhmän kanssa. Illan rämmin naisporukassa metsikössä sieniretkellä. Nyt olen jälleen entistä kipeämpi, kun innostuksissani en huomannut varoa kipeitä paikkojani. Mutta silti kannatti, voisin vaikka lähteä uudestaan. :)
Tästä aiheesta on tulossa lisää juttua ihan varmasti lähipäivinä, kunhan sieniretken lopputulokset ovat kuvausvalmiita. :)
Syksyn iloa sinullekin! :) Tiedän, että teitä on monta muutakin syksyn ystävää - vai oletteko kaikki yhtä hulluina syksyyn kuin minä? :)
Heipä vaan!
Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)
lauantaina, syyskuuta 08, 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hei hei!
Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)
Täällä yksi syksyn ystävä! Ainakin siihen marraskuun kaikenpeittävään pimeyteen asti...
VastaaPoistaKyllä se on kumma, kun aamulla on herätys 3.40 ja työt alkaa 4.30, sitten kun puolenpäivän jälkeen pääsee kotiin ja on puolikuollut väsymyksestä ja kivusta niin kaikki unohtuu kun metsän, marjojen ja sienten kutsu on niin voimakas! Ei tunnu kivut eikä väsy kun pomppii mättäältä mättäälle marjaämpärin kanssa.
VastaaPoistaMukavaa syksyn jatkoa ja parempaa vointia sinulle Mari!
tiinaliisa
Syksy on ihan parasta! Oot ottanut kauniita kuvia. Varsinkin tuo kuva pihlajanmarjoista osui ja upposi:)
VastaaPoistaTäällä kans yksi syksystä tykkäävä, on se vaan niin ihanaa aikaa. Tänä aamuna mittari oli nollassa, mutta aurinko rupesi paistamaan ja oli ihanan raikas syysilma, kun lähdettiin koiran kanssa metsään kävelylle :)
VastaaPoistaSyksy on aivan ihanaa aikaa <3
VastaaPoista