Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, huhtikuuta 10, 2010

Klassista tyyliä :)

Nyt olisi sitten valmiina hame pariksi aiemmin virkatulle topille. Oikeastaan se valmistui jo eilen, ja kuvatkin otettiin päivällä, mutta eilisiltana en millään ehtinyt laittaa postausta tänne. Tällainen siitä hameesta tuli:

Hame
Tehty ajalla: 1.-9.4.2010
Malli: Novita Kesä 2010 nro 60
Suunnittelija: Marita Metsäkylä
Lanka: Novita Bambu lila (754)
Langankulutus: 280 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: M (leveys), pituus ehkä S:n ja M:n väliltä
Muuta: Tykkään.

Mielenkiintoista taas tuo langan kuluminen. Minähän jännitin, miten lanka riittää tähän hameeseen. Ohjeessa oli, että M-kokoon lankaa kuluu hameeseen 400 g ja toppiin 350 g, yhteensähän tuosta tulisi 750 g. S-kokoon olisi mennyt hameeseen 350 g ja toppiin 350 g eli yhteensä 700 g - minähän joskus joudun tekemään vähän S- ja M-kokoja yhdistellen, kuten nyt tässäkin hameessa. Lankaa oli joskus hamstrattu 700 g, eli siksi minua jännitti, riittääkö se tähän settiin. No, toppiin meni lankaa 305 g, eli siinä mielessä piti paikkansa se ohjeen 350 g, koska kuitenkin se seitsemäs kerä piti aloittaa. Hameeseen kuitenkin meni vain 280 g lankaa, eli kuusi kerää riitti, kun ohjeen mukaan olisi tarvittu kahdeksan kerää. Jännää kyllä tämä neulematematiikka... ;) Joskus taas käy niin, että lanka loppuu kesken, kun ohjeessa on annettu liian pienet menekin - niinkin on käynyt joitakin kertoja! - ja sitten kun se on jotain aikoja sitten hamstrattua muinaishistoriallista lankaa, niin yritäpä etsiä lisää jostakin. No, ei harmita tällä kertaa, vaikka jäi Bambua yli reilut kaksi kerää, sehän vain tietää lisää sytomyssyjä OYSiin! ;)


Tässä sitten koko setti valmiina! :) Sekin on jännää, että miksi niitten on pitänyt Novitan lehdessä kursia noita helmapitsejä tiukemmalle - kun tarkasti katsoo lehden kuvaa, niin siinä tosiaan näkyy, että niitä helmoja on kiskottu taakse ja laitettu jollain nipsulla kiinni. ;) Kun nuo ihanat helmathan on tämän setin Se Juttu! :) Ainakin mun mielestä. Tämähän on muuten varsin yksinkertainen pelkillä pylväillä virkattu kokonaisuus, niin nuo pitsiröyhelöt tekevät tästä sitten vähän sellaisen tyttömäisen. :) Tosi klassinen asuyhdistelmä minusta. Kait tämän kanssa kehtaa kesällä kirkkoon mennä? ;)


Anteeksi tämän kuvan epätarkkuus - en viitsinyt enää vaivata istumaan päässyttä kuvaajaa, joten otin tämän itselaukaisimella, jonka kanssa tarkentaminen meni vähän poskelleen. Joka tapauksessa laitan tähän kuvan noin niin kuin malliksi, että asun kanssa voi käyttää huiviakin. :) Oikeastaan se idea lähti siitä, että kun sain helmikuussa tehtyä oman Ruutu ja risti -huivini, niin hoksasin ettei minulla ole vaatetta, jonka kanssa sitä huivia pitäisin... ;) Minusta tuo huivi kaipaa kaverikseen just yksiväristä hillittyä asukokonaisuutta. Silloin muistin nuo lilat Bambut, ja siitä se ajatus sitten virisi, kunnes Kesä-Novitan ilmestyminen pisti lopullisen pyörän pyörimään, tässä tapauksessa koukun viuhtomaan. :) Kuvassa näyttää mallikin seistä törröttävän rumasti, eikä päästä vaatteita oikeuksiinsa, mutta tuo yhdistelmä näyttää livenä minusta ihan kivalta. Uskokaa pois. ;)


Virkkausringin Teemasanoista valitsin Nostalgian kuvaamaan tätä toppi-hamekokonaisuutta. Tässä on jotain klassista ja ajatonta, ja ainakin minulla oli nostalgisia ajatuksia sitä virkatessani. :) Mietin tilaisuutta, jonne ajattelin tämän asun kesällä pukea, ja se herätti monenlaisia muistoja mieleeni. Virkkaamisen viime metreille kaipasin vauhdittajaa, joten laitoin tietokoneen dvd-soittimeen pyörimään seurakseni My Fair Ladyn, joka kirvoitti tietysti lisää nostalgisia ajatuksia mieleeni, etenkin muistoja niiltä ajoilta, kun olen itse tuon musikaalin lauluja työstänyt lauluopintojeni ohjelmistoon. I only know when he began to dance with me, I could have danced, danced, danced all night... Kelpaisikohan nuo meriselityksiksi Virkkausrinkiin, että saisin tämän ujutettua tempaukseen? ;) Ja kun kaivataan meriselityksiä, niin sehän liittyy tietysti myös Meri-sanaan. :D (Teemasanat: Valo, Nostalgia, Meri)

Höpinät pois ja ruuan laittoon! :) Selän takaa kuuluu "äiti, mulla on nälkä" -valituksia... Oikein mukavaa viikonloppua! :)

torstaina, huhtikuuta 08, 2010

Eka kirjekuori! :)

(edittiä lopussa)

Tänään kotiin tullessani aamupäivällä keittiön pöydällä odotti todella mieluinen yllätys! :) Tai ei se varsinaisesti yllätys ollut, koska tästä oli ollut Pappi puikoissa -Outin kanssa vähän puhetta, mutta se oli yllätys, että tämä tuli juuri tänään, sillä olin ajatellut, että se tulee ehkä joskus paljon myöhemmin. ;)


Kaikkihan juontaa juurensa muutaman viikon taakse, jolloin Outi esitteli blogissaan musiikkiaiheisen kirjekuoren, jonka hän oli tehnyt kirjekuorivaihtoon. Minä menin sitä tietysti kommenteissa ihastelemaan ja mainitsemaan, että kelpaisi kyllä minullekin tuollainen. ;) Ja erityisen ihastunut olin Sibelius-aiheiseen postimerkkiin, jollaiseen en ole ennen törmännyt (en kauhean aktiivisesti seuraa postimerkkimaailmaa), ja minunhan alkoi tehdä tuollaista merkkiä mieli, kun satun nyt "ihan vähän vaan" tykkäämään Sibeliuksen musiikista. ;) No, tuo merkki on kuulemma jotain vanhaa vuosikertaa, jota Outilla sattui olemaan jemmassa. Ja kaiken tämän kommentoinnin seurauksena Outi sitten tarjoutui lähettämään minulle jonkinlaisen Sibbe-paketin tulemaan jossain vaiheessa... :)


Tää kuori on kyllä ihana! :) Jopa paljon ihanampi kuin se, minkä näin aiemmin Outin blogissa. :) Harmi ettei noissa kuvissa kunnolla näy nuo valkoisella pistellyt pitsit ja muut, mutta livenä tää onkin ziljoona kertaa ihanampi. :) Ja tuo grammarin torvi on pistelty metallilangoilla!


Sitten, kun maltoin ratkoa pienet harsinlangat kuoren läpän kulmista auki, niin sisältä kurkisteli näin ihana vuorikangas! Mistä tollaisia ihanuuksia saa? :) Pitäisi vissiin kulkea enemmän silmät auki ja ymmärtää hamstrata kaikenlaista, kun tuollaiseenkaan kankaaseen en ole koskaan törmännyt aiemmin...


Mutta nyt mulla on sitä kangasta! :) Outi lähetti sitä oikein kunnon palan! Arvatkaa, raaskinko käyttää sitä mihinkään... Tai sitten hmm... ehkä viimeistelykankaaksi johonkin musiikkiaiheiseen pistelyyn - itselle! ;) Ja olihan kuoren sisällä muutakin ihanaa: kolme Sibelius-aiheista postimerkkiä, joita en myöskään raaski varmasti ikinä käyttää. :) Ja pieniä soitinfiguureja ja sitten musiikkiaiheinen Aku Ankka -kortti, jossa lukee:

Pääskyparvet kun pohjolaan liihottavat,
on se valtavan riemun aikaa;
sulaa järvistä jäät sekä kääntyvät päät,
kun tiklien laulu taas raikaa! 

Tuohan sopii niin tähän orastavaan kevääseenkin. :)


Tuo Aku-kortti oli tyhjä, eli sen voin halutessani vaikka käyttää joskus - jos raaskin ;) - mutta Outi oli kirjoittanut sitten oman tervehdyksensä itse askartelemaansa korttiin, musiikkiteemainen sekin. :) Ei voi kuin ihailla kaunista korttia, se on niin taitavasti tehty! :)

KIITOS tästä ihanasta kuoresta ja sen sisällöstä! :)

Lupasin jotain siihen suuntaan, että jos saan selville Outin osoitteen - ja sehän lukee tuossa kuoren päällä - niin voisin lähettää Pinsiöön päin jotain vastalahjaa. :) Idea on mielessä, mutta toteutukseen täytyy varata vähän aikaa. Mutta koskaan ei voi tietää, minä päivänä papin postilaatikossa odottaa jotain tervehdystä täältä suunnalta... ;)

Edit klo 12.35: Niin siis sehän mun piti mainita, mutten kaikessa ihastelun hötäkässä ehtinyt kuin otsikkoon näpytellä, että tämähän on ihka ensimmäinen pistelty kirjekuori, jonka olen saanut. :) Yhden olen itse pistellyt Violariumin kirjekuorikilpailuun, mutta tosiaan tätä ennen en ole saanut itse ainuttakaan. Ei muuta lisättävää (toivottavasti). :)

Toivottavasti teillä kaikilla muillakin on ollut yhtä ihana torstaiaamu! :) Mukavaa päivän jatkoa!

tiistaina, huhtikuuta 06, 2010

Tiistai

Pakko otsikoida noin, että iskostuisi viimein tajuntaan, että nyt on tiistai eikä maanantai. ;) Joka vuosi pääsiäisen jälkeen sama juttu, päivät menee sekaisin. Oon melko varma, että tänä iltana lähden vahingossa väärään työpaikkaan (opetan tiistaisin eri työnantajalla kuin maanantaisin), tai sattuu jotain muuta hölmöä. Toistaiseksi kuitenkin päivä on mennyt hyvin, ja olen ollut aamupäivällä siellä missä pitääkin. :)

Kiitos kommenteista ja erityisesti suomennosavusta edellisen postauksen portugalinkieliseen blogipalkintoon! :)

Ja sitten käsitöihin...


Jännä juttu, miten Lankahamsterit ihan selvästi vaikuttivat käsityöntekemisen tahtiin. Laskin tässä, että viime kuussa neuloin tai virkkasin keskimäärin 65 grammaa päivässä; alkukuusta taisin virkata Bambua 75 g/päivä tahdilla. Nyt olen saanut suunnilleen 25 grammaa päivässä virkattua. Kyllähän tämä hame tälleenkin etenee, ja tietysti kun nyt teen etu- ja takakappaleita yhtä aikaa, niin ei se edistys kauheasti näy yhdessä kappaleessa. Ja jos alkaa näkyä, niin äkkiä pitää vaihtaa toiseen kappaleeseen, että saa senkin samaan vaiheeseen. ;)

Sen olen kyllä huomannut, että saan arkisin paljon enemmän aikaiseksi kuin loma- ja pyhäaikoina. Mistä lie sekin johtuu? Jotenkin kuvittelisin, että työt haittaavat harrastuksia, mutta minä saan pikemminkin enemmän puhtia tehdä käsitöitä arkena niinä joutohetkinä, mitä töitten välissä on. Loma-aikana kuvittelee, että sitä aikaa käsitöille on liikaakin, ja sitten tulee helpommin tehtyä jotain muuta ja siihen se aika sitten vierähtääkin. Ainakin nyt tuli taas pääsiäisenpyhinä enemmän poksuteltuja palloja jossain tyhmässä pelissä kuin virkattua. ;)

Ja kyllähän tämäkin tietysti vei virkkaamiselta aikaa:


Pistelin tätä oikeastaan jokaisena iltapäivänä aina kuopuksen päiväuniaikaan, ja vähän yleensä venähti sen jälkeenkin... ;) Ainakin lauantaina, sunnuntaina ja maanantaina taisin pistellä sellaiset 3 tuntia putkeen tätä iltapäivisin, eilen pistelin vielä vähän illallakin. Nyt on työ suunnilleen puolivälissä menossa. Jos tätä jaksaisi vaikka vain muutaman piston edistää joka päivä, niin saisi tämän tehdyksi. Aika monta pistoa tähänkin tulee, vaikka on tosi pieni työ, kangaspalan koko on ehkä 20x20 cm. Mutta laskin, että on tässäkin varmasti yli 2000 pistoa, että ei kuitenkaan ihan "pikkutyö". En kyllä uskalla laskea, montako pistoa on niissä isommissa töissä, mitä on työn alla... No joo, laskinpa kuitenkin, että suurin tekeillä oleva ristipistotyöni on noin 65000 piston suuruinen, ei ihme, että se on ollut tekeillä jo vuodesta 2003... ;) Aatella, jos sitä alkaisi laskea, montako silmukkaa on jokaisessa neuleessa, minkä on tehnyt, niin taitaisi olla lukema aika päätä huimaava. ;) Onneksi voi vaan tehdä ja jättää laskemiset muille. :) Vaikka mulla kyllä aina raksuttaa päässä kaikenlaiset lukemat, milloin mietin grammoja, milloin pistojen määrää. Numerot on vaan niin kivoja. :D

Touhuisaa tiistain jatkoa! :)

maanantaina, huhtikuuta 05, 2010

Blogipalkinto

Märta muisti minua tällaisella:


Tack så mycket, Märta! :)

Tämä pitäisi jakaa ohjeiden mukaan 12 blogille eteenpäin, mutta minun on todella vaikeaa tehdä valintaa yli 200 seuraamani blogin joukosta - sitä paitsi en ymmärrä yhtään, mitä tuossa palkinnossa sanotaan, joten en uskalla mennä tätä jakamaan, jos tässä lukeekin vaikka jotain ilkeää. ;) (no, sitä en kyllä usko, mutta olisihan se kiva ymmärtääkin, mitä tuossa lukee) Tyydyn siis vain laittamaan tämän tähän esille ja kiittämään Märtaa vielä kerran! :)

Uusi virkkaustempaus

Virkkausringissä tempaistaan taas.


Teemasanoina on Valo, Nostalgia ja Meri. Mitähän noihin sanoihin liittyvää sitä virkkaisikaan? Onkohan tekeillä oleva hameeni tarpeeksi nostalginen, valoisa ja merihenkinen? :)

Hyvää pääsiäisen jatkoa! :) Vilauttelen jossain vaiheessa, mitä olen virkkaillut ja pistellyt pyhien aikana...

lauantaina, huhtikuuta 03, 2010

Lankalauantai :)

Mun lankapaastoni on nyt virallisesti päättynyt, tarkoitushan oli pitäytyä lankaostoksista koko paastonajan eli tuhkakeskiviikosta pitkäperjantaihin. Tänään olisin taas saanut ostaa lankaa, ja jopa pyörähdin lankahyllyjen välissä, mutten kokenut juuri nyt tarvitsevani mitään. :) Viikko sitten järjestelin juuri lankalaatikkoni, ja nyt lankani mahtuvat kirjoituspöydän kaappiin kahteen pieneen koriin, ja työn alla olevaan virkkaukseen/neuleeseen varatut langat ovat sitten käsityökorissani tässä työpöydällä, ja se kori on totisesti vajaa. ;) Tuntuu mukavalta, kun lankoja ei enää pursuile joka paikassa, ja haluaisin edelleenkin mieluummin pienentää lankamäärääni kuin kasvattaa sitä valtavaksi. Joten jatkossa ostan vain tarpeeseen - kuten olen kyllä tähänkin saakka tehnyt ;) - mutta toki sitten lankatarjouksiin voi tarttua harkinnan mukaan. Joten lankojen ostamattomuus jatkuu vielä pääsiäisen ylikin, nähtäväksi jää kuinka pitkään. :) Mitään varsinaista pakkolakkoa ei kuitenkaan enää ole. :)


Nämä kukat vilahtelivat jo edellisessä postauksessa, mutta laitanpa vielä tähänkin pari kuvaa, kun on näin harvinainen tapaus kyseessä, että meillä on eläviä kukkia - huovutetut ikikukat vilkkuvat tuossa elävän kimpun taustalla. :) Minähän en ikinä osta kotiin kukkia tai kasveja, eli meillä ei ole ainoatakaan viherkasvia, eikä meille laiteta kesäisin mitään parveke- tai ulkokukkia. Moneen vuoteen en ole edes luonnonkukkia tuonut kesällä sisälle maljakkoon siitepölyongelman vuoksi. Mutta pääsiäinen on aina poikkeus, silloin ostan aina kimpun narsisseja kotiin - pääsiäinen täytyy siis olla jollakin tavalla erityisen merkittävä minulle, kun innostun näinkin paljon sitä kotiin laittamaan. ;) Harvinaista tuossa kukkakuvassa on myös se, että siinä on ensimmäiset tulppaanit kautta aikojen minun kodissani. ;) Minä nimittäin inhoan tulppaaneja, niissä on jotain vastenmielistä, jota en osaa tarkemmin selittää. Mutta torstaina olin ostanut aamupäivällä kaupungilta nuo narssisit, ja sitten iltapäivällä kävin esikoisen kanssa lähikaupassa, ja hän sanoi kukkatiskin ohi mennessämme, että hän haluaisi ostaa punaisia kukkia. Mietin hetken, voisinko sietää punaisia tulppaaneja silmissäni, mutta koska kotimme on myös poikani koti, ja jos hän haluaa punaisia kukkia, niin eiköhän niitä sen verran voi kestää. ;) Ja ei nuo nyt niin pahalta näytä narsissien seassa. :) Narsissi on kuitenkin minun melkein lempikukkani - gerbera on se kaikkein eniten lempikukka - joten voin kohdistaa katseeni keltaisiin narsisseihin, ja antaa pojan ihailla sitten noita tulppaaneja. ;)


Olen saanut tänä pääsiäisenä pari yllätystä. :) Eilen illalla nukkumaan mennessäni huomasin, että sänkyni yläpuolelle oli käyty laittamassa sinitarralla kiinni tällainen:


Pääsiäispupuhan se on käynyt näemmä munimassa. ;) Tuo on "kolmiulotteinen", eli pupu on kiinnitetty munan päälle myös sinitarralla. :)


Tällainen tipu löytyi sitten tietokoneen päältä niin ikään eilen illalla. :) Onkohan tämä tarkoitettu kirjanmerkiksi? :)

Ja juuri nyt kun olin tätä postausta kirjoittamassa, selkäni takana tehtiin tällainen:


Pääsiäispupu ja -tipu ovat siis esikoisen käsialaa, mutta tämä kukka on kuopuksen ensimmäinen silityshelmityö. :) Tai siis ensimmäinen, joka on silitetty valmiiksi, sillä on hän noilla helmillä askarrellut jo ainakin puoli vuotta, muttei olla niitä silitetty valmiiksi. Kuopus ei vielä tee tavallisilla hamahelmillä, vaan tämäkin on maksihelmistä tehty, eli huomattavasti isommilla kuin tavalliset midi-hamahelmet. Näiden helmien halkaisija on ehkä sentin verran. Meillä siis askarrellaan kolmella erikokoisilla helmillä: esikoinen tekee niillä midihelmillä, eli niillä tavallisen kokoisilla hamahelmillä, jotka on varmaan kaikissa lapsiperheissä tuttuja. Kuopus tekee isommilla maksihelmillä, ja isännän uusi villitys on minihelmet, jotka on ehkä halkaisijaltaan millin tai korkeintaan puolitoista milliä. Niitä pitää käsitellä ihan pinseteillä, ei niitä pysty sormin siirtelemään. Sellaisilla minihelmillä se John Lennonkin on tehty, vaikka on meillä toinenkin Lennonin kuva, jonka mies teki niillä tavallisen kokoisilla ennen kuin löysi minihelmet. Niitä minikokoisia ei Suomessa myydäkään, mistä lie ulkomailta se niitä tilaileekaan. :)

Pääsiäisestähän minun piti turista, mutta eksyin vähän raiteilta. :) Pääsiäispupun ja tipun syytä moinen ajatusten harhailu. ;)


Napa meinaa ratketa, sillä tänään on päästy maistamaan pashaa. ;) Tai ei pelkästään maistelemaan, sillä tästä komeudesta on jo puolet syötynä. Pojat ottivat kolme lautasellista kerralla, meille vanhemmille mahtui vain kaksi. ;) Pashan koristelu on esikoisen käsialaa, ja aika lailla samantyylinen kuin viime vuotinenkin, käykääpä vaikka kurkkaamassa linkin takaa. ;) Oma tyyli on kehittynyt näemmä pienestä pitäen. :D

Tämä blogi on kuitenkin edelleen pääsiäisblogi käsityöblogi, joten laitetaan tähän vielä lankalauantain lankapuuhia näytille:


Eilen pitkäperjantaina ehdin tätä vilkaista noin vartin verran, tänään pistelin koko iltapäivän. Maljakko on nyt ihan valmis, ja ensimmäinen kukka muutamaa pistoa vaille. Kyllä tää tästä vähän etenee, vaikken kauhean järjestelmällisesti osaa edetäkään. Keskeltä kun lähtee liikkeelle, niin kuvaa voi kasvattaa melkein mihin suuntaan vaan aina fiiliksen mukaan. :)


Hamettakin olen aloitellut virkkaamaan. Takakappaleesta on helmapitsi valmiina, etukappaleesta alussa. Ajattelin tehdä nämä helmapitsit ensin, koska jostain syystä niiden virkkaaminen on tylsempää kuin sen pelkistä pylväistä koostuvan yläosan. Ainakin niin oli topin virkkaamisen kohdalla. Ja jos alkaa tosissaan puuduttamaan tuo helmapitsin virkkuu, niin ainahan voin alkaa jo tehdä takakappaleeseen sitä yläosaa, tehdä näitä vähän niin kuin rinnakkain. :) Virkatessa kun ei jää puikot kiinni tekeillä olevaan kappaleeseen niin kuin neuloessa, vaan koukkua voi siirtää työstä toiseen niin paljon kuin huvittaa. :) Pitäisi keksiä jotain mukavaa oheistekemistä, niin tämä virkkuukin edistyisi siinä samalla huomaamatta... :)

Leppoisaa lankalauantain iltaa! :)

perjantaina, huhtikuuta 02, 2010

Veleho :)

Löysin täältä ja täältä mielenkiintoisia vanhan kansan uskomuksia ja tapoja pääsiäistä koskien. Itse asiassa minulla oli syykin, miksi näitä haeskelin, mutta siitä sitten loppupuolella. :) Tässä kuitenkin joitain hauskoja poimintoja:

Piinaviikolla on pyykinpesukielto ja ankara paasto. Piinaviikon maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona ei mitään erikoista. Torstaina suoritetaan lampaitten tiähtäminen eli merkitseminen. Pikkutyttöjen korvien läystäminen eli lävistäminen korvarenkaita varten.

Salmi. Lehmusto, H.T. 196.1938

(Voi ei, oli kyllä ihan pakko pestä vaippapyykkiä tällä viikolla... eikä ole tullut oikein paastottuakaan ;) )

Koko paaston aikana ei saa kehrätä sen tähden, etteivät rullit (pääsiäisämmät) pääsiäisyönä lampaita kerittisi. Sitä varten sidottiin kaikki talon rukit rullista kiinni toisiinsa ja peitettiin vaatteella.

Simo. Latva, M. 68. 1895.

(Huh, onneks en oo kehrännyt! ;) )


Kehrääjä
kiersi kiiratorstaina,
lappo lankalauantaina,
kuivi kynnet koukkuun.


Sotkamo-Kuhmo-Paltamo. Mustakallio, J. 75.1881


Pääsiäsihuomenelt mentti persettäs myät navettohon mulli pussi pitelemä. Sitt löytti linnu munni.

Pyhämaa. Laiho, Lauri 3469.1936

Alasti piti "helekutella kolomen sonnin kelekkuja" pääsiäsiyönä, niin näki yrkämiehensä.

Hailuoto. Sanak.säätiön välityksellä. (Jouko Paavola) 912.1950

Kiirastorstaiaamuna pitää kopeloida härän tai oriin munija. Sitten löytää kesällä teeren ynnä muiden kaikkien lintujen pesät.

Uukuniemi. Kuutti, Eino 114.1936

(Riittääkö, jos kopeloi tuon omaan "oriin" munia? ;) )


Kiirastorstaina pohjapäreroihu kourassa pitää juosta kerran myötäpäivään ja kahdesti vastapäivään talonsa ympäri. Seuraa karja- ym. onnea. Mm. tulevat lehmät kotiin kesällä.

Pielavesi. KRK 114.Raatikainen, E. 110. 1935

(Ja eikun juoksemaan...! ;) )

Piinaviikon torstaina kaikki puiset talousesineet on pantava piiloon. Näin tehdään, jottei käärmeitä nähtäisi kesällä.

Salmi. Lehmusto, H. T. 145. 1938


Paaston aikanen piinaviikko oli vanahoilla ihan kummallinen, silloin ei soanna vahingossakaa nauroo, ja jos joku vihelsi, oil se kauhistus, se, joka näin tek, tuomittiin pirulle kuuluvaks, ja se palavel pirua ja joutui pirulle jos voan nauroi tahi vihels.

Tervo. Oksman, Juho 1825.1937

(Piru meidät viheltelijät ja naureskelijat periköön... ;) )

Piinaviikon torstaina, jos kolmesta pesästä otetaan kolmesta eri kohdasta tuhkaa, niin kun tämä tuhka on kaalimaahan istutettu, madot ja kirput eivät syö kaaleja.

Salmi. Lehmusto, H.T.144.1938

(Oottekos kokeilleet? :) )

Pitkänäperjantaina jos on pakkanen tai on samanlaista kuin koko viikkokaus, niin on pitkä ja kylymä kevät, mut jos lauhkii ilima, niin on lämmin kevät. Samoin kiiratorstaina. Kiirana kun kiristää, niin helkana helistää.

Rääkkylä. Hyvärinen, Alex. 222.190

Jos aurinko pääsiäisaamuna hyvin kirkkaana ilmoille nousee, niin tulee poutainen ja hyvä viljakesä, mutta jos se silloin hemmeä on, niin tulee sateinen kesä ja huono vuosi.

Jyväskylä. Nurmio, M. 551. 1888.

Pääsiäisaamuna jos paistaa päivä, niin tulee hyvä marjavuosi. Jos taas on usvaa, niin silloin marjankukat vie halla.

Joutseno. KRK 79. Kutila, E. 63.

Jos pitkäperjantaina on pilvinen, ei kesä ole hallainen, mutta jos se on selkeä, niin halla rutasee.

Porin seutu. Jyväsk.sem. 422.1926

Jos pitkäperjantaina paistaa aurinko, tulee sinä vuonna suuria tulipaloja. Näin oli käynyt esim. tänä vuonna (1914), jolloin on ollut suuria metsäpaloja.

Paimio. Kallio, Niilo 2213.1914

Jos pääsiäispäivänä vettä sataa, tulee huono heinävuosi.

Mäntsälä. Allén, Tyyne 20. 1920.


(Nähtäväksi jää pitääkö tänä keväänä paikkansa.)

Kiirastorstaita varten ottoo vasemmalla käellä riihen seinän raosta, sitten otetaan villoo ja 25 pennin raha ja kierretään ryssyyn ja pannaan kantapiän alle muata ruvetessa, niin näkköö unissaan suluhasensa.

Kuopion pit. Karhu, Lyyli 489.1936

Pitkäperjantaiyönä heitettiin kenkää, jonne päin kärki osoitti, sieltä tuli ensiksi sulhasia.

Nilsiä. KRK 94. Horttanainen, E. 819. 1935

Jos tahtoo tietää tulevan puolisonsa, pitää paaston aikana kolmena torstain peräkkäin, kiristorstaina viimeisen kerran, syödä kolme silakkaa kerralla paistettuina. Syöminen on alettava pyrstöstä päähän päin eikä saa puhua yhtään sanaa, ei juoda vaikka kuinka janottais, ja sitten mennä takaperin vuoteelle ja nukkua siunaamatta. Viimeisenä yönä tuo tuleva puoliso juotavaa unessa. Sama on jos syö ainoastan kiristorstaina yhdeksän silakkaa kerrassaan.

Laihia. Kotkanen, V. 362.1887.

(Ja eikun testaamaan! ;) )

Pitkäperjantain iltana käytiin ensin kolme kertaa kartanon ympäri, sitten mentiin ja navetan liesi silitettiin niin sileäksi, että siinä jäljet näkyivät. Sitten aamulla mentiin katsomaan, kenen jälki oli ilmestynyt tuhkaan, hevosen, lampaan, lehmän tai ihmisen. Kenen jälki siinä oli, se kuoli sinä vuonna.

Kittilä. Paulaharju, S. 15281.1920

(Kaikkea sitä on ihmiset halunneetkin tietää...)

Pitkee perjantakia vasten pit ensiks sängystä noustuaan astua lappeellaan olevan kirveen terän piälle ja sitte vasta lähtee muuvalle. Tämän sanottiin estävän kirveen sattumista jalakaan.

Suonenjoki. Ekberg, L. O. 89. 1886

(Voivoi, eipäs ollut kirvestä aamulla sängyn vieressä...)

Pitkäperjantaina ei herkuteltu. Ei maitoa, ei voita, vaan vettä ja leipää.

Ruskeala. Holmberg, U. 596.1909

(Meillä on kyllä ihan vähän herkuteltu...)

Sitten vielä oli kuunneltu pääsiäisyönä seuraavan vuode tapahtumia. Kuunneltiin kolmasti muutetun huoneen katolla tai tienristeyksessä verinen vasikannahka polvien alla. Silloin ei pitänyt säikähtää, tulipa sitten millainen otus tahansa. Milloin tuli päätön ihminen tai milloin kaksipäinen ihminen, jolla oli lautasen kokoinen silmä selässä tai milloin piru itse. Jos pelkäsi, niin ei tullut mitään, eikä saanut tietää silloin edellisen vuoden tapahtumia.

Pielasvesi. KRK 113. Oulkkinen, H. 290. 1935

(Vähän päättömiä nämä jutut välillä ovat... ;) )

Pääsiäislauvantaina pestiin talven aikana kehrätyt langat. Siksi sanotaan vieläkin tätä päivää lankalauantaiksi.

Haapavesi. Nurkkala, Laina (HAKS) 4865.1935

(Jaa, pitäisikö tässä alkaa pesemään uudelleen tammikuussa kehrätty Lampaankakka-vyyhti... ;) )


Pääsiäisen edellisenä torstaina ei saanut tehdä mitään työtä pyörittämällä. Jos niin teki, tulivat kotieläimet pyärätautiin ja kotihaltijat kävivät epäsuosiollisiksi.

Töysä. Peltonen, Erkki 192.1925

(Tää on kyllä hauska - mitähän sitä tuli torstaina oikein pyöriteltyä... ;) )


Pitkäperjantaina ei saanu mennä kyllään, naapurin väki pani sikalättiin.

Lieto. HAKS 5358.1935

(Huh, onneks pysyttiin kotona! ;) )

Pitkäperjantain yönä istuivat tytöt kaivon kannella selät vastatusten. Jos kuului vasaran iskuja, tiesi tämä kuolemaa, jos taas viulun soittoa, tiesi se häitä.

Vihti. Heino, A. 1975.1938

(Vielähän tässä ennättäisi kaivon kannelle...)

Kun lapsi tulee sellaiseksi, että sitä voi viedä kirkkoon, pitää sitä kuljettaa siellä kolmena vuonna aina pitkäperjantaina, muina pyhinä ei, niin lapsesta tulee hyvä lukemaan.

Lammin-Koski. Leino, A. 89.1883

(Tämä pitääkin panna mieleen. :) )

Jos tahtoo saada tietoa, saako juopon miehen, on pitkäperjantai-, vapunpäivä- tai juhannusyönä riisuttava itsensä alasti, laistava huoneensa ja asetettava sinne kolme pöytää, joille on asetettava yhdelle viinapikari, toiselle kaljapikari ja kolmannelle vesipikari. Kohta tulee haamu ja juo niistä yhden. Jos se juo viinan, tulee juoppo, jos kaljan - kohtuullinen, veden - raitis.

Ikaalinen. Korhonen, V. 19.1894

(Ei vitsit, tää on hulvaton! ;) )

Että lehmät pysyivät terveinä, täytyi ne pääsiäisenä lypsää takaperin.

Pori. Porin tyttölyseo 5083. 1938.

(En kyllä lehmän lypsämisestä ymmärrä mitään, mutta tuo käy vielä enemmän yli ymmärryksen...)

Jos joku on pannut huomaamatta toisen jalan sukan nurin jalkaansa tai paidan väärin päin päälle, niin se näkee ne noidat.

Pöytyä (Vahto). Vihervaara, E. 1977.1911

(Ollaanpas tarkkoja niitten sukkien kanssa! ;) )

Kerran oli rulliämmä lentänyt yli Oulun läänin pääsiäisyönä pirun tykö juhlimaan. Hän oli mennessään huutanut: "Voi mun päiviäni, pian päivä jo nousee, Salo ja Kempele käymättä ja Limingan kevolle kenkäni jäi."

Rantsila. KRK 226. Toppila, J. 612.

(Tää oli pakko laittaa, kun on Oulun seudulta peräisin.)

Jos pääsiäisaamuna ensimmäiseksi kun nousee ylös, näkee kissan, tulee vanhapiika, jos linnun, menee naimisiin sinä vuonna.

Pori Kauvatsa. Porin tyttölyseo 3093.1936.

Jos pääsijäisaamuna ensimmäiseksi näkee kissan, on sinä vuonna uninen ja laiska, vaan jos ensimmäiseksi näkee linnun, on vilpas ja ahkera.

Hollola. Leino, A. 15. 1883

(Tarkkana sit sunnuntaiaamuna! ;) )

Pääsiäisaamuna mennään puhumatta nuttu nurin toisessa jalassa kenkä, toisessa ei, varhain aamulla ennen auringonnousua korkealle mäen typpyrälle. Siellä hiljaa odotetaan auringon nousua. Juuri kun aurinko pilkistää, tulee toivoa itselleen jotain, joka sitten toteutuu.

Porin mlk. HAKS 4387. 1935.

(Nuttu nurin, onni oikein... vai miten se meni?)

Auringon uskottiin pääsiäisaamuna tanssivan ilosta, koska Vapahtaja silloin oli noussut kuolleista. Sen iloitsemista ja säteilemistä käytiin varta vasten katsomassa.

Heinola. Marjakorpi, T. 43.1910

(Toivottavasti aurinko iloitsee tänäkin vuonna. :) )


Ja sitten viimeiseksi se, minkä vuoksi minä näitä vanhoja uskomuksia googlettelin:

Jos lasta imettää kolome pitkee perjantaita niin siitä tulloo veleho eli tietäjä.

Pielavesi. Nissinen, Armas 56.1936

Sellai ihmii, joka lapsena on syönny kolmena pitkäperjantaina tissiä, niin sellai ihmii, jos sitte isona toivoo toisele jotaki pahaa, se onnistuu aina.

Orimattila (Hollola). Järvinen, A. 613.1938

Näin on nimittäin päässyt käymään tänään meidän perheessä. :) Esikoisenkin kanssa imetys kesti pitkään, 2 v 3 kk, mutta hän kun on syntynyt kesäkuussa, niin tuohon imetystaipaleeseen ei ehtinyt mahtua kuin kaksi pitkäperjantaita. Sen sijaan kaksi vuotta sitten tammikuussa syntynyt kuopus näki tänään kolmannen pitkäperjantainsa, ja tissi maistuu edelleen. ;) Tosin hän on vähentänyt muutaman viime kuukauden aikana tissittelyä niin, että ottaa nykyään enää vain pienet yömyssyt iltasella. :) Saa nähdä kauanko jatkamme, todennäköisesti niin kauan, kunnes jompi kumpi osapuoli sanoo maidontuotantosopimuksen irti - kenties tissitellään vielä ensi pitkäperjantainakin... ;)


Taitaa veleho tehdä tässä jotain taikoja rairuohon kasvattamiseksi... ;)

Rauhallista pyhien jatkoa! :)

RPM 1.4.

Työpaikalla pistettiin ovet kiinni pääsiäisen ajaksi jo eilen, joten minulla oli mahdollisuus osallistua torstai-iltaiseen ristipistomaratoniin. Aloitin tasan klo 18, mutta koska keskittyminen pistelemiseen oli mitä oli, suurimmaksi osaksi piti taas tehdä jotain muuta, niin päätin jatkaa pistelyaikaani vielä klo 22 jälkeenkin, koska vasta sitten sain kunnollisen pistelyrauhan. Puolilta öin lopettelin, ja uskoakseni tähän ajanjaksoon tuli suunnilleen se neljä tuntia pistelyä, saattoi tulla vähemmänkin.

Tyhjästä kankaasta aloitin, ja tämän verran sain aikaiseksi:


Pistin tuohon kuvan mallista, että voi jotenkin hahmottaa, mitä tästä pitäisi tulla. :) Ei ole mikään maailman helpoin pisteltävä, sillä värialueet ovat pieniä ja hajallaan, ja kun tämä on valmis pakkaus, niin langat on siinä pätkitty niin lyhyiksi, että yhdellä langanmitalla pistelee noin 20 pistoa, ja sitten pitää taas ottaa uusi lanka. Tykkään itse pistellä vähän pidemmillä pätkillä, ettei tarvitse joka välissä olla pujottamassa uutta lankaa neulaan. :)

Aion tehdä tämän tauluksi ja antaa toukokuussa lahjaksi, joten tämän edistymistä tullaan seuraamaan tässä huhtikuun aikana. Voi olla, että innostun pistelemään tätä lisää jo nyt pääsiäisen pyhinä. :)

Rauhallista pitkäperjantaita!

torstaina, huhtikuuta 01, 2010

Maaliskuun raporttia ja huhtikuun suunnitelmia

Juuri äsken muistin käydä kääntämässä kalenterissa uuden lehden. Aamulla en ehtinyt moista edes ajatella, kun oli tapaaminen kaupungilla ja sen jälkeen jäin sinne vähän hummailemaan. Kävin ihan ex tempore leikkauttamassa hiuksenikin sellaisella "ilman ajanvarausta" -parturilla - ensimmäistä kertaa muuten sattui kohdalleni miesparturi - tai siis ei se ihan hetken päähänpisto ollut, sillä olen jo muutaman viikon tuskaillut, että tarttis jotain tehdä noille hapsottaville latvoille. No, latvoja lähti tällä kertaa ainakin 10 cm pois, ja tuntuu ihan hassulta, kun tukka on taas ihan paksun oloinen ja ylettyy vain lapaluihin saakka. ;) Mutta eiköhän se siitä kasva... :)

Mutta maaliskuun käsitöitähän mun piti tänne tulla muistelemaan! :)


Maaliskuun valmistuneet:

  • 4.3. Pupu ja tipu (neulahuovuttaen)
  • 11.3. Mouseloft: Piano Composition (ristipistellen; meikkipeiliksi)
  • 12.3. Huovutetut lapaset keltaiset (neuloen, pesukone- ja neulahuovuttaen), langankulutus 163 g
  • 12.3. Huovutetut lapaset harmaat (neuloen, pesukone- ja neulahuovuttaen), langankulutus 163 g
  • 12.3. Patalappu harmaa (virkaten, pesukone- ja neulahuovuttaen), langankulutus 39 g
  • 12.3. Patalappu keltainen (virkaten, pesukone- ja neulahuovuttaen), langankulutus 35 g
  • 14.3. Virkattu jakku (virkaten), langankulutus 652 g
  • 17.3. Toppi (virkaten), langankulutus 216 g
  • 23.3. Jakku (virkaten), langankulutus 325 g
  • 30.3. Toppi (virkaten), langankulutus 305 g
  • 30.3. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 49 g
  • 31.3. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 34 g
  • 31.3. Sytomyssy (virkaten), langankulutus 35 g
Lankaa kului yhteensä 2016 grammaa, mihin olen sangen tyytyväinen, sillä asetin hamsterikuun tavoitteekseni puolitoista kiloa. :) Ihan viime metreillä aloin kuitenkin ajatella, että saattaisin pienellä pinnistelyllä yltää kahteen kiloonkin. :) Kauashan tuo jäi hamsterikisan kärkipäästä, siellä taitaa olla parikin kuuden kilon ylittäjää...!!! Meikäläiseltä olisi loppunut lanka kesken kaiken, jos olisin lähtenyt kuutta kiloa tavoittelemaan... :D Tällä hetkellä lankavarastoni on muuten huvennut alle neljään kiloon, joten varsin tyytyväinen olen siihenkin! :) Ja myös siitä olen onnellinen, etten ihan otsa hiessä ja naama irvessä lähtenyt hamsterikilpaan, vaan annoin itselleni luvan tehdä välillä muitakin käsitöitä, ja tuli siis tehtyä myös huovutteluja ja ristipistojakin. Hyvä kuukausi siis kaikin puolin! :)

   


Lankahamsterit oli siis mielessä koko kuukauden ajan, mutten unohtanut suinkaan Virkkaa Vihreää, jota sain kunnian emännöidä puolentoista kuukauden verran. Oma osuuteni sinne oli kahdeksan virkattua työtä, joissa oli edes vähän jotain vihertävää. :) Sytomyssykampanjaankin sain tehtyä kolme myssyä lisää. Kommenteissa udeltiin, montako sytomyssyä olen nyt kaikenkaikkiaan tehnyt, ja muistelisin niitä olevan seitsemän valmiina. Myssylankoja on vielä sen verran, että enköhän saa huhtikuussa virkattua vielä ainakin kolme myssyä, että päästään kymmeneen kappaleeseen, ja voi olla, että niitä tulee vielä yli senkin. :) Pitäisi vaan tehdä noista puuvillalangoista ne isommat neuleet, joita olen suunnitellut, jotta jäisi sitten jämät käytettäviksi sytomyssyihin... Siinä onkin huhtikuulle haastetta, neuloa tai virkata kaikki puuvillalangat pois! :) Noiden sytomyssyjen suhteen olen ajatellut, että teen OYS:n kampanjaan nyt sen verran, mitä ehdin ja lankaa sattuu itsellä olemaan huhtikuun aikana, ja jos sen jälkeen vielä myssyintoa ja -lankoja on jäljellä, niin voinhan sitten lähettää myssyjä vaikka toisiin kampanjoihin, jotka jatkuvat pidempään. :) En aio ottaa paineita mistään. :)

Huhtikuun käsityösuunnitelmat taitavat ollakin sitten siinä minkä jo mainitsin: puuvillalangat käsittelyyn. Ainakin aion virkata violetin hameen Bambusta (on jo aloitettu tänä aamuna), sitten olisi odottamassa yhdet petroolinvihreät Tennessee-puserolangat ja harmaat Kotiväki-puserolangat. Tennesseetä ajattelin neuloa, Kotiväkeä virkata. Ja sitten on Bambun jämiä myssyvirkkuita ajatellen. Eiköhän niistä riitä tekemistä yhdeksi kuukaudeksi. :) Ja ai niin, tavoite on tietysti tehdä yksi ristipistotyö kuukaudessa, ja ajattelin tänä iltana aloitella yhtä uutta työtä, jonka haluaisin antaa lahjaksi. Muitakin ristipistolahjatöitä pitäisi alkaa jo pikkuhiljaa tehdä, ettei tule sitten loppukevään ja alkukesän juhlien kynnyksellä kiirettä... Fiiliksen mukaan kuitenkin niitäkin, kun ei ole mistään hirmusuurista pistelytöistä kyse. :)

Että semmoista. :) Mukavaa alkanutta huhtikuuta ja jo ovella kolkuttelevaa pääsiäisen aikaa! :) Minä löysin viimein tänään narsisseja maljakkoon - löysin niitä kyllä jo alkuviikosta Lidlistä, mutta en eivät auenneetkaan, vaan taisivat olla kuolleita jo kaupassa, en vain sitä huomannut, kun olivat nupuillaan. Onneksi löytyi parempia narsissinippuja vielä tänään, ja saatiin keltaisia kukkasia kotiin. :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)