Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, huhtikuuta 11, 2009

Lankalauantain iltana

Aamulla herätessäni oli ensimmäinen ajatukseni: "Hei, tänään on Lankalauantai!" :) Ensin ajattelin, että nousenpa ylös ennen muuta perhettä tekemään käsitöitä, mutta sitten vissiin tulikin uni uudestaan, ja noustiin vasta aamupäivästä ylös koko perhe. Mutta olen ehtinyt tänäänkin vähän virkkailemaan. Kummasti vain nämä päivät vilahtavat nopeasti, eikä ehdi paljon tekemään käsitöitä, vaikka kuinka olisi muka aikaa. No, on minulla nyt siitä tunikasta jo noin 2/3 valmiina, että kyllä se koko ajan pikkuisen edistyy...


Tänään on sitten syöty pashaa. :) Esikoinen halusi koristella, joten annoin hänelle vapaat kädet. Ensin katsoin kauhuissani, että tulee poika äitiinsä, kun hän aloitti sijoittamalla huolellisesti keltaiset pallerot yhden joka nurkkaan, sitten yhden keltaisen palleron keskelle, sitten neljä vihreää tasaisesti reunoille keskelle... mutta onneksi hän lopulta alkoi laitella noita hivenen "taiteellisemmin" pashan päälle. :D Ei sitä tarvitse vielä 4-vuotiaana niin perfektionisti olla, sitä taipumusta ehtii toteuttaa 3-kymppisenäkin riittämiin. ;)

Hyvää oli pasha. ;) On sitä onneksi vielä vähän jäljellä, vaikka aika monta kertaa ollaan kaapilla vuorollamme käyty sitä napsimassa. Mutta kun sitä ei kärsi kovin isoa annosta kerralla syödä, niin riittää ehkä vielä vähän huomiseksikin, vaikka ison satsin teinkin... :)

Tässäpä tämä päivä onkin taas hujahtanut. Hyvää lankalauantai-illan jatkoa itse kullekin! :)

3 kommenttia:

  1. Ihanasti on pasha koristeltu. Taitava poika:-). Ihan ilmiselvästi äitiinsä tullut;-)

    Hauskaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköinen pasha! Hyvää lankalauantaita ja sukkasunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Mun piti nyt ensimmäisen kerran tehdä pashaa, mutta jotenkin se jäi. Voiskohan sitä tehdä vaikka ensi viikonlopuksi? ;) Luulen, etten ole edes koskaan maistanut sitä.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)