Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

sunnuntaina, tammikuuta 01, 2017

2017

Hyvää alkanutta vuotta 2017! :)

Vuoden alkajaisiksi olen tavannut blogiinikin kirjoitella erinäisiä lupauksia tai käsityösuunnitelmia tulevalle vuodelle. Tänä vuonna en lupaa yhtään mitään. Elämä on jo opettanut, että kannattaa mieluummin ottaa vastaan päivä kerrallaan kuin tehdä isompia suunnitelmia. Yllätyksiä voi aina tulla, niin kuin on tullutkin.

Iloisena voin kuitenkin todeta, että neulomisen saralla minulla on pikku hiljaa alkanut tulla jälleen haaveita neuleista, joita haluaisin toteuttaa. Näin vuoden alkajaisiksi voisinkin listata kuvien kera tähän näitä haaveitani. Ja korostan, että kyse on haaveista - ei lupauksista tai edes suunnitelmista toteuttaa nämä! :)

Kuvat olen kaikki pöllinyt kyseisten lehtien tms. sivuilta.


Näiden sukkien ohje oli Suuri Käsityö 12/2016 -lehdessä. Nämä todennäköisesti toteutan niistä jämälangoista, jotka minulta jää yli tällä hetkellä tekeillä olevasta neuletakista. Muistaakseni näissä sukissa on joku jippo, miksi nämä haluaisin tehdä - ja toki haluan neuletakkini kanssa yhteensopivat sukat! :)


Tämä Dropsin ohje menee 100% varmasti pian puikoilleni, sillä tähän on jo langat hankittuna... :)


Samoin kuin tämä hame. Samat langat kuin puseroonkin. :) Olen tämän hameen jo kerran virkannutkin, ja koska se on ihan lempihameeni, niin haluan tehdä sitä useammassa eri värissä. :) Voi olla, että teen tästä vielä kolmannenkin version jossain vaiheessa...

Haaveissani on myös sukat kaveriksi puserolle ja hameelle, mutta ne aion tehdä omasta päästäni...


Tähän Novita Kevät 2016 -lehdessä olleeseen puseroon olen ihastunut jokin aika sitten, mutten haluaisi siihen tuota tummaa lilaa. No, sitähän ei ole enää edes saatavilla, mutta tulossa taitaa olla kevään lankakarttaan hiukan erilaista lilaa, joten tämä on vahvoilla päästä puikoilleni. :) 


En neulonut Novitan joulukalenterisukkia, mutta haluaisin neuloa. Ajattelin, että josko tekisin samoilla väreillä kuin tuon edellämainitun puseron... Näitä tosin voisi neuloa sitten lahjaksikin eri väreillä, vaikkapa näillä alkuperäisilläkin!


Suuri Käsityö 12/2016 -lehdessä oli monenlaista ihanaa. Tämän pupupuseron haluaisin! :) Hiukan taas eri väreillä, mutta kuitenkin. Tässä houkuttelisi se, että tämä tehdään ylhäältä alaspäin, en ole koskaan niin päin puseroa neulonut!


Ja pariksi puserolle haluaisin tehdä nämä sukat, nekin samasta Suuri Käsityö -lehdestä.


Tähän neulejakkuun ihastuin Novita Talvi 2016 -lehdessä. Tämän voisin tehdä ihan luonnonvalkoisena...


... ja tietysti sukat pariksi! :)

Sellaisia pieniä neulehaaveita minulla on tällä hetkellä. Mainitsen vielä, että minulla ei ole mitään noista lehdistä omanani, mutta onhan olemassa kirjasto ja netti. :)

Saa nähdä, miten tänä vuonna tuota neuleaikaa on, sillä en asu enää yksin! :)


Neiti Tupsu toivottaa kaikille hyvää tätä vuotta! ♥

12 kommenttia:

  1. Kivoja suunnitelmia. Minullakin joitain noista ajatuksissa tehdä, jälleen vaan mietin, että onko Nallevahvuuskin minulle liikaa työssä käytettävässä neulejakussa.
    Kovasti noiden ensimmäisten sukkien kaltaisen mallin olen tallentanut Ravelryn kirjastoon.
    http://www.ravelry.com/patterns/library/squircle-2
    Onnea ja hyvää yhteiseloa yhdessä Neiti Tupsun kanssa, nyt täytyy minun jo kiiruhtaa töihin.

    VastaaPoista
  2. Hyvää uutta vuotta neidin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Tuo dropsin pusero on kyllä ihana. Pitää käydä etsimässä sen ohje ja tutkia tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puseron nimi on Tauriel, sillä pitäisi löytyä!

      Poista
  4. Hei Mari, olen palannut blogimaailmaan uuden vuoden kunniaksi. Oikein mukava tavata jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä edellinen kommenttini ei näkynyt minulla ja luulin, että se olo kadonnut bittiavaruuteen.... en siis ole ihan vielä näin dementoitunut, että toistaisin samaa asiaa moneen kertaan 😀

      Poista
    2. Voi, ei haittaa! :) Hyvähän se on ilmoitella itsestään.

      Poista
  5. Sulla on ihana kissa . :D <3 meijän Kanelilta Tupsulle terveisiä ja minulta rapsutukset! :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)