Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2015

Uudelleen luotua

Muistanette vielä kaksi luomispussia, jotka ompelin toukokuussa. Nyt ompelin samanlaisia pusseja kaksi lisää:

Luomispussit 2 kpl
Tehty ajalla: 15.-17.6.2015
Kangas: Kuutta erikuosista puuvillaa
Koko: 23x23 cm
Muuta: Vien töihin työkavereiden käyttöön.


Jos ihmettelet, mikä kummassa on luomispussi, niin voit käydä lukemassa aiheesta tarkemmin vanhasta postauksestani. Nämä kaksi ovat muuten samanlaisia kuin kaksi edellistäkin, mutta näissä on eläinkuviona lehmäkangasta, kun edellisissä oli kirahvikangasta. Alunperin tilasin nimenomaan sitä kirahvikangasta PeeKaalta, mutta koska se olikin loppunut, jouduin vaihtamaan sen tilalle tämän lehmäkankaan. Mutta sitä kirahvikangasta oli sittenkin löytynyt pikku palanen, joten sain sen kaupanpäällisiksi. Siitä kuitenkin riitti vain kahteen pussiin, ja kun noita muita kankaita riitti yhteensä neljään pussiin, niin onneksi oli tuota lehmäkangasta tilalle.

Edellisistä pusseista toisen pidin itse ja toisen lahjoitin töihin, ja myös nämä kaksi aion vielä työpaikalle, joten siellä on sitten kolme luomispussia käytössä. Enempää tuskin enää teen ainakaan ihan ilmaiseksi. ;)

Ohje pusseihin löytyy Hääräämöstä. Tein nämä kaksi b-vaihtoehdon mukaan eli en huolitellut reunoja ennen pussin yhteenompelua; edellisissä pusseissa huolittelin, ja jouduin kuitenkin siksakkaamaan repsottavat reunat yhteenompelun jälkeen uudelleen, joten päätin tällä kertaa säästää vaivaa ja huolittelin kaikki reunat samalla. Minusta tämä versio on parempi, ja vielä parempi se olisi, jos omistaisin saumurin. Ehkä sen vielä jonain päivänä omistankin, kunhan tämä sairauteni hoito joskus lakkaa ja rahaa jää muuhunkin kuin lääkkeisiin. Mutta kyllä tavallisella ompelukoneellakin saa hyvin ommeltua monenlaista pientä kivaa! :)

Maanantaiaamuna olin kuntopyöräilemässä, kun kuopus heti herättyään tanssi innoissaan luokseni ja hihkui: "Ukkonen, ukkonen, ukkonen!" Valitettavasti oli kuitenkin vain ihan tavallinen tuulinen sadepäivä ilman ukkosta. ;) Poika on tullut äitiinsä, hänkin rakastaa myrskyjä, sateita ja ukkosta. Nyt ovatkin säät olleet suosiolliset - tällaiset raikkaat, tuuliset ja sateiset päivät ovat minun makuuni, ja olenkin ulkoillut ihan mahdottoman paljon viime viikkoina! :) Ainoastaan viime viikonloppuna oli vähän turhan kuuma ulkoiluun (+15), mutta onneksi tällä viikolla on taas tullut kunnolla sateita, ja tänäänkin kunto kohosi polkiessani salilta kotiin vastatuuleen. :) Tällaisia kelejä vain lisää, niin jaksan minäkin odottaa syksyn tuloa! Syksy tuntuu olevan taas niin paljon lähempänä, kun sain nuo pussukat valmiiksi, ja kävinpäs tänään jo hakemassa upouuden työpuhelimenkin... ;) Puolitoista kuukautta vielä pitäisi malttaa odottaa, ja sinä aikana jatkaa tietysti hyvin edistynyttä kuntoutumista, eikä se kuntoutuminen toki saa syksyn alettuakaan loppua. :)

Luovia luomishetkiä luoville lukijoilleni! :) Ja ihanaa syksyn odotusta!

2 kommenttia:

  1. Aivan mahtava idea! Pitipä käydä tutkimassa aiempi postauksesi pusseista, sillä mulle tuo luomispussi on ihan uusi juttu. Luin ja samalla ihmettelin että kuinka monta pussia olet tarinaa varten tehnyt :) No selvisi sekin sitten.
    Tuo on varmasti nerokas tapa oppia luomiskertomus, kun tarinan "näkee" ja muistaa millainen kangas seuraavaksi tulee. Jäin myös miettimään että lieköhän taikureillakin samanlaisia pussukoita, toisissa tarkoituksissa tietysti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikka ideasta en toki voi ottaa kunniaa itselleni. ;) Yksi pussi siis riittää koko kertomukseen, mutta koska tein kaksi pussia kerralla, niin kuvasin ne molemmat yhtä aikaa. Toivottavasti näille tulee käyttöä. Materiaalia oli tosiaan neljään pussiin, siksi tein näitä nyt tämän verran. Olisi kyllä ihanaa tehdä vaikka jokaiselle kollegalle oma luomispussi, mutta kun materiaalit eivät ole ihan ilmaisia, niin ajattelin, että jospa työpaikalla pärjättäisiin yhteensä kolmella pussilla (ja mulla sitten ihan ikioma, jota en lainaa muille).

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)