Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Maa oli
autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan
henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti
valon pimeydestä,
ja hän nimitti valon päiväksi,
ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli
aamu, näin meni ensimmäinen päivä.
Jumala sanoi: "Tulkoon kaartuva kansi vesien
väliin, erottamaan vedet toisistaan." Jumala teki
kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja
toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, ja Jumala
nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu,
näin meni toinen päivä.
Jumala sanoi: "Kokoontukoot taivaankannen
alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että
maan kamara tulee näkyviin." Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen
paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti
mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.
Jumala sanoi: "Kasvakoon maa vihreyttä, siementä
tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä
kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista
siementä." Ja niin tapahtui. Maa versoi
vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita,
jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa
mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
Jumala sanoi: "Tulkoon valoja taivaankanteen
erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä
osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne
loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan
päälle." Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi
suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja
pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän
asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon
pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.
Jumala sanoi: "Viliskööt vedet eläviä olentoja
ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla." Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut
elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki
siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. Hän siunasi ne sanoen: "Olkaa hedelmälliset ja
lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut
lisääntykööt maan päällä." Tuli ilta ja tuli
aamu, näin meni viides päivä.
Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen, tehkäämme
hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän
meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata
ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu." Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi
hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa
hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja
ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja,
taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja
liikkuu." Jumala sanoi vielä: "Minä annan teille
kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä
on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat
hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja
villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle,
mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan
ravinnoksi vihreät kasvit." Niin tapahtui. Ja
Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli
hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes
päivä.
Näin tulivat valmiiksi taivas ja maa ja kaikki
mitä niissä on. Jumala oli saanut työnsä
päätökseen, ja seitsemäntenä päivänä hän lepäsi
kaikesta työstään. Ja Jumala siunasi seitsemännen
päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi
kaikesta luomistyöstään. Tämä on kertomus siitä,
kuinka taivas ja maa saivat alkunsa silloin kun ne
luotiin.
(1. Moos. 1: 1-31, 1. Moos. 2: 1-4)
Luomispussit 2 kpl
Tehty ajalla: 4.-5.5.2015
Malli: Hääräämö-blogista
Kangas: Kuutta erikuosista puuvillaa
Koko: 23x23 cm
Muuta: Toinen itselle, toinen töihin.
Ihan "surauttamalla" nämä eivät valmistuneet, sillä tekeminen vaati tarkkuutta ja ennen kaikkea kysyi koneen lujuutta. Ja niinhän siinä kävi, että kun jälkimmäisestä pussista oli enää 5 cm ompelematta, niin katkesihan se ompelukoneen neulakin viimein! Siitä onkin monta vuotta, kun viimeksi on neula katkennut, mutta en nyt tietysti ole ihan mahdottomasti ommellutkaan. Koneen alkuaikoina tuntui, että neulaa sai olla koko ajan vaihtamassa, mutta johtuiko se sitten ompelijan kokemattomuudesta vai alkuinnostuksen ompelupuuskasta, sitä en tiedä.
Ohje on kuitenkin perusperiaatteeltaan helppo, vaikka tarkkuutta vaatiikin ja vie sen vuoksi suhteellisen paljon aikaa. Suosittelen kokeilemaan! :) Kankaat löytyivät muuten aikoinaan PeeKaasta. Muistaakseni toissasyksynä ne ostin - vai oliko peräti sitä edellisenä? - mutta vasta nyt uskaltauduin pussit ompelemaan.
Näillä mennään syksyä kohden... :)
Siis aivan ihana. Pitääköhän minunkin?
VastaaPoistaKiitos! :) Jos multa kysyt, niin pitää. ;)
PoistaOnpa kiva pussi....
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaMinullakin on tuo luomispussi ja muutama muukin Raamatunaiheinen pussi. Itse en osaisi tehdä, mutta monet ovat koittaneet saada selville miten se tehdään, kun olen opetuksessa niitä käyttänyt.
VastaaPoistaOhjeitten mukaan kyllä osaa tehdä, mutta ei se tekotapa pussia pyörittelemällä selviä, vaikka se lopulta onkin äärimmäisen yksinkertainen. Mietin minäkin, voisiko noita pusseja tehdä muistakin aiheista, mutta ongelma taitaa olla löytää sopivia kankaita.
PoistaTälleen tulevana muotoilijana ratkaisisin ongelman luovasti: itse painamalla, maalaamalla tai piirtämällä saisi juuri sellaisia pusseja kuin haluaisi. Olettaen, että osaa piirtää haluamansa aiheet ja ei ole ostolakossa. Tai PA.
PoistaNo näinhän se toki on. Toistaiseksi kuitenkin minulle riittää tämä luomispussi, johan siinä lapsetkin kyllästyisivät, jos tädillä olisi joka kertomukseen aina vaan uusi pussi. ;) Vaihtelua siis rekvisiitan käyttöönkin. Ja vaihtelua tuo tämä pussikin, sillä useimmiten luomiskertomuksen havainnollistajana toimivat lelukaapista löytyneet eläinhahmot sekä alastomiksi riisutut Barbie ja Ken... ;)
PoistaUpea!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaHieno pussi! Mie tein ensimmäiseen luomispussiini kuvat applikoimalla. Sillein saisi tehtyä muitakin kertomuksia.
VastaaPoistaKiitos! :) Ja kiitos vinkistä! Minä en ole tuota applikointia harrastanut, siinä pitäisi olla vissiin jotain tukikankaitakin tms., jotka on mulle ihan hepreaa. Eikä onnistu ainakaan nyt, kun en aio ostaa tänä vuonna uusia käsityömateriaaleja lainkaan. ;)
PoistaApplikointi on nykyään helppoa kaksipuolisen silitettävän liimakankaan avulla.
PoistaJuu, tällaista olen lukenut, kun olen asiasta tietoa etsinyt, mutta se vaatisi sellaisen liimakankaan ostamista, ja minulla on kukkaronnyörit lukittuina. ;)
PoistaMie en ole käyttänyt tukikangasta. Puuvillakankaan applikoiminen puuvillakankaalle on helppoa ilmankin.
PoistaOk. No itseasiassa en ole kauheasti tuosta applikoinnista edes kiinnostunut, minulle tässä pussissa oli riittävästi haastetta ihan valmiiksi kuvioitujen kankaittenkin kanssa. ;)
PoistaAivan uusi juttu mulle. Hieno idea ja lopputulos! On varmasti kivaa, kun voi ajatuksia suunnata jo ensi syksyyn ja työjuttuihin.
VastaaPoistaNo niin oli mullekin uusi juttu, kunnes eräässä seuraamassani käsityöblogissa tähän törmäsin ja siellä oli linkki tuohon ohjeeseen. Kyllä tässä päiviä lasketaan elokuun ja syksyn alkuun... :) Varsinkin, kun töihinpaluusta päätettiin virallisesti keskiviikkona, tähän saakkahan se on ollut lähinnä suunnitelmana omassa päässä ja alustavasti siitä eri tahojen kanssa keskusteltu.
PoistaMahtava idea ja hienosti olet sen toteuttanut!
VastaaPoistaJa onnea työhönpaluupäätöksestä!
Kiitos! :) Parastahan tietysti on, että työkyky on palautunut sen verran, että pystyn töihin palaamaan, lähinnä tässä on pitänyt sopia siitä, että milloin ja missä muodossa näin alkajaisiksi, sairauslomaa kun on sen verran monta vuotta tässä taustalla.
Poista