Nyt tein kuitenkin kokonaan harmaat sukat - mutta enpäs näistäkään tehnyt ihan perussukkia, vaan Kertut. :)
Kerttu-sukat
Tehty ajalla: 31.3.-3.4.2015
Malli: Kerttu-sukat
Suunnittelija: Uhoava gnu
Lanka: Novita 7 veljestä tummanharmaa (048)
Langankulutus: 102 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: n. 38
Muuta: Sytosukiksi Oysiin
Samat sukat ovat tässäkin kuvassa, mutta vähän eri valaistuksessa kuvattuina. :)
Nämä sukat menevät Oysiin sytosukiksi, eli lämmittämään syöpähoitoja saavien potilaiden jalkoja, jotka hoidoista johtuen ovat usein hyvinkin kylmät. Pakkasin sukat pussiin yhdessä sytomyssyjen kanssa, ja toimitan ne eteenpäin, kunhan ensi viikolla on kaupungilla käyntiä.
Tänään on viimeinen paastonajan päivä ja samalla viimeinen päivä osallistua PHHT-haasteeseen. Lisätietoa saat ylläolevaa kuvaa klikkaamalla. Muistathan, että osallistua voi myös muutenkin kuin käsitöitä tekemällä! :) Osallistumisia voit raportoida PHHT-postaukseen vielä pääsiäismaanantai-iltaan saakka (tai vielä tiistaiaamunakin ehtii, koska en kuitenkaan pääse tekemään yhteenvetoa ennen tiistai-iltapäivää). Varmistathan, että olet ilmoittanut kaikki osallistumisesi minulle tuohon postaukseen tai sähköpostiini, koska tarkistan osallistuneiden käsitöiden määrän sieltä, en siis käy erikseen jokaisen blogeista niitä laskemassa! Voit vaikka viimeisen kommenttisi yhteydessä vielä ilmoittaa lopullisen haastekäsitöittesi määrän, niin saan tarkistettua omista kirjanpidoistani, että kaikki ovat varmasti sinne merkitty.
Itse osallistuin PHHT-haasteeseen tekemällä:
- 5 etiopianuttua kotiseurakuntani kautta eteenpäin toimitettavaksi
- 6 sytomyssyä Oysiin
- 2 vauvansukat kotiseurakuntani kautta eteenpäin toimitettavaksi kastesukiksi/myyjäisiin
- 1 sytosukat Oysiin
- Lisäksi olen haasteen aikana tukenut rahallisesti mm. yhteisvastuukeräystä sekä kirkon lähetysjärjestöjä ja herätysliikkeitä
Kaikkia ei-käsitöihin liittyviä hyväntekeväisyyskohteiden tukemisia en ole laittanut itselleni edes muistiin, eikä niitä tarvitse välttämättä alkaakaan ihan yksityiskohtaisesti raportoimaan.
Leppoisaa lankalauantaita ja suloista sukkasunnuntaita kaikille! ♥
Juu, eipä minustakaan harmaat sukat ole ihan ne tyyppisukat puikoillasi. Mutta hienot silti on ja Kerttu-sukat on aina hienot. Hyvää Pääsiästä Sinulle ja perheellesi! Tiedän, että Pääsiäinen on se sinun paras juhlasi! <3
VastaaPoistaKiitos! Ja hyvää pääsiäistä sinullekin! :) Jostain syystä ei ole tullut harmaita sukkia neulottua edes muille, tai sitten olen vähintäänkin koristellut niitä raidoilla. Tosin en nyt ihan kaikkia yli 20 vuotta sitten neulottuja juttuja edes muista, mutta ei tule kyllä mieleen, että olisin ketään miespuolistakaan ihan perusharmailla sukilla lahjonut. Aikoinaan kyllä neuloin suhteellisen neutraalinvärisiäkin sukkia varsinkin lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen, mutta siitä on jo aikaa iäisyys...
PoistaKerttu-malli on kiva neuloa ja kiva katsella.
VastaaPoistaNo näinhän se on. :)
Poista