Helmikuussa valmistuivat:
- 6.2. Couleur d'Etoile: Il était une bergère (ristipistellen)
- 16.2. Couleur d'Etoile: Cet Amour là (ristipistellen)
Lyhyestä virsi kaunis, sanoo sananlasku, vaikka itse kyllä veisaan mieluusti vähän pidempiäkin virsiä. ;) Kuten tuosta listasta voi päätellä, langankulutus jäi tässä kuussa tasan nollaan! (ristipistolankoja ei lasketa) Nyt olen todistanut sen, mitä olen aina väittänytkin, että minulle ei kertakaikkiaan sovi useamman kuin yhden neule- tai virkkuutyön tekeminen kerralla. Jos minulla on kesken kaksi (tai enemmän) neule-/virkkuutyötä, minun ei tule tehtyä niistä oikein kumpaakaan. Nyt minulla on kuitenkin ollut ihan käytännön syistä kaksi käsityötä (+ ristipistotyö kolmantena) tekeillä: virkkuutyö on sen verran isokokoinen, että teen sitä ainoastaan kotona, joten minulla on ollut "reissukäsityönä" myös sukankudin. Koska noita kodin ulkopuolisia tilanteita on kuitenkin ollut aika niukalti, ainakin sellaisia missä voi käsityötä tehdä, niin eihän se sukankudin ole vauhdilla päässyt edistymään, joinakin viikkoina olen ehtinyt tehdä sitä vain kerran viikossa lapsen soittotunnin ajan. Kotona olen tehnyt vain virkkuutyötä, mutta koska se on iso ja kasvaa edelleen, niin eihän sellainen hetkessä valmistu. Aika usein arkipäivisin tulee neulottua tai virkattua vain kuntopyöräillessä eli puoli tuntia päivässä, siinä ajassa virkkuu ehtii edistyä kaksi kerrosta. Veikkaisinpa kyllä, että jos olisin tehnyt vain yhtä käsityötä kerrallaan, olisin tässäkin kuussa tekaissut paitsi nuo molemmat käsityöni valmiiksi, myös pari muutakin niiden lisäksi. ;)
Lankaostoksistakaan ei kannata mainita, koska niitä ei ole, eikä tänä vuonna tule. :) Lankavarasto ei ole vähentynyt, muttei toisaalta lisääntynytkään. Mutta odottakaapa, kun töräytän nuo nyt tekeillä olevat valmiiksi... ;)
Ristipistorintamalle kuuluu onneksi hyvää, koska jokailtaisesta ristipisto- ja äänikirjasessiostani sentään pidän kiinni, vaikka olisi minkälainen olo. :) Kaksi ristipistotyötä valmistui tässäkin kuussa. Couleur d'Etoilen malleilla jatketaan edelleen, eiköhän maaliskuussakin yksi pistelytyö valmistu. Sen verran iso on tekeillä oleva pistelyni, ainakin noihin aiempiin verrattuna, että tuskin päästään maaliskuussa kahteen valmiiseen ristipistotyöhön, mutta sehän jää nähtäväksi.
Neule- ja virkkuuosastolla ei tarvitse paljon miettiä, mitä maaliskuussa tekisi. Tavoitteena on saada ainakin se kuukauden verran nitkutettu sukkapari valmiiksi, eikä siitä virkkuutyöstäkään nyt enää niin mahdottomasti puutu, etteikö sekin valmistuisi maaliskuun aikana. Tiedossa on myös jälleen ainakin pimeässä neulontaa sekä toinen tilanne, jossa pitäisi selviytyä puisilla työkaluilla. Näihin erikoistilanteisiin taidankin ottaa hyväntekeväisyysneuleita/-virkkuita tekeille, vaikka se sitten tarkoittaisi sitä, että on taas useampi kuin yksi käsityö työn alla... Nuo nykyiset käsityöt vaan eivät sovellu oikein kumpaankaan tarkoitukseen, mutta eiköhän niistä nyt edes jompi kumpi valmistu ennen kuin tarvitsee aloittaa uutta.
Hyväntekeväisyysneuleita on tarkoitus muutenkin tehdä maaliskuussa mahdollisimman paljon. Kiitos kaikille, jotka olette jo osallistuneet tai ilmoittautuneet osallistuvanne PHHT-haasteeseen! :) Lisää tietoa haasteesta löydät edeltävästä postauksestani. Lyhyesti kuitenkin säännöt:
1. Tee paastonaikana 18.2.-4.4.2015 jotain hyväntekeväisyyteen: käsityö- tai muu lahjoitus, auttamista tms.
2. Kun olet saanut hyvän tekosi tehtyä, kerro siitä PHHT-postauksen kommenteissa tai postauksesta löytyvään sähköpostiosoitteeseen. Foto ois kiva. ;)
3. Kaikki osallistujat ovat mukana pääsiäisen jälkeen tapahtuvassa arvonnassa.
Muistutan vielä, että vaikka olisitkin "ennakkoilmoittautunut" kommenteissa, niin virallisesti olet mukana vasta saatuasi hyvän työsi valmiiksi - kerrothan siitäkin minulle, koska en välttämättä hoksaa bongata tietoa kaikkien blogeista! Ja jos saan käyttää sinun kuvaasi käsityöstä tms. myöhemmin blogiini tulevassa koosteessa, niin kerrothan siitäkin samalla, niin minun ei tarvitse kysellä kuvalupia erikseen. Kiitos! :)
Helmikuussa on saatu nauttia talvesta täysin rinnoin, ja talveahan jatkuu onneksi vielä pitkään! :) Itse en vielä tänä talvena ole uskaltautunut luistimille (vielä kuukausi sittenhän kävelin kävelykepin kanssa!), mutta ehkä ensi talvena sitten... Lapsilla kyllä luistelu sujuu senkin edestä melkoisella vauhdilla. Eskarilaiset ovat hiihtäneet tällä ja viime viikolla, koululaiset aloittavat hiihdon liikuntatunneilla vasta loman jälkeen eli maaliskuun toisella viikolla. Kävimme kuitenkin tällä viikolla eräänä iltana testaamassa koulun latua - ja kylläpä suksi luisti mahtavasti! :) Täytyneekin ottaa ilo irti huippuhyvistä hiihtokeleistä ja hiihdellä koululaisten lomaviikon aikanakin, ja tietysti harrastaa muitakin talviliikuntalajeja, kuten tuota luistelua ja pyöräilyä, unohtamatta viikottaista uintia ja kuntosaliakaan. :)
Vaikka ulkoilusäät ovat parhaimmillaan, niin kotonakin on hyvä jumpata päivittäin. Törmäsinkin tällä viikolla uuteen vatsalihastreeniin, joka sopii mitä parhaiten kaikille neulojille ja muillekin villasukkasillaan hipsutteleville: Karita Tykän Villasukkatreeni! :) Tuossa treenissä idea on jalkojen liu'uttamisessa, ja siihenhän villasukat käyvät varsin mainiosti. Testasin treeniä itsekin - suosittelen lämpimästi! :)
Tällä viikolla olen tehnyt toisenkin löydön, tai oikeastaan se oli isännän löytö. Huvittavinta on, että olin juuri itse silloin kuntosalilla, kun mies oli törmännyt tähän biisiin. Ja kun palasin kotiin hehkuttaen, miten mahtavaa on huomata taas viikon aikana tapahtuneen aivan huimaa kehitystä lihasvoimien lisääntymisessä (huom! lähtötaso oli se, etten jaksanut jossain vaiheessa edes täysinäistä maitopurkkia nostaa toisella kädellä, niin joku 10 kg tuntuu siihen nähden jo oikeasti hurjalta), ja samalla esitellen elämäni ensimmäistä kuntosalitapaturmaani (sain peukaloon haavan vaihtaessani ylätaljaan tankoa), niin isäntä laittoi soimaan tämän:
Mari jumppaa ja toivottelee kaikille aivan mahtavaa maaliskuuta, taivaallista talven jatkoa ja hilpeää hiihtolomaviikkoa! :)