Mieletön vaatekaappi

Kesällä luin paljon kirjoja, ja poikkeuksellisen paljon tietokirjallisuutta. Yksi niistä oli Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi, josta kirjoitin silloin pienen postauksenkin. Kirja herätti paljon ajatuksia, joita olen pyöritellyt nyt muutaman kuukauden ajan. Oikeastaan se oli suoraa jatkoa aiemmin lukemilleni Laura Honkasalon kirjoille Kotikutoista ja Nuukaillen (ajatuksiani kyseisistä kirjoista voit lukea tästä linkistä ja tästä linkistä). Moni varmaan muistaa myös ekopaastoni toissakeväänä, eli voisin puhua jo jatkuvasta projektista...

En kutsuisi vaatekaappiani (tai siis kaappejani!) varsinaisesti pahan mielen vaatekaapiksi, vaikkei se hyvän mielen vaatekaapin kriteereitäkään ole täyttänyt. Pikemminkin se on ollut mieletön vaatekaappi vailla järjen hiventäkään. Miten se on päässyt sellaiseksi?

Minähän en seuraa muotia, ja on täysin yhdentekevää, näytänkö trendikkäältä tai yleensäkään hyvältä toisten silmissä. Käytännöllisyys on pukeutumisessa tärkeintä, vaatteiden ainoa tarkoitus on lämmittää ja suojata kehoa. Ulkonäkö on ihan sivuseikka, mutta toki on plussaa, jos vaate näyttää päälläni omissa silmissäni siedettävältä. Vaatteiden värit ovat minulle tärkeämmät kuin istuvuus: värien on oltava juuri oikeaa "minun sävyäni", soinnuttava hyvin toisiinsa, ja sukkien on oltava samaa väriä ja mielellään myös samaa materiaalia kuin pusero. Jos väriasia on kohdallaan, on ihan sama, roikkuuko vaate päälläni teltan lailla tai kiristääkö kenties jostain kohdasta. Kyllä minä toki jonkin verran katson vaatteen istuvuuttakin: a) maha ei saa pömpöttää b) rinnat ei saa tursuta kaula-aukosta ja c) rintsikat eivät saa vilkkua olkaimien alta, kaula-aukosta, kainalon alta eikä selästä.

Inhoan vaatekaupoissa käymistä ja vaatteiden ostamista. Vaatevaraston paisuminen ei johdukaan siitä, että ostelisin vaatteita liikaa, ja nekin ostan kirpparilta tai ohimennen marketista vaaterekkien ohi kävellessäni. Yleensä ostan kaupasta vain perusvaatteita, jotka käyvät moneen tilanteeseen ja jotka myös kestävät aikaa ja kulutusta. Kirpparilta tai kaupasta hankitulla virheostoksella on myös matala kynnys päätyä kiertoon, jos se ei itseäni enää miellytä tai on osoittautunut vääränkokoiseksi tai -malliseksi.

Koska en osta juurikaan vaatteita, kuinka voin silti kokea vaatevarastoni ihan mielettömäksi?

Vastaus on tässä rakkaassa käsityöharrastuksessani, joka ei suinkaan ole tärkein harrastukseni, mutta kuitenkin kolmen suosikkiharrastukseni joukossa. Kaksi muuta tärkeää harrastustani eivät kuitenkaan tuota samanlaista "ongelmajätettä" kuin käsityöt. Sillä ongelmajätteeksi noita valmiita neuleita voi kutsua siinä vaiheessa, kun niistä on suoranaista ylituotantoa. Minun on vaikeaa vastustaa ihanan väristen lankojen houkutusta. Siinä missä joku muu neuloja ostaa suosikkilankojaan kerän tai pari neuloakseen niistä pieniä asusteita, minä ostan aina puserolangat ja yhden ylimääräisen kerän yhteensopivia sukkia varten. Asusteita tehdessäni teen aina setin, enkä yksinäistä pipoa tai lapasparia. Eniten kuitenkin pidän isojen neulevaatteiden tekemisestä, ja itselle niitä on kaikkein mukavinta tehdä itselle mieluisista väreistä.

Kun tämän yhdistää siihen, että itseneulotuista vaatteista on äärimmäisen vaikea luopua, tarvitseeko enää ihmetellä vaatevaraston paisumista?

Hyvän mielen vaatekaapin luettuani tiesin, että vaatekaappini sisällölle on tehtävä jotain. Ei enää riitä, että vie kirpparille pari liian isoa tai liian pientä vaatetta - tai pahimmillaan säilyttää niitä edelleen siltä varalta, että jos sattuisin lihomaan tai laihtumaan vähän reilummin (niinkin olen tehnyt, vuosien takaisen rajusta jojoiluhistoriastani johtuen). Viikko sitten päätin, etten enää lykkää tätä pidempään, vaan käyn toimeksi nyt enkä ensi vuonna. Varasin marraskuuksi kirpparipöydän ja laadin itselleni "lukujärjestyksen", milloin käyn mitkäkin kaapit kodissamme läpi. Torstaina oli omien vaatekaappieni vuoro (koskien vain sisävaatteita, koska ulkovaatteet kävin läpi jo maanantaina).

Vasemmalla EI-pinoja, keskellä EHKÄ-pinoja ja oikealla KYLLÄ-pinoja, kaikkea aivan liikaa...

Jaoin vaatteet kolmeen pinoon: KYLLÄ, EI, ja EHKÄ. Oli kamalaa nähdä (lähes) kaikki vaatteensa kerralla levitettynä sängylle (ja vähän pöydille ja lattiallekin). EI-kasa oli aivan liian pieni, KYLLÄ-kasakin näytti melkoisen suurelta, mutta huolestuttavan suuri ja se vaikein kasa oli tietysti EHKÄ. Sen kasan vaatteet kävin moneen kertaan läpi aina vaan sovittaen niitä ylleni ja etsien KYLLÄ-kasasta muita vaatteita, joiden kanssa niitä voi käyttää. Otin kriteeriksi, että vaatteelle täytyy löytyä vähintään kolme muuta vaatetta, joiden kanssa niitä voi käyttää yhdessä (perusfarkkuja tms. ei laskettu kolmen joukkoon, koska niitä voi käyttää lähes kaikkien vaatteiden kanssa), ja jollei kriteeri täyttynyt, vaate päätyi EI-kasaan eli kirpparille. Viimein minulla oli enää EI-kasa lattialla ja kaapissani KYLLÄ-vaatteita, jotka veivät nyt huomattavasti vähemmän tilaa kuin aiemmin. Paljon kertoo se, että henkarikaappiin jäi peräti 15 tyhjää henkaria (aiemmin samalla henkarilla saattoi olla kaksikin vaatetta), ja iso kori, joka ennen oli täynnä neuletakkeja, on nyt tyhjä.

Itseneulotuista vaatteista luopuminen oli kyllä rankkaa. Vaatteita lajitellessa sain pidettyä pääni kylmänä ja ajateltua asioita järjellä: tälle vaatteelle ei ole enää käyttöä, tämä ei istu hyvin päälleni jne., mutta kun homma oli tehty (siihen meni aikaa 7,5 tuntia!), tunteet purkautuivat rajuina. Monien neuleiden langat ovat maksaneet useita kymppejä ja niiden tekemiseen on käytetty kymmeniä tunteja. Osa neuleista on ollut jo valmistuttuaan minulle hieman liian väljiä, osa kenties vähän tiukkojakin, tai näyttäneet hyvältä ylläni ainoastaan, jos vedän koko ajan vatsaa sisään (mikä on helppoa silloin, kun katsoo itseään peilistä tai ottaa blogikuvia, mutta unohtuu taatusti muulloin...). Olen silti saattanut roikottaa niitä päälläni monta vuottakin välittämättä siitä, että kaula-aukko päättyy navan korkeudelle, hihansuut uivat kastikkeessa ja koko tekele tahtoo valua koko ajan hartioilta alas. Nämä neuleet ovat olleet niitä vanhimpia neuleitani, joita tehdessä en ole vielä tiedostanut oman vartaloni mittasuhteita, vaan olen yksinkertaisesti valinnut puikoilleni vääränlaisia neulemalleja. Monta vuotta meni myös siihen, että opin valitsemaan oikeankokoiset puikot tietylle langalle, useat neuleet on uskollisesti tikutettu ohjeen suosittelemalla puikkokoolla.

Uusimmat neuleeni ovat istuneet yleensä heti valmistuttuaan päälleni lähes täydellisesti, sen huomaan katsellessani neuleiden kuvia blogistani. Jostain syystä nämä neuleet ovat kuitenkin venyneet kenties ihan vain päälläni ollessaan tai sitten henkarissa roikkuessaan. Neulevaatteen paikka ei taida ollakaan henkarikaapissa... Esimerkiksi eräs polvipituinen puuvillamekko ulottui nyt nilkkoihin, neuleen kapein kohta eli vyötärö oli laskeutunut lantion leveimmän kohdan korkeudelle, ja kädenteiltä ei pilkottanut ainoastaan rintsikat vaan puoli kylkeä. Tätä mekkoa ehdin käyttää tasan kerran esikoisen synttäreillä toissakesänä. Ihanainen villamekko Hailuodosta ostetusta 100% villalangasta oli valmistuessaan hivenen väljä kaula-aukosta, mutta ei se silloin minua haitannut. Käytin sitä viime talvena yhtenä viikonloppuna ensin yksillä 90-vuotispäivillä ja seuraavana päivänä 70-vuotissynttäreillä. Kaula-aukko oli siihen mennessä venähtänyt niin, että jouduin pukemaan alle topin, jottei rintavako näy. Jostain syystä kaula-aukko oli nyt niin avara, ettei enää näkynyt pelkästään vako vaan koko etuvarustus. Molemmat mekot olivat minulle tärkeitä, ja surettaa erityisesti se, etten ole ehtinyt niitä juurikaan edes käyttää. Mahtaako niitä kukaan edes ostaa kirpparilla, purkulangaksi kenties?

Osa neuleista on sitten venähtänyt tai kutistunut ensimmäisessä pesussa, vaikka olen koittanut pestä ne erityistä varovaisuutta noudattaen, tai en ole pessyt kertaakaan (kuten noita kahta edellämainittua mekkoa). Varsinkin villasukilla on taipumus olla kertakäyttöisiä, ne kun likaantuvat nopeasti käytössä, ja ensimmäisen pesun jälkeen alkavat pyöriä jaloissa.

Jotkut selkeät KYLLÄ-vaatteet jäivät samantien henkarikaappiin; sen sijaan sukkakoreihin ei ole tässä vaiheessa vielä kajottu...

Villasukat ovatkin suurin ongelmajäte-erä, jonka käsityöharrastus tuottaa. Kun on pakkomielle sovittaa villasukat väreiltään yhteen puseron kanssa, täytyy puserolangoista neuloa aina myös sukkapari, mielellään vaikka kaksi. Sen lisäksi jos törmää sattumalta ihananväriseen lankaan, sitä voi ostaa yhden kerän, koska siitähän voi aina kutoa sukat - itselle tietysti, koska lanka on niin ihanan väristä. Erinäisillä värjäyskursseilla on ollut tapana kokeilla erilaisia värejä ja värjäystekniikoita aina yhteen vyyhtiin kutakin, eikä yhdestä ainokaisesta vyyhdistä saa juuri muuta kuin... arvaatteko mitä? SUKAT! Sitten on vielä niitä maailman ihanimpia sukkamalleja, joita tekee mieli kokeilla, mutta kun just siihen malliin sopivaa lankaa ei ole varastossa, niin sitähän täytyy ihan erikseen ostaa. Tästä kaikesta huolimatta vaatekaapissani oli edelleen puseroita, joiden pariksi ei löydy sitten millään juuri oikeansävyisiä villasukkia - ja mikä kamalinta: villasukkia, joiden pariksi ei löydy mitään puseroa tai muutakaan vaatetta!

Nämä villasukat ovat kaikki lähdössä kiertoon. Osaa ei ole käytetty kertaakaan.

Jossain vaiheessa laskin, että minulla oli kaapissani 81 paria villasukkia. Sen jälkeen olen kutonut itselleni viidet sukat, eli sukkaparien määrä taisi olla ennen torstain vaatekaappiprojektiani 86 paria. Nyt niitä on "enää" 52 paria. On se kuitenkin kuin vähemmän kuin 86... Lähtöpassit annoin muun muassa liian nyppääntyneille ja lähes puhkikuluneille sukille sekä sellaisille, joille ei löytynyt yhteensopivia vaatteita. Oli järkyttävää huomata, että kaapissani oli useita villasukkia, joita en ole vielä edes käyttänyt (ja nyt ei lasketa tänä syksynä kudottuja sukkia). Yhdet sellaiset pistin suosiolla kirpparipinoonkin.

Toki kaapin sisällössä oli myös paljon ilahduttavaa: tietyt vaatteet ovat minulla paljon useammin käytössä kuin toiset, ne ovat olleet lempivaatteitani jo vuosia, vaikka saattavat olla jopa kirpparilta lähtöisin (kuten esimerkiksi kaikki lempifarkkuni ja farkkuhameeni!). Myös neulevaatteiden joukosta löytyy näitä helmiä, jotka ovat kestäneet vuosien varrella niin ahkeraa käyttöä kuin pesuakin. Niiden kaveriksi löytyy useita muita vaatteita, niin ylä- ja alaosia kuin villasukkiakin, joten uusia asukokonaisuuksia syntyy lähes rajattomasti. Ne tuntuvat ja näyttävät hyvältä päälläni pienestä nyppyyntymisestä huolimatta. Näitä vaatteita täytyisikin tutkailla tarkemmin ja miettiä, missä niiden salaisuus piilee. Ja kun sen salaisuuden hoksaan, voi uusien vaatteiden ostaminen ja neulominen olla jatkossa huomattavasti helpompaa...

Vaatekaapissani on nyt mukavasti väljyyttä, kun arviolta ainakin kolmannes vaatteista lähtee kiertoon. Mielettömintä tässä on kuitenkin se, ettei siitä ole pitkäkään aika, kun kävin saman rumban läpi, ja silloin olin muka valtavan tyytyväinen aikaansaannokseeni (voit halutessasi lukea silloisia ajatuksiani tämän linkin takaa; itse en uskalla tuota tekstiä lukea ainakaan vielä...). Puolitoista vuotta sitten keväällä 2013 kävimme koko asuntomme läpi viimeistä nurkkaa ja varastokoppia myöten, ja meiltä lähtikin silloin pakettiautollinen tavaraa kirpparille, lisäksi osan veimme hyväntekeväisyyteen, ja roskiinkin kannoimme useita jätesäkillisiä. Sen jälkeenkin olemme myyneet tai lahjoittaneet tarpeetonta tavaraa pois, mutta jostain syystä sitä turhaa tavaraa tuntuu edelleen riittävän kirpparipöydäksi asti. Vaatteista taidan suurimman osan lahjoittaa, enkä edes harkitse niiden kirpparimyyntiä. Emme ole mielestämme hirveästi ostaneet uutta tavaraa tänä aikana, vaan yksinkertaisesti meillä on edelleen sellaisia "romuja", joista emme ole tuolloin raaskineet luopua, vaan olemme ajatelleet, että niillä voisi olla edelleen käyttöä. Tai on kenties tavaroita, joita on silloin käytetty, mutta jotka ovat nyt tulleet tarpeettomiksi. Varsinkin lasten vaatteiden ja tavaroiden käyttöikä on varsin lyhyt, kun lapset kasvavat niistä ulos. Lapsemme onneksi ovat oppineet kierrättämään, heidän tavaroitaan käymme läpi ja laitamme tarpeettomia pois säännöllisesti pari kertaa vuodessa, ja jo nyt he ovat alkaneet miettiä, mitkä lelut ovat heille tarpeettomia, kun käymme ensi viikolla lastenhuoneen kaappien kimppuun. Sitten onkin enää keittiön ja työhuoneen kaapit jäljellä, joten hyvällä mallilla ollaan!

Mutta taitaa olla jonkinlaisen ostolakon paikka vähäksi aikaa - loppuvuodeksi ainakin?

Tällainen pino vaatteita lähtee kirpparille - suurin osa taitaa kyllä mennä lahjoitukseen (ja tässä on vain minun omat vaatteeni: lastenvaatteet ja ulkovaatteet sekä kengät lajittelin jo aiemmin toiseen yhtä suureen pinoon...)

Mitä voisin tehdä jatkossa, jotta vaatekaappini pysyisi hyvän mielen vaatekaappina, eikä enää paisuisi mielettömyyksiin? Tässä muutamia suunnitelmiani, jotka laitan toteutukseen nyt heti, enkä vasta uutenavuotena:

• En osta enää lankaa itselleni tuleviin neuleisiin. Ainoastaan akuuttiin tarveneuleeseen voin ostaa lankaa, mutta sellaista tarvetta tuskin tulee, koska minulla on varmasti vaatteita säähän kuin säähän.
• En myöskään osta uusia vaatteita lukuunottamatta alusvaatteita yms. kuluvia tarvevaatteita tai muita perusvaatteita tai jotain äärimmäisen akuuttia tarvetta. Minulla pitäisi olla kaapissani päällepantavaa joka tilanteeseen.
• Lankaa voin ostaa lahja- tai hyväntekeväisyysneuleisiin, mutta koska nykyiset lankani riittävät melko varmasti ainakin vuoden 2015 loppuun saakka, pyrin välttämään lankaostoksia. Akuutit tarpeet jne. ovat asia erikseen, mutta niihinkin etsitään langat ensisijaisesti omasta kaapista.
• Voin neuloa itselleni uusia vaatteita niistä langoista, jotka olen jo ostanut tiettyä neulevaatetta varten, mutta uusia lankoja en osta. Lupaan myös harkita uudelleen, haluanko oikeasti tehdä sen vaatteen, johon olen tietyt langat ostanut, vai voisinko sittenkin käyttää ne langat vaikkapa hyväntekeväisyysneuleisiin. Annan itselleni luvan muuttaa mieltäni ja suunnitelmiani.
• Villasukat ovat heikkouteni, ja uusia sukkia tulee varmasti tehtyä lisää. Voisinko samalla luopua aina muutamasta sukkaparista, kun uusi pari valmistuu?
• Jos vaatekaappiini täytyy sulloa tavaraa tai se ei pysy järjestyksessä, lupaan tehdä asialle heti jotain, ja se jotain tarkoittaa jostain vaatteesta luopumista.
• Jos huomaan jonkun vaatteen olevan epämiellyttävä, laitan sen heti kirpparipinoon, enkä vasta seuraavana kaapinsiivouspäivänä.
• En etsi enää aktiivisesti neulemalleja: en osta käsityölehtiä enkä -kirjoja, pyrin myös välttämään niiden aktiivista etsiskelyä kirjaston lehdistä tai netistä. Vien mahdollisimman paljon käsityölehtiä ja -kirjoja kirpparille. Käsitöiden ylituotanto täytyy pysäyttää tavalla tai toisella!

Käsityöharrastukseni on siis varsinaisessa murroksessa. En voi enää tehdä käsitöitä vain itselleni, kuten tähän asti (okei, en ole sentään tehnyt vain itselleni, vaan teen myös valtavan paljon lahjaksi ja hyväntekeväisyyteen, mutta suurimmat neuleet teen itselleni, muualle menevät ovat vain pikkukäsitöitä). Minun täytyy löytää uusia väyliä jatkaa harrastustani niin, että voin edelleen nauttia tekemisen ilosta ja valmiista lopputuloksesta. Joku saattaa tietysti ajatella, että nythän voin hyvällä omalla tunnolla tehdä uusia vaatteita, kun olen luopunut niin paljosta vanhoja, mutta ei se kertakaikkiaan mene niin. Tunnen tietysti suurta iloa esimerkiksi tänä syksynä valmistuneista neuleista, mutta en tunne hyvää omatuntoa siitä, että ne ovat itselleni. Ilo ja hyvä omatunto eivät kulje käsi kädessä. Tärkeintä on kuitenkin, että olen nyt tehnyt asialle jotain, ja että jatkossa sinne vaatekaappiin ei tule enempää täytettä (ainakaan kovin paljon). Minulla on myös pidemmän tähtäimen suunnitelmia, kuinka voin jatkaa käsityöharrastusta niin, että lopputuloksena ei ole ongelmajätettä omaan kaappiini, vaan oikeasti hyödyllisiä esineitä todelliseen tarpeeseen. Mutta vielä ei ole aika käydä niitä suunnitelmia toteuttamaan, vaan yritetään mennä ainakin vuosi tästä eteenpäin näillä suunnitelmilla. Olihan siinä Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjassakin esitetty peräti viidelle vuodelle jaettu suunnitelma, kuinka oma vaatekaappi laitetaan vähitellen uuteen uskoon. Kaiken ei siis tarvitse tapahtua hetkessä. Minulla ne tapahtumat näyttävät tulevan aaltoina, välillä on taas tyynempää ja tasaisempaa.

Kesällä 2012 kudottu hihatin ja keväällä 2013 kudottu pusero olivat venyneet ihan muodottomiksi - pelkästään käytössä, ei pesussa! - joten ne saanevat uuden muodon tiskirätteinä. Ovat nimittäin hyvää rättilankaa! :)

Luopuminen tuottaa tuskaa onneksi vain hetkellisesti. Nyt en aio enää haikailla niiden vaatteiden perään, jotka päätin itse ihan omasta tahdostani ja vapaaehtoisesti laittaa kiertoon. Olisin voinut jatkaa entiseen malliin, mutten halua. Sen sijaan haluan nyt iloita niistä vaatteista, jotka vaatekaappiini jätin, ja yrittää tietysti käyttää niitä mahdollisimman paljon. Itse asiassa nyt, kun vaatteita on vähemmän, tekee mieli kokeilla aivan uusia yhdistelmiä, jotka eivät ole tulleet aiemmin edes mieleeni. Sehän tuntuu melkein samalta kuin uusi vaate! :)

Mielekästä viikonlopun jatkoa!