Tällaisen lyhythihaisen luonnonvalkoisen neuletakin neuloin kesällä 2006, ja tätä olen kyllä näiden kahdeksan vuoden aikana käyttänyt tosi paljon kesäisin. Koko tämän kahdeksan vuotta olen haaveillut tekeväni yhtä mukavan neuletakin pitkähihaisena, koska pitkähihaistakin välillä tarvitaan kesäaikaan.
En ole kuitenkaan pelkästään haaveillut neuletakista, vaan kovasti myös yrittänyt saada aikaan sellaisen.
Tämä pitkähihainen neuletakki valmistui vuoden 2007 lopussa, vain muutamaa viikkoa ennen kuopuksen syntymää. Takista tuli minulle "hieman" liian iso: se oli löysä jo valtavan vatsan kanssa, puhumattakaan sitten synnytyksen jälkeen. Tämä päätyi kirpparille. Mutta oli tästä se hyöty, että opin jatkossa puuvillaneuleita neuloessani ottamaan huomioon sen, että niillä on tapana venähtää pituussuunnassa, ja myös sen, että minun kannattaa valita puuvillaneuleita tehdessäni suositusta pienemmät puikot.
Kaksi vuotta sitten eli keväällä 2012 virkkasin tällaisen pitkähihaisen neulejakun. Tämä onnistui muuten erinomaisesti, mutta tästä tuli aivan liian juhlavan näköinen. Olenkin käyttänyt tätä ainoastaan ns. paremmissa tilaisuuksissa, mutta en osaa kuvitella tätä sellaiseksi joka paikan arkitakiksi, millaista erityisesti tarvitsisin.
Nämä kaikki kolme on muuten tehty luonnonvalkoisesta Novitan Tennesseestä. Minulla oli pitkään ajatuksena, että sen pitkähihaisen neuletakin täytyy olla nimenomaan luonnonvalkoista Tennesseetä, tai sen tuotannon loputtua jotain vastaavaa lankaa, mutta ehdottomasti luonnonvalkoisena. Tänä keväänä aloin kuitenkin miettiä, että onkohan se luonnonvalkoinen sittenkään paras mahdollinen "neutraali" väri jokapaikan arkineuletakkiin. Usein nuo luonnonvalkoisetkin puuvillalangat ovat liian "puhtaan" valkoisia, ehkä siksi tuosta viimeisimmästäkin jakusta tuli niin juhlavan oloinen. Aloin pohtia muita neutraaleja värivaihtoehtoja, ja beigeenhän minä lopulta päädyin.
Sopiva pitkähihaisen puuvillajakun malli löytyi pitkän etsimisen jälkeen lopulta kaikkien aikojen suosikkilehdestäni eli Novita Kesä 2006. Laskujeni mukaan olen tehnyt siitä näiden vuosien aikana peräti 12 neuletta, ja yhä siinä näyttää olevan kiinnostavia tekemättömiä malleja (pari niistä saatan tekaista vielä tämän kesän aikana). Mainittakoon, että myös tuo edellämainittu lyhythihainen neuletakki että liian isoksi venähtänyt pitkähihainen neuletakki ovat samaisesta lehdestä! :) (tuo juhlavampi jakku on Dropsin sivuilta)
Tässä se viimeinkin on, toivon mukaan monen tulevan kesän suosikkijakku:
Pitkähihainen puuvillajakku
Tehty ajalla: 14.-28.5.2014
Malli: Novita Kesä 2006 nro 9
Suunnittelija: Arja Viitala
Lanka: Novita Kotiväki Kartano beige (614)
Langankulutus: 396 g
Virkkuukoukku: 2 mm
Koko: S
Muuta: Laitoin 6 nappia (ohjeessa oli vain yksi)
Olen minä tämän jakun mallin "korvamerkinnyt" tuosta lehdestä jo vuosia sitten, mutta jotenkin se on vaan jäänyt tekemättä. Yksi syy mahtaa olla se, että lehden mallissa oli vain yksi nappi jakun pääntiellä, jolloin sitä käytettäisiin tuohon tapaan kuin tässä kuvassa. En hirmuisesti tykkää ajatuksesta, että ainoa nappi olisi suunnilleen kurkussani kiinni. ;)
Niinpä laitoin omaan jakkuuni täyden rivin nappeja eli kuusi kappaletta. Löysin napit tuosta viereiseltä kirpparilta, jouduin tosin ostamaan beigejä nappeja pikku pussillisen, mutta eiköhän niille lopuillekin käyttöä joskus löydy. Pussissa sattui olemaan keskenään samanlaisia sopivankokoisia nappeja juuri se kuusi kappaletta, joka tuntui tähän jakkuun sopivalta määrältä. :)
Todennäköisesti tätä jakkua tulee roikotettua enimmäkseen kaikki napit avoinna, mutta nappirivi on hyvä olla olemassa, jos haluaa laittaa jakkua kiinni yhdestä tai useammasta kohtaa.
Tällä hetkellä on ainakin sellainen tuntuma, että tämä on juuri sellainen kaikkien vaatteiden kanssa yhteensopiva arkinen ja monikäyttöinen jakku, jollaista kaipasin! :) Katsotaan muutaman vuoden päästä, kuinka paljon tätä on tullut pidettyä - toivon mukaan paljon.
Rauhallista helatorstaita ja hyvää loppuviikkoa teille kaikille!
Minulla on samat suunnitelmat, monikäyttöinen perusneule, sitä tosiaan tarvii kesälläkin. Hihattomassa topissa ei tässä iässä viitsi enää esiintyä, joten puolihihaisenkin pitäisi valmistua.
VastaaPoistaOlen säästänyt Novitat, pitänee ottaa esille sinun suosikkilehtesi ja tutkia tarkemmin.
Perusneuletta tarvitsee aina! Onhan ne kaikenlaiset erikoisemmatkin neuleet ihania, mutta niiden kanssa usein voi pitää vain yhtä tai kahta muuta vaatetta.
PoistaNovita-lehdet olivat tuohon aikaan todella hyviä, niissä oli paljon sellaisia ajattomia vaatteita ja perusmalleja. Nyt tuntuu, että ne ovat vähän liian "trendikkäitä" tai muuten vaan kummallisia. Johtuisikohan siitä, että tämänkin neuleen suunnitteljia Arja Viitala ei ole enää neuleita suunnittelemassa? Aikoinaan huomasin, että kaikki tekemäni neuleet olivat hänen suunnittelemiaan. :)
Kyllä niin kaunis neulejakku ja paremman näköinen on,kun teit koko nappirivin. Kaikkikin tekemäsi jakut ovat todella kauniita. Olet niin taitava käsityöntekijä ja ahkerakin.
VastaaPoistaKiitos! :) En ole kylläkään ahkera, koska teen käsitöitä vain laiskotellessani. Paljon käsitöitä = paljon laiskottelua. :) Kaikki käsitöihin käytetty aika on pois "oikeilta hommilta" (esim. kotitöiltä).
PoistaIhana jakku, varmaan sitä pidät.
VastaaPoistaKatsoin tuota eka kuvaa että et se ole sinä ?
Mutta olet puolet pienempi nyt.
Minullakin on muutama lempivaate ja suurin osaa saavat itsestään vain kuvan :(
Kiitos! :)
PoistaItse asiassa painoin kesällä 2006, jolloin tuo kuva on otettu, vähemmän kuin nyt! Esimerkiksi silloin ostamani iltapuku ei mahdu päälleni nykyään, ja myinkin sen kirpparilla vuosi sitten. Kuva siis vääristää todella paljon, jos näytän siinä isommalta kuin nykyään. ;)
Kaunis jakku, sitä tulee varmasti pidettyä paljon!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaNätti neulejakku, just sen näköinen, että sitä on mukava pitää. Hienoja oli muutkin, varsinkin se lyhythihainen :)
VastaaPoistaKiitos! :) Tuo lyhythihainen on kyllä ollut niin lempineule kuin vaan voi olla, tosin pelkässä kesäkäytössä, eli ei ole vuosien saatossa niin paljon edes kulunut. :)
PoistaKaunis jakku , sopii moneen menoon . Mulla on myös tuo yläkuvan lyhythihainen beigeä versiona :)
VastaaPoistaKiitos! :) Kerran tuli kaupungilla vastaan myös tuollainen jakku, se oli vielä luonnonvalkoinen kuten minullakin. On siis ollut suosittu malli! :)
PoistaIhana jakku ja tosi monikäyttöinen.
VastaaPoistaKiva jakku!
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTyylikäs juhlajakku, käyttäisin joka päivä, on niin herkän kaunis. Mukavan jakun virkkasit ja nopeasti! Mahtaa olla mahtava lehti, kun noin monta hyvää mallia on osunut olemaan. Hyvää helatorstain iltaa!
VastaaPoistaKiitos! Paitsi että tämä nyt valmistunut on nimenomaan arkijakku - vai tarkoititkohan tuota pari vuotta sitten valmistunutta juhlajakkua...? :) Siinä lehdessä on kyllä ollut paljon kivoja malleja. Tilasin Novita-lehden itselleni vuoden 2006 alusta alkaen, joten voi myös olla mahdollista, että tuosta lehdestä on tullut tehtyä niin paljon vain siksi, että minulla ei kovin paljon vanhempia mallilehtiä ole ollutkaan, mitä nyt joitakin irtonumeroita 90-luvulta. On siis täytynyt napsia malleja siitä lehdestä, mikä on sattunut olemaan käsillä. Ja kun se lehti on ollut minulla jo pitkään, niin onhan siihen ehtinyt palata monta kertaa vuosien aikana. :)
PoistaTosi tyylikäs jakku.
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKaunis jakku!
VastaaPoistaOnpa hieno jakku, ja tosiaan-näyttää juurikin sellaiselta monikäyttöiseltä perusjakulta, jota aina tarvii. :)
VastaaPoistaKiitos! :) Toivottavasti pääsen pian sen monikäyttöisyyttä testailemaan.
PoistaTää beige takki sopii sinulle väriltään tosi hyvin ja mallikin on kaunis. Toi juhlavampi malli aiemmin on minusta aivan ihana.
VastaaPoistaKiitos! :) Molempia jakkuja olen tässä viimeisten päivien aikana käyttänytkin, lauantaina oli juhlajakulle tarvetta ja sen jälkeen arkijakulle. Tosin tänään arkijakku on liian lämmin. :)
PoistaHieno nuttupostaus ja ihanaa, että olet vihdoin ja viimein löytänyt sopivan mallin ja langan haaveilemaasi takkiin. Tasski näyttää juurkin siun arkitakilta, väri on sopiva, luonnonvalkoinen on ehken liian arka ja juhlava väri arkiseen käyttöön. Toivottavasti takille tulee paljon käyttöä.
VastaaPoistaKiitos! Kuten edelläkin kommentoin, sillä on jo ollut käyttöä.
PoistaMinulla on samanlainen ongelma mutta villaisena. Minulla on ohuehko tehdasvalmisteinen ja paksu omatekemä, mutta koska olen kuumaverinen omatekemä on jäänyt käyttämättä. Mutta takkisi on tosi nätti ja voisin tehdä itsellenikin, mutta malli ei sovi.
VastaaPoistaKiitos! Toivottavasti löydät itsellesi sopivan neulemallin. Jos ei omasta kirja-/lehtihyllystä löydy sopivaa mallia, niin löytyisikö kirjaston käsityölehdistä tai vaikkapa Dropsin nettisivuilta? :)
Poista