Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, toukokuuta 31, 2014

Toukokuun raporttia ja kesäkuun suunnitelmia

Toukokuu vierähti melko pitkälti ja jopa enemmänkin samoissa merkeissä kuin suurin osa huhtikuusta: sohvanpohjalla maatessa. Siinä on tietysti ollut hyvää aikaa käsitöille, mutta jos ei ole voimia pysyä pystyssä, niin eipä sitä yleensä jaksa virkkuukoukkuakaan heiluttaa. Useimmiten uni onkin vienyt voiton virkkaamiselta. Syksyn ja talven aikana en tainnut nukkua päiväunia montakaan kertaa, mutta viimeisen puolentoista kuukauden aikana olen ottanut päikkärit lähes joka päivä. No, kunhan päästään taas syksyyn, niin eiköhän sitä energiaa taas sitten virtaa entiseen malliin! :) Ja mukavaahan se on välillä pötkötellä päivät peiton alla, oli siinä käsityötä kaverina tai ei, eli ihan mielelläni jatkan sitä vielä vaikka pari kuukautta tämän jälkeenkin. :)

Jotain on kuitenkin toukokuussakin saatu aikaan kevätväsymyksestä huolimatta:


Toukokuussa valmistuivat:

  • 3.5. Sytomyssyt 2 kpl (virkaten), langankulutus 104 g
  • 6.5. Sytomyssyt 3 kpl (virkaten), langankulutus 186 g
  • 8.5. Sytomyssyt 3 kpl (virkaten), langankulutus 160 g
  • 10.5. Sytomyssyt 2 kpl (virkaten), langankulutus 102 g
  • 14.5. Sytomyssyt 3 kpl (virkaten), langankulutus 165 g
  • 16.5. Couleur d'Etoile: Amour d'automne (ristipistellen)
  • 28.5. Pitkähihainen puuvillajakku (virkaten), langankulutus 396 g

Lankaa kului toukokuussa yhteensä 1113 grammaa eli sellaista nykyistä keskitasoani; puoli vuotta sittenhän sairauteni alkoi vaikuttaa myös käsillä tekemiseen hidastavasti, joten sen jälkeen kuukausittainen langankulutus on ollut noin kolmanneksen vähemmän kuin aiemmin. Uusi käänne on tullut taas nyt toukokuussa, saa nähdä miten se vaikuttaa jatkossa, pystynkö kohta tekemään käsitöitä ollenkaan, tai ainakin niiden tekeminen aiheuttaa hankalaa oloa. Mutta eihän mukavasta harrastuksesta halua ihan helpolla luopua, eihän? :)

Lankaostoksia tein pitkästä aikaa heti toukokuun ensimmäisenä päivänä, jolloin ostin 1600 g lankaa. Siinä olikin kaikki kuukauden lankaostokset. Hivenen siis lankavarasto meni plussan puolelle, mutta eiköhän se piakkoin korjaannu. Koko vuoden saldo on kuitenkin miinuksella, eli langankulutus on ollut suurempaa kuin sen hankinta.

Toukokuussa olen tehnyt ristipistoja jälleen jokaisena kuukauden päivänä, paitsi hyvin todennäköisesti juuri tänään toukokuun viimeisenä iltana en tule ristipistoja tekemään. Mahdollisesti myös kesäkuu alkaa parin päivän pistelytauolla, mutta sen jälkeen yritän jatkaa entiseen malliin eli pistellä päivittäin. Toukokuussa valmistui jälleen yksi ristipistotyö, ja toivottavasti myös kesäkuussa saisin esitellä edes yhden valmiin pistelyn.

Toukokuussa en neulonut silmukkaakaan, vaan kaikki lankojen työstäminen tapahtui virkkuukoukulla. Kesäkuussa on tarkoitus jatkaa virkkuiden parissa: työn alla ovat ensisijaisesti nuo toukokuun alussa ostamani langat, jotka yritän saada kesäkuun aikana mahdollisimman pitkälle muunnettua valmiiksi töiksi. Katsotaan kuukauden kuluttua, kuinka paljon noista toukokuisista ostoksista on vielä jäljellä, toivottavasti ei enää kovin paljon! Ja ehdinhän minä niistä toukokuun aikana jo neljäsosan kuluttaakin. :)

Näillä käsityösuunnitelmilla koitetaan selviytyä alkukesän yli, syksyä tietysti kovasti odotellen. :) Mukavaa kesäkuuta ja syksyn odotusta myös sinulle! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)