Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

lauantaina, maaliskuuta 29, 2014

Novita Kesä 2014

Novita Kesä -lehti saapui eilen, ja perinteiseen tapaan teen jonkilaisen katsauksen lehden sisältöön, tai ainakin niihin malleihin, jotka omaa silmääni miellyttävät.

Jos et ole vielä lukenut muutaman päivän takaista postaustani Syvämietteistä lankafilosofiaa, niin kannattaa ehkä lukaista (okei, sitä ei ihan hetkessä "lukaise") se ennen kuin vilkaiset tämän Novita-katsauksen. Se nimittäin antaa hieman pohjaa ymmärtämään, miksen välttämättä juuri tällä hetkellä ole innostunut etsiskelemään uusia neuleideoita ainakaan kovin aktiivisesti. Ja kun tällainen vaihe on menossa, niin silloin myös selailen käsityölehtiä enemmänkin silmäillen kuin tosissani tekemistä etsien.


Novitan Kesä-lehti on ollut vuodesta toiseen minulle se kaikkein odotetuin lehti, ja samalla myös se, mistä löytyy eniten tekemistä. Suosikkini taitaa olla edelleen vuoden 2006 kesänumero, josta olen tehnyt varmasti yli 20 neuletta, mutta kylläpä niistä muistakin on tullut tehtyä keskimäärin 10 neuletta lehteä kohden. Tykkään noista pitsineuleista, mutta ennen kaikkea virkkausohjeista, niitä odotan näiltä lehdiltä eniten.

Parina viime vuotena on käynyt niinkin, että Novitan Kesä-lehden ilmestymisen jälkeen olen seuraavalla viikolla lampsinut lankahyllyille ja kantanut kerralla kotiin jopa kahdeksan (8) kiloa lankaa - kaikki pelkästään sen juuri ilmestyneen lehden malleja varten! Nyt päätin jo ennen lehden ilmestymistä, että näin ei saa tänä vuonna käydä. Onhan minulla yhä vielä ainakin pari mallia vuoden takaisestakin lehdestä neulomatta (toinen niistä on jo puikoilla), mutta lisäksi on lankoja aika moneen muuhunkin neuleeseen odottamassa. Joskus pitää ihastua neulemalleihin vähän maltillisemmin. :)

Kyllähän niitä ihastuksen kohteita tästäkin lehdestä löytyi, vaikka ensin päätin olla ihastumatta yhtään mihinkään. Ajattelin kuitenkin näitä mukavia malleja esitellessäni perustella samalla itselleni syitä, miksi minun EI kannata sitä mallia tehdä. Jospa se kotiin kannettava lankamäärä siten pysyisi kohtuullisena... ;)

 Kuvat: Novita

Miami on yksi suosikkilankani Novitan tämänhetkisessä valikoimassa, kesälangoista oikeastaan kaikkein ihanin. Tämän kevään värikartassa on kaksi ihanaa uutta väriä, kirkkaankeltainen ja "mun olkalaukun vihreä". Olisi ihanaa saada näistä väreistä itselle neuleita, mutta toisaalta minulla ei ole kaapissani mitään muuta näiden värien kanssa yhteensopivaa (paitsi se vihreä olkalaukku), joten ihan sillä perusteella voisin nämä värit jättää jo suosiolla ostamatta. Vaikka tässä lehdessä olikin kauniita malleja Miami-langalle.

Malli 1 keltaisessa neulepuserossa on kaunis pitsineule, malli 2 valkoinen pusero on kuitenkin jollakin tavalla mielenkiintoisempi, kun siinä nuo pitsineuleet eivät täytä koko puseroa, vaan toimivat kauniina yksityiskohtina. Malli 25 vihreä pitsineuletoppi olisi myös aika ihana, mutta siinä tuo pääntie näyttää juuri sen tyyliseltä, jollaisen tekeminen ei ole suosikkipuuhaani, vaikka muuten se kaunis onkin. Noissa muissa puseroissa tuo v-pääntie on toteutettu vähän eri tavalla. Kaikista näistä kolmesta puserosta tykkään kovasti, mutta yritän perustella itselleni, etten tarvitse enempää puuvillaisia neulepuseroita tällä hetkellä. Mutta mitä enemmän näitä tuijotan, sitä houkuttelevammilta ne alkavat näyttää...

Kuva: Novita
Malli 27 huivin nähtyäni ajattelin myös, että jos ihan välttämättä haluan tehdä itselleni jotain olkalaukkuni väriin sopivaa siitä vihreästä Miamista, niin voisihan se olla huivi, eikä juuri pusero. Tämä huivi on todella yksinkertainen, mutta sopisi varmasti sen vuoksi tällaiselle yksinkertaiselle ihmiselle. ;) En tosin tiedä, tulisiko sitä käytettyä - kesähelteillä sille ei ole tarvetta, ja taas viilemmille säille minulla on jo ihan riittävästi huiveja kaulaan kietaistavaksi.

Kuvat: Novita

Uutuuslanka Kaislaa en ole vaivautunut lankahyllyillä edes hypistelemään. Jotenkin tuollainen nauhalanka ei minua erityisemmin houkuttele, se ei tunnu eikä näytä "oikealta" langalta. Mutta nähtyäni siitä tehtyjä malleja aloinkin kiinnostua tästä langasta.

Malli 3 pitsipusero on kaunis ja tuo oranssi väri ihana (ainakin kuvissa; nyt juuri en muista, millainen se on livenä). Malli 4 toppi on näistä kahdesta houkuttelevampi, tuon tyylistä mallineuletta olen tainnut joskus ennenkin neuloa, tykkään siis sen ulkonäöstä paljon. Molempien puseroiden kohdalla vakuutan taas itselleni, etten tarvitse tuollaisia puseroita (en ihan oikeasti!), ja muutenkin olisi mukavampaa tehdä monivärisiä neuleita kuin ihan yksivärisiä. No, malli 8 toppi on sitten monivärinen, ja tuo raidallisuus kiehtoo minua kovasti. Mutta edelleen: en tarvitse tuota, vaikka kuinka sen haluaisin. Sitä paitsi, jos yhtään mietin, että tykkäänkö tehdä tuosta langasta, niin silloin ei kannata edes harkita niitä neuleita.

Malli 17 mekko on myös Kaislasta - aivan ihana! :) Mutta se vaatisi ehdottomasti alleen alusmekon, ja myös aika timmin vartalon. Voin vain kuvitella, miltä näyttää, jos tuollaisen makkarankuoren vetää synnyttäneen aikuisen naisen päälle... ;) Ihan näillä perusteilla voin tuon mekon jo hylätä listaltani.

Palataan Kaisla-lankaan vielä toistamiseen postauksen loppupuolella...

Kuvat: Novita

Novitaltahan tuli uusi Bambu-lanka muistaakseni vuosi sitten, tämä on ihan erityyppistä kuin se edellinen Bambu, josta kyllä tykkäsin siitäkin. Ostin tuota uutta Bambua jo viime keväänä, mutta vasta ihan muutama päivä sitten laitoin sen puikoille. Ja kyllä olen tykännyt! :) Itse asiassa työstän juuri noita vadelman ja turkoosin värisiä Bambuja kuin noissa kuvissakin. Välttämättä en siis olisi enää ostamassa näitä värejä lisää, mutta jos jossain vaiheessa Bambuun tulee uusia kivoja värejä, niin jokin näistä neuleista voisi päätyä listalleni.

Malli 13 turkoosi mekko on ihan älyttömän söpö kaikkine röyhelöineen! Mutta jaksaisinko kutoa kokonaisen mekollisen verran sileää neuletta? (V: En.) Tuon mallisen mekon voisin kyllä vaikka ommella (jos osaisin), mutta ehkä jätän neulomisen jollekin toiselle. Malli 19 vadelmainen mekko olisi jo huomattavasti mielenkiintoisempi neulottava. Tykkään kyllä tästäkin, mutta jotenkin pelkään, että siitä tulisi sellainen "roikkuva" mekko, koska siltä se näyttää jo tuon mallin päälläkin. Ehkä tähän mekkoon sopisikin sisälle paremmin se synnyttänyt aikuinen nainen kuin nälkiintynyt ammattimalli... ;) Malli 16 puserosta tykkään ihan tosi paljon! En olekaan pitkään aikaan neulonut tuollaisia lehdyköitä, niiden tekeminen voisi olla hauskaa! Taas kerran muistutan itseäni: en tarvitse yhtään lisää neulemekkoja (edellisiäkin ehdin hädin tuskin käyttää päälläni kerran kesässä, jos silloinkaan), enkä kyllä toisaalta myöskään puseroita. Sitä paitsi tuo tunika voisi olla vähän lyhyempi...

Kuvat: Novita

Tässä on neljä mallia, jotka tekisi mieleni laittaa vaikka heti puikoille! Malli 20 liila toppi on ihan mahdottoman tyylikäs ja mielenkiintoisen näköinen. Malli 21 jakku on hyvin naisellinen sekin, näyttää myös oikein mukavalta neulottavalta. Malli 23 jakku houkuttelee neuleen ja virkkauksen yhdistelmällä, ja toki sille pitäisi tehdä kaveriksi myös malli 24 toppi, onhan tässä twinsetista kysymys.

Syy, miksi en laita näitä neuleita puikoille nyt enkä koskaan, on niihin käytettävä lanka. Minä päätin edellisen neuletakkini jälkeen, etten aio enää Novitan Kaste-lankaa neuloa, sen verran rispaantuvaa lankaa se on. Toki nämä voisi toteuttaa jostain muusta langasta, mutta en ainakaan tällä hetkellä viitsi nähdä edes vaivaa etsiä korvaavaa lankaa. Pärjään ilmankin näitä neuleita, vaikka ovatkin kauniita. :) Tietysti tuon topin voisi tehdä, koska siihen on käytetty pelkkää Kotiväkeä (jakussa on sekä Kotiväkeä että Kastetta), mutten viitsi alkaa tuollaisen yksinkertaisen topin tekoon ilman tuota jakkua, kyllähän ne selkeästi yhteen kuuluvat.

Kuvat: Novita

Kotiväki on tällä hetkellä Novitan langoista se, joka minua eniten kutsuu luoksensa uusilla Kartano- ja Huvila-värityksillään. Näen kuitenkin mielessäni neuleen, johon on yhdistelty kaikkia Kotiväen ihanan raikkaita värejä, en niinkään yksiväristä neuletta. Näin ollen malli 5 pitsipusero tuskin päätyy puikoilleni, vaikka se onkin todella ihana ja siinä on mukavan vaihtelevasti noita mallineuleita. Miellän Kotiväen myös enemmän virkkaus- kuin neulelangaksi, siksikään en voisi kuvitella tekeväni puikoilla siitä mitään. Malli 18 liivi on virkattu ja herättää sen vuoksi ihan eri tavalla kiinnostukseni. En osaa nähdä käyttöä tuontyyppiselle liiville, mutta sitä olisi varmasti todella hauska virkata! :) Voisikohan tuon tehdä jopa useammalla värillä...

Kuva: Novita
Malli 58 virkatussa ponchossa on jo useampaa Kotiväen väriä yhdistettynä, sen vuoksi se houkuttelee. Mutta kun niitä on raidoitettu yhden kerroksen välein, niin lopputulos näyttää enemmänkin yksiväriseltä kuin iloisenkirjavalta värileikiltä. Sitä paitsi XXL-kokoinen poncho on taatusti minulle liian suuri, sitä pitäisi pienentää, enkä jaksa nähdä vaivaa. ;)

Palataan Kotiväkeenkin vielä myöhemmin... :)

Kuva: Novita
Puro Batik herättää minussa vähän ristiriitaisia tunteita. Toisaalta siinä on tänäkin keväänä aivan ihanat värit, mutta toisaalta pärjään kyllä ilman niitäkin. Ja kun edellisen kerran Puro Batikia työstäessäni langat tahtoivat olla kaiken aikaa sekaisin, niin tuli sellainen olo, etten vähän aikaan taida tätä lankaa ostaa, vaikka ihan hyvää lankaa se muuten on. Malli 36 pusero on ihan "peruspusero", mutta tykkään siitä silti. Vaikka onhan noita puseroita kaappi täynnä. :)

 Kuvat: Novita

Olihan tähän kesälehteen eksynyt muutama vähän villaisempikin neulepusero. Malli 12 pusero on todella mielenkiintoinen, siinä on kauniita mallineuleita. Mutta siinä on käytetty Woolin lisäksi Sädettä, enkä minä niistä paljeteista nyt niin perusta. Ilman niitä voisi olla ihan ok. Malli 28 neuletakki on tosi söpö, varmasti olisi käyttökelpoinen monen vaatteen kanssa. Lankana on kuitenkin Ipana, joka on 100% akryylia, eli ei kuulosta ihan lemppariltani. Sitä paitsi tuossa langassa on turhan "vauvamainen" värivalikoima... voisihan sen langan tietysti vaihtaa johonkin toiseen. :) Malli 29 neulepusero Woolista kuuluu myös sarjaan "ihana, mutta en tarvitse". Olen huomannut, että enemmän minun tulee villaisista neuleista käytettyä neuletakkeja kuin puseroita, vaikka puserot kauniita ovatkin. No jaa, ehkä minulla nyt vain ei ole innostusta villaneuleille tällä hetkellä, nämä saavat siis jäädä odottamaan sitä, että villainpsis iskee! :)

Kuvat: Novita

Olihan lehdessä ihania lastenneuleitakin! :) Malli 40 pojan villapusero on ihan hirmuisen lutuinen! Olisi kiva tehdä omille pojille tällaiset, mutta juuri nyt heillä ei ole villapuseron tarvetta, viime syksynä neulomissani on vielä kasvunvaraa. Tuli kyllä mieleeni tuosta puserosta, että voisin neuloa pojille palmikkoiset puuvillaliivit, joita voisivat käyttää talvella kauluspaidan kanssa synttäreillä yms., niitä synttärikutsuja kun on alkanut molemmille tupsahtelemaan, niin käyttöä sellaiselle "pyhäliiville" kyllä riittäisi.

Jos minulla olisi tyttölapsi, tekisin hänelle tuon malli 51 neuletakin. Kummityttökin käväisi jo mielessäni, mutta sitten hoksasin, että tuossa takissa on sitä Kastetta ja Puro Batikia, joiden yhteistyö ei minun käsissäni oikein suju, joten se siitä. Nätti neule joka tapauksessa, tuollaisen voisin pukea itsellenikin! :)

Kuvat: Novita

Vielä jotain muuta kuin vaatteita... Malli 44 torkkupeitto on aivan ällistyttävän ihana! Lankanakin on Hanko, josta peitto valmistuisi varmasti aika nopeastikin. Mutta mietitäänpä vähän, millaista on neuloa torkkupeitto yhtenä kappaleena. Puikoilla silmukoita 125 cm leveydeltä. Painoa loppuvaiheessa yli 1,5 kiloa. Ei mikään käsilaukku- ja kuntopyöräneule... ;) Vastikään kyllä tein torkkupeiton yhtenä kappaleena, mutta se oli sentään virkattu, jolloin ei tarvinnut niin pelätä silmukoiden tipahtelua. Hattua nostan hänelle, joka tuon peiton jaksaa tehdä! :) (minäkin ehkä tekisin, jos meillä olisi peiton tarvetta...)

Malli 68 reppu on varsin hauskan näköinen. Mietin kuitenkin tuon käytännöllisyyttä, sillä lankaahan tuohon uppoaa ohjeen mukaan jo 1600 grammaa. Eli jo pelkkä tyhjä reppu painaa kuin synti - miten siinä jaksaa kantaa enää tavaroita? Hauska idea, mutta ei välttämättä ihan loppuun saakka mietitty.

Nämä kaikki tähän saakka esittelemäni lehden mallit menevät kategoriaan "ihan kivoja", eli tykkään niiden ulkonäöstä kovasti, mutta en ole ainakaan tältä istumalta menossa ostamaan niihin lankoja. Osa noista on kyllä vahvemmin tyrkyllä to do -listalla, ja kun niiden antaa rauhassa muhia joitakin viikkoja tai kuukausia ajatuksissani, niin aika näyttää, mitkä niistä eivät jätä minua rauhaan, ja mitkä unohtuvat samantien.

Lehdessä oli kuitenkin kaksi mallia, jotka polttelevat mieltäni enemmän kuin yksikään noista aiemmin esitellyistä. Siksi haluan pohtia niitä vielä vähän tarkemmin myös tässä lehtikatsauksessa.

Kuva: Novita
Mainitsin joitakin päiviä sitten, että jos mietin, millaisen neuleen todella tarvitsisin, jollaista kaapissani ei vielä ole, se olisi valkoinen tai vaalea neutraalinvärinen pitkähihainen puuvillaneuletakki. Tämä malli 26 näyttää juuri sellaiselta, jollaisen haluaisin tehdä. Mutta onko se tarvitsemani neuletakki juuri tämä vaiko jokin muu? Asian selvittääkseni teen listan neuleen plussista ja miinuksista:

+ tarvitsen pitkähihaista neutraalinväristä neuletakkia (tästä langasta löytyisi luonnonvalkoinen ja vaalea beige)
+ tämä olisi juuri sopivan "arkinen" neule, jota voisi pitää joka paikassa ihan minkälaisten vaatteiden kanssa vaan
+ helmassa on haarukkapitsiä, ja olisikin mukavaa pitkästä aikaa sitä tehdä, edellisestä (ja ainoasta) haarukkapitsistäni kun on jo vuosia aikaa, pitsihaarukka kyllä löytyy
+ lanka on kierrätyspuuvillaa, eli neule olisi siinä mielessä ekologinen!

- lankana on Kaisla-nauhalanka, joka ei minusta oikein näytä "oikealta" langalta
- kuvan perusteella tällä langalla tulee aika epätasaista jälkeä ainakin sileässä neulepinnassa, joten näyttäisikö neule epäsiistiltä ja "aloittelijan tekemältä"?
- tuleeko 5 mm puikoilla neulotusta sittenkin liian paksu neule kesäkäyttöön?
- tekisin puuvillajakun mieluummin virkkaamalla, koska puuvillaneuleista tahtoo tulla lopulta ihan liian "lörppöjä"
- tarvitsenko oikeasti pitkähihaista puuvillajakkua, jos olen pärjännyt tähänkin asti ilman?

Tämä jää siis vielä harkintaan. Täytyy vielä tutkailla vanhat Novita-lehdet läpi - tosin olen niin monta vuotta tästä pitkähihaisesta jakusta haaveillut, että kuvittelisin tässä ajassa jo mieluisan mallin kävelleen vastaan, jos sellainen on... Ja tietysti niitä malleja löytyy vaikka Dropsiltakin, niillä sivuillakin olen ahkerasti vieraillut, mutta mikään malli ei ole oikein täysillä vielä kolahtanut. Tämä malli on tällä hetkellä aika vahvoilla.

Kuva: Novita
Toinen to do -listalle pyrkivä malli ei ole niinkään tarveneule vaan ihan 100%  mieliteko. Ja oikeastaan se mieliteko on vain noissa Kotiväen ihanissa väreissä, joita en vain saa mielestäni (varsinkaan, jos käyn jatkuvasti niitä lankahyllyillä kuolaamassa...) Olen kevään värikartan ilmestymisestä saakka haaveillut neuleesta - ei, vaan virkkuusta! - johon saisin upottaa kaikki nuo rakastamani värit. Jonkin vanhan värikkään Kotiväki-ohjeen löysin Novitan nettisivuilta (peräisin ajalta, jolloin lehti ei minulle vielä tullut tilattuna), mutta se on isoäidinneliöillä virkattu, ja voisin vaihteeksi kaivata jotain muutakin...

Malli 56 on kuin vastaus kaikkiin päiväuniini! :) En tosin tiedä, millä nimellä tuota vaatetta (?) kutsuisi - kaftaaniksi sitä lehdessä nimitetään. Mutta se on ihana! :) Täytyy siis listata siitäkin nuo plussat ja miinukset:

+ tässä on aivan kaikki ne värit, joita olen lankahyllyillä kuolannut - mitään väriä ei tarvitsisi vaihtaa toiseen
+ mallikuvio näyttää ihanalta, sitä olisi varmasti mukava virkata
+ palavirkkuun voisi ottaa käsilaukkuneuleeksikin heti, kun mallivirkkauksen oppisi ulkoa
+ jokaista väriä (paitsi pohjaväriä) riittäisi vain yksi kerä minun kokooni, joten tämä ei ihan mahdottomasti tulisi maksamaankaan
+ minun kokooni saisin tehtyä jokaisen palan eri väriyhdistelmällä, mikä olisi varsin hauska juttu!
+ jämälangoista voisi virkata sytomyssyjä - tai vaikka sen tässä lehdessä olleen liivin! :)
+ vaate näyttää varmasti paremmalta minun päälläni kuin kuvan mallin päällä... ;)
+ tää vaan on niin hauska ja erilainen ja ihanan värikäs ja...

- ainakin kuvan XL-mallin päällä tuo näyttää siltä kuin olisi heitetty päiväpeitto harteille
- tuo päällä ei kehtaisi kulkea julkisesti yhtään missään...
- tarvitsenko tuollaista oikeasti? (V: En.)
- onko minun pakko saada aina kaikkia ihania värejä? (V: On. Paitsi että ei oikeasti. Mutta on.)

Jos siis päädyn tämän mallin tekemään, niin voitte pitää minua ehkä jo hieman kajahtaneena. Eiku ainiin, te pidätte jo. No, ei sitten mitään - ei kun lankaostoksille! ;)

No joo, annan itselleni myös näiden kahden suosikkimallini kohdalla nyt ihan kunnolla harkinta-aikaa. Ainakin siihen asti, että viime keväänä ostetut langat on neulottu pois. Paitsi jos meinaan täksi kesäksi nuo tehdä, niin ei voi ihan hirveän kauaa harkita. Mutta ainakin pidempään kuin ensi viikkoon, ettei tule tehtyjä hölmöjä ostoksia. Voi kyllä olla, että löydän itseni jo heti huomenna Tokmannin lankahyllyiltä...

Tästä lehdestä puuttui jälleen sukkaohjeet, niitä kaipasin jo viime lehdessä. Eikö muka kesällä tarvita sukkia? Kyllä neulelehdissä pitää olla myös pienempien neuleiden ohjeita, ei pelkkiä vaatteita, ja valitettavasti ystävänauhat, virkatut kaula- ja olkakorut, neulotut henkselit tai tiskirätit eivät ihan tyydyttäneet sitä kaipuutani. Sellaisia kun osaan tehdä ilman malliakin. Täytyy siis edelleen toivoa, että sukkamalleja tulee lisää tulevissa lehdissä...

Laskeskelin, että 28 itseäni kiinnostavaa neuletta tästä lehdestä löytyi! Eikä tämä yhteiskunta sillä tavalla pyöri, että antaisin itselleni luvan toteuttaa ne kaikki... ;) Siksi siis täytyy käyttää harkintaa aika rajullakin kädellä. Mutta eikös kaksi toteutettavaa neuletta yhtä lehteä kohden olisi ihan kohtuullista? :)

Mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

8 kommenttia:

  1. Kiitos aivan mahtavasta Novitan kesänumeron analyysistä! Selasin eilen äitimuorilla lehden läpi ja pitkälti samoja fiiliksiä heräsi. Palakaftaaniin liittyvät ajatukset ovat AIVAN suoraan kuin omasta päästäni! :) Saa nähdä, tuleeko valmista, ja jos niin miksi kesäksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! :) Olen tuota kaftaania miettinyt pääni puhki, kun se on tavallaan ihana, mutta toisaalta vähän "outo". Mutta jos joku toinenkin siitä tykkää, niin ei se ehkä ihan niin kummallinen olekaan. :)

      Poista
  2. Kiitos lehtikatsauksesta! Näitä on aina mukava lueskella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva jos joku näistä tykkää, etten turhaa käytä näiden vääntämiseen aikaani. Tällainen katsaus kuvineen ja linkkeineen kun ei synny ihan hetkessä. :)

      Poista
  3. Kiitos taas kerran perusteellisesta katsauksesta. Tästä lehdestä en meinannut löytää mitään kiinnostavaa. Yleensä minulle ei käy näin. Jos jotain toteutan, niin todennäköisesti mallin 1 ja 41. Ne on kummatkin tehty Miami-langasta ja sitä minulla on varastossa odottelemassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus minäkin etsin malleja sillä silmällä, mitä lankaa sattuu olemaan varastossa. Tai ainakin aiemmin etsin, silloin kun saatoin ostaa lankaa ihan muuten vaan ilman, että tiesin vielä, mitä aion siitä tehdä. Joskus kyllä nykyäänkin, jos jämälankoja jää ihan ylettömiä määriä.

      Poista
  4. Kiitos lehtikatsauksesta! Itselleni ei Novitaa tule, joten nämä sinun katsaukset ovat ihania kurkistuksia lehteen ennen kuin sitä pääsen kaupassa katsomaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eiväthän nämä mitään täydellisiä katsauksia ole, kun esittelen vain suosikkimallini, mutta jos näistä jotain iloa on, niin kiva. :)

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)