Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

maanantaina, maaliskuuta 31, 2014

Kuukauden viimeinen myssy

Sytomyssyt ovat edelleen olleet pelkästään "reissukäsityönä" bussimatkoilla. Tätäkin myssyä olen viime viikolla bussissa virkkaillut. Eilen illalla ajattelin kuitenkin tekaista sen loppuun ihan täällä kotosalla, sillä jämälankojen viimeisiä rippeitä on mukavampi sommitella kotona kuin bussissa. Siinä vaiheessa, kun jotain lankaa on enää vain pikkupätkä jäljellä, täytyy tarkasti miettiä, riittääkö se enää pylväillä tehtyyn kerrokseen, reikäkerrokseen, kiinteiden silmukoiden kerrokseen - vaiko ei mihinkään niistä. Siksi ne jämälankojen viime hetket ovat yhtä kokeilemista ja purkamista, kunnes löytyy juuri se oikea tapa saada käytettyä ne viimeistä senttiä myöten loppuun. Melkoinen säätäminen oli tämänkin myssyn kanssa, mutta tällaiseksi se lopulta muotoutui:

Sytomyssy
Tehty ajalla: 26.-30.3.2014
Malli: Perusmyssy päälaelta alkaen
Lanka: Novita Virkkauslanka musta (099), roosa (550) ja luonnonvalkoinen (010), kaksinkertaisena virkattu
Langankulutus: 39 g
Virkkuukoukku: 3,5 mm
Koko: n. 55 cm
Muuta: Oysiin

Tein myssyä pitkälti mustalla ja roosalla Virkkauslangalla, molemmat langat yhtä aikaa koukulla. Aika paljon tuossa on noita reikäkerroksia (eivät valitettavasti erotu kunnolla kuvasta), jotta sain langan riittämään mahdollisimman pitkälle. Roosaa lankaa jäi vielä muutama metri, mutten saanut sitä enää virkattua millään tekniikalla niin, että se olisi riittänyt yhteenkään kerrokseen. Niinpä se lanka on pujotettuna tuonne myssyn reunukseen valkoisen langan sekaan! (kuvaa suurentamalla erottunee) Mustaa lankaa virkkasin pari kerrosta ihan itsekseen kaksinkertaisena, mutta kun myssy ei ollut vieläkään riittävän kokoinen, tein yhden kerroksen mustalla ja valkoisella kaksinkertaisena ja lopulta pelkällä valkoisella pari kerrosta. Musta lankakin loppui sopivasti niin, että siitä jäi alle 10 cm pätkä, jolla sidoin myssyyn kiinni sen lapun, johon tulee myssyn koko-, materiaali- ja pesutiedot. Valkoinen lanka jää seuraavaan myssyyn, jonka teen myös samalla periaatteella, katsotaan millainen siitä sitten syntyykään...

Illalla on luvassa vielä kuukausiraportti, joten tälle päivälle osuu peräti kolme postausta. Palataan siis pian näkyville ja kuuluville! Siihen asti mukavaa päivää! :)

4 kommenttia:

  1. Tyylikäs pipo, rauhallinen väriyhdistelmä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ajatella, että oon tehnyt tämän vain jämänyssyköistä sen kummemmin suunnittelematta. :)

      Poista
  2. Todella tyylikäs väri tässä pipossa.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)