Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, tammikuuta 30, 2014

Pömpelin päälle

Meidän kodissamme - erityisesti olohuoneessa - on viime aikoina tapahtunut hieman muutosta. Jotain vanhaa ja tarpeetonta on lähtenyt uuteen kotiin, jotain uutta tullut tilalle. Jäljelle jääneetkin ovat vaihtaneet paikkaansa, jotta olohuoneesta on saatu oikeasti huone, jossa on mukava olla ja harrastaa koko perheen voimin.

Meille ilmestyi viime viikonloppuna myös ruma musta pömpeli, jonka suhteen isäntä moneen kertaan pelkäsi reaktiotani. Mutta sehän on suorastaan söpö verrattuna toiseen isompaan ja rumempaan mustaan pömpeliin, joka ehti ilmestyä vähän aiemmin. Oikeastaan en ollut vielä edes huomannut tuon toisen pömpelin saapumista, kun isäntä alkoi jo hahmotella, että sen päälle voisi sopia kyllä vaikka jokin liina... Taikasana oli lausuttu! :) Olinkin jo itsekseni pohtinut, mitä kivaa voisin virkata siitä itse värjäämästäni oranssinkirjavasta virkkauslangasta, joka koreilee myös tällä hetkellä blogini taustakuvissa. Ei muuta kuin mallia etsimään! Isäntä kauhistui: ei hän suinkaan tarkoittanut, että minun pitäisi alkaa liinaa tekemään, vaan jos olisi sattunut olemaan jokin valmis liina, joka pömpelin päälle olisi sopinut. Ja maskanparjat - sitä vartenhan minä vein ne tarpeettomat liinat viime talvena kirpparille, että pääsen tekemään joskus uusiakin! :)

Oranssi pitsiliina
Tehty ajalla: 26.-28.1.2014
Malli: Diana Virkkausmaailma 6/2006 malli 3
Lanka: Novita Virkkauslanka luonnonvalkoinen (010) sekä sama lanka reaktiivivärjätty oranssi
Langankulutus: 25 g
Virkkuukoukku: 1,25 mm
Koko: 21,5 x 30,5 cm
Muuta: Pömpelin päälle


Mallia ei tarvinnut kauaa etsiä, sillä tämä malli oli ollut yhtenä ehdokkaana eteisen pöydän liinaksi, mutta päädyin silloin toiseen malliin. Muokkasin tämänkin kaksiväriseksi alkuperäisen yksivärisen sijaan. Vaikka oikeastaanhan tässä on enemmänkin kuin kaksi väriä, kun tuo oranssi lanka on tuollaista kirjavaa - lankaa värjätessänikin käytin ainakin kahta ellen jopa kolmea värisekoitusta.


Aivan pömpelin ja sen päällä olevan liinan läheisyydestä löytyy myös tuo joulukuussa virkkaamani ikkunakoriste, johon käytin myös samaa oranssinkirjavaa lankaa. Ja sitä oranssiahan meiltä löytyy  muutenkin etenkin olohuoneesta.


Olisi mukavaa esitellä blogissa olohuoneemme uusi sisustus "ennen" ja "jälkeen" -tyylillä, kuten monissa blogeissa on tapana. Isäntä kuitenkin torppasi ajatukseni, hänen mielestään ei ole kovin fiksua esitellä netissä kotiaan, varsinkaan vähänkään arvokkaampia "pömpeleitä". Kun toisessa postauksessa sattuu lipsahtamaan asuinpaikka, ja kolmannessa postauksessa ilmoittaa lähtevänsä pariksi viikoksi reissuun, niin voi hyvin olla, ettei niitä pömpeleitä sitten enää ole kotiin palatessa. Kunnioitan siis puolisoni toivetta - onhan tämä hänenkin kotinsa - eikä meidän kodin uutta sisustusta tulla täällä näkemään muutoin, kuin tällaisina pieninä vilahduksina käsitöideni muodossa. Aiemminkin olen kuvannut kaiken sellaisesta kuvakulmasta, etteivät "pömpelit" näy, joten sama meininki jatkunee. Ei täällä nyt loppujen lopuksi niin paljon ole edes muuttunut, värimaailma ja tekstiilitkin ovat säilyneet samoina. :)

Vielä olisi oranssia lankaa jäljellä... mitähän siitä seuraavaksi virkkaisi? :)

Mukavaa loppuviikkoa!

13 kommenttia:

  1. Oi, että on nätti liina! Komppaan kyllä isännän mielipidettä kodin tai matkojen esittelyssä (paitsi tietenkin jälkikäteen). Valitettavasti rikollisetkin osaavat käyttää nettiä ja vielä hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Just näin, voihan niistä matkoista jälkikäteen höpötellä, ja minä ainakin pyrin tekemään reissujen ajaksi ajastettuja postauksia, jollen pääse koneen ääreen "kohteessa". Vaikka kun ne reissut on lähinnä mummolaan, niin mitäpä noista edes blogissa niin kauheasti mainitsemaan. :)

      Poista
  2. Voi kuinka onkin kaunis pikkuliina! Ja värit näköjään täydelliset muuhun sisustukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meillä on kyllä sisustuksessa melkein kaikkia värejä... ;) Jopa sitä rumaa mustaa, koska jostain syystä noita "pömpeleitä" ei myydä pinkkinä tai oranssina. :D

      Poista
  3. Hieno liina! Hyvä idea laittaa vanhat liinat kirpparille, että saa tehdä uusiakin. :)
    Tuo pömpeli noin äkkiseltään näyttää aika samalta kuin mikä meillä on olohuoneessa. Kyseinen laite hoitaa tällä hetkellä kahta virkaa ja uudempi niistä on esteenä toimiminen Pikku-Mimmille. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kaikki pömpelit kyllä näyttää samanlaisilta rumilta mustilta laatikoilta. ;) Mutta täytyy sanoa, että minäkin pääsin sanomaan tästä mielipiteeni, kun isäntä näytti netistä kuvia rumasta ja vielä rumemmasta. :D Ja kaikki rumathan voi peittää aina pitsiliinalla. ;) Tää on kyllä sen verran pieni pömpeli, että veikkaisin Mimmin kiipeävän sen yli alta aikayksikön.

      Poista
  4. Aivan ihana liina, kyllä tuo kaksivärisyys vaikuttaa ihmeellisesti lopputulokseen. Ja kyllä menee sisustuksen värit muutenkin sopusoinnussa, tosi nättiä :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis liina. Mustan värin päällähän pitsiliina tulee parhaiten esille =) Ihan hyvä näkökulma tuo isännän mielipide... Täällä maalla ollaan vielä osin siinä ajassa, ettei taloja ja autoja aina lukita muutenkaan, mutta toki täälläkin on ihan hyvä pohtia noita juttuja. Tosin minun boheemi rappioromattinen hippityylini takaa sen, ettei meillä kovin arvokkaita esineitä olekaan, hih hih... Lähes kaikki on saatu tai roskalavalta pelastettu... autostakin olen usein sanonut, että jos joku sen vie, niin tarpeeseen on mennyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ei meilläkään kyllä mitään hirveän arvokasta ole, meilläkin ostetaan paljon tavaraa käytettynä tai dyykataan roskiksista. :) Mutta ne halvemmatkin tavarat on meille arvokkaita, halvimmankin kodinkoneen hinta on meille iso raha. Ja vaikka miten olisi polkupyörä hankittu kirpparilta muutamalla kympillä, niin jos sen huomaa varastetuksi siinä vaiheessa, kun olisi sillä lähdössä lääkäriin, töihin tms., niin ei se hirveästi hymyilytä. Meillä kun ei ole edes sitä autoa! ;)

      Meillähän kerran pöllittiin lukitusta pyörävarastosta lapsen pyörästä rengas, pojan piti sen vuoksi ajaa hammaslääkäriin pikkuveljen liian pienellä pyörällä. Laitettiin asiasta viesti ilmoitustaululle (meidän pyörävarastoon kun ei pääse muut kuin meidän rapun asukkaat omalla avaimellaan!), niin parin päivän päästä rengas oli palautettu! :)

      Poista
  6. Aikas kiva, että palauttivat renkaan, hih ;) Mutta kivempi toki, kun ei mitään pöllittäskään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, täällä oli niihin aikoihin vähän tuon tyyppistä liikkeellä, mutta jospa se meidän lappu sai jotkut vanhemmat puhuttelemaan jälkikasvuaan, ja rengas palautui sen takia. Ne renkaan pöllineethän ei välttämättä aatellu, että sillä pyörällä ajaakin joku, sekin kun on kirpparilta hankittu.

      Poista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)