Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, heinäkuuta 31, 2013

Alelaarista

Kävin hetki sitten Tokmannilla ihan vaan päivittäistavaraostoksilla. Huomasin, että siellä oli vaihdettu hieman järjestystä, lankahyllyt siirtyneet seuraavalle - ja onneksi tilavammalle! - käytävälle. Tyhjännäköistä oli kyllä hyllyissä, mutta syy siihen taisi olla siinä, että aivan valtava määrä lankaa oli alelaareissa! Osa oli Novitan poistuvia lankoja/värejä, mutta oli siellä niitäkin novitalaisia, jotka ovat edelleen syksynkin värikartassa. Olisikohan sitten tuo hyllyjen järjestely syynä lankojen alennukseen?


Pikkusiskoa olen miettinyt värjääväni - en tosin kasviväreillä, vaan ihan muilla väriaineilla - ja koska se nyt sattui olemaan alelaarissa, niin ostin sitä muutaman kerän värjäysleikkejäni varten. Rose lähti mukaani erästä jämäprojektiani varten. Tuntuu hassulta ostaa lankaa jämäprojektiin, mutta juuri tänä aamuna suunnittelin tuota projektiani - jota en siis ole vielä aloittanut, mutta aikomus on tehdä se ihan lähipäivinä - ja mietin että olisikohan siihen syytä hankkia yksi kerä luonnonvalkoista Rosea lisää. Kahden euron hintalappu auttoi tekemään tämänkin päätöksen. :)

Kurkkasin pikaisesti tämän syksyn uutuusvärejä, joita ei vielä kovin paljon ollut Tokmannin hyllyillä. Erityisesti minua kiinnosti nähdä livenä se riemunkirjava Nalle Taika sekä uusi lila Nalle. Totesin, että saavat jäädä hyllyyn minun puolestani: lila oli ihan kiva muttei tajuntaa räjäyttävä, ja kirjava oli jopa jo liian kirjava minun makuuni. Joku raja minullakin sentään menee värien paljoudessa. :) Mutta voihan se mieli muuttua, kun blogeihin alkaa tupsahtaa tuosta langasta neulottuja neuleita, koska yleensä ihmiset osaavat tehdä rumistakin langoista ihania käsitöitä. ;)

Kohta tulee valmiita käsitöitäkin esiteltäväksi, palataan siis pian! :)

3 kommenttia:

  1. hyvät ostokset!! Minulla olisi se riemunkirjaava Nallelanka :-)) Sukkaa pukkaa. Laitan kuvan illemalla, pitää ottaa ensin niistä kuvat.

    VastaaPoista
  2. Onpa hyvät ostokset, ja onneksi lankoja taitaa aina olla tarjouksessa ja niitä on pakko ostaa lisää.

    VastaaPoista
  3. Olet tehnyt järkiostoksia! Minä hörähdin ostamaan sitä kirjavaa Nallea, siinä oli vaan jotain joka viehätti. Elokuun aikana pitäisi mennä yhteen seminaariin, ja lanka olisi juur sellaista mitä sellaisessa tapahtumassa olisi kiva kutoa. Vaan en tiedä vielä uskallanko ottaa kudinta mukaan :(

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)