Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2013

Maratoonausta

Lähdin tänään kotoa evakkoon kaupungille. Taloyhtiössä tehtiin huoltotöitä, jonka vuoksi vesi ja lämpö olivat katkolla. Joskus vastaavissa huolloissa vesi on saattanut olla poikki ihan vain jonkun puoli tuntia, tänään se oli melko lailla minuutilleen klo 8-16, mikä oli ennakolta meillä ilmoitettukin. Juoma- ja käsienpesuvettähän voi näppärästi varata etukäteen astioihin (kuten nytkin teimme), mutta ei ole kauhean kiva olla kotona koko päivää niin, ettei voi vetää vessanpönttöä. ;) Ajattelin sitten, että sama lähteä ainakin osaksi päivää hengailemaan kaupungille hoitamaan asioitaan (sekä vessa- että muunlaisia asioita...). Tuli hankittua askartelutarvikkeita, joita en jaksa tähän nyt kuvata (korttipohjia, paperia, ääriviivatarroja yms. perustavaraa). Pojan kaverille löytyi synttärilahja, itselle kengät kenkäkaupan loppuunmyynnistä. Kahvilassa kävin lepuuttamassa jalkojani ja lukemassa kirjaa, salaattiravintolassa lounaalla. Ruokakaupasta hain viiliä ja jugurttia, joita ei saa Lidlistä, missä normaalisti teen isommat ruokaostokset (siis saa, mutta ei maustamatonta vähälaktoosista). Ja sitten hyödynsin kauppakeskusten vessat tietysti. ;) Ei vaan tahdo tämä vointi jaksaa tällaista kaupungilla pyörimistä, olin jo ensimmäisen kaupan jälkeen niin poikki, etten meinannut enää pysyä pystyssä. Maailma on alkanut taas keikkua samalla tavalla kuin syksyllä.

Lea Virkkaamisen iloa 240413

Kirjakaupassa kävin tutkimassa käsityölehdet ja -kirjat. Jotenkin olin nyt virittynyt korttiaskartelutaajuudelle askartelutarvikkeita hankkiessani, sillä tässä lehdessä minua houkutti virkatun kukkakortin malli niin, että tuli lehti ostettua. Kotona kyllä mietin, että olikohan tämäkään nyt niin välttämätön. Tavarainventaariota tehdessäni päätin, että kaikenlaisten lehtien ja kirjojen ostelua täytyy rajoittaa, koska haluan pitää tavaramäärän kuitenkin suhteellisen vähäisenä. Toisaalta jätin kyllä ostamatta muutaman ristipistolehden, joissa olisi ollut kiva kylkiäinen, mutta en aio enää periaatteesta ostaa lehtiä pelkän kylkiäisen takia, ja loppujen lopuksi se kylkiäinenkään ei enää tuntunut niin kivalta. Pisteltävää minulla kyllä riittää muutenkin! :)

Käsityökirjoja katsellessani huomasin, että niitä ilmestyy koko ajan niin paljon lisää, ettei niiden perässä enää pysy varsinkaan, kun en jaksa enää kierrellä kirjakaupoissa samalla tavalla kuin aiemmin. Kivoja kirjoja oli nytkin vaikka kuinka paljon, mutta ei riittävän kivoja ostaakseni. Kirjojenkin suhteen olen päättänyt, että pistän ainoastaan kivan kirjan nimen muistiin ja lainaan sen kirjastosta. Paitsi jos kyseessä on joku selkeä ajaton perusteos, josta tiedän tekeväni useamman kuin yhden neuleen/virkkuun, ja jollaista minulla ei ole ennestään.

Shoppailumaraton oli kyllä todella uuvuttava, mutta silti jaksoin illalla lähteä ristipistomaratonille. Siinä saivat sentään jalat levätä! :) Tosin ensimmäisen tunnin pistelyn jälkeen alkoi unikin painaa, joten otin samantien istuma-asennossa ristipistotyö sylissäni pienet torkut, kellon laitoin herättämään 10 minuutin päästä, ja sen jälkeen jaksoikin sitten pistellä maratonin loppuun saakka. :)

Couleur d'Etoile Amour du printemps 240413

"Ennen"-kuva on viikon takaa, "jälkeen"-kuva tämäniltaisen maratonin jälkeen otettu. Taas tuli muutama kukkanen ja lehti tuohon lisää. Kyllä tähän vielä aika monta maratoniltaa saa uppoamaan ennen valmistumista.

Nyt unta palloon rankan shoppailu- ja ristipistomaratonpäivän jälkeen! Mukavaa loppuviikkoa kaikille! :)

1 kommentti:

  1. Tälleen takaperin viimeisimpiä postauksia lukiessa oli pakko tähän vielä erikseen huikata, että onpa kyllä kokonaisuutena aivan ihastuttavan näköinen pistely! Jotenkin iskee tuo yksinkertaisuus ja toisaalta herkkyys nyt älyttömästi :)

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)