Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, joulukuuta 27, 2012

Palmikonvääntöä

Muutama päivä sitten esittelin haaveeni, mitä haluaisin saada vielä tänä vuonna aikaiseksi käsityörintamalla. Valitettavasti kivut ja väsymys ovat olleet nyt taas viime viikkoina niin vahvasti läsnä, etten uskalla enää mennä lupaamaan kaikkia töitä valmiiksi ennen ensi maanantai-iltaa, mutta sentään yhden niistä kolmesta sunnuntaina aloitetusta työstä sain nyt pois puikoilta:

Palmikkosukat
Tehty ajalla: 23.-27.12.2012
Suunnittelija: Anne-Maija Immonen
Lanka: Novita 7 veljestä tumma turkoosi (350)
Langankulutus: 189 g
Puikot: 3,5 mm
Koko: 38/39
Muuta: Itselle. Tykkään!
   

Iltapimeällä täytyi taas ottaa kaksi kuvaa, toinen salamalla ja toinen ilman. Ylemmässä kuvassa väri näkyy oikeampana, kun taas alakuvassa kuviosta saa paremmin selvää. Ihan peruspalmikkoahan tuo on pienellä pitsiraidalla höystettynä.

Minullahan on se pakkomielle, että sukat ja pusero (tai muu yläosan vaate) täytyy aina olla samaa paria, ja olenkin oppinut nykyään ostamaan puserolankojen lisäksi sen verran ylimääräistä, että niistä saa sukat. Yleensä teen sen isomman vaatteen ensin, koska sukkien pituutta voi aina säädellä, jos lanka uhkaa loppua kesken. Tällä kertaa kuitenkin sukat valmistuivat ennen mekkoa, joten täytyy vain luottaa, että lanka sitten riittää vielä mekkoonkin.

Jatketaan taas niiden kahden muun keskeneräisen parissa, jospa niistä edes toinen valmistuisi viikonlopun aikana. Vaikka huomenna on tietysti siivouspäivä, niin ei vielä heti aamupäivästä pääse lankoja pyörittelemään, mutta ehkä sitten sen jälkeen.

Mukavaa viikonlopun odottelua!

15 kommenttia:

  1. Olet kyllä uskomattoman sinnikäs! Kauniit sukat!

    VastaaPoista
  2. Todella kauniit sukat !
    Voi miten kurjaa, että sinulla on kipuja. Toivon sydämestäni♥, että pian alkava uusi vuosi on sinulle parempi !

    VastaaPoista
  3. kauniit sukat.
    Kivutonta uutta vuotta sinulle

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit sukat. Yksinkertainen on kaunista!

    Minäkin puolestani toivon kivuttomampaa uutta vuotta!

    VastaaPoista
  5. Kauniit palmikkosukat! Tuota mallia olen minäkin katsellut,mutta en ole saanut aikaiseksi neuloa niitä.

    VastaaPoista
  6. Ihanat sukat. Pitkät sukat ovat muuten tosi kivat. Neuloin itselleni jämälangoista muutama viikko sitten elämäni ensimmäiset pitkät sukat ja nyt oikein ymmärrän, kun olen katsellut sinun sukkiasi. Minullakin on jo uudet pitkät puikoilla. Novitan mukaellut lammassukat. Ai niin teinhän joululahjaksi Kainuun maakuntasukat. Nämähän ovatkin jo kolmannet. Olen seurannut blogiasi lähes päivittäin piiiiitkään, on niin kiva, kun melkein aina löytyy uutta. Kaikkea hyvää sinulle!

    VastaaPoista
  7. Wau miten upeita palmikoita.
    Mukavaa loppuvuotta Sinulle

    VastaaPoista
  8. Kyllä kauniit palmikkosukat. Ihanan värisetkin.

    VastaaPoista
  9. Hienot sukat! Malli näyttää aika tutulta, olen tainnut neuloa tuollaiset sukat joskus.

    VastaaPoista
  10. Tänään, uuden vuoden kynnyksellä, kuiskasin pienen toiveen:
    "Anna ystävälleni kaikkea hyvää tulevaan vuoteen!
    Anna tähti oppaaksi eteenpäin johdattamaan,
    kuu tietä valaisemaan ja aurinko lämpöä antamaan.
    Anna iloa päiviin, anna uskoa ihmeisiin,
    anna enkeleitä rinnalle kulkemaan."
    Hyvää uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  11. Ihanat sukat! Minulla on ollut viime aikoina ongelmia kommentoida Bloggerin blogeihin omalta tietokoneelta, siksi en ole kommentoinut luomuksiasi, vaikka käynkin niitä täällä usein katselemassa.

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)