Heipä vaan!

Mukavaa, kun olet tullut pistäytymään blogissani. Vielä mukavampaa on, jos jätät käydessäsi itsestäsi puumerkin. Toivottavasti viihdyt - tervetuloa myös uudestaan! :)

torstaina, marraskuuta 29, 2012

Tarina Pallista

Olipa kerran Palli.

Pallin historia ulottuu jonnekin viime vuosituhannen loppupuolelle, jolloin eräs Isäntä osti sen omaan pikku asuntoonsa. Vuosituhannen viime metreillä Isäntä kuitenkin tapasi Emännän, ja niin myös Palli muutti Isännän kanssa Emännän asuntoon. Tästä on aikaa melko tarkasti 13 vuotta, sillä Isännän ja Pallin muutto ajoittui juurikin marras-joulukuun taitteeseen. Vain muutamaa päivää myöhemmin joulukuun kuudentena Isäntä ja Emäntä viettivät häitään omassa kodissaan, ja siellä Pallikin joutui Emännän pienten sukulaislasten pyöriteltäväksi ja osoittautuikin varsin mieluisaksi leikkikaluksi.

Vuosituhat vaihtui ja vuodet vierivät eteenpäin. Isäntä ja Emäntä muuttivat moneen kertaan asunnosta toiseen, ja Palli heidän mukanaan. Perhekin kasvoi isommaksi, ja pian Palli joutui taas pienten lasten pyöriteltäväksi. Moneen kertaan Isäntä ja Emäntä kuulettivat puhuvan, että Pallista pitäisi luopua tai ostaa sen tilalle uusi Palli, mutta niin se aina vaan sai jäädä. Kyllähän sille tarvetta tuntui olevan, joskus Isäntä ja Emäntä jopa kiistelivät, kumpi saisi Pallin päälle nostaa jalkansa tai kutimensa.

Sitten koitti päivä, jolloin Isäntä ja Emäntä alkoivat keskustella Pallin kohtalosta entistä vakavampaan sävyyn. Pallista ei olisi haluttu luopuakaan, mutta jotain sille olisi tehtävä.


Emäntä oli jo pitkään ollut sitä mieltä, että Pallin tumma viininpunainen väri oli aivan liian synkkä heidän kotinsa muuhun värimaailmaan verrattuna. Palli oli kyllä tarpeellinen, mutta ruma.


Isäntä puolestaan oli enemmän huolissaan Pallin pohjasta, sillä se oli kertakaikkiaan revennyt riekaleiksi. Isäntä vihjaili moneen kertaan, että Emäntä voisi yrittää korjata Pallin, ja olihan Emäntä tuon pohjan jo kertaalleen kursinutkin kasaan muutamia vuosia sitten. Nyt kangas oli kuitenkin niin pahasti repeillyt, ettei siitä enää ehjää olisi saanut.

Emäntä suunnitteli ensin ompelevansa Pallille uuden päällisen. Mutta Emäntä tiesi vanhastaan, että ompeluyritykset eivät läheskään aina onnistuneet täydellisesti, eikä kaapissakaan ollut juuri täydellista kangasta Pallin päälle. Eräänä marraskuisena maanantaina Emäntä sai sitten ajatuksen virkata Pallille uuden päällisen! Isäntä ihmetteli, että eikö siinä ole kova työ, mutta Emäntä vakuutti, että paljon helpompaa olisi virkata päällinen kuin alkaa ompelupuuhiin. Tosin pohjan korjaamiseksi piti hieman ommellakin: ompelukoneen siksakilla kankaan reunahuolittelu ja käsin uusi pohjakangas paikoilleen. Kangas löytyi Emännän kaapista - hameompelusta ylijäänyttä kangasta - ja juuri täydellisiä lankoja oli myös virkkausta varten omasta takaa. Mitä siinä sitten enää odottelemaan, koukku käteen ja hommiin!

Ja niin Palli sai uuden, kauniin päällisen:

Pallinpäällinen
Tehty ajalla: 26.-29.11.2012
Malli: Omasta päästä
Lanka: Novita 7 veljestä Raita sateenkaari (822), oranssi (278) ja luonnonvalkoinen (010)
Langankulutus: 431 g
Virkkuukoukku: 5 mm
Koko: Halkaisija n. 50 cm, korkeus n. 30 cm
Muuta: Ihana tuli! :)    


Emäntä oli valmiiseen jälkeen enemmän kuin tyytyväinen. Tykötarpeita ei ollut tarvinnut lähteä hakemaan omaa kaappia kauempaa, ja päälliseen sai upotettua ylijääneitä lankoja ja jopa pieniä pätkiäkin. Työhön varatut langat riittivät juuri ja juuri, ainoastaan luonnonvalkoista jäi jäljelle kuuden gramman nöttönen, oranssi ja raitalanka kuluivat tähän kokonaan. Ja kun Pallin pohjakin on nyt ehjä, niin ei ole Isännälläkään valittamisen aihetta.


Pallikin on niin onnellinen uudesta vaatetuksestaan! Ennen se oli huoneen rumin häpeäpilkku, nyt se on suorastaan kodin kaunistus. Enää ei Emäntä purnaa, ettei Palli sovi yhtään sisustukseen, sillä nyt Palli on täydellinen! :)

Niin Palli sai elämälleen jatkoaikaa ja tulee varmastikin elämään onnellisena vielä pitkään. Sen pituinen se.

17 kommenttia:

  1. Mukava tarina Pallin entisestä elämästä ja uudesta olosta upeassa ulkokuoressa! :)

    VastaaPoista
  2. Todella kodin kaunistus, värikäs ja piristävä!

    VastaaPoista
  3. Päivän paras tarina:D Onnea Pallille!

    VastaaPoista
  4. Onnistuit täydellisesti Pallin somistamisessa!

    VastaaPoista
  5. Kiva tuli. Meiltä löytyy myös samainen tuunattu palli, kylläkin kankaalla vain. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  6. Kiva tarina Pallista :) ja tuli muuten hieno palli!

    VastaaPoista
  7. Wau, kyllä Pallin nyt kelpaa uudessa entistä ehommassa kunnossaan palvella Emäntää ja Isäntää! Niin raikkaat kauniit väritkin se sai asuunsa. :)

    VastaaPoista
  8. Pirteän värinen palli, piristää ihanasti näin marraskuun pimeydessä! Mukava, että Palli sai jatkoajan.

    VastaaPoista
  9. järkevä ratkaisu ja lisäksi vielä todella pirteän näköinen :-))

    VastaaPoista
  10. Hauskan päällisen sait aikaiseksi! Kierrätys kunniaan :)

    VastaaPoista
  11. Jos ikinä perheenne päättää etsiä Pallille uuden perheen, se löytäisi uuden perheen meiltä. Ihanan pirtsakka Palli. :-D Tuollasen päällä kun lepuuttelee kinttujaan niin hyvä olo hiipii varpaista ylöspäin.

    -siperoinen-

    VastaaPoista
  12. Kylläpä Palli todellakin muuttui edukseen! :)

    VastaaPoista
  13. Pallistahan kehkeytyi oikea kaunotar!

    VastaaPoista
  14. Sua on selvästi käynyt sisustuskärpänen puraisemassa. Tää pallin uusi olemus on aivan ihana!!

    VastaaPoista
  15. Pieni tuunaus piristää aina, myös Pallia :-) Siitä tuli tosi kivan näköinen!

    VastaaPoista

Haluatko piristää päivääni? :) Sen voit tehdä helposti jättämällä itsestäsi puumerkin kommentteihin! Kiva kun löysit blogiini - tervetuloa toistekin! :)

Jos kommentointi ei onnistu (vaatii rekisteröitymisen), voit laittaa viestisi sähköpostitse:
marska_77@yahoo.com

Kiitos! :)

Hei hei!

Kiva kun kävit, tulehan toistekin! :)